paljonko auton käyttömaksu on noussut siitä lähtien kun se tuli? Sehän piti olla väliaikainen vero Ahon hallituksessa,eikä liioin Lipposen hallitus sitä poistanut,siis täyttä kusetusta.
Onko
Tietoa
2370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Käyttömaksu oli aluksi (lähes 10 vuotta) 500 mk -93 ja vanhemmista ja 700 mk uudemmista. Maksu ei siitä ole paljonkaan muuttunut. 60 ja 70- luvuilla on peritty väliaikaisia käyttömaksuja. Nykyinen on ollut alunperin pysyvä, koska sillä korvattiin vuoden -93 20%:n autoveron alennus. Ankarammin verotetuille tuli pienempi käyttömaksu ja lievemmin verotetuille korkeampi. Jäljemmin maksuporrastuksen säilyttämistä on lisäksi perusteltu sillä, että vanhoilla autoilla ajetaan vähemmän.
Suomessa perittiin aikanaan veroa myös autoradiosta. Toisaalta niihin aikoihin oli vapaat nopeusrajoitukset, eikä tämmöstä pussausta, jossa ajetaan valtatiellä 80 km/h
Kaikkihan on aina väliaikaista, silloin kun se tulee, mutta useimmiten muuttuvat perinteeksi.
Suomesta ei todellakaan puutu enää kuin tietullit ja vero polkupyöriin - VIRKAMIEHET HUOM.
Pieni sivuhuomautus vaikkapa bensan hinnasta:
vuonna -92 maksoi 3,70 mk litra nyt liki tuplat, onko sinun palkkasi tuplaantunut? Nyt en tarkoita kesätyöläistä, joka nykyisin on diplomi-insinööri vaan yleisesti.