Kulttuurillinen appropriaatio

Appropriaatio. Oikein kirjoitettuna.
Ajankohtainen aihe.

"Rastat" on sikäli vähän huono termi, että se tarkoittaa Rastafari-kulttuurin edustajaa -- eli ihmistä. Ei kellään voi siis olla rastoja päässään. Toki kaikki ihmiset ovat Rasta, he eivät vain tiedä sitä vielä, mutta se on sitten jo ihan eri asia. Mitä tulee muotimielessä laitettuihin tai kasvatettuihin takkuihin, parempi vaan sanoa niitä takuiksi. Loksit on kans ihan osuva ilmaus, englanniksihan termi on "dreadlocks" eli kauhukiharat.

Ja mitä totiseen laattaan tulee, ollaan sitä osattu pohjoisemmallakin ulottuvuudella, tässä näytekappale Puolasta 1800-luvulta: https://en.wikipedia.org/wiki/Polish_plait

Tavallaan ongelma joka kulttuurillisessa appropriaatiossa on, on sama mikä uskonnollisessa synkretismissäkin, joka taas tarkoittaa erilaisten elementtien napsimista eri tunnustuskunnilta tai kokonaan erilaisilta uskonnoilta ja niiden yhdistämistä joksikin omaksi. Siinäkin ongelma on se, että kun omaksutaan jokin yksittäinen asia eikä kokonaisuutta, jää kokonaisvaltaisuus hyvin ohueksi. Käytännössä syntyy sekametelisoppa, jossa on paljon itsekseen hyviä mausteita ja ainesosia, mutta yhdessä ne eivät välttämättä olekaan niin hyviä.

Esim. banaanisuklaahernekeitto höystettynä raa'alla sipulilla ja siemennesteellä. Periaatteessa ihan hyviä juttuja sisäistää, mut on se vähän ällöttävä kokonaisuus. Tai tribal -tatuoinnit jotka olivat (ovat?) muodikkaita jossain vaiheessa, ei niissä paljoa tolkkua ole nykyäänkään, koska ne kuviot a) mukailevat jotain myyttistä jota ei ole edes ollut, b) kantajalla ei todennäköisesti ole mitään yhteyttä kuvioihin joita tikkauttaa ihoonsa.

Joten omat vaaransa siinä on ihan toteuttajan kannalta, ilman että sen ryhmän jolta jotain omaksutaan sitä ennättää paheksumaan, saatika jos paheksuja on vain joku satunnainen ohikulkija. Merkitykset voivat jäädä ohuiksi ja riskinä on, että mikä oli syvällistä jää pinnalliseksi. Toki voi syntyä myös aivan omia merkityksiä, mutta se lienee vähän seuraavaa tasoa taas.

Siinä on silti hyvinkin herkkä tasapaino myös, että milloin joitain asioita vain nappaillaan sieltä täältä ja milloin syntyy jotain uutta, kun kulttuurit ovat kanssakäymisessä. Jälkimmäinen on jokseenkin luontevampi (vaikkapa ruokakulttuuri on aina lähellä kaikkien vatsoja ja muukin kuin suola ja pippuri ovat oivia mausteita), kun taas ensimmäinenkään ei aina ole silti automaattisesti täyttä kuraa (oli mitä mieltä tahansa suomihiphopista, niin kyllä silläkin hetkensä on -- tosin onko se sitten vain kopioitu vai onko se soljunut tänne osana isompaa länsimaista kulttuurillista liikehdintää, tiedä siitä sitten).

Toki suomalaisessa kirveessä on edelleen pakko olla hamarapuoli, muistuttamassa germaanisen vasarakirveskulttuurin muinaisesta mellestyksestä.



Eli comme ci comme ça, sanos fransmanni.