Kirkkohallitus koki täystyrmäyksen

Siviilioikeuden professori Urpo Kangas lyttää uusimmankin kirkon ulostulon pappien vihkimisasiassa.

Kirkko ei uskonut asiantuntijoita pappien vihkioikeuden määrityksessä ja pyysi neljältä oikeusoppineelta lausunnon.
Lausunnoissa tyrmättiin kirkon aiemmat näkemykset, mutta kirkkohallitus meni julkaisemaan lausuntojen pohjalta oman oikeudellisen selvityksen, joka on entistäkin enemmän päin honkia.

Siviilioikeuden professori Urpo Kangas oli yksi pyydetyn lausunnon antajista ja tyrmää nyt kirkkohallituksen uusimman vedon.

"Urpo Kankaan mukaan kirkkohallituksen selvitys on "juridisesti heiveröinen"
"Kangas kritisoi muun muassa kirkkohallituksen näkemystä, että kirkkokäsikirjan sananmuodot olisivat riittävä peruste kirkollisen avioliiton rajaamiseen vain eri sukupuolta oleville.
Kankaan mielestä on myös omituista, että kirkkohallituksen mukaan papeilla ei ole yleistä vihkioikeutta, vaan vain kirkon heille suoma.
Tämä on merkillistä, koska laissa nimenomaan todetaan, että [papilla] on [yleinen vihkioikeus]. Kirkkohallitus soveltaa tässä keittiöjuridiikkaa. Ei voi olla virassa olevaa pappia, jolla ei olisi oikeutta vihkiä", Kangas sanoi.
Kankaan mukaan papin vihkioikeuden antaa valtio, ei kirkko. "

http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-urpo-kankaan-mielesta-kirkkohallituksen-avioliittoselvitys-on-keittiojuridiikkaa

Kirkon johto lyö jälleen samassa asiassa päätään seinään, eikä ymmärrä lakitekstin yksinkertaisia perusasioitakaan.

Aiemmin kirkon johdon toilailuun on kieltäytynyt lähtemästä mukaan eräs seurakunta ja myös Helsingin hiippakunta.

21

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kankaanlogiikka

      Entäpä Kankaan juridinen logiikka ? Ortodoksisellakin kirkolla on julkisoikeudellinen asema. Luterilaisen kirkon pappi ei ole tässä suhteessa siis ainoa laatuaan.

      • Itseasiassa se on aivan sama juttu, oli sitten ortodoksikirkko tai helluntaikirkko.

        ”Kankaan mielestä on myös omituista, että kirkkohallituksen mukaan papeilla ei ole yleistä vihkioikeutta, vaan vain kirkon heille suoma.”
        "Tämä on merkillistä, koska laissa nimenomaan todetaan, että [papilla] on [yleinen vihkioikeus].”
        ”…vihkioikeuden antaa valtio, ei kirkko.”
        http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-urpo-kankaan-mielesta-kirkkohallituksen-avioliittoselvitys-on-keittiojuridiikkaa


      • mummomuori kirjoitti:

        Itseasiassa se on aivan sama juttu, oli sitten ortodoksikirkko tai helluntaikirkko.

        ”Kankaan mielestä on myös omituista, että kirkkohallituksen mukaan papeilla ei ole yleistä vihkioikeutta, vaan vain kirkon heille suoma.”
        "Tämä on merkillistä, koska laissa nimenomaan todetaan, että [papilla] on [yleinen vihkioikeus].”
        ”…vihkioikeuden antaa valtio, ei kirkko.”
        http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-urpo-kankaan-mielesta-kirkkohallituksen-avioliittoselvitys-on-keittiojuridiikkaa

        "Itseasiassa se on aivan sama juttu, oli sitten ortodoksikirkko tai helluntaikirkko."

        Niihän se on ja ainoastaan Evl-kirkon sisällä asiasta on raju riita.


      • Pe.ku kirjoitti:

        "Itseasiassa se on aivan sama juttu, oli sitten ortodoksikirkko tai helluntaikirkko."

        Niihän se on ja ainoastaan Evl-kirkon sisällä asiasta on raju riita.

        No, niin katolisessa kuin ortodoksisessa kirkossa avioliitto on sakramentti, eli aivan toisessa asemassa kuin luterilaisessa kirkossa.
        Helluntai ja Vapaakirkossa puolestaan homoseksuaalisuus on kiellettyä ja näin seurakunnat ovat valikoituneita, joten asia ei tuottane ongelmaa.

        Nyt kyse oli luvasta vihkiä – tuo lupa annettaan valtiolta. Heilläkin siis on mahdollisuus vihkiä aivan laillisesta homoseksuaalit.


    • jihadistien_kaltaisille

      Siviilioikeuden professori Urpo Kangas on valinnut oman kantansa ennen kuin on edes perehtynyt asiaan. Hänhän ilmeisesti laukoo mielipiteitä kuin 60- ja 70-lukujen keskenkasvuiset teinipoliitikot ottamatta lainkaan huomioon kaikkia asiaan vaikuttavia tosiasioita eli todellista tietopohjaa. Itse nuhtelin julkisesti Paavo Lipposta nelisen vuotta sitten samankaltaisista virheistä työmarkkinoiden suhteen euroon liittymisen yhteydessä ja sanoin, että katsotaanpa 3-4 vuoden päästä. Nyt sitten on tehty ainakin kilpailukykysopimus ja siten tunnustettu Paavo Lipposeen asti palautuva virhe. Sanon nyt samaa edelliseen asiaan ja kehotan odottelemaan 3-4 vuotta avaajaa ja hänen esittelemäänsä proffan tapaista. Virkavastuulla toimivissa tuomareissa löytyy häntä parempaa ainesta ja muutamasta aiemmasta tapauksesta tiedän, etteivät parhaat lain ja oikeuden osaajat hakeudukaan professoreiksi, kun ovat saaneet jäsenyyden korkeimmissa tuomioistuimissa.

      • Mihin perustat väitteesi että asiaan ei oltu perehdytty?

        Oletko selvittänyt Urpo Kankaalta onko hän perehtynyt vai ei?

        Vai mihin perustat tuon väitteesi?

        Kerrohan.


      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Mihin perustat väitteesi että asiaan ei oltu perehdytty?

        Oletko selvittänyt Urpo Kankaalta onko hän perehtynyt vai ei?

        Vai mihin perustat tuon väitteesi?

        Kerrohan.

        Ilmeisesti Jeesus on antanut nimimerkille ylivoimaisen oikeustieteellisen ymmärryksen noin keskikoulupohjalta. Ja Jeesuksen osalta jopa ilman mitään koulua.


    • Taitaa olla jo satoja pappeja, jotka eivät kieltoa meinaa toteuttaa.

    • liianyksipuolista

      Kannattaisi varmaan lukea muitakin lähteitä kuin Valomerkkiä ja kuunnella muidenkin kirkkokuntien edustajien lausuntoja kuin Helsingin kirkkojen, niin saattaisi saada koko Suomea koskevaa totuuden mukaisempaa informaatiota.

      • Onko Kälviän kaatumaraamattuseuralla oma vastaava julkaisu? Voiko myös tilata? Tänne ei tule kuin Kirkko&Kaupunki :(


      • liianyksipuolista
        MrMorden_ kirjoitti:

        Onko Kälviän kaatumaraamattuseuralla oma vastaava julkaisu? Voiko myös tilata? Tänne ei tule kuin Kirkko&Kaupunki :(

        Voin sanoa, että paljon Suomea kiertäneenä tiedän, että elämää on Helsingin ulkopuolellakin.
        Jokaisella kaupunki seurakunnalla on oma kirkkojulkaisunsa.


      • liianyksipuolista
        liianyksipuolista kirjoitti:

        Voin sanoa, että paljon Suomea kiertäneenä tiedän, että elämää on Helsingin ulkopuolellakin.
        Jokaisella kaupunki seurakunnalla on oma kirkkojulkaisunsa.

        Kannattaa lähteä sieltä Helsingin kuplasta liikkeelle. Eikä tarvitse mennä kuin Hyvinkäälle asti, niin jo kuulee toisenlaista sanomaa.


      • liianyksipuolista kirjoitti:

        Kannattaa lähteä sieltä Helsingin kuplasta liikkeelle. Eikä tarvitse mennä kuin Hyvinkäälle asti, niin jo kuulee toisenlaista sanomaa.

        Ja kun menee oikein syrjäiseen mökkiin, voi tavata ihmisen joka on yhtä Jeesuksen kanssa ja tietää tarkalleen kaverinsa mietteet ihan joka asiasta.


      • liianyksipuolista kirjoitti:

        Kannattaa lähteä sieltä Helsingin kuplasta liikkeelle. Eikä tarvitse mennä kuin Hyvinkäälle asti, niin jo kuulee toisenlaista sanomaa.

        Hyvinkäältä kannattaa tulla myös Helsinkiin.

        :-)


      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ja kun menee oikein syrjäiseen mökkiin, voi tavata ihmisen joka on yhtä Jeesuksen kanssa ja tietää tarkalleen kaverinsa mietteet ihan joka asiasta.

        Tietenkin jos ei ihan mökkiin asti halua lähteä, riittää että käy Niuvanniemessä tapaamassa Räyhistä. Sieltä löytyy aivan samat oikeat mietteet!


      • liianyksipuolista
        MrMorden_ kirjoitti:

        Tietenkin jos ei ihan mökkiin asti halua lähteä, riittää että käy Niuvanniemessä tapaamassa Räyhistä. Sieltä löytyy aivan samat oikeat mietteet!

        Nyt oli kysymys kirkoista, eikä mökeistä. Lukutaidosta olisi myös suuri apu.


      • Ei se suomen lakia muuta...


      • liianyksipuolista
        mummomuori kirjoitti:

        Ei se suomen lakia muuta...

        Mutta voisi avartaa näkemyksiä ja lakejahan voi aina muuttaa.


      • liianyksipuolista kirjoitti:

        Mutta voisi avartaa näkemyksiä ja lakejahan voi aina muuttaa.

        Kyllä täällä tulee noita "muidenkin kirkkokuntien edustajien lausuntoja" sekä niitä voi lukea useista eri lähteistä. Silti niihin tutustuminen ei muuta lakeja, ei siis tätäkään.


    • luterilainen_

      Kirkon vihkimisongelman ydin on se että heteroavioliitosta on tehty käytännössä sakramentti eli armonväline. Luterilaisuudessa se on harhaoppi. Sakramentteja on kaksi: kaste ja ehtoollinen. Avioliitto ei ole sakramentti vaan aivan maallinen siviilioikeudellinen toimitus. Paluu luterilaisuuteen ratkaisisi helposti tämän ongelman. Jeesuskaan ei käskenyt vihkiä ketään avioliittoon vaan julistaa hyvää sanomaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3233
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2925
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2182
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1635
    5. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1464
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      8
      1437
    7. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      17
      1431
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      18
      1375
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1341
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1305
    Aihe