Tiltu: #Rikosilmoitukseen lisäperusteet
"Presidentti Niinistö ja ulkopoliittinen ministerivaliokunta päättivät heinäkuussa 2014, että Suomi allekirjoittaa isäntämaasopimuksen Naton kanssa"
Mikä tuossa on perustuslain vastaista?#
Ei mikään. Kyse on teknisestä yhteistoimintapöytäkirjasta, joka koskee vain rauhan ajan kriisinhallintaharjoituksia. Paperi täsmentää vuodesta 1994 harjoitetun yhteistoiminnan.
Tiltu: "Totuus nimittäin Sauli Niinistö totuttuun tapaan seisoi vierellä ja allekirjoitutti muut sopimuksen syntipukeiksi."
Allekirjoittajina olivat kenraalit, koska sopimus koskee vain asevoimien vastuulla olevia kansainvälisiä harjoituksia. Niinistö ei ollut paikalla.
#http://mvlehti.net/2016/09/26/ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi/
"Sopimusta ei ole käännetty suomeksi ennen kuin Itsenäisyyspuolue (IPU) on sen nyt tehnyt.#
Sopimuksen sisältö selvitettiin mediassa laajalti. Ei tavallinen kansalainen tarvitse sitä mihinkään. Tiltut vain vääristelevät asiaa sitä ymmärtämättä.
"Suomen hallitus teki isäntämaasopimuksen Naton kanssa salassa kansalaisilta ja jopa ilman eduskuntakäsittelyä. Kyse on nimenomaan sopimuksesta, vaikka hallitus on muuta väittänyt välttääkseen sille epämukavan eduskuntakäsittelyn."
Sopimusta ei salattu millään tavalla. Se ei vaadi eduskuntakäsittelyä.
"On merkittävää, että sopimuksessa ei ole mitään varaumia edes Suomen alueen käytölle ydinaseiden tukialueena."
Se ei käsittele ydinaseita. Suomi ei ota niitä alueelleen missään oloissa. Siitä on kansainvälinen sopimus.
#Sopimus tuo vakavan sotilaallisen uhan Suomelle, sillä se sisältää Suomen alueen käyttämisen Venäjää vastaan"#
Ei sisällä.
"Tällaiseen uhkaan jokainen valtio varautuu sille mahdollisilla tavoilla. Käytännössä MOU-sopimus tekee Suomesta Naton eteentyönnetyn tukikohdan ja näin ollen Venäjän mahdollisesti suorittaman ensi-iskun kohteen Suomeen sijoitettuja sotavoimia ja mm. liikenteen solmukohtia vastaan."
Ei tee.
"Suomalaisille on kerrottu, että myös Ruotsi allekirjoitti samana päivänä 4.9.2014 vastaavan sopimuksen. Tieto on kuitenkin merkittävältä osin bluffia. Allekirjoituksesta huolimatta Ruotsi ei ole ainakaan vielä hyväksynyt sopimusta. Sopimus ei ole siellä voimassa, ja Ruotsissa sopimus menee eduskunnan käsittelyyn päinvastoin kuin Suomessa. Käsittelylle on myös annettu jatkoaikaa. Ruotsin uusi puolustusministeri Peter Hultqvist on kertonut, että ehdotus tuodaan eduskuntaan vasta vuonna 2016."
Ruotsin valtiopäivät hyväksyi sopimuksen keskustelematta.
"Suomen ja Ruotsin NATOn kanssa tekemät sopimukset eivät ole samanlaiset, vaikka julkisuudesta on voinut saada sellaisen käsityksen. Sopimusten voimaantulopykälät ovat erilaiset. Suomen sopimuksessa kerrotaan, että sopimus astuu voimaan heti viimeisen allekirjoituksen jälkeen, eli sopimus on nyt voimassa. Ruotsin sopimuksessa kerrotaan, että sopimus astuu voimaan vasta, kun Ruotsi ilmoittaa NATOlle, että sopimuksen tiellä olevat esteet on poistettu."
Ero on tekninen.
Tiltu: "Nuo esteet ovat juridisia. Nykyinen Ruotsin laki tekee monellakin tapaa kyseisen antautumissopimuksen mahdottomaksi. Niin tekee myös Suomen laki, mutta siitä ei ole välitetty. Eduskuntakin on ohitettu hyvin kaukaa haetuilla viittauksilla epämääräisiin lauseisiin vanhoissa asiakirjoissa."
Tiltun valetta. Sopimus selvitettiin eduskunnan ulko- ja puolustusvaliokunnille.
"Suomen MOU-sopimus on nyt IPUn nettisivuilla ja piakkoin se ilmestyy myös tärkeimpänä osana julkaistavaa pamflettia nimeltään "Näin Suomea viedään". Käännöstyö on tehty talkoilla ja varmasti siinä on omat puutteensakin, mutta ei tarkoituksella."
Saahan sitä puuhailla. Entä sitten? Ei valehtelu johda mihinkään.
"Suomen MOU-sopimuksesta on tehty myös Suojelupoliisille ainakin yksi tutkintapyyntö, jossa myös Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtaja on allekirjoittajana. Tutkintapyynnössä kiinnitetään erityistä huomiota Suomen ja Venäjän välisen sopimuksen rikkoontumiseen sekä siihen, että sopimuksen mukaan atomiaseittenkin tuominen maahamme olisi mahdollista. "
Valtioneuvoston oikeuskansleri on tutkinut kantelun ja todennut sen aiheettomaksi. Selvitys löytyy hänen sivuiltaan.
Tiltujen into valehdella vetää täysin vertoja heidän typeryydelleen ja halulleen mustata Suomea.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sillä laittomalla sopimuksella rikottiin yksipuolista Venäjän kanssa tehtyä naapuruussopimusta, siis Suomi rikkoi?
Venäjä on pitänyt sopimuksista kiinni ja noudattanut niitä, mitä tekee Suomi suuren naapurin rinnalla?
Rikkoo sopimuksia, tekee uusia sopimuksia brittien, jenkkien kanssa ilman näkyvää syytä, väitetty syy Venäjän arvaamattomuus, aggressiot? Suomi on hyvin kaltevalla pohjalla.
Yksipuolinen naapuruussopimus..?
ERommel höpöttää uudella nimimerkillä, ei siinä muuta.
Sinun juttusi on 'hatullinen paskaa', ei siinä muuta.
Onpas rommeli raivona kun jäi miljoonannen kerran kiinni valehtelusta.
ei millään tavalla rajoita Suomen toimintaa kriisinhallinnassa.
Niinistön epätoivoinen tiltutrolli voisi ottaa sormen pois perseestä ja katsoa selkeät yksityiskohdat tästä
"Presidentti Niinistö ja ulkopoliittinen ministerivaliokunta päättivät heinäkuussa 2014, että Suomi allekirjoittaa isäntämaasopimuksen Naton kanssa"
Mikä tuossa on perustuslain vastaista?
Ei mikään. Kyse on teknisestä yhteistoimintapöytäkirjasta, joka koskee vain rauhan ajan kriisinhallintaharjoituksia. Paperi täsmentää vuodesta 1994 harjoitetun yhteistoiminnan.
OIKAISU: MOU ON TÄYDELLISESTI PERUSTUSLAIN VASTAINEN MAANPETOS, TÄSSÄ
LAIN KANTA ASIASSA
http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/05/nato-juridiikkaa.html
Jos palstan värisävy ei ole mieleisesi tarkista asia itse mustasta ja valkoisesta päivitetystä Finlexin lakikirjasta miten maanpetos määritetään lain pykälien mukaan
Tiltu: "Totuus nimittäin Sauli Niinistö totuttuun tapaan seisoi vierellä ja allekirjoitutti muut sopimuksen syntipukeiksi."
Allekirjoittajina olivat kenraalit, koska sopimus koskee vain asevoimien vastuulla olevia kansainvälisiä harjoituksia. Niinistö ei ollut paikalla.
OIKAISU: NIINISTÖHÄN SEISOI VIERESSÄ KUN HAGLUND ALLEKIRJOITTI PAPERIN TÄSTÄ ON LAAJASTI KUVAMATERIAALIA TODISTEENA
"Sopimusta ei ole käännetty suomeksi ennen kuin Itsenäisyyspuolue (IPU) on sen nyt tehnyt.#
Sopimuksen sisältö selvitettiin mediassa laajalti. Ei tavallinen kansalainen tarvitse sitä mihinkään. Tiltut vain vääristelevät asiaa sitä ymmärtämättä.
OIKAISU: NIINISTÖN EPÄTOIVOINEN TILTU VOISI LOPETTAA SEN VALEHTELUN. SOPIMUSTA EI TODELLAKAAN OLLUT KÄÄNNETTYNÄ SUOMEKSI KUIN VASTA IPUN ALETTUA TOIMEEN
LISÄÄ AIHEESTA
http://magneettimedia.com/suomi-provosoi-venajaa-nyt-isantamaasopimuksella/
"Suomen hallitus teki isäntämaasopimuksen Naton kanssa salassa kansalaisilta ja jopa ilman eduskuntakäsittelyä. Kyse on nimenomaan sopimuksesta, vaikka hallitus on muuta väittänyt välttääkseen sille epämukavan eduskuntakäsittelyn."
Sopimusta ei salattu millään tavalla. Se ei vaadi eduskuntakäsittelyä.
OIKAISU: SUOMEN PERUSTUSLAKI KYLLÄKIN VAATISI SOPIMUKSEN EDUSKUNTAKÄSITTELYN,
TARKISTA VAIKKA ITSE FINLEXIN LAKIKIRJASTA
"On merkittävää, että sopimuksessa ei ole mitään varaumia edes Suomen alueen käytölle ydinaseiden tukialueena."
Se ei käsittele ydinaseita. Suomi ei ota niitä alueelleen missään oloissa. Siitä on kansainvälinen sopimus.
OIKAISU: EI JUMALAUTA NIINISTÖN TILTUTROLLIHAN ON TODELLA SEKAISIN.
JA JUURI YDINASEITAHAN TUO SOPIMUS KÄSITTI KATSO VAIKKA TÄÄLTÄ
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185645-ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi
#Sopimus tuo vakavan sotilaallisen uhan Suomelle, sillä se sisältää Suomen alueen käyttämisen Venäjää vastaan"#
Ei sisällä.
"Tällaiseen uhkaan jokainen valtio varautuu sille mahdollisilla tavoilla. Käytännössä MOU-sopimus tekee Suomesta Naton eteentyönnetyn tukikohdan ja näin ollen Venäjän mahdollisesti suorittaman ensi-iskun kohteen Suomeen sijoitettuja sotavoimia ja mm. liikenteen solmukohtia vastaan."
Ei tee.
OIKAISU: KYLLÄ TEKEE JA KATSO TAUSTOJA TÄÄLTÄ
http://magneettimedia.com/suomi-provosoi-venajaa-nyt-isantamaasopimuksella/
Niinistön palkkaama epätoivoisen tiltutrollin täytyisi saada vuoden valehtelija palkinto
Asiasta on on tiltujen turha lässyttää. Suomi kuuluu länteen ja tiltut voivat pakata kamppeensa ja muuttaa Venäjälle.