Tämä on hyvin kiinnostava muutos. Nimittäin perinteisesti rauhanliike on ollut hyvin USA-vastainen mutta viime vuosina on tapahtunut selvä muutos. Jotta voimme ymmärtää asian meidän on tehtävä ajatuskokeita:
Ennen: republikaanipresidentti USA:ssa
Nyt: demokraattipresidentti
Ennen: valkoinen mies presidenttinä
Nyt: musta mies (ja seuraavaksi valkoinen nainen?)
Ennen: Suomi puolueeton
Nyt: Suomi EU:ssa ja ehkä joskus Natossa (jos hihhulit saavat tahtonsa läpi)
Ennen: USA kunnioitti perinteisiä arvoja
Nyt: USA hypettää homoutta
Ennen: USA ei noteerannut vihreää höpötystä liikoja
Nyt: USA painostaa viherhihhulointiin eteenkin kolmansia maita
Ennen: USA arvoiltaan konservatiivinen kristitty valtio
Nyt: USA postmoderni kulttuurisesti rappeutuva valtio
Kun tähän laitetaan nyt se että kommunismin hajoamisen myötä Venäjä oli ensin 10 vuotta epävakaa korruptoitunut maa mutta joka ryhdistyi traditionaalisen konservatiivin Vladimir Putinin noustua valtaan. Putinin korostaa selkeästi ortodoksisuutta ja traditionaalisia arvoja. Niinpä Putinista on kehittynyt vasemmistolais-vihreän rauhanliikkeen inhokki.
Ehkäpä rauhanliikettä ei siis tarvinnut "ostaa". 10-15 vuodessa se vain pohjimmiltaan naivina ja kulttuurimarxilaisena vaihtoi inhokkiaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä on myös muutakin. Mukana hommassa pörrää näitä uusia tulokkaita Lähi-Idästä ja siellä voi olla jos jonkimmoista "demokraattia" ISIS:stä Al Nusraan.
Kyllä Obaman nousu presidentiksi riisui rauhanliikkeen aseettomaksi objektiivisuudesta. Eihän se nyt sovi että mustaa "edistyksellistä" presidenttiä vastustettaisiin kun tämä jatkoi sotaansa Afganistanissa ja Irakissa sekä Clintonin kanssa aloitti kaaokset Libyassa ja Syyriassa. Itse panin huvittuneisuudella merkille sen jo vuonna 2009 miten vasemmistolaiset Suomessa hurahtivat täysin kritiikittömästi Obaman lumoihin. Niin meni täydestä kuin väärä raha.
Eikö muita ihmetytä heiniksen käynnit USA:ssa?
"Ehkäpä rauhanliikettä ei siis tarvinnut "ostaa". 10-15 vuodessa se vain pohjimmiltaan naivina ja kulttuurimarxilaisena vaihtoi inhokkiaan."
Se että Vihreät ovat Putinin innokkaimpia vihaajia Suomessa on ollut selvää jo vuosikausia. Vihreitä motivoi se ettei Putin pokkuroi heitä ympäristöhörhöilyllä. Sen sijaan Obama jaarittelee vihreästä energiasta niin että se vihreiden mieltä lämmittää. Vihreiden on mahdotonta käsittää että Venäjä oli Jeltsinin kaudella täysin tuuliajolla ja Putinin oli pakko nitistää tämä oligarkkiluokka jotta Venäjästä ei tulisi täydellinen länsimaiden siirtomaa kuten Keijo Korhonen kuvaili Venäjää 1990-luvulla.
Putinin menestys johti siihen että USA aloitti strategisen pelin sitä vastaan. Itse asiassa Obama kiihdytti sitä huomattavasti GWB:n verrattuna.
Suurin este: Putinin riippumattomuus lännessä. Eihän se nyt passaa jos ei syö Washingtonin ja punavihreän poliittisen korrektiuden kädestä.
Sitä sanotaan kulttuurimarxismiksi. Uusaa on tätänykyä aivan kokonaan marxilaistunut siinä mielessä, eivätkä he edes itse käsitä sitä.
Aika uskottava ajatus, että Gorba, Jeltsin ja oligarkki-luokka oli saatava pois länsimaistamasta maata. Mutta miksi sinne rahdattiin musulmaanit?
Berstroika ja glastnost oli syöpä, toisaalta euro-alueessa saisi olla joku lovi, edes korruptiorahan loppu, että oligarkit häviäisivät tai savijalat lotkahtaisivat. Musulmaanit silti jäävät.