Hillary Clinton on suomalaisten ylivoimainen suosikki Yhdysvaltain presidentiksi. Donald Trump ei sytytä suomalaisia.
Jos suomalaiset saisivat valita Yhdysvaltain seuraavan presidentin, asiasta ei olisi epäselvyyttä. Vaalit voittaisi ylivoimaisella äänivyöryllä demokraattisen puolueen presidenttiehdokas Hillary Clinton.
Clinton saa 86 prosenttia suomalaisten äänistä. Vastaehdokas, demokraattisen puolueen ehdokas Donald Trump kerää 7 prosentin kannatuksen.
Suomalaisten kannatus käy ilmi kansainvälisen tutkimuslaitoksen WIN/Gallup Internationalin raportista. Tutkimuslaitos selvitti presidenttiehdokkaiden kannatusta 45 maassa.
Hillary Clinton oli äänikuningatar kaikissa maissa yhtä lukuun ottamatta.
Donald Trump voittaisi vaalit, jos venäläiset saisivat päättää Yhdysvaltain presidentistä. Donald Trump sai 33 prosenttia venäläisten äänistä. Hillary Clinton saalisti 10 prosenttia äänistä. Suurin osa eli 57 prosenttia venäläisistä ei tosin vielä sano kantaansa.
Venäjän lisäksi Trump on suosittu Kiinassa. Kiinalaisista 44 prosenttia äänestäisi Trumpia.
Trumpin suuresta suosiosta huolimatta Kiinassakin Clinton voittaisi vaalit. Hän sai kiinalaisten äänistä 53 prosenttia.
Hillary Clinton on erityisen suosittu Länsi-Euroopassa, latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Trumpin kannatusaluetta ovat lähinnä Venäjä ja Kiina.
Suomen lisäksi Hillary Clinton on huippusuosittu Portugalissa, Etelä-Koreassa ja Ruotsissa. Clinton sai yli 80 prosenttia äänistä.
Suomessa kyselystä vastasi Taloustutkimus. Taloustutkimus tiedusteli suomalaisten kantoja elokuussa. Nettikyselyyn osallistui yli 500 suomalaista.
Jutun yhteydessä olevalla videolla käsitellään sitä, kuinka Clintonin ja Trumpin maailmankuvat eroavat muun muassa maahanmuuton ja Isisin vastaisen taistelun suhteen. Lausunnot ovat ajalta ennen ehdokkaiden kahdenkeskisiä vaaliväittelyitä.
Heidi Vaalisto

Vastaukset 13
Vanhimmat
Clinton saa 86 prosenttia suomalaisten äänistä. Vastaehdokas, demokraattisen puolueen ehdokas Donald Trump kerää 7 prosentin kannatuksen.
Koska Yhdysvallat on suvereenisti maailman vaikutusvaltaisin valtio ja tärkein tasapainotekijä maailmanrauhan säilymiselle, tulisi äänestäjien pohtia myös mitä muu maailma heidän ehdokkaistaan ajattelee ja miten heidän valintansa ehkä vaikuttaa muiden valtioiden ja USA:n välisiin suhteisiin.
Hienosti Trump paljasti USA:n vaalijärjestelämän epädemokraattisuuden ja korruption. Kerrankin on toivoa Amerikassa.Onneksi olkoon Trumpille tulevasta presidentin virasta. Trump on luvannut muutosta!Hieno homma.
palstan äärivasemmistolaiset valehtelijat kehuvat Trumpia. Harvoin annetaan tunnustusta oikeistopuolueen ehdokkaalle. Republikaanit ovat mm. kokoomuksen sisarpuolue, kuten Putin Yhtenäinen Venäjäkin.
Tiltujen suosikit ovat siis kokoomuksen kavereita. Mikseivät tiltut kehu kokoomusjohtoa?
Miksi äärivasemmistolaiset kehuisivat Trumpia?
Trumpillahan alkaa olla vähän sama agenda kuin Bäckmanilla. Kehuu Venäjää ja haukkuu kotimaataan.
Joutuukohan ne molemmat vielä lukemaan tiilenpäitä.
Vain diktatuureissa joutuu puheista linnaan. Tosin Hillary joutaisi ihan oikeasti vankilaan.
"En ole nähnyt tai kuullut, että modernissa poliittisessa kulttuurissa olisi ollut yhtäkään ehdokasta, joka yrittäisi horjuttaa uskoa vaalijärjestelmään jo ennen kuin vaaleja on edes pidetty, Obama sanoi."
Trump petaa jo syitä omaan häviöönsä. Sehän on tälläkin palstalla kovin tuttu valitus siitä kuinka kaikki omat mokat on aina jonkun muun syy.
Venäjän tuki Trumpille takaa häviön vaaleissa.
Putinin+salainen+suosikki,+koska+Clintonin+valinta+takaa+USAn+heikkenemisen+jatkuvan.+Clinton+on+globalisaation+kannattaja+ja+se+vie+lopulta+USAn+rappioon+vaikka+se+1%+USAn+rikkaista+jatkaakin+rikastumistaan.+Mutta+ne+loput+99%+jatkaa+köytymistään,+jolloin+USA+ennenpitkää+taantuu+takiasvaltioksi+kun+taas+Aasian+halpamaat+nousuvat+entisestään.
Se on paha merkki, kun pitää hakea Putinista turvaa !
- kuoleman suudelma
On se todella pimeä maa tuo Yhdysvallat. Siellä voitetaan vaalit kuin vaalit pelottelemalla ihmisiä Venäjän uhalla. Venäjä on kuitenkin heidän mielestään sitten vain suupala Yhdysvalloille. Tyhmiä ihmisiä voi pelotella vaikka joulupukilla.
Rigging the Election - Video II: Mass Voter Fraud
https://www.youtube.com/watch?v=hDc8PVCvfKs
Nolo isku Hillarylle. Samaan aikaan ne myös yrittää estää Assangea julkaisemasta lisää Hillaryn s-posteja :D Paniikki päällä!