Tostaina uusi ministeri Rehn:in tilalle.

Voisikin ottaa tämän torstaina esille, kun arvuutusta kuka tulee uudeksi ministeriksi. Sipilä sanoi, että vain hän tietää sen nyt.
Kenestä elinkeinoministeri ?
Valitaan 27. lokakuuta keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa.

Ainakin vaikeusaste on suuri nyt. Voi olla kuka tahansa, vaikka oppositiosta periaatteessa. Siellä ei vain taida olla sellaista, joka osaisi alaa.
Ei riitä Tuomiojan tapaan, että lentelee kirjastoon johonkin.

Suomenpankin nimityksen myötä Olli Rehn jättää eduskunnan. Hänen paikalleen kansanedustajaksi nousee Paula Lehtomäki.
Jos Lehtomäki jostain syystä ei ota kansanedustajan paikkaa vastaan, eduskuntaan nousee Helsingin vaalipiiristä THL:n entinen pääjohtaja Pekka Puska.
Muistetaan nyt kuitenkin, että Suomenpankin viroissa on poliittista vaikutusvaltaa, joten ne pitää täyttää poliittisin perustein. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Vaikka voidaan katsoa, että EU:n entiseen talous- ja rahakomissaarin nimitys Suomen pankin johtajaksi tapahtuu pätevyyden perusteella, ei niin poliittisin perustein välttämättä.

Oma veikkaus on, että Sipilä valitsee eduskunnan ulkopuolisen
elinkeinoministeriksi, siksi verran kovaa osaamista tarvitaan siihen pestiin.
Siis, elinkeinoministeriksi talouspolitiikan osaajan myös eduskuntaryhmän ulkopuolelta. Itse en osaa hänen nimeään arvata edes. tai..tai !
Taidan arvata, mutten kehtaa sitä ääneen sanoa. Raskassarjalainen.

Katsotaan torstaihin, ainakin kohdaltani.
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jorma Ollilla tulisi mieleen ensimmäisenä.

Äänestä

Aivan sama kuka sinne valitaan, se mokaa joka tapauksessa. Jos mää saisin päättää, niin valitsisin ministeriksi jonkin umpikahelin kommarin, joka saisi sitten syyt mokasta itselleen ja puolueelleen :)

Äänestä

Kansanedustajien riveistä löytyy monta pätevää tai ainakin kehityskelpoista. Matti Vanhanen, Olavi Ala-Nissilä, Mika Lintilä, Timo Kalli, Esko Kiviranta, Tapani Tölli, Seppo Kääriäinen jne

Puolueesta siis löytyy potentiaalisia ehdokkaita enemmän kuin muista puolueista yhteensä. MOT

Äänestä
  • Sulla on tyhmä nimimerkki, eikä kirjoituksesikaan sieltä älykkäimmästä päästä ole, noi kaikki luettelemasi vain töppäisivät homman.

    Äänestä

Esso Ahon paluu.Herra varjele meitä essolta.

Äänestä

Sipilän heikon pelisilmän takia uudeksi ministeriksi voi nousta kuka tahansa. Osaamisella ei siinä tehtävässä näyttäisi olevan kovinkaan suurta merkitystä ja siitähän jo kertoi aiempi Rehnin valinta. Rehn oli ministerinä ja komissaarina heikko.

Äänestä
  • Kuka panee Ollin tiedoissa ja taidoissa raha-asioihin ?
    Tuskin ketään löytyy tasavallasta.
    Jokin kommari hussuttaisi valtion rahat pian taivaan tuuliin.

    Ei Arhinmäestä ole tallaisiin, kuin tuo Tommi tuo julki.

    Äänestä

  • Känä.olet.ulkona kirjoitti:

    Kuka panee Ollin tiedoissa ja taidoissa raha-asioihin ?
    Tuskin ketään löytyy tasavallasta.
    Jokin kommari hussuttaisi valtion rahat pian taivaan tuuliin.

    Ei Arhinmäestä ole tallaisiin, kuin tuo Tommi tuo julki.

    Ei kuulu tosiaan asiaan, kuka panee tai on panematta Ollia,
    mutta heikko on ymmärrys ja käsityskyky, puhumattakaan tuloksekaasta käytännön näytöstä talous- ja raha-asioista "Ollilla". On siis täysin nollilla.

    Äänestä

  • Tumpula.on.tumpula kirjoitti:

    Arhinmäki kö ? tai Kyllönen ?

    Ei heillä ole mitään osaamista.

    Äänestä

  • Nämäkö.vain kirjoitti:

    Arhinmäki kö ? tai Kyllönen ?

    Ei heillä ole mitään osaamista.

    Hiukan heikkoa ymmärrystäkö? Mainitsinko kumpaakaan noista?

    Äänestä

  • Tumpula.on.tumpula kirjoitti:

    Hiukan heikkoa ymmärrystäkö? Mainitsinko kumpaakaan noista?

    Vaan kuka ?

    Äänestä

  • Voinet.mainita kirjoitti:

    Vaan kuka ?

    Sipilä kertonee.

    Äänestä

  • Tumpula.on.tumpula kirjoitti:

    Hiukan heikkoa ymmärrystäkö? Mainitsinko kumpaakaan noista?

    Hiukan heikkoa ymmärrystäkö?

    Arhinmäellä ja Kyllösellä.

    Äänestä

  • Känä.olet.ulkona kirjoitti:

    Kuka panee Ollin tiedoissa ja taidoissa raha-asioihin ?
    Tuskin ketään löytyy tasavallasta.
    Jokin kommari hussuttaisi valtion rahat pian taivaan tuuliin.

    Ei Arhinmäestä ole tallaisiin, kuin tuo Tommi tuo julki.

    Etkö sinä lainkaan ole kuunnellut ja lukenut mitä Rehnin työtaidosta on lausuttu ja kirjoitettu? Hänen työn on mainittu olleen heikkoa ja luokatonta, ja sen olisi pitänyt herättää etenkin pankkipestiin valitsijat. Nyt kävi niin, että pankki saa kepun mandaatilla mutumiehen.

    Tulevan pankkipestin kannalta on mielenkiintoista seurata, miten toimittajan jotain kysyessä Rehn laittaa päänsä vinoon, nostaa kulmakarvojaan, madaltaa ääntään ja puhuu puuta heinää. Sitä samaa jargonia, jota jo kuultiin ministerin suusta.

    Äänestä

  • Känä.olet.ulkona kirjoitti:

    Kuka panee Ollin tiedoissa ja taidoissa raha-asioihin ?
    Tuskin ketään löytyy tasavallasta.
    Jokin kommari hussuttaisi valtion rahat pian taivaan tuuliin.

    Ei Arhinmäestä ole tallaisiin, kuin tuo Tommi tuo julki.

    Rehnin osaaminen talousasioissa on lähinnä vitsi. On siis todellakin helppo korvata, siihen käy aivan kuka tahansa, ja on parempi.
    Sääli SP;tä, että sinne haalitaan sekaan lisää noita polittisia pellejä, Liikanenhan siellä jo onkin vastaavalla tietotaidolla kuin Rehn, siis ilman tietotaitoa aiheesta.

    "Ei Arhinmäestä ole tallaisiin, kuin tuo Tommi tuo julki." Minä en ole tainnut kommentoida suuremmin Arhimäen taitoja ja tietoja, toisaalta, enpä oikein tiedä mitä sinäkään siitä koetat sanoa, julkituoda.

    Äänestä

Ministerin nimi: Antti Kaikkonen

Äänestä
  • Niin...
    Minulla ihan kutina, että tulee ulkopuolinen eduskunnasta ministeriksi.
    Silloinhan sopisi Lehtomäkikin, mutten häntä tarkoita. Katotaan, veikkaan, että tulee Ollin saappaat täyttävä.
    Jos olen väärässä, tuntuisi sitten, että nykyisistä tulee, ja tilalleen uusi. Torstaina selviää. Avaan tämän sitten, ja reilusti myönnän jos olen erehtynyt. Kun en ole sosialisti, en syytä ketään muita.

    Äänestä

  • Kaikkonen, Vihriälä tai joku muu oikeudessa tuomion saanut. Nykyäänhän kepulla on menossa palkitsemistrendi, jossa tuomitulle tai muuten surkealle kepulaiselle järkätään hyvä duunimesta. Yksi hyvä ministeriehdokas olisi myös se, joka äskettäin kärähti rattijuoppoudesta.

    Äänestä

  • Nyt on Antin aika.

    Äänestä

  • EeeroEiLehti kirjoitti:

    Nyt on Antin aika.

    Kaikkonen saatte unohtaa, ei ole mitään meriittejä siihen.
    Nyt tulee pätevistä pätevin tilalle. Ulkopuolelta eduskunnan.
    Mies jo elähtänyt sopivasti.
    vaatimuksena osaa toimia Eu.n kanssa, ja muidenkin.
    Ei Arhinmäen tyyppinen, joka sammuu pöydän alle.
    Eikä Kyllönen tyyppi, joka siirtää työnsä seuraaville.
    Sellainen, joka itse tarttuu haasteisiin.

    Äänestä

Lestafasisti keskikalja-Sipin yrittäjäesikuva lenee Al Capone, rosvon tavat ja asenteet kummallakin.
Ministeriksi kutsuttaneen paskalaki-Paula entisten meriittien perusteella tai kaulaton Kyllö joka ei osaa eikä tiedä mistään mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mosi.voi.hämmästyä kirjoitti:

Voisikin ottaa tämän torstaina esille, kun arvuutusta kuka tulee uudeksi ministeriksi. Sipilä sanoi, että vain hän tietää sen nyt.
Kenestä elinkeinoministeri ?
Valitaan 27. lokakuuta keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa.

Ainakin vaikeusaste on suuri nyt. Voi olla kuka tahansa, vaikka oppositiosta periaatteessa. Siellä ei vain taida olla sellaista, joka osaisi alaa.
Ei riitä Tuomiojan tapaan, että lentelee kirjastoon johonkin.

Suomenpankin nimityksen myötä Olli Rehn jättää eduskunnan. Hänen paikalleen kansanedustajaksi nousee Paula Lehtomäki.
Jos Lehtomäki jostain syystä ei ota kansanedustajan paikkaa vastaan, eduskuntaan nousee Helsingin vaalipiiristä THL:n entinen pääjohtaja Pekka Puska.
Muistetaan nyt kuitenkin, että Suomenpankin viroissa on poliittista vaikutusvaltaa, joten ne pitää täyttää poliittisin perustein. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Vaikka voidaan katsoa, että EU:n entiseen talous- ja rahakomissaarin nimitys Suomen pankin johtajaksi tapahtuu pätevyyden perusteella, ei niin poliittisin perustein välttämättä.

Oma veikkaus on, että Sipilä valitsee eduskunnan ulkopuolisen
elinkeinoministeriksi, siksi verran kovaa osaamista tarvitaan siihen pestiin.
Siis, elinkeinoministeriksi talouspolitiikan osaajan myös eduskuntaryhmän ulkopuolelta. Itse en osaa hänen nimeään arvata edes. tai..tai !
Taidan arvata, mutten kehtaa sitä ääneen sanoa. Raskassarjalainen.

Katsotaan torstaihin, ainakin kohdaltani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu