Todellista kaupungistumista ja elinkeinorakenteen muutosta. Tämä johtaa gettoontumiseen mikä on vain hyvä asia toimivien halpatyömarkkinoiden kannalta. Halpatyömarkkinoita edistettäisiin parhaiten työehtosopimusten yleissitovuuden ja minimipalkan poistolla. Myös Ay-liikkeen vaikutusvaltaa tulisi rajoittaa.
Tämän lisäksi Suomi tarvitsee lisää työperäistä maahanmuuttoa.
Eläköön EU:n liittovaltio!
Suomi tarvitsee.
10
<50
Vastaukset
Kaupungistuminen ja heikko elintasohan juuri tukee sitä gettoontumista.
Getoissa ei todellaakaan ole halpatyöntekijöitä, he työskentelevät "omaan piikkiinsä", eli rikollisuus kasvaa ja gettossa pyörii oma talouselämänsä.
Ainoa mitä edistettäisiin minimipalkan poistoilla ja työntekijöiden heitteille jättämisellä on gettoontuminen.Toki getoissa on sitä ainesta josta ei minkäänlaiseen työelämään ole. Mutta on myös ihan kunnollista ainesta joka elättäisi itsenä 2-3 halpatyöpaikalla.
Tämä vain on yhteiskunnan normaali kehityskulku jota Maalaisliitto/Keskusta on Suomessa jarruttanut vuosikymmeniä. Myös maatalouden ylimääräinen väki olisi tuota gettojen halpatyöreserviä.
Helpottaisin myös irtisanomismenettelyä.OikeistoSosDem kirjoitti:
Toki getoissa on sitä ainesta josta ei minkäänlaiseen työelämään ole. Mutta on myös ihan kunnollista ainesta joka elättäisi itsenä 2-3 halpatyöpaikalla.
Tämä vain on yhteiskunnan normaali kehityskulku jota Maalaisliitto/Keskusta on Suomessa jarruttanut vuosikymmeniä. Myös maatalouden ylimääräinen väki olisi tuota gettojen halpatyöreserviä.
Helpottaisin myös irtisanomismenettelyä.Tuo kehityskulku on länsimaissa nähty mm. USA;ssa, eikä hyvältä näytä ihmisten ja pienyritysten kannalta.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Tuo kehityskulku on länsimaissa nähty mm. USA;ssa, eikä hyvältä näytä ihmisten ja pienyritysten kannalta.
Sehän vain todistaa markkinatalouden toimivuuden.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Sehän vain todistaa markkinatalouden toimivuuden.
Toimivuuden ? Maa sisällisodan partaalla ja kurjuus lisääntyy.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Toimivuuden ? Maa sisällisodan partaalla ja kurjuus lisääntyy.
Suomeenkin tarvittaisiin kansalliskaartit pitämään "demokratian vääristymät" kurissa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Suomeenkin tarvittaisiin kansalliskaartit pitämään "demokratian vääristymät" kurissa.
Ns. hikipajat kolmannessa maailmassa ovat välttämätön edellytys vaurauden syntymiselle. Thaimaalaiset marjanpoimijat ovat kotimaassaan onnistuneet ostamaan taloja ym. ahkeran työntekonsa ansiosta.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Suomeenkin tarvittaisiin kansalliskaartit pitämään "demokratian vääristymät" kurissa.
Tappamassa omaa eritavalla ajattelevaa, sitä tiukimmilla olevaa kansanosaa. Etkö sinä juuri huutele ja hehkuta vuosia 1917-1918 silloinhan oli tuollaista haluamaasi aikaa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ns. hikipajat kolmannessa maailmassa ovat välttämätön edellytys vaurauden syntymiselle. Thaimaalaiset marjanpoimijat ovat kotimaassaan onnistuneet ostamaan taloja ym. ahkeran työntekonsa ansiosta.
Alkaa mennä taas sen luokan jutuksi, että saapi olla.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Alkaa mennä taas sen luokan jutuksi, että saapi olla.
Siitä vaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo194453857-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2542550- 1331677
Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671381Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2011259J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.831110Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641094By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei741047Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(761041- 591037