Legendaarista veronmaksajien rahojen siirtoa taas hyvien veljien pohjattomiin taskuihin.
"Alkuperäinen kustannusarvio on ollut 209 miljoonaa euroa, mutta Stadion-säätiön toimitusjohtajan Maija Innasen mukaan todellinen hinta näyttää kasvavan paljon suuremmaksi.
”Lisähinta on merkittävä. Olen pahoillani, etten pysty avaamaan asiaa enempää tässä vaiheessa”, Innanen sanoo."
"Esimerkiksi länsimetron hinta-arvio on kasvanut vuonna 2006 papereissa pyörineestä runsaasta 450 miljoonasta eurosta yli miljardiin."
Ratikan kustannusarvio on tällä hetkellä 300 miljoonaa infra, 100 miljoonaa vaunut ja 50 miljoonaa Hämeensillan remonttiin, eli yhteensä samaa luokkaa länsimetron alkuperäisen laskelman mukaan.
Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että
RATIKKAA EI SAADA RAKENNETTUA ALLE MILJARDILLA.
Joka muuta väittää on valehtelija.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä kommentti muuten tuolla: http://www.hs.fi/kaupunki/a1476671660525
"Siis millä tavalla urakoista sovitaan? Yleensähän se toimii niin, että kerrotaan, mitä halutaan ja siihen sitten saadaan hinta. Miten on mahdollista, että hinta nousee? Eikö ole osattu tilata oikein?
Kukaan ei nykyään osaa mitään ja maksajana on aina loppujen lopuksi tavan tallaaja. Tilaajat tienaavat melkoisen palkan, mutta paljoa ei näköjään heiltä osaamista vaadita."
Ottaako joku Tampereella vastuun hinnannoususta? Eli jos ja kun hinta nousee, niin veronmaksajat eivät maksa enempää, vaan ylimääräinen maksetaan jonkun yksityisen virheentekijän pussista.
Siitähän pidetään kiinni, että pidetään kiinni siitä. Jos ei pysytä budjetissa, niin silloin lopetetaan työt ja maksaminen.
Tässähän se pointsi onkin. Työ on saatava alulle vajain tiedoin ja valheellisilla mielikuvilla. Sitten ollaan niin syvällä suossa, että sieltä ei ylös päästä kuin syytämällä lisää rahaa mittaamattomat määrät.
Kun on viisasta ja kustannustehokasta tehdä samalla sitä ja tätä jne. Selitystä luvassa.
Kun hyvin tiedetään, että aloitettua työtä ei voida rahojen loputtua keskeyttää, voidaan aluksi luvata mitä vain
Vaihtoysäkkejä ei enää edes luvata. Valehtelunkin täytyy pysyä jossakin rajoissa, että edes uskottavuuden rippeet säilyisivät
Näissä isoissa hankkeissa ollaan todella sokeita (vrt olkiluoto, olympiastadion, talvivaara)
Oikeastansa kun pitäisi olla hyvinkin kaukonäköisiä ja tarkkasilmäisiä ja tietää mikä se uusi parempi maailma on, kun raitiotiesysteemit ovat valmiita vuonna xxx.
Mikä muuttuu ja mikä hieno tulevaisuus saadaan kiskoilla luotua. Tavoitehan ei voi
olla vain rahan holtiton kulutus ja raitiotien (tai metron ) rakentaminen. On tiedettävä mikä uusi parempi maailma saadaan aikaiseksi. Syntyykö uusia työpaikkoja ja sen sellaista järkevää. Pelkkä liikenteen sujuvoittaminen ( kuvitelmia) ei riitä perusteluksi. Kaupunkirakennetta ei saa jäykistää raitiotiehankkeilla. Kerran toteutettua on mahdoton muuttaa.
Saadaanko raitiotien avulla syntymään 50 000 uutta pysyvää työpaikkaa vuoteen 2040 mennessä? Muuttavatko ihmiset Tampereelle raitiotien (metron) takia ?
Saapuvat laumoittain periferiasta muuttokuormineen Tampereelle ja huuli pyöreänä ihmettelevät kiiltäviä kiskoja ja niiden päällä suhistelevia hienoja ratikoita.
Jos ei synny vähintäin 30 000 uutta työpaikkaa v 2030 mennessä, niin hanke on täysin tarpeeton.
nykyinen väestöennuste kertoo, että Tampereella on vuonna 2030 luokkaa 258 000 ihmistä. Sekään ei riitä tuon hankeen toteuttamiseksi.
Konsulttien värittämät tulevaisuusvisiot voi nakata olkapään yli frisbeenä historian roskapönttöön. Niissä on hypeä ja kuplaa aivan liikaa.
Olen aika varma, ettei Olympiastadionin remonttia makseta Tampereen ratikan budjetista.