Pohjanmaalaiset geneettisesti Venäläisiä

Johtuen isovihan ajasta jolloin kasakat raiskasivat
jokaisen naisen ja loput tapettiin tai lähetettiin orjiksi.
Kenties siitä johtunee että pohjanmaalla/ pohjoispohjanmaalla sikiää varsinhyvännälöisiä naaraita ajoittain. Jopa missejä. Ruotsalainen ja Venäläinen sekoitus. Sehän meitä odottaa myös tulevaisuudessa.

Sieltä kumpuaa myös pohjalainen ryssäviha.


http://www.tiede.fi/keskustelu/40015/ketju/isoviha_oli_kansanmurha

Helsingin Sanomien kuukausiliite, heinäkuu 2009.

[list:1gie6lkn]Rauhan ja vihan Suomi

Toimittaja Ilkka Malmberg etsi paikkakuntia, joissa ei ole koskaan sodittu. Hän löysi kaikkialta taisteluita, pommituksia ja aseellisia selkkauksia — ja kansanmurhan, josta on oltu hiljaa puoli vuosisataa.[/list:u:1gie6lkn]

Sivu 29:

[list:1gie6lkn]Palataan Hailuotoon, vanhan kalastajakylän rauhaan: Hiekka, majakka, horisontissa väreilevät merimerkit. Laiturissa köydet kalkattavat alumiinimastoihin. Tiira rääkyy.

Täällä murhattiin yön ja aamun aikana 800 ihmistä.

Vuonna 1714 Hailuotoon souti kaksisataa venäläistä kasakkaa. He tunkeutuivat taloihin, jotka olivat täynnä saarelle tulleita pakolaisia, ja löivät asukkaat kuoliaiksi kirveillä. Talot ryöstettiin ja poltettiin, ja lapsista hyväkuntoisimmat sullottiin veneisiin mutta suurin osa tapettiin.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Seuraavaksi venäläiset ryhtyivät toteuttamaan tsaari Pietari Suuren antamaa määräystä Pohjanmaan täydellisestä hävittämisestä. Maakunta piti tuhota kulkukelvottomaksi kymmenen peninkulman leveydeltä. Se ymmärrettiin määräykseksi, että koko väestö oli surmattava ja ryöstää ja raiskata sai mielin määrin.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Vielä pahempaa: Tsaarilta tuli käsky ryhtyä Pohjois-Pohjanmaalla kansanmurhaan. Koko maakunta Kemiä myöten tuli tehdä asumattomaksi: aikuiset oli tapettava ja lapset otettava orjiksi. Pohjois-Pohjanmaan piti jäädä mustalle mullalle.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Hailuodosta etsittiin pakolaisia, ja sinne iskettiin murhaperjantain jälkeen vielä kahdesti, niin että saarelle ei jäänyt mitään elävää.

Alkoi kidutusten aika.[/list:u:1gie6lkn]

Malmberg kirjoittaa artikkelissaan myös, että tuona aikana Venäjälle kaapattiin noin 20 000–30 000 suomalaista, pelkästään Pohjanmaalta noin 4600 ihmistä. Pohjois-Pohjanmaan kansanmurhassa kuoli enemmän kuin 6000 ihmistä. Vuonna 1726 tuli tieto, jonka mukaan 1000 suomalaista kaapattua oli Persian Isfahanissa orjina.

Loput voi lukea Kuukausiliitteen nettiversiosta. Hinta ei-tilaajalle on 1 euro. http://www.hs.fi/nakoislehti/KL/2009/07/04/
20740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Väitteesi on todistettu geenitestauksella vääräksi. Mielenkiintoinen oli hypoteesisi, " Ruotsalainen ja Venäläinen sekoitus. Sehän meitä odottaa myös tulevaisuudessa."
Mihin hävisi välistä suomalaisuus? Ruotsalaiset ovat kuoleva kansa, suurin osa Ruotsin kansalaisista on kohta negridejä ja arabeja. Ruotsinkielisen ja suomenkielisen Pohjanmaan väestö poikkeaa toisistaan perimältä, esim. Eteläpohjalaiset suomenkieliset miehet ovat länsimaisempia kuin ruotsinkieliset! Tämä johtuu siitä että suomekielinen väestö periytyy osittain virolaisista ja saksalaisista, mutta ruotsinkielinen Hälsinglandista, joka oli vielä ennen viikinkiaikaa suomenkielinen! https://fi.wikipedia.org/wiki/Hälsingland
Venäläisten joukossa oli varmasti paljon myös itämerensuomalaisia Ison Vihan aikana ja kovimmin raiskattiin ruotsinkielistä rannikkoseutua...tämäkin vaikutti perimään.

Pohjanmaan ruotsinkieliset ovat perimältään "suomalaisempia" kuin suomenkieliset pohjalaiset tai satakuntalaiset! Tämäkö selitttää alueen ruotsinkielisten suomalaisvihan?
Ilkka Malmberg on illumaatin propagandisti jonka tehtävä on selittää suomalaisuus olemattomiin. Ei pätevyyttä, eikä talenttia.

Äänestä

Suuri osa Isovihan aikaisistakin kasakkajoukoista koostui oikeastaan ukrainalaisista miehistä, eli aloittajan logiikan mukaan pohjanmaalaisten pitäisi olla enimmäkseen ukrainalaisia..?

Äänestä

Kyseessä on siis jokin HS:n salaliitto? Vai Suomen valtion salaliitto suomalaisia kohtaan? Oletko salaliittoteoreetikko. Tulivatko Saamelaiset avaruudesta?
Suomalaiset raiskattiin useaan kertaan mennen tullen 1500-1800 luvuilla. Rippeitä
jäi sinne tänne.

Äänestä
  • "Tulivatko Saamelaiset avaruudesta?"
    eivät. osa Länsi-Euroopasta ja osa koillisesta, eivät tulleet nykyisen Suomen alueelta mistä kantasaame on peräisin. En kyllä käsittänyt kysymyksesi järkevyyttä.

    HS ja kaikki Suomen suurimmat valtamediat ovat osa uutta maailmanjärjestystä jonka tarkoitus on hävittää Euroopan kansat ja kielet maahanmuutolla. Tämän jälkeen siionistinen yläluokka hallitsee Maailmaan poislukien Idän jättiläiset, Kiina ja Intia.
    http://magneettimedia.com/kreivi-kalergin-suunnitelma-eurooppalaisten-tuhoamiseksi/
    https://en.wikipedia.org/wiki/Richard_von_Coudenhove-Kalergi
    http://theinfounderground.com/smf/index.php?topic=20058.0

    Äänestä

  • "Suomalaiset raiskattiin useaan kertaan mennen tullen 1500-1800 luvuilla."
    Oteaan nyt ne Suomen sodat kyseiseltä ajanjaksolta. Milloin vihollinen hyökkäsi Suomeen? Tässä "Suomella" tarkoitetaan Ruotsiin kuulunutta Suomea.

    -1509. Tanskalaiset ryöstävät Turun.
    -1555-1557. Sota Venäjää vastaan. Käytiin Karjalan Kannaksella.
    -1570-1595. Pitkä viha, sota Venäjää vastaan. Sota käytiin ulkomailla paitsi
    karjalaisten sissisota Pohjois-pohjanmaalla ja Kainuussa.
    -1599. Kaarle herttua valloittaa Suomen. Ruotsalaiset lyövät elokuussa suomalaisten sotajoukon Marttilassa. Lukuisa määrä suomalaisia aatelisia mestataan, piispa pannaan vankeuteen ja papistolle määrätään suuret sakot. Tämän jälkeen Suomea aletaan määrätietoisesti ruotsalaistaa.
    -1656-1658. Sota Venäjää vastaan. Sota kosketti vain Itä-Suomea.

    -1700-1721. Suuri Pohjan sota. Nyt miehitettiin ja raiskattiin koko Suomi!

    -1708-1711. Ruotsalainen professori I. Nesselius ehdottaa suomalaisten hävittämistä ja sulauttamista ruotsalaisiin kaikkialla paitsi Lapissa. Nesseliuksen kammottavaa ja kylmäveristä joukkotuhontaehdotusta säätyedustajat eivät hyväksy.
    -1741-1743. Pikku viha eli hattujen sota Venäjää vastaan. Suomi venäläisten miehittämä. Huomattavasti miedompi kuin Iso Viha.
    -1788-1790. Sota Venäjää vastaan. Suomalaiset upseerit muodostavat rauhan aikaansaamiseksi itsenäisyyshenkisen Anjalan liiton. Sotatoimet Itä-Suomessa Kymenlaaksossa.
    -1808-1809. Suomen sota. Suomi miehitetään. Ei kuitenkaan siviiliväestöön kohdistuvia raakuuksia kovin paljoa.

    Suomen ydinalueet siis miehitettiin vain kolmasti tänä ajanjaksona, 1700-21, 1741-43 ja 1808-09. Miehityksenä voi pitää myös Kaarle herttuan hyökkäystä Suomeen 1599.

    Äänestä

Minkä rotuisia lapsia surmatut naiset synnyttivät?

Suomalaiset ovat selvästi eurooppalaisia, joissa on kolmannes kantasuomalaista, toinen balttilaista ja kolmas germaanista perua.
Ei saavilaista perimää ole. Ja vaikka olisi, niin mitä sitten?

Äänestä
  • Suomalaisissa ei ole slaavilaista perimää!!

    Äänestä

  • Millainen on slaavilainen perimä?

    Äänestä

  • eieieieiei kirjoitti:

    Suomalaisissa ei ole slaavilaista perimää!!

    Valehtele vain minkä jaksat, muille ja varsinkin itsellesi.

    Äänestä

  • Et näkojään ymmärrä huumoria.

    Äänestä

  • Uteliasvain kirjoitti:

    Millainen on slaavilainen perimä?

    Slaavilainen perimä soveltuu orjille ja diktatuurissa eläville kansoille. Laiskana ja epäsiistinä myös monet pitävät.

    Äänestä

  • Turhaan valehtelet. Eikös Kianto jopa kirjoittanut 'naarassusista' eli pohjalaisista kasarmihuorista.

    Äänestä

Ainakin eteläpohjalaisten tummuus ja temperamentti johtuu siitä, että kun nuijasodan aikana ja jälkiselvittelyssä miehiä tapettiin ylettömästi, niin samoihin aikoihin mustalaiset tulivat Suomeen, ja naiset puuttessaan antoivat romanimiehille.

Siltä ajalta on kirkonkirjoissakin merkintöjä eräistä suurten talojen isännistä, että isä = kiertävä mustalainen.

Äänestä
  • Tuossa on itua.Pohjalaiset ovat kovia hevosmiehiä ja männä vuosina synkkiä
    puukonheiluttajia sukujuhlissa. Kun vielä lisää kovan äännähtelyn, ja täydellisen
    huumorintajun puutteen ynnä ylinäytellyn uskovaisuuden,ei voi kuin kallistua
    romaniveren vahvaan vaikutukseen alueella.

    Äänestä

On niitä ryssät ennenkin panneet. Vaasa oli iso venäläinen varuskuntakaupunki Nikolain kaupunki ja ryssän sotavangit pani pohjalaisia ämmiä. Ruotsalaiset nauraa näille maataloustuilla loisiville ryssän paskasta siintyneille, turkistarhaaja yrittää olla joku läntinen tummine hiuksineen ja vinoine ruskeine silmineen. Heh! Vaasan lisäksi Oulussa oli paljon venäläisiä sotilaita. Palstan hullun paskapään mielestä ryssät tietysti tumputtivat kasarmeissa koskematta pyhään pohojalaiseen vittuun.

Äänestä
  • Tarkkispoika jaksaa taas yrittää! Ilmeisesti pohjalaiset ovat aikoinaan kurmoottaneet pelosta vikisevää Tarkkispoikaa, joka nyt yrittää kostaa asiaa netissä!

    Äänestä

Venäläiset rakensivat rautatiet, kirkot ja kasarmit pitäen niiden naisia patjoinaan. Ylikankaan löpinät pohojalaisista kauppamiehistä ja muut houreet voi jättää omaan arvoonsa.

Äänestä
  • Suomalaiset ne rakensivat! Tarkkispojan löpinät ja muut houreet voi jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

Kyllä nyt on niin, että kasakat repivät naiset aina raiskauksen jälkeen hevosilla kappaleiksi, joten siemen ei jäänyt itämään.

Äänestä

Mielenkiintoinen on myös jatkuvasti esitetty väite itä ja länsisuomalaisten suuresta erosta. Todellisuudessa suomalaiset ovat enemmän sukua keskenään kuin naapurikansoille Ruotsissa tai Venäjällä. Miksi tätä eroa on liioiteltu, johtuu halusta hävittää kansa, tehdä "suomalaisesta" keinotekoinen konstruktoi. Suomalaiset erovat toisistaan yhtä paljon kuin etelä ja pohjoissaksalaiset toisistaan.En ole kuullut kenenkään hehkuttavan tätä asiaa! Todellisuudessa olemme siis ainutlaatuinen ja muista naapureista erottuva kansa.
http://blogs.helsinki.fi/esalmela/blogi/2016/08/21/geenitutkijat-eivat-yllattyneet/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Putininjuusto kirjoitti:

Johtuen isovihan ajasta jolloin kasakat raiskasivat
jokaisen naisen ja loput tapettiin tai lähetettiin orjiksi.
Kenties siitä johtunee että pohjanmaalla/ pohjoispohjanmaalla sikiää varsinhyvännälöisiä naaraita ajoittain. Jopa missejä. Ruotsalainen ja Venäläinen sekoitus. Sehän meitä odottaa myös tulevaisuudessa.

Sieltä kumpuaa myös pohjalainen ryssäviha.


http://www.tiede.fi/keskustelu/40015/ketju/isoviha_oli_kansanmurha

Helsingin Sanomien kuukausiliite, heinäkuu 2009.

[list:1gie6lkn]Rauhan ja vihan Suomi

Toimittaja Ilkka Malmberg etsi paikkakuntia, joissa ei ole koskaan sodittu. Hän löysi kaikkialta taisteluita, pommituksia ja aseellisia selkkauksia — ja kansanmurhan, josta on oltu hiljaa puoli vuosisataa.[/list:u:1gie6lkn]

Sivu 29:

[list:1gie6lkn]Palataan Hailuotoon, vanhan kalastajakylän rauhaan: Hiekka, majakka, horisontissa väreilevät merimerkit. Laiturissa köydet kalkattavat alumiinimastoihin. Tiira rääkyy.

Täällä murhattiin yön ja aamun aikana 800 ihmistä.

Vuonna 1714 Hailuotoon souti kaksisataa venäläistä kasakkaa. He tunkeutuivat taloihin, jotka olivat täynnä saarelle tulleita pakolaisia, ja löivät asukkaat kuoliaiksi kirveillä. Talot ryöstettiin ja poltettiin, ja lapsista hyväkuntoisimmat sullottiin veneisiin mutta suurin osa tapettiin.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Seuraavaksi venäläiset ryhtyivät toteuttamaan tsaari Pietari Suuren antamaa määräystä Pohjanmaan täydellisestä hävittämisestä. Maakunta piti tuhota kulkukelvottomaksi kymmenen peninkulman leveydeltä. Se ymmärrettiin määräykseksi, että koko väestö oli surmattava ja ryöstää ja raiskata sai mielin määrin.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Vielä pahempaa: Tsaarilta tuli käsky ryhtyä Pohjois-Pohjanmaalla kansanmurhaan. Koko maakunta Kemiä myöten tuli tehdä asumattomaksi: aikuiset oli tapettava ja lapset otettava orjiksi. Pohjois-Pohjanmaan piti jäädä mustalle mullalle.[/list:u:1gie6lkn]

...

[list:1gie6lkn]Hailuodosta etsittiin pakolaisia, ja sinne iskettiin murhaperjantain jälkeen vielä kahdesti, niin että saarelle ei jäänyt mitään elävää.

Alkoi kidutusten aika.[/list:u:1gie6lkn]

Malmberg kirjoittaa artikkelissaan myös, että tuona aikana Venäjälle kaapattiin noin 20 000–30 000 suomalaista, pelkästään Pohjanmaalta noin 4600 ihmistä. Pohjois-Pohjanmaan kansanmurhassa kuoli enemmän kuin 6000 ihmistä. Vuonna 1726 tuli tieto, jonka mukaan 1000 suomalaista kaapattua oli Persian Isfahanissa orjina.

Loput voi lukea Kuukausiliitteen nettiversiosta. Hinta ei-tilaajalle on 1 euro. http://www.hs.fi/nakoislehti/KL/2009/07/04/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu