Suomalaiset on korkeasti koulutettua kansaa, mutta joutuvat seuraamaan kun korkeasti koulutetut narsistit pitävät kritiikitöntä idioottimaista Venäjä- ja NATO-keskustelua yllä Suomen mediassa.
Nyt UPIn Aaltolan ja kokoomuksen Stubbin ohella natottaja-Venäjä-katkera yliopistonlehtori Luukkanen tulee julkisuuteen ääliömäisellä itsestäänselvyyden toteamuksella, että "Venäjä haluaa äänensä kuuluviin paremmin kun Venäjä tänään -yhtiö suunnittelee radio-, tv-, nettitoimintaa Helsingissä".
Ihan niin kuin kaikki, jotka perustavat radioasemia, tv-kanavia eivät haluaisi ääntänsä kuuluville. Sitä varten kaikki valtiot ja yksityiset yhtiöt perustavat radioasemia, tv-kanavia, nettiseitteja.
Luukkanen toteaa myös, että "Venäjä tänään on Venäjän valtion ääni", mikä on yhtä tyhmää ja epätäsmällistä kuin väittää, että Ylen kansainvälinen radio- ja tv-toiminta on Suomen valtion ääni.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Stubbi on hävinnyt kuin maan nielemänä.
Puolustusministeriö ja Yle kokoavat taas Venäjä-viha-idiootteja nyt kieltämään venäläisten omistukset, kesämökit, tontit Suomessa.