Teeskentelevät nuoret

Monet uskovien lapset kulkevat vanhempiensa ja ystäviensä mukana seurakunnan toiminnassa siihen asti, kunnes muuttavat pois kotoa tai tulevat täysi-ikäisiksi. He lopettavat sen jälkeen seurakunnan toimintaan osallistumisen eivätkä käy enää edes kokouksissa. He eivät ole tulleet ikinä uskoon, mutta ovat saattaneet ottaa muodin tai painostuksen vuoksi kasteen teini-iässä, jota sitten myöhemmin katuvat, jos tulevat uskoon aikuisena. He tahtoisivat saada kasteen uskovaisena, mutta koska ottivat kasteen ennen uskoontuloa, niin heitä ei kasteta enää uudestaan.
1061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Lapset ovat pieninä herkkiä ajattelemaan että äiti tietää, eivätkä kyseenalaista hänen juttujaan vaan automaattisesti pitävät niitä totuutena.

Nuorena ja aikuisena on tullut jo vähän järkeä päähän ja omien aivojen käyttö mahdollistuu.

Tästä syystä lapsenusko monesti jää.

Sitkeässä ovat kuitenkin lapsena omaksutut ajattelutavat.

Tästä syystä moni tulee uudelleen uskoon.

Jos ajatellaan maantieteellisesti niin ihminen omaksuu sen uskonnon jonka vaikutuspiirissä on elänyt. Muslimien lapsista tulee muslimeja jne.

Äänestä
  • Suuri osa ihmisistä seuraa vanhempiensa esimerkkiä ja perinteitä, niin että on osana sitä uskonnollista yhteisöä, johon on syntynyt ja kasvatettu. On silti pieni joukko niitä, jotka hylkäävät "isiensä uskon" ja syntyvät evankeliumin sanan kuulemisen kautta Jumalan lapsiksi. Jopa muslimi voi kääntyä elävän Jumalan tykö ja hylätä islamin, vaikka siitä on säädetty kuolemanrangaistus ummassa.

    Äänestä

Helluntaikirkon konfirmaatio on fifteen-leiri. On palattu takaisin kansankirkko ajatteluun.

Äänestä

Olen huomannut, että suuri osa lapsena ja nuorena mukana olleista on jäänyt pois toiminnasta aikuiseksi tultuaan. Joukossa on ollut "hengessä palavia" aktiivisia seurakuntanuoria, vanhempien ja saarnaajien lapsiakin, mutta vain pieni osa on jatkanut seurakunnassa itsenäistymisen jälkeen. Olen sen vuoksi sitä mieltä, että kovin moni nuori ei tule seurakunnassa omakohtaisesti uskoon, mutta kulkee "porukan mukana" ja on seurakunnassa vanhempien painostuksen vuoksi.

Äänestä

Helluntaikirkko-ajatus on pahentanut tuollaisia ilmiöitä.

Äänestä

No siinä kun harjoittelevat! Kohta niitä joutuvat harjoittelemaan teeskentelemistä että jos on tyttö olemaan poika ja jos on poika olemaan tyttö. Näin opetushallitus on määräämässä suomalaiset !

Äänestä
  • Älä satuile.

    Äänestä

  • Helluntaikirkossa on vallassa bilettäjäsukupolvi, joka ei ole tehnyt parannusta, jotta Jumala voisi uudestisynnyttää. Heidän lapsensa ovat vain "partiotyttöjä ja -poikia". Tämän takia helluntailaiset haalivat ulkomailta kaikki harhaopit.

    Äänestä

Korkeaveisu 2

7. Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret, gasellien tai kedon peurojen kautta: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.

Voisiko tuon Raamatun paikan käsittää siten, että tulee antaa oma aika ja odottaa Jumalalta , että perhekunnan pelastuminen toteutuu, eikä hoppuilla, jotta uskoontulo tapahtuu aidosti ja sydämestä.

Jos nyt on käynyt niin, että joku on teeskennellyt uskovaa kuka mistäkin syystä tai vanhemmat huomaavat painostaneensa liikaa tmv. on tapahtunut, niin onhan jäljellä Jumalan armo.Voihan mennä uudestaan kasteelle, jos tietää, ettei ollut todellakaan silloin uskossa kun on aiemmin kastettu. Vanhemmatkin voivat pyytää virheensä Jumalalta anteeksi ja tarvittaessa lapsiltaankin.

Äänestä
  • Tuli mieleen vielä Aabraham kun odotti Jumalan lupaamaa lasta ja kun sitä ei alkanut kuulua hankki lapsen orjatteren kautta.Tällaisia me ihmiset olemme, Aabrahamkin oli niin vajavainen .Sai hän lopulta luvatunkin lapsen.
    Jumala on luvannut pelastaa perhekuntamme ja se tapahtuu ajallaan.Kiitos Herralle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kastettu kirjoitti:

Monet uskovien lapset kulkevat vanhempiensa ja ystäviensä mukana seurakunnan toiminnassa siihen asti, kunnes muuttavat pois kotoa tai tulevat täysi-ikäisiksi. He lopettavat sen jälkeen seurakunnan toimintaan osallistumisen eivätkä käy enää edes kokouksissa. He eivät ole tulleet ikinä uskoon, mutta ovat saattaneet ottaa muodin tai painostuksen vuoksi kasteen teini-iässä, jota sitten myöhemmin katuvat, jos tulevat uskoon aikuisena. He tahtoisivat saada kasteen uskovaisena, mutta koska ottivat kasteen ennen uskoontuloa, niin heitä ei kasteta enää uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu