Luin tässä, että Petroskoilaisia ei politiikka kiinnosta, eli onko kaikki niin yhtenäinen venäjä?.. Mikä on karjalan tilanne löytyykö vielä suomalaisia
Karjalan tilanne!
31
553
Vastaukset
- väärä-palsta
Mitäs petroskoilaisten asiat Palauttelu-palstalle kuuluu? Eihän Petroskoi ole koskaan itsenäisen Suomeen tai Suomen Karjalaan kuulunut.
Lukuun ottamatta tietenkin vuosia 1941-44, jolloin suuruudenhullut suomalaisjohtajat käskivät joukkojen edetä kilometritolkulla yli vanhojen rajojen.
Talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltaus oli täysin oikeutettu toimenpide, sitä tuskin voi kiistää kukaan.
Mutta unelmat jostain Suur-Suomesta ja varsinkin tämän unelman toteuttamiseksi tehdyt sotatoimenpiteet olivat pelkkää kusipäisyyttä, ja Karjalan mäntyyn Suomen herrojen pää lopulta kolahti. Koko operaation mielettömyyden tajusivat tolkun ihmiset jo sota-aikana, ja näin jälkikäteen sen ymmärtävät kaikki kohtalokkaaksi virheeksi.- KulttuuriYhteyksienPsta
Ei tämä ole väärä palsta. Olen aiemmin lukenut inkeriläisten palstaa ja ihmetellyt, miksei karjalaisilla ole vastaavaa, kunnes jokupäivä sitten huomasin, että tällä Karjalan palautus-palstallahan karjalaiset kohtaavat muutoinkin!
Kuinka pitkälle Suomi - Karjala jatkuu itään? Enkä tarkoita tällä poliittista Suur-Suomi vouhkaamista, vaan kulttuurista, suomalaisugrilaista kansanjoukkoamme.
Omassa, enemmänkin länsisuomalaisessa ymmärryksessäni, katson esim. Aunuksen karjalaisten olevan "samaa joukkoa" meidän lännempienkin suomalaisten kanssa, mutta sitten kun aletaan lähestyä nenetsejä ja komilaisia, ajattelen heidän olevan kyllä samaa, suomalaisugrilaista perhettämme, mutta pikemminkin eräänlaisia pikkuserkkuja.
Laulun sanoman ymmärtää, vaikkei muutoin ymmärtäisi sanaakaan. Nenetsi-laulu - Pieni kello:
https://www.youtube.com/watch?v=G_nmRwpLAB8
Karjalaiset ovat saaneet Suomessamme liian vähän huomiota ja oikeuksia. Kun ottaa huomioon minkälaiset oikeudet ovat ruotsalaisilla edelleen, sekä näiden tänne toimittamilla afrikkalaisilla ja lähi-idän väellä, joiden maa tämä ei koskaan ole ollut, eikä saakaan olla, tuntuu karjalaisten sorto vieläkin suututtavammalta. Jopa saamelaisilla on paremmin tunnustetut oikeudet! Ihan hyvä, että ovat saaneet oikeutensa, mutta vielä ne puuttuvat karjalaisilta. Uskon, että tässä Rkp, tuo kaiken pahan alku ja juuri Suomessamme, on tiukasti painanut jarrua. Suomeruotsalaisethan eivät kuulemma edes halunneet ottaa evakkojamme "omille alueilleen"! Ruotsalaisille ei kuulu Suomessa mitkään "omat alueet", mutta näin he itse uskovat.
Venäjä, vaikka YK:n päätöksellä saikin osan meille itsenäistyessämme antamistaan maistaan takaisin, käsittääkseni, etenkin ortodoksisesta uskosta johtuen, kunnioittaa karjalaista kansaa ja kulttuuria huomattavasti näkyvämmin kuin tämä nk. Suomemme, jossa suomalaisuus on jo suorastaan rasistinen sana! Tästä syystäkin pidän tärkeinä hyvien rauhan ja kulttuuristen suhteiden ylläpitoa ja vahvistamista Venäjän kanssa. Ystävyys Venäjän kanssa takaa kulttuurivaihdon ja molemminpuolisen kunnioituksen välillämme. Tätä Ruotsi ei haluaisi ja pyrkiikin sen kaikin tavoin estämään.
Tunaroinneissaankin monilahjakkuus, pääministeri J. Sipilä, taisi juuri äskettäisellä Venäjän vierailullaan, tavatessaan pääministeri Medvedevin, totta tosiaan pyrkiä sopimaan uusista, paremmista kauppasuhteista Venäjän kanssa!
Tässä kohdin nostan keväällä Viipurin kauppahallista ostamaani mustaa, punaruusuista huiviani Sipilälle.
Sekä kohtelias kumarrus gospodin D. Medvedeville. Spasiiba!
.
- Pätshiniekku
Ongo Petroskoi kaunis linnaine...
https://www.youtube.com/watch?v=mBkJ9sL6HYQ - Pätshiniekku
Vot, eläy tual Petroskoil da muijalgi Karjalan tazavallas suomelazii sežo, ga enimyölleh on ven'alastu rahvastu.
Karjalazii on vie äijy, äijän enämbi migu suomelazii - "ruočit" häi ollah oldu sie ainos vähembistyö, pikkaraine vuitti kogo rahvahalistos. Vepsäläzii on vie vähembi. Ukrainalazet da beloruusat sežo eletäh Karjalan tazavallas, da äijät toizet narodat...
No tiettäväine, jogahizel on perehes ven'alazii (libo ven'akse pagizijoi) rodn'ii, se on selvy dielo.
Täs linkas voit kaččuo, mittumat oldih etnillizet grupat da niilöin suuruot Karjalan tazavallas vuvvennu 2010:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalan_tasavalta#V.C3.A4est.C3.B6- karjalankeel
Oletko sinä Venäjän Karjalasta, entisestä Suomen Karjalasta?, vaiko Äänisenlinnasta
- Pätshiniekku
karjalankeel kirjoitti:
Oletko sinä Venäjän Karjalasta, entisestä Suomen Karjalasta?, vaiko Äänisenlinnasta
Suomen mužikku olen, no toine buabo oli roindua myö Imbilahtelpäi. Buabo aigoinah pagizi gu hänen tuatan rodn'ii eli sežo Ven'an Karjalas. Toinah heijän jälgeläzii on puuttunuh elämäh Petroskoilgi, ken tiedäy...
- soomekeel
karjalankeel kirjoitti:
Oletko sinä Venäjän Karjalasta, entisestä Suomen Karjalasta?, vaiko Äänisenlinnasta
Kyllä se "Äänisenlinna" kanssa sijaitsee siellä Venäjän Karjalassa.
- KarjalanKunnaat
Ja aatella, minä ymmärsin tuon lähes sanatarkasti. Hienoa, että täällä kirjoitellaan karjalankielillä. Meille ei-karjalaisille tämä on kulttuurinen kokemus, mutta itse karjalaisten jälkeläisille pitäisi olla tärkeä asia.
Jokaisen, jolla on juuret Itärajan taa, on suorastaan velvollisuus ylläpitää omaa kulttuuriaan Suomessa.
Jokaisen suomalaisen yleensäkin pitäisi olla ylpeä omista juuristaan ja ylläpitää kulttuuriaan. Jokainen meistä olemme omien juuriemme tuote, elävä, vihanta puu, kallioon iskeytyneet juuret pitkälle yli Suomenniemen.
Omista suvuistani täällä Savon ja lounais-Suomen alueilla, on sukututkimuksen vuoksi pitkät kirjalliset sukuluettelot ja löytyy paljon historiallista faktaa netissä. Karjalassa, jonka alueilla on paljon sodittu, on tuhoutunut kirkkoja ja vanhoja kirkonkirjoja palanut ja sukujuurien etsiminen on vaikeampaa. Sodan aikana tosin tuotiin Suomen puolelle, Mikkeliin nk. lakkautettujen seurakuntien arkisto.
Teoreettisesti on mahdollista, että eräät juuremme, pari-kolmesataa vuotta sitten johtivat Kannaksen Muolaan alueelle.
Google earthin kautta voi laskeutua katutasolle Venäjää, hypähtää omalle kotikylälleen, katsella ympärilleen. Halvempi tapa matkustaa.
https://earth.google.com/web/@61.24779836,32.89645874,143.48749122a,467642.66067021d,35y,359.99999914h,0t,0r
Lähennä hiirellä kuvaa ja "siirrä" hiirellä napaten oikeassa alakulmassa näkyvä "ukon"-kuva suoraan sille maantielle tai kadulle jota haluat katsella ja hiirtä pyörittämällä ala kulkea eri suuntiin ja katsella ympärillesi!
. - monenlaistakarjalaista
"Hienoa, että täällä kirjoitellaan karjalankielillä. Meille ei-karjalaisille tämä on kulttuurinen kokemus, mutta itse karjalaisten jälkeläisille pitäisi olla tärkeä asia."
Jos tarkoitetaan Toisen Maailmansodan aikaisia Suomen karjalaisevakkoja, niin ei heistä ollut kuin 10% karjalan kielen puhujia.
Esimerkiksi entisen Kannaksen alueen karjalaisille ja heidän jälkeläisilleen tuo venäläisiä/venäläisperäisiä sanoja vilisevä "pagiseminen" sekä ortodoksinen "ryssänusko" omine tapoineen ovat hyvin vieraita ja jopa outoja juttuja, eivätkä juurikaan vastaa heidän käsitystään karjalaisesta kulttuurista.
Vaikka onhan se tietenkin hienoa, että Suomessakin vielä joku osaa karjalan kielellä kirjoittaa ja karjalaa puhua.
- Rikkautta
Monikansallinen Karjala 2015
https://www.youtube.com/watch?v=UDYSKqZsUGM- nfhfddnafnc
Hyvä linkki, saa varmasti Avaran ja Emakkopojan päät ihan höyryämään koko suvaitsemattomuutensa voimalla.
- onkuluttavaavihata
nfhfddnafnc kirjoitti:
Hyvä linkki, saa varmasti Avaran ja Emakkopojan päät ihan höyryämään koko suvaitsemattomuutensa voimalla.
Kyllähän se höyry näiden kahden herrain korvista varmasti alvariinsa puhkuu ulos, kun vihan liekki niin usein laittaa kiehumaan kaiken sen kusen määrän, mitä jokaisella rasistilla aina hölskyy päässä.
- LapsHelsingin
sielläonhyväolla kirjoitti:
Karjas Kurjalas...
https://www.youtube.com/watch?v=SXXX9mHX0RIMielenkiintoista kuulla näitä aitokarjalaisten ajatuksia vaikka laulujen kautta.
Itse olen ihan pikkulapsesta asti, kun kuulin karjalaisten kohtalosta, tuntenut sympatiaa. Meille myöhemmin sodan jälkeen syntyneille lapsille nimittäin kerrottiin paljon sodasta ja että karjalaiset joutuivat jättämään kotinsa.
Itkin ja kysyin äidiltä, että missä ne nyt on, vieläkö ne kiertää tavaroineen ja etsivät kotia?! Kiertävätkö lehmät ja hevosetkin vielä, kuka antaa niille ruokaa, paleleeko ne?! Eikö ne koskaan pääse takaisin kotiin?! Otin asian niin sydämelleni, että kirjoittelin pieniä tarinoita karjalaisista, kutsuen näitä itäkarjalaisiksi, vaikka äiti yritti selittää, että itäkarjalaiset asuivat vielä siellä vähän kauempana... Raita Karpon kaunis laulu "Laps Karjalan" vain entisestään lisäsi tuskaani karjalaisten puolesta.
Automatkalla Pietariin olen nähnyt Kannasta lähinnä bussin ikkunasta. Kiinnostaisi päästä matkalle Laatokan ympäri. Nk. Inkerinmaata, eli Pietarin ympäristöä olen jossain määrin nähnyt ja kokenut.
. - LapsHelsingin
LapsHelsingin kirjoitti:
Mielenkiintoista kuulla näitä aitokarjalaisten ajatuksia vaikka laulujen kautta.

.Raita Karpo - Laps olen Karjalan:
https://www.youtube.com/watch?v=uVM1IKzBYSE
. - Laps_Mikkelin

."Otin asian niin sydämelleni, että kirjoittelin pieniä tarinoita karjalaisista, kutsuen näitä itäkarjalaisiksi, vaikka äiti yritti selittää, että itäkarjalaiset asuivat vielä siellä vähän kauempana..."
Oikein äitisi asian selitti. Toisaalta oikeilla jäljillä olet ollut sinäkin, varsinkin jos olet kirjoittanut tarinoita Suomen Raja-Karjalan pitäjissä eläneistä karjalankielisistä ortodoksikarjalaisista.
Lisähämminkiä asiaan aiheuttaa vielä se, että kun puhutaan "karjalaisista" pitäisi aina määritellä ensin tarkoitetaanko termillä oikeita karjalaisia, eli yhtä itämerensuomalaista kansaa, vai tarkoitetaanko suomalaisia, jotka ovat asuneet Suomen itäosissa ja asuvat edelleenkin nyky-Suomen itäosissa. Tätä eivät aina edes yliopistotason viisat muista tähdentää, tavan rahvaasta puhumattakaan.
Lappalaisia ja lappilaisia ei sekoiteta toisiinsa, koska näissä kahdessa sanassa on sentään tuo yhden kirjaimen ero, mutta karjalaisista puhutaan aina vain karjalaisina tarkoitetaampa sitten vaikkapa Sortavalassa tai Viipurissa asunutta suomalaista väestöä taikka Suojärvellä ja Salmissa asunutta karjalaista väestöä - samaa, jota tavataan nykyäänkin mm. Aunuksessa ja jota Karhun Santtukin edustaa.
Nimenomaan niitä Sortavalan ja Harlun "karjalaisia" oikeat karjalaiset Raja-Karjalassa nimittivät "ruottsheiksi" - he kun tunnustivat Ruotsin uskontoa ja olivat aikoinaan Ruotsin kuninkaan sinne pakkosiirtämää kansaa (kts. esim. Stolbovan rauha vuonna 1617 ja varsinkin ns. Ruptuurisota vuosina 1656 -1658). Tuon pakkosiirron jälkeen karjalaiset niiltä seuduin joutuivat pakenemaan sortoa aina Novgorodiin ja Tveriin asti, jossa heitä edelleenkin asustelee sankoin joukoin - tosin identiteetiltään ja eritoten kieleltään jo pitkälti venäläistyneinä. - Laps_Mikkelin
Laps_Mikkelin kirjoitti:
"Otin asian niin sydämelleni, että kirjoittelin pieniä tarinoita karjalaisista, kutsuen näitä itäkarjalaisiksi, vaikka äiti yritti selittää, että itäkarjalaiset asuivat vielä siellä vähän kauempana..."
Oikein äitisi asian selitti. Toisaalta oikeilla jäljillä olet ollut sinäkin, varsinkin jos olet kirjoittanut tarinoita Suomen Raja-Karjalan pitäjissä eläneistä karjalankielisistä ortodoksikarjalaisista.
Lisähämminkiä asiaan aiheuttaa vielä se, että kun puhutaan "karjalaisista" pitäisi aina määritellä ensin tarkoitetaanko termillä oikeita karjalaisia, eli yhtä itämerensuomalaista kansaa, vai tarkoitetaanko suomalaisia, jotka ovat asuneet Suomen itäosissa ja asuvat edelleenkin nyky-Suomen itäosissa. Tätä eivät aina edes yliopistotason viisat muista tähdentää, tavan rahvaasta puhumattakaan.
Lappalaisia ja lappilaisia ei sekoiteta toisiinsa, koska näissä kahdessa sanassa on sentään tuo yhden kirjaimen ero, mutta karjalaisista puhutaan aina vain karjalaisina tarkoitetaampa sitten vaikkapa Sortavalassa tai Viipurissa asunutta suomalaista väestöä taikka Suojärvellä ja Salmissa asunutta karjalaista väestöä - samaa, jota tavataan nykyäänkin mm. Aunuksessa ja jota Karhun Santtukin edustaa.
Nimenomaan niitä Sortavalan ja Harlun "karjalaisia" oikeat karjalaiset Raja-Karjalassa nimittivät "ruottsheiksi" - he kun tunnustivat Ruotsin uskontoa ja olivat aikoinaan Ruotsin kuninkaan sinne pakkosiirtämää kansaa (kts. esim. Stolbovan rauha vuonna 1617 ja varsinkin ns. Ruptuurisota vuosina 1656 -1658). Tuon pakkosiirron jälkeen karjalaiset niiltä seuduin joutuivat pakenemaan sortoa aina Novgorodiin ja Tveriin asti, jossa heitä edelleenkin asustelee sankoin joukoin - tosin identiteetiltään ja eritoten kieleltään jo pitkälti venäläistyneinä.Ei karjalaisuus ja karjalan kieli tosin ole Venäjän Tveristäkään vielä tyystin kadonnut:
https://www.youtube.com/watch?v=iqkyPSLFV90
(Monelle "supisuomalaiselle" runoilija S. Tarasovin puhe saattaa olla aika vaikeaa ymmärtää, mutta karjalan kieltä osaavalle se on todella mielenkiintoista ja sitä kuuntelee mielellään. Suosittelen toki niillekin ihmisille, jotka eivät karjalan kieltä omasta mielestään osaa ollenkaan - ja samoin niille, jotka kuvittelevat sitä osaavansa! No, kyllä karjalan kieltä kohtalaisesti osaavatkin voivat olla itselleen armollisia, sillä Tverin alueella puhuttava karjalan kielen murre - karjalan kielessähän on paljon erilaisia murteita siinä missä suomen tai vaikka viron kielessä, tai missä tahansa elävässä kielessä - poikkeaa aikalailla esimerkiksi siitä karjalan kielestä, jota pagistiin ennen sotia & alueluovutuksia Suojärvellä, Suistamolla, Impilahdessa tai Salmissa.)
Laps’ olen Karjalan-laulu on aina yhtä hieno ja koskettava, milloin vain sen jossakin kuulee. Ei ihme että kymmenet musiikintekijät ovat sen jossain vaiheessa levylle laulaneet. Raita Karpon laulamasta versiosta minäkin olen aina pitänyt.
Toinen vähintäänkin yhtä hieno ja tunnettu on Evakon laulu. Myös tätä taideteosta ovat monet laulajat eri yhteyksissä laulaneet, mutta ilmeisesti jo edesmennyt Hannu Brelo - hänenkin sukujuurensa tuolla Raja-Karjalassa, molemmat vanhemmat syntyisin Suojärven Hautavaaran kylästä - oli ainut, joka lauloi sen karjalankielistä versiota. Tässä linkki:
https://www.youtube.com/watch?v=aIWxw67Nr8U
- Bror-Erik1974kak
Venäjänkarjalassa väki voi perin mukavasti. Russofobeista huolimatta. :) Vot!
- Rikkautta
Tuli katsottua jotain dokumenttia Venäjän puoleiselta Kaukasian alueelta, jossa elää kymmeniä eri kansoja. Eräs haastateltava sanoi että jos täällä päin on natsi tai fasismin kannattaja, niin ei tule pitkään pärjäämään.
Sama juttu tietenkin Venäjän Karjalassa, siellähän elelee venäläiset, karjalaiset, vepsäläiset, valkovenäläiset, suomalaiset, ukrainalaiset, tataarit, azerit ym. toistensa kanssa, käyvät yhdessä koulua, käyvät töissä, harrastuksissa. Seka-avioliitot ovat arkipäivää niin kuin muuallakin Venäjällä.
Helvetinmoisen pettymyksen nämä jälkijättöiset, Suur-Suomea haikailevat russofobit joutuisivat kokemaan mikäli ihan oikeasti tekisivät sen ensimmäisen matkansa Venäjän Karjalaan. - SeAvarakatseinen
Ehkä kuvailemasi yhdessä toimimien ja sekoilu onkin paras suojautumiskeino tulevaisuuteen katsoen, kun kaikki entiset ovat sitten venäläistyneet =venäläisiä.
Jos tulee valtiaaksi/diktaattori kuten Js. Stalin, niin onpa vaikeaa ryhtyä etsimää tapettavia "kansanvihollisia" sekalaisesta seurakunnasta. No ehkä kehittyvä neuvosto-tiede "auttaa" ja geeniperimän ynnä epäillyn geeniperimän avulla saadaan syylliset ja syyttömät eroteltua? Toiset tapettaviksi ja toiset palkittaviksi.
Historia toistaa itseään, etenkin maissa jotka eivät pysty kehittymään. - lmmnnmll
SeAvarakatseinen kirjoitti:
Ehkä kuvailemasi yhdessä toimimien ja sekoilu onkin paras suojautumiskeino tulevaisuuteen katsoen, kun kaikki entiset ovat sitten venäläistyneet =venäläisiä.
Jos tulee valtiaaksi/diktaattori kuten Js. Stalin, niin onpa vaikeaa ryhtyä etsimää tapettavia "kansanvihollisia" sekalaisesta seurakunnasta. No ehkä kehittyvä neuvosto-tiede "auttaa" ja geeniperimän ynnä epäillyn geeniperimän avulla saadaan syylliset ja syyttömät eroteltua? Toiset tapettaviksi ja toiset palkittaviksi.
Historia toistaa itseään, etenkin maissa jotka eivät pysty kehittymään.Oletko ajatellut, että tuo slaavifobiasi on tuhonnut pissipäisen aivokotelosi lopullisesti?
Kirjoituksesi viittaa jopa aivosurkastumaan. - Bror-Erik1974kak
SeAvarakatseinen kirjoitti:
Ehkä kuvailemasi yhdessä toimimien ja sekoilu onkin paras suojautumiskeino tulevaisuuteen katsoen, kun kaikki entiset ovat sitten venäläistyneet =venäläisiä.
Jos tulee valtiaaksi/diktaattori kuten Js. Stalin, niin onpa vaikeaa ryhtyä etsimää tapettavia "kansanvihollisia" sekalaisesta seurakunnasta. No ehkä kehittyvä neuvosto-tiede "auttaa" ja geeniperimän ynnä epäillyn geeniperimän avulla saadaan syylliset ja syyttömät eroteltua? Toiset tapettaviksi ja toiset palkittaviksi.
Historia toistaa itseään, etenkin maissa jotka eivät pysty kehittymään.Tuo avara on jo pitkään elänyt ihan omissa maailmoissaan,piruparka.
- piruparkoja-molemmat
Bror-Erik1974kak kirjoitti:
Tuo avara on jo pitkään elänyt ihan omissa maailmoissaan,piruparka.
Emakkopoika ja Se Avara-aukkoinenhan ne on levittänyt kusi- ja paskajuttuja tälle palstalle vuosikaudet. Välillä eksyvät Historia- ja Isänmaallisuus-palstoillekin pahaa oloaan purkamaan, mutta pääsääntöisesti heikäläisten törkykirjoitukset poistetaan siellä päin ja aivan syystä, siinä määrin ne lähes poikkeuksetta ylittävät rasistisen vihakirjoittelun kriteerit ja samoin Kiihoitus kansanryhmää vastaan-rikospykälän.
Voihan noille slummieläkevaareille ainakin yrittää antaa anteeksi kun elämänsisältö on Suoli24.
Mutta Emakkopojan kehuskelu pedofilialla alkaa olla jo kinkyissä natsipiireissäkin rajatapaus.
- valsuomalaismies
Eikös siellä ollut haluja liittyä suomeen, vaan eipä taida suomellakaan haluja ottaa taloudellisten ja ulkopoliittisten vuoksi, ainakaan tässä tilanteessa!
Ei suomessa venäjä vihaa ole, vain ainoastaan sitä jos sieltä päin uhkaillaan.. ja tämäkin on enemmän poliittista, ei rodullista. Eli turha täällä sitä vatvoa riidankylväjät- Avaran-vätys
"Ei suomessa venäjä vihaa ole, vain ainoastaan sitä jos sieltä päin uhkaillaan.."
Pelkästään tämä lause paljastaa Avaralle ja Emakkopojalle, että sinä olet pesunkestävä ryssäntrolli.
"ja tämäkin on enemmän poliittista, ei rodullista. Eli turha täällä sitä vatvoa riidankylväjät"
Tässä vaiheessa olet heidän kaltaisilleen jo T-kadun mutanttihirviö. - toinensuomalaismies
"Eikös siellä ollut haluja liittyä suomeen"
Petroskoin ja koko Karjalan tasavallan alueella ei ole eikä ole ollut minkäänlaista suurta halua liittyä Suomeen. Ei siitäkään huolimatta, että siellä edelleenkin asuu tuhansittain suomalaisia ja kymmeniä tuhansia karjalaisia.
Valtaosa on Karjalan tasavallan väestöstä on venäläisiä/venäläistyneitä ihmisiä ja heille kysymys Suomeen liittymisestä on yhtä mielekäs kuin mitä tavallisille suomalaisille kysymys Suomen valtion liittämisestä Ruotsiin tai vaikkapa Viroon.
Menetetyn Karjalan Kannaksen nykyisellä väestöllä näitä liittymishaluja on ollut vielä vähemmän, siellähän asuu pelkkää etelävenäläis-ukrainalaista sekakansaa, ei heillä ole minkäänlaisia henkisiä tai kulttuurisia siteitä Suomeen.
Yksittäisenä maahanmuuttaja voi tietenkin muuttaa Suomeen melkein kuka tahansa, jos haluja löytyy.
- Rikkautta
Rahvahid om äi, ma om üks’!
http://kodima.rkperiodika.ru/culture/rahvahid-om-ai-ma-om-uks/
Kut hüvin tö tedat ičetoi suren da penen kodiman kul’turad? Miše antta vastust neche küzundaha, 4. päiväl redukud kogonaine Venäma kirjuti Suren etnografižen diktantan.
Venämas eläb 193 rahvast, miččiden keskes om 45 vähälugušt, siš pagištas 277 kelil da opetas 77 kel’t. Äirahvahaližuz’ om meiden man erigoičuz. Aigan sirttes se tegese popul’arižembaks kaikiden eläjiden täht. Tehtas äi erazvuiččid azjtegoid, forumoid, seminaroid, miččed sidotud rahvahiže, kirjutadas kirjoid rahvahaližil kelil, radaba rahvahaližed toimištod, teatrad, muzejad, avaitas kel’kursid. Kodikel’t da rahvahan kul’turad opetas školiš da üläopištoiš. Kaik nece tehtas sen täht, miše meiden man eläjäd ei unohtaižigoi ičeze jurid, miše hö muštaižiba da arvostaižiba niid, ved’ ei ole nimidä tärktemba, mi ičeze kanz da jured.
Diktantan ühtnikaks voi tehtas jogahine Venäman da verhiden maiden eläi, kudamb pagižeb venän kelel rippumata rahvahudespäi, uskondaspäi da socialižiš oloišpäi. 45 minutas tarbiž oli tehta 30 tegendad, miččiden jügeduzkorktuz’ oli erazvuitte. Sigä oliba kut kebnäd küzundad, miččed opetas školas, muga jügedambad-ki küzundad, miččiš tarbiž oli meletada vai miččed koskeba ahthid tedoiden alovehid. Ozutesikš, küzundad rahvahiš, kudambad eläba edahan meišpäi.
Diktantan pätegijan oli Rahvahuziden azjoiden Federaline agentstv, miččen pämehen om Igor’ Barinov. Hän sanui hüvid sanoid diktantan polhe: ”Rahvahiden kul’turan da veroiden tem om lujas leved, ei sa mülütada kaik nene tedod 30 küzundaha. No necen diktantan pätegend om siš, miše sen jäl’ghe Venäman eläjile sündub taht opeta ičeze jurid, ičeze ezitatoiden veroid da tedištada enamba rindal eläjiš rahvahiš. Ved’ tedo om erazvuiččiden rahvahiden kesknäižen arvostandan da kožmusen tüvi”. Sidä paiči nece etnografine diktand abutab el’geta da arvostada eläjiden etnografižen mahton korktudes, kingitab homaičust mugoižehe melentartuižehe tedoho, kut etnografii.
Petroskoiš diktantan kirjutamižen tahoin oliba 7 openduzorganizacijad, miččiden keskes oli Petroskoin universitet-ki. Kirjutamha diktantad tuli 30 baltianmeren-suomalaižiden keliden kafedran üläopenikad da 5 opendajad. Tahtoim uskta, miše se azjtego abuti meiden üläopenikoiden rahvahaliž-kul’turižele kehitoitandale da abuti heile leta ičeze ičetundmust.
Diktantan satused ühthevedetas 4. päiväd kül’mkud, Rahvahan ühtmuden päiväl. Tarbiž sanuda suren spasibon kaikile sen tegijoile da heiden abunikoile neciš hüväs azjtegos da toivotada heile uzid idejoid neciš alovehes. A lopta kirjutesen tahtoidas meiden man pämehen tärktoil sanoil: ”Mö kaiken olem elänuded ühtes. Ühtes olem vägestanuded kaikid opakombal voinal. Eläškandem ühtes edemba-ki. A niile, ked tahtoiba vai ladiba jagada meid, voin sanuda muga – et varastagoi!”.
_
_
Eipä tuohon ole mitään enempää lisättävää.- Enemmänkin_saisi_olla
Hienoa, että maailmasta löytyy edes yksi vepsänkielellä julkaistava kuukausilehti. Tai oikeastaan puoliksi vepsänkielinen; toinen puoli Kodima-lehdestä kirjoitetaan venäjäksi, kielellä joka käytännössä on monen 2000-luvun vepsäläisenkin ainut äidinkieli.
Kokonaan karjalan kielellä ilmestyviä lehtiä löytyy maailmasta peräti 2(!) kappaletta, viikon välein ilmestyvä Oma Mua ( http://omamua.ru/ ) sekä Karjal Žurnualu-verkkolehti ( http://www.karjal.fi/verkolehti/ ).
Tietysti enemmänkin näitä julkaisuja saisi ja jopa pitäisi olla.
Liivin, vatjan ja inkeroisen kielillä ei taida enää kukaan kirjoittaa mitään, ei sen enämpää sanomalehteä kuin yksityistä kirjettäkään.
- Anonyymi
kansainvälinen karjalan tasavallan tunnustus olisi nyt paikallaan, venäjä on pienimaa, se riistää luonnonvaroja kremlin sotarikollisille alkuperäiskansoilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982