Ollessani helluntaiherätyksessä saarnaajat usein varoittivat, että kristitty helposti ottaa tehtäväkseen liian suuren askeleen pyrkiessään seuraamaan Kristusta.
Hän yrittää kerralla tulla Kristuksen kaltaiseksi. Kun hän sitten huomaakin epäonnistuvansa, hän masentuu. Uskonilo pakenee. Saarnaajat neuvoivat, että edistys voi tapahtua vain pienin askelin.
Ortodoksisessa sisarkirkossamme ne, jotka tuntevat erityistä halua pyhitykseen, lähtevät usein luostariin. Kokeneet kilvoittelijat varoittavat alottelijoita juuri samasta asiasta. Helposti luulee voivansa ottaa suuremman askeleen, kun todellisuudessa voi. Seuraa pettymys, masennus, uskokin on koetuksella.
Samoin luterilaisessa kirkossa neuvotaan, ettei pidä odottaa liian suuria, ettei tule pettymystä, josta on seurauksena vain murhetta ja uskon horjumista. Ihmisen taipumus pahaan on niin voimakas, että se ei ole kerralla voitettavissa eikä kokonaan koskaan.
Varsinkin nuorella iällä, kun on muutenkin voimissaan, luulee helposti liikoja. Kääntyy sellaisen saarnaajan puoleen, joka lupaa nopeaa muutosta. Kun sitten pettyy, kääntyy toisen liikkeen puoleen, ja taas pettyy. Monet ihmiset kulkevat ryhmästä toiseen ja odottavat liikoja, mutta jatkavat etsimistä. On kyllä ryhmiä, joissa luvataan, mutta ei ole ryhmiä, joissa elämä todella muuttuu hetkessä pyhäksi.
Hyvä, jos alkujaankaan ei odota liikoja, mutta hyvä sekin, että matkan varrella oppii ymmärtämään, että voi edetä vain pienin askelin. Välillä horjuu takaisinkinpäin, mutta taas edetään pienin askelin. Kun katsoo itseänsä, ei sieltä löydä mitään hyvää, mutta kun katsoo Jeesusta, sieltä löytyy armo, pyhyys ja pelastus.
OI, ARMO JA RAKKAUS SUUR
Arkkivirsi
Oi, armo ja rakkaus suur,
kun Jeesus meit taluttaa juur.
Hän neuvoillaan opastaa uskoviaan,
jotka kulkijat vieraan on maan.
Hän kaataa ja tukee.
Hän riisuu ja pukee.
Hän lymyy ja ilmestyy taas.
Hän tyhjentää tyhjäks ja alentaa köyhäks,
mutta tyhjä ja köyhä taas tuntea saa,
että armonsa rikastuttaa.
Hän sumuhun peittää,
kun hetkeksi heittää,
mutta tien jälleen kirkastuttaa.
Juur armosta tulee se kans,
että sielut täällä vaeltaissans,
myös joutuvat yhteen ja yhdessä näin
saavat kulkea Siioniin päin.
Tässä toistansa hoitaa, jos väsymys voittaa,
kun anoopi:"Auta, jo jäin!"
Näillä Siionin retkil ja valmistushetkil
saa elää ja ihastua muistakin viel,
jotka kulkevat samalla tiel,
tässä usiasti näkee niin harrasta hääväkee,
että oikein on iloinen miel.
Antti Achrenius (1745 - 1810)
Hän yrittää kerralla tulla Kristuksen kaltaiseksi. Kun hän sitten huomaakin epäonnistuvansa, hän masentuu. Uskonilo pakenee. Saarnaajat neuvoivat, että edistys voi tapahtua vain pienin askelin.
Ortodoksisessa sisarkirkossamme ne, jotka tuntevat erityistä halua pyhitykseen, lähtevät usein luostariin. Kokeneet kilvoittelijat varoittavat alottelijoita juuri samasta asiasta. Helposti luulee voivansa ottaa suuremman askeleen, kun todellisuudessa voi. Seuraa pettymys, masennus, uskokin on koetuksella.
Samoin luterilaisessa kirkossa neuvotaan, ettei pidä odottaa liian suuria, ettei tule pettymystä, josta on seurauksena vain murhetta ja uskon horjumista. Ihmisen taipumus pahaan on niin voimakas, että se ei ole kerralla voitettavissa eikä kokonaan koskaan.
Varsinkin nuorella iällä, kun on muutenkin voimissaan, luulee helposti liikoja. Kääntyy sellaisen saarnaajan puoleen, joka lupaa nopeaa muutosta. Kun sitten pettyy, kääntyy toisen liikkeen puoleen, ja taas pettyy. Monet ihmiset kulkevat ryhmästä toiseen ja odottavat liikoja, mutta jatkavat etsimistä. On kyllä ryhmiä, joissa luvataan, mutta ei ole ryhmiä, joissa elämä todella muuttuu hetkessä pyhäksi.
Hyvä, jos alkujaankaan ei odota liikoja, mutta hyvä sekin, että matkan varrella oppii ymmärtämään, että voi edetä vain pienin askelin. Välillä horjuu takaisinkinpäin, mutta taas edetään pienin askelin. Kun katsoo itseänsä, ei sieltä löydä mitään hyvää, mutta kun katsoo Jeesusta, sieltä löytyy armo, pyhyys ja pelastus.
OI, ARMO JA RAKKAUS SUUR
Arkkivirsi
Oi, armo ja rakkaus suur,
kun Jeesus meit taluttaa juur.
Hän neuvoillaan opastaa uskoviaan,
jotka kulkijat vieraan on maan.
Hän kaataa ja tukee.
Hän riisuu ja pukee.
Hän lymyy ja ilmestyy taas.
Hän tyhjentää tyhjäks ja alentaa köyhäks,
mutta tyhjä ja köyhä taas tuntea saa,
että armonsa rikastuttaa.
Hän sumuhun peittää,
kun hetkeksi heittää,
mutta tien jälleen kirkastuttaa.
Juur armosta tulee se kans,
että sielut täällä vaeltaissans,
myös joutuvat yhteen ja yhdessä näin
saavat kulkea Siioniin päin.
Tässä toistansa hoitaa, jos väsymys voittaa,
kun anoopi:"Auta, jo jäin!"
Näillä Siionin retkil ja valmistushetkil
saa elää ja ihastua muistakin viel,
jotka kulkevat samalla tiel,
tässä usiasti näkee niin harrasta hääväkee,
että oikein on iloinen miel.
Antti Achrenius (1745 - 1810)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minusta tämä on niin oleellinen seikka kristityn vaelluksessa, että nostan sen vielä niidenkin luettavaksi, jotka harvemmin vierailevat palstalla.