Minusta tämä työttömien halveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täytyy sanoa,
että hyvää tekee ylimieliselle ihmiselle, kun maistaa omaa lääkettään.
Elämme ahneiden yhteiskunnassa, jossa miljoonabonuksia nostava pankkiiri arvostelee
yksinhuoltajien toimeentuloa liian suurena ja pitää omaa ansiotasoaan ansaittuna.
Ihan kuin kehitysmaissa, niin ahneus ei tunne rajoja eikä sääliä muita kohtaan,
vaan ollaan valmiita luopumaan ihmisen oikeudesta ruokaan ja lääkkeisiin, kunhan asia ei vain koske itseä.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täytyy sanoa,
että hyvää tekee ylimieliselle ihmiselle, kun maistaa omaa lääkettään.
Elämme ahneiden yhteiskunnassa, jossa miljoonabonuksia nostava pankkiiri arvostelee
yksinhuoltajien toimeentuloa liian suurena ja pitää omaa ansiotasoaan ansaittuna.
Ihan kuin kehitysmaissa, niin ahneus ei tunne rajoja eikä sääliä muita kohtaan,
vaan ollaan valmiita luopumaan ihmisen oikeudesta ruokaan ja lääkkeisiin, kunhan asia ei vain koske itseä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tätä asiaa minä häpeän. Todella. Mutta mitäpä sitä kiertelemään. Minä olen köyhä.
Olen pitkään miettinyt uskallanko kirjoittaa tästä aiheesta leimaantumisen pelossa. Köyhyys on tabu. Se on nolo asia. Se on tuomittavaa; itse kuitenkin olet tilasi aiheuttanut! Tuntuu, että köyhyys tekee minusta ihmisenä toisarvoisen. Paljastamalla olevansa vähävarainen sitä pelkää menettävänsä kasvonsa. Pelkää, että vuokranantaja ei enää luota ja pistää ulos. Ajattelee, että minut leimataan, kuin minulla olisi joku rutto. Että minua aletaan karttaa. Siihen on kasvatettu: pitää näyttää ulospäin, että kaikki on hyvin, vaikkei olisikaan. Tällaiset asiat voivat vaikuttaa maineeseen! Sitä joutuu koko ajan todistelemaan olevansa hyvä ja ahkera ihminen. Ehkä eniten itselleen?
Mutta stten tänään törmäsin ikäiseni ja monella tapaa kaltaiseni naisen Facebook-päivitykseen, jossa hän kertoi mitä jää käteen kun kituuttaa toimeentulotuella. Tuo kirjoitus auttoi minua tajuamaan, että en minä ole yksin. Tätä tapahtuu, tämä on ihan normaalia – moni ihminen todella putoaa köyhyysrajan alapuolelle hetkittäisesti. Meitä ihan eläviä, järjissämme olevia, kovaan työntekoon tottuneita ihmisiä, jotka jakavat saman kokemuksen – sen, mitä on olla köyhä – on olemassa. Suurin osa meistä rahattomista vaikenee kuten minäkin. Siksi kiitän Katjaa, joka avasi suunsa! On todella tärkeää, että jotkut meistä uskaltavat kertoa miltä elämä näyttää vähän toisesta perspektiivistä. Ja siksi minäkin ajattelin kertoa oman tarinani, vaikka edelleen pelkään miten minuun tämän jälkeen suhtaudutaan.
Niin. Taloudellinen romahdus, sen minä olen kokenut.
Olin yrittäjä ja maksoin veroja ihan jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja jokaisesta mahdollisesta asiasta. Työllistin ihmisiä, ja sain itse palkkaa vain silloin, kun jotain on yli jäänyt. Ei silloinkaan rahaa liiemmin ollut, mutta riittämiin olen päässyt nauttimaan elämän rahallisista nautinnoista – matkustelusta, kouhujuomasta, hinoista ravintoloista ja shoppailusta, mitä näitä nyt on. Firmani ei lopulta ollut menestys, ja minä väsähdin, kun koin omat ponnisteluni merkityksettömiksi ja palkitsemattomiksi. Lopetin yrityksen.
Kerron tämän taustan, jottei heti joku syyttävä sormi osoittaisi minuun ja haukkuisi laiskaksi ja aikaansaamattomaksi.
Ihmisen, joka on yllättäen, osin omista, osin jonkun muun tekemistä valinnoista johtuen joutunut kohtamaan elämän erilaiset kasvot.
Haluan vain kertoa, millaisia ajatuksia omakohtainen köyhyys herättää ja miten helposti voi syrjäytyä, kun rahaa tai työtä ei ole. Tällaisen kertominen on todella kamalaa, siksi meistä varmasti kovin moni ei ääneen tunnusta tilannettaan. Mieluummin vetäytyy yksinäisyyteen kuten minäkin välillä.
Sossun luukulle marssiminen oli elämäni nöyryyttävin hetki. Mutta siitäkin selvisin ja olen valtavan kiitollinen siellä saamastani avusta.
Olen koko vuonna käynyt ravintolassa syömässä kaksi kertaa sekä kolme kertaa lounaalla, ja jokaisen näiden kerran jälkeen olen tuntenut valtavaa syyllisyyttä siitä että raha olisi pitänyt säästää tulevan varalle. En käy baareissa, ja joudun vastaamaan aina uloslähtemiskutsuihin ”kiitos ei”. Vähäisissä rahoissa harmittaa eniten, että se vaikuttaa väistämättä suoraan sosiaalisiin suhteisiin. Sitten en tietenkään voi matkustaa mihinkään, kävelen kaikkialle.
Parisuhdetta en edes haaveile saavani, sillä kukapa köyhän haluaa. Enhän minä voi tehdä mitään. Eikä kukaan halua toista elätettäväkseen
parempi olla yksin. Raha on yllättävän iso juttu parisuhteissa.
En ole nirso työn suhteen, ja otan vastaan mitä tahansa saan, vaikka samalla etsin myös unelmieni työtä.
teen jatkuvasti töitä sen eteen. Mutta uskoa koetellaan alituiseen. Silti en koskaan luovu intohimoistani ja uskostani huomiseen.
Kaikesta tästä huolimatta, kaikista luopumisista ja taloudellisista haasteista viis, tiedätkö mitä? Köyhyys on yksi tärkeimpiä kokemuksia elämässäni monestakin syystä. Siksi, että opin näkemään mikä elämässä on tärkeintä.
Samppanjaa trendibaarin VIP-tilassa nauttivasta bisnesnaisesta on tullut nyt luontoon kaipaava, yksinkertaisista asioista nauttiva, kirjoittamista ja toisia ihmisiä rakastava ihminen.
https://mailife.fi/2014/09/03/kun-samppanjapissiksesta-tuli-koyha-tallaista-on-koyhyys/
sta tämä työttömien halveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä o
usta tämä työttömien halveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täyt
sä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täytyy sanoa,
että hyvää tekee ylimi
lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täytyy sanoa,
että hyvää tekee ylimieliselle ihmiselle, kun maistaa omaa lääkettään.
Elämme ahneiden yhteiskunnassa, jossa miljoonabonuksia nostava pankkiiri arvostelee
yksinhuoltajien toimeentuloa liia
ksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
alveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja
n työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täytyy sanoa,
että hyvää tekee ylimieliselle ihmiselle, kun maistaa omaa lääkettään.
Elämme ahneiden yhteiskunnassa, jossa miljoonabonuksia nostava pankkiiri arvostelee
nsä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvo
ä työttömien halveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
miä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa en
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Minusta tämä työttömien halveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi
Mä oon työtön, mutta mulle ei oo mitään merkitystä sillä, että joku halveksii tai ei.
Olen vain tyytyväinen, kun ymmärsin, ettei mun toivotakkaan enää olevan työelämässä.
Aina tehdään, kuten itseä paremmat ihmiset toivovat.
Niin kuin moni tietää että olet työtön, vain ystävät ja muut tutut ja läheiset. Kukaan vastaantuleva ei voi tietää mitä olet ja mitä et. Heitä on tunansia jotka ei tiedä. Täällä yleisellä palstalla on helppo huudella mutta eivät kehtaa huudella vastaantulijalle, niin yksinkertaista se on.
Me kaikki voisimme huutaa täällä vaikka liikuntavammasille kun emme näe emmekä tunne heitä. Mutta kuin moni huutelee jos vastaan tulee se liikuntavammainen??? Ei varmasti kukaan, siksi täällä on niin helppo sanoa mitä vaan ja mille ryhmälle tahansa kun se ei ole siinä edessä.
Tuommosista huutelijoista ei tarvi välittää eikä mieltänsä pahoittaa, se joka sanoo sen sinulle kasvotusten, juuri sinulle, siitä voi mielensä pahoittaa, mutta muuten ei. Niin rohkeita täällä ei varmasti ole kukaan, pelkkää provosoimista.
mä työttömien halveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täytyy san
Minusta tämä työttömien halveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täytyy sanoa,
että hyvää tekee ylimieliselle ihmiselle, kun maistaa omaa lääkettään.
Elämme ahneiden yhteiskunnassa, jossa
Ite pääsin työikään laman aikana 80-90 luvulla, heh, kun ei töitä ole eikä saa ei siinä auta itsesäälit eikä koulutuskaan eikä raha ja rahattomuus.... sillon on vaan elettävä sillä mitä on ja odoteltava sitä uutta junaa jota ei tulekaan. Itsetuntoon sillä ei ole tiettävästi paskaakaan merkitystä, oletko menestyvä yrityspamppu vai kuraojasta tuleva duunari....
En ole koskaan tuntenut ketään työttömyydestä halveksuvaa. Kun en myöskään ole Facebookissa enkä siten tiedä sosiaalisista medioista, ainoastaan media on se taho esim. Suomen iltapäivälehdet ja muut, jotka siitä asenteesta mulle sellaisen asenteen edes olemassaolosta yhteiskunnaSsa kertoo. Minusta on ihan ok., jos Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa työssä raatava työikäinen kokee ärtymystä toista työikäistä kohtaan, joka ei herää aamulla kello kuusneljäkymmentä ja palaa kotiin kello kahdenksantoistakolmekymmentä joka jumalan päivä, JOS on kyse työssäkäyvästä tyypistä, joka maksaa reippaasti yli kolkytprosenttia veroa joka kuukausi kuukausipalkastaan noin nelkyt vuotta putkeen yhteiskunnalle Suomi. Mutta sitä mä en tajua, että JOS suomalaiset työikäiset työtä vailla olevat tuilla elävät toivoo toisille kaltaisilleen huonompia yhteiskunnallisia oloja, tyyliin että "mulle pitää maksaa siitä, että mä olen tehnyt lapsia ja hoidan omia lapsiani kotona työssäkäymättä", mutta toi puolituttu kermaperse vois mennä töihin ja niiden pitäis ottaa vastaan mitä vaan työtä, jotka "elelee" vaan työmarkkinatuella.... Jos ei ole Suomeen syntynyt ja monen polven suomalainen, ei varmaan tiedä sitäkän, että ennen 1970-lukua koko maassa ei ollut edes käsitettä työttömyysturva nykymuotoisena, tai tiedä sitä, että vasta reippaasti lähemmäs 1980-luvun loppupuolella edes alettiin maksaa tukia vaikka nykymuotoisen lapsilisän verran. Mua ei muu vituta, paitsi se, että jos idiootit luulee, että tässä maassa Suomi muka on aina maksettu huntti (sata euroa) kuukaudessa lapsilisää jokaisesta synnytetystä lapsesta suomalaisesta, kun esimerkiks silloin kun mä itse olin lapsi 1980-luvulla, ei todellakaan ollut mitään automaattista oikeutta lastentarhapaikkaan, puhumattakaan siitä, että niinku työttömät olisi saaneet lepäillä viemällä lapsensa lastentarhaan. Silloin oli pakko oerheiden itsensä maksaa lastenhoitajasta, jos oli määriteltyä suuremmat tulot. Ja nykyisin jotkut vaatis kansalaispalkkaa tyyliin synnyttämisestä. Eivät ilmeisesti tajua, että maassa loppuu rahat, jos ne työssä käyvät ja käyneet perheet kyllästyy sellaisten ilojen maksamiseen ihmisile, jotka vaan vaatii .Ja tiedoksi myös se, että lapseton yksinasuva pienituloinen hminen saa Suomessa yhteiskunnan tukina korkeintaan asumislisää ja työmarkkinatukea, josa kaikki tuet varallisuuteen katsomatta on maksimissaan asumismenojen jälkeen reippaasti alle 500 euroa kaikki yhteiskunnan tuet YHTEENSÄ, että siinä ei niitä veronmaksajia erityisesti innosta lääkäriperheiden ja työttömien perheiden esimerkiksi pentujensa harrastusten rahoittaminen veroissa nälkäkuolematukia vielä pienentämällä.