Ulkomaalaisten tekemät seksuaaliset ahdistelut

kasvoivat vuodessa 1500% - kertoo Tampereen poliisi.

Tilastoissa pistää silmään voimakas nousu seksuaalisissa ahdisteluissa. Kasvua on tullut vuodessa 1500 prosenttia.

– Viime vuonna näitä tapauksia oli kaksi, nyt niitä on ollut 27 kpl. Yksi selitys on se, että rikosoikeudellinen termi on vielä varsin uusi, kynnys lähteä tekemään rikosilmoituksia tällä nimikkeellä on pienempi kun ihmiset ovat tietoisia termistä, Vuola kertoo.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yksi selitys on se, ettei näitä ahdistelijoita ollut ennen maassa.. Turha keksiä muita "selityksiä".

Äänestä

Onhan se harmillista kun ennen ei ole voinut tehdä rikosilmoituksia, koska "ihmiset eivät ole olleet tietoisia termistä".

Äänestä

Tilasto on tilasto ja puhdasta matematiikkaa, miksi sitä pitää yrittää lievennellä. Faktat on faktoja.

Äänestä

Kyllähän tämä on todella järkyttävää,

Äänestä

Olen aina sanonut ryssien olevan suuri riski.

Äänestä

Veikkaan,+että+99%+tälle+palstalle+seksuaalisesta+ahdistelusta+kirjoittavista+on+miehiä.+Naiset+eivät+tunnu+lainkaan+olevan+yhtä+huolissaan+tilanteesta.

Äänestä

27 Yksittäistapausta.

Äänestä

Alkaa nousemaan viha suomalaisia viranomaisia vastaan, ulkomaisia vastaan ja politikkoja vastaan. Ei voi mitään.
Olen maksanut veroja tähän maahan ja nuo ryssivät hommansa. Minun rahoilla piti saada KOTIMAASSA asioita hoitoon. Ei kehitysapuun, ei maahanmuuttajille, ei vihreille virheille eikä sdp-punavasureille. Kommareista puhumattakaan.
Tämän vihan nostattaa ihan kaikki osalliset itse.
Muuten suomalaiset ovat hyvää kansaa.

Äänestä

Onko potkoset taas ahdistellut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matumatu kirjoitti:

kasvoivat vuodessa 1500% - kertoo Tampereen poliisi.

Tilastoissa pistää silmään voimakas nousu seksuaalisissa ahdisteluissa. Kasvua on tullut vuodessa 1500 prosenttia.

– Viime vuonna näitä tapauksia oli kaksi, nyt niitä on ollut 27 kpl. Yksi selitys on se, että rikosoikeudellinen termi on vielä varsin uusi, kynnys lähteä tekemään rikosilmoituksia tällä nimikkeellä on pienempi kun ihmiset ovat tietoisia termistä, Vuola kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu