Laittomasti Suomes olevat matut kuntien vastuulle

Lännen Median mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen Suomessa saaneiden mutta silti maahan jäävien pakolaisten asuminen ja toimeentulo jää viime kädessä kuntien vastuulle. Kunnat toivovatkin pikaisesti ohjeistusta toimeentulotuesta.

Yksikään Lännen Median tavoittamista viranomaisista ei halua arvioida sitä, miten suureksi maahan luvatta jäävien irakilaisten määrä voi kasvaa.

– Koska lähdemme siitä, että heitä ei jää. Että Suomeen ei synnytetä sellaista ilmiötä kuin vaikka Ruotsiin on syntynyt, eli ihmisiä on ilman papereita laittomasti maassa ja he pyrkivät elämään näin, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg vastaa Lännen Median lehtien haastattelussa.

Jo yli 6 000 irakilaista on saanut kielteisen päätöksen. Suurin osa on valittanut siitä hallinto-oikeuteen.

Pakkopalautukset Suomesta Irakiin kangertelevat, koska palautussopimusta maiden välillä ei toistaiseksi ole.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pitäisi laittaa sen nimeltä mainitsemattoman ärkoopeeturkan vastuulle, joka jätti hyysarikiimassaan palautussopimukset tekemättä. Sen vuoksi tässä kus..a ollaan. Eipä ole persuministeri yhtään sen parempi. Edelleen on luovutussopimus Irakin kanssa tekemättä. Ei jatkoon.

Äänestä

Calaisissahan on kohta runsaasti tilaa irakilaiselle leirille. Siellä on brittianarkkeja siivoamassa leirin ja pyyhkimässä pyllyn pakolaisraukoilta.

Äänestä

No kunta voi potkaista mummot ulos hoitolaitoksista, eivätpähän pitkään vikisi, kun talvi on tulossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikkremimiN kirjoitti:

Lännen Median mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen Suomessa saaneiden mutta silti maahan jäävien pakolaisten asuminen ja toimeentulo jää viime kädessä kuntien vastuulle. Kunnat toivovatkin pikaisesti ohjeistusta toimeentulotuesta.

Yksikään Lännen Median tavoittamista viranomaisista ei halua arvioida sitä, miten suureksi maahan luvatta jäävien irakilaisten määrä voi kasvaa.

– Koska lähdemme siitä, että heitä ei jää. Että Suomeen ei synnytetä sellaista ilmiötä kuin vaikka Ruotsiin on syntynyt, eli ihmisiä on ilman papereita laittomasti maassa ja he pyrkivät elämään näin, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg vastaa Lännen Median lehtien haastattelussa.

Jo yli 6 000 irakilaista on saanut kielteisen päätöksen. Suurin osa on valittanut siitä hallinto-oikeuteen.

Pakkopalautukset Suomesta Irakiin kangertelevat, koska palautussopimusta maiden välillä ei toistaiseksi ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu