Saksassa heräsi huoli: ”40 prosenttia ei omista mitään”
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001930281.html
" Rikkaat saksalaiset ovat pysyneet rikkaina tai rikastuneet entisestään finanssikriisinkin aikana, mutta talouskasvukaan ei ole yltänyt parantamaan köyhempien asemaa.
Tuloerot ovat Saksassa vain vahvistuneet useiden hiljattain julkistettujen selvitysten valossa. Niissä on tarkasteltu saksalaisten tulojen ja varallisuuden kehitystä 1990-luvulta alkaen.
Tulonjaon epätasaisuus on saavuttanut uuden lakipisteen Hans-Böckler-säätiön WSI-tulonjakoselvityksen mukaan. Samalla vähätuloisimmat kykenevät nyt yhä harvemmin nousemaan korkeampaan tuloryhmään, mikä onnistui vielä huomattavasti paremmin 1990-luvulla. Lisäksi osaa keskikerrostumiin kuuluvasta väestöstä uhkaa säätiön selvityksen mukaan sosiaalinen pudotus".
Pienet asunnot päätyvät sijoittajille – nuorilla ei ole enää rahkeita kodinostoon
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/446759-pienet-asunnot-paatyvat-sijoittajille-nuorilla-ei-ole-enaa-rahkeita-kodinostoon
.. ja näin pikkuhiljaa romutetaan yhteiskunta, jossa sekä pieni-, että keskituloisilla on mahdollisuus omistaa. Katsokaas rajan taakse Venäjälle. Siellä asiassa ollaan jo reippaasti pidemmällä: ei ole kuin köyhiä ja rikkaita.
Jottain tarttis tehrä.
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001930281.html
" Rikkaat saksalaiset ovat pysyneet rikkaina tai rikastuneet entisestään finanssikriisinkin aikana, mutta talouskasvukaan ei ole yltänyt parantamaan köyhempien asemaa.
Tuloerot ovat Saksassa vain vahvistuneet useiden hiljattain julkistettujen selvitysten valossa. Niissä on tarkasteltu saksalaisten tulojen ja varallisuuden kehitystä 1990-luvulta alkaen.
Tulonjaon epätasaisuus on saavuttanut uuden lakipisteen Hans-Böckler-säätiön WSI-tulonjakoselvityksen mukaan. Samalla vähätuloisimmat kykenevät nyt yhä harvemmin nousemaan korkeampaan tuloryhmään, mikä onnistui vielä huomattavasti paremmin 1990-luvulla. Lisäksi osaa keskikerrostumiin kuuluvasta väestöstä uhkaa säätiön selvityksen mukaan sosiaalinen pudotus".
Pienet asunnot päätyvät sijoittajille – nuorilla ei ole enää rahkeita kodinostoon
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/446759-pienet-asunnot-paatyvat-sijoittajille-nuorilla-ei-ole-enaa-rahkeita-kodinostoon
.. ja näin pikkuhiljaa romutetaan yhteiskunta, jossa sekä pieni-, että keskituloisilla on mahdollisuus omistaa. Katsokaas rajan taakse Venäjälle. Siellä asiassa ollaan jo reippaasti pidemmällä: ei ole kuin köyhiä ja rikkaita.
Jottain tarttis tehrä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No tehdäänkö näin: Annetaan jokaiselle päivänä nolla 1000 euroa ja katsotaan miten käy. Puolet kansalaisista tuhlaa parissa päivässä koko rahan turhuuteen ja toinen puoli omistaa sitten 2000 euroa!
Vai luuleeko aloittaja, että maailmassa ei olisi loosereita lainkaan, eikä ahkeria yrittäjiä lainkaan? Ainoastaan keskitien taapertajia, vai niinkö? Toisaalta moni ei edes tavoittele minkäänlaista omistamista, vaan uskovat olevansa onnellisia elämänsä loppuun elämäntaiteilijoina.
Riippuu ihan siitä onko perustarpeet jo tyydytetty. Otetaanpa kaikilta omaisuus ja varallisuus pois ja annetaan se 1000€/kk ja katsotaan mitä sille tonnille käy kun kaikilla on samat perustarpeet tyydyttämättä. Hyvähän se on varallisuutta omaavan hyviä tuloja nauttivan laittaa se raha sukanvaarteen tai tehdä bisnestä, kun se perusta on jo hoidossa. Turha siis verrata varattomana henkensä pitimiksi kitkuttanutta ja kermapersettä jonka talous ja ympäristö on tasapainossa. Ei se varallisuus, omaisuus, työpaikka ole vain itsestä kiinni, vaan siihen vaikuttaa sattumat ja henkilöhistoria sekä ympäristö vahvasti. Siksi koulutustaso ja varallisuustaso periytyvät.
Eiköhän+Suomessa+ole+varattomia+suunnilleen+sama+40%.+Pienet+tulot+menevät+perustarpeiden+tyydyttämiseen,+eikä+sukanvarteen+jää.+Asuvat+vielä+vuokralla+nykyisillä+ryöstövuokrahinnoilla+ja+lihottavat+omistajaluokkaa.+Pienillä+ja+mahdollisesti+epäsäännöllisillä+tuloilla+ei+ole+mahdollisuutta+omistusasuntoon+eikä+takaajiakaan+löydy+saati+että+pystyisivät+keräämään+mitään+ennakkotakuumaksuja+alkupotiksi.+Vuokrarahat+katoavat+kankkulan+kaivoon,+eikä+varallisuutta+keräänny+edes+asuntoon,+kuten+niillä+joilla+on+mahdollisuus+omistusasuntoon+ja+asuntolainaan.
Suomessa+köyhempi+puolisko+50%+suomalaisista+omistaa+6%+varallisuudesta,+rikkaampi+puolisko+94%+suomalaisten+varallisuudesta.+Varakkain+10%+omistaa+Suomen+varallisuudesta+jo+yli+45%,+ja+heidän+varallisuutensa+on+kasvanut+lähivuosina+samaan+tahtiin+kuin+köyhemmän+puoliskon+varallisuus+on+kutistunut.
Eiköhän+tuossa+köyhemmässä+puolikkaassa+suomalaisia+ole+noin+40%+kansalaisia+joiden+varakkuus+on+suunnilleen+nolla.+Elävät+ja+kituuttavat+kädestä+suuhun+tuilla+ja+pienillä+työtuloilla+ilman+että+euroja+tai+omaisuutta+voisi+kerääntyä,+kun+edes+perustarpeita+ei+pysty+kunnolla+tyydyttämään.
PersKeKo-porvarihallituksen EKokoomuspolitiikka ja sen ajama matalapalkkojen alasajo, työehtosopimusjärjestelmän ja yleissitovuuden romuttaminen, paikallinen sopiminen ym. tulevat lisäämään entisestään varattoman luokan kokoa.
40%+ei+omista+varallisuutta+käytännössä+yhtään,+vaan+elää+kädestä+suuhun+ylikallista+vuokraa+maksaen,+mutta+pitää+muistaa+samalla+myös+se+että...
Miljonäärien+määrä+Suomessa+kaksinkertaistunut+neljässä+vuodessa:
.
Miljonäärien+määrä+Suomessa+on+noussut+vuoden+2011+n.+25.000:sta+vuoden+2016+50.000:een,+eli+kaksinkertaiseksi+Myös+suomalaisten+ultrarikkaiden+määrä+kasvoi+puolella+vuosikymmenessä.+Suomessa+oli+viime+vuonna+580+”ultrarikasta”+eli+henkilöä,+jonka+omaisuuden+arvo+ylittää+30+miljoonaa+dollaria.
Suomalaisten+miljonäärien+määrän+tuplaus+2011-2016+välillä
23.6.2011+http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/06/23/suomessa-on-25-800-miljonaaria/20118907/12?&posted=1&n=4#messageSent
6.3.2016+http://www.hs.fi/talous/a1457233345895
Voi+kysyä,+mikä+taantuma+täällä+on+ja+miksi+jokaiselta+työntekijältä+pitäisi+siirtää+varakkaille+ja+omistajille+lisää?+Haluaako+SSS/SOS-porvarit+hallituskautensa+aikana+taas+tuplata+Suomen+miljonäärien+määrän+100.000:een+jotta+kokoomus+saa+saman+verran+ydinkannatusta+lisää.+On+kai+aika+selvää+että+miljonäärit+äänestävät+EKokoomusta+joka+turvaa+rikkaiden+alhaisen+verotuksen+sekä+varallisuuden+maksimaalisen+kasvun.+SSSOS-porvarihallitus+toimii+anti-Robin+Hoodina+joka+varastaa+köyhiltä+rikkaille.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14168182/jo-liki-50-000-miljonaaria-suomessa-sipilan-tapaa
Lähde:+http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessa
Historiassa on hyviä esimerkkejä siitä mitä seuraa kun tämä mitään omistamaton luokka kasvaa riittävän suureksi ja kyllästyy rikkaiden sikailuun.
seuraa nytkin,tuho tulee,sitä ei voi estää kukaan. ahneus on kuin hirviörutto paremmin pärjäävien ja varakkaiden sieluissa.
kosto elää,se ei sammu...ootellaan ja sitten palaa ja paukkuu.
ikävä asia,mutta käytännön tosi.
Mistä ihmeestä sinä oikein haluat "kostaa"? Oletko joutunut maksamaan liikaa veroja ja olet nyt kateellinen niille, joita verorahoillasi on autettu?
NSDAP:n kannatus oli n. 42 prosenttia 1933..........................................
inflaatio nousee niin että palkka kehitys ei pysy mukana kaikilta osin työmarkinoita niin tuloerot ja varallisuus erot kasvaa.
Koulutustaso nostaa jo itseisarvona kansan ja kansalaisten varallisuutta kun kulutuksesta tulee järkevämpiä.
Vappuhuiskan ja ilmapallon sijaan ostetaan vaikkapa saksan kielen sanakirja ja ruuvimensseli. Arvaapa kumpi tekee kauppaa sitten tulevaisuudessa saksalaisten kanssa ja korjaa astiakaapin oven aivan itse? Ja kuka nousee vappupäivänä kuraojasta housunpuntit polven kohdasta revenneenä? Kummalla tonni kasvaisi korkoa ja kummalla se valuisi sormien lomitse?
Omistaminen on järjen köyhyyttä. Tunne-elämä on pahasti vinksallaan, jos raha on pyörii ajatuksissa.
Taidat elää havumajassa metsän siimeksessä?
Yritä ostaa jotakin hyödyllistä rahalla. Luultavasti se ei ole kaupan.
mikähän on prosentti suomessa jotka ei omista mitään jos omistaa niin pankki omistaa.
Minä omistan tuulenhuuhtoman perseen, on se sekin sentään jotain! Ja hyvä perse onkin!
Asuntolaina on aina pitänyt köyhät perheet kurissa ja nuhteessa. Ei ole kaljoitteluun varaa, kun säästää rahaa omaan asuntoon. Kannattaisi kokeilla uudestaan.