Olemme n.60:nen aviopari. Ostimme 9 vuotta sitten kiinteistön, jota olemme yhdessä ostaneet, rempanneet ja rempanneet. Kaikki ylimääräinen on laitettu asuntoon.
Aikoinaan, ennen yhteisen talon ostoa,omistin oli rivarikolmion, josta vähän oli velkaa ja jonka myin, kun tämäntalon yhdessä ostimme. Korot olivat melko korkealla tuolloin, joten maksoin melko suuren osan omista lainoistani pois. (Meillä lainat omissa nimissämme), koska meillä on avioehto, jossa kumpikin vastaa omista veloistaan ja omaisuudestaan.
Talo on kuitenkin ostettu ennenkuin avioon menimme. Summa,summarum...
Noh, lainaa otettu silloin kun jotain isompaa on hommattu. Nyt tuli tenkkapoo.Minut irtisanottiin työstäni, 6kk:n irtisanomisaika!!!
Ja, mietinkin, et miten noilla ansiosidonnaisella saisin lainojani maksetuksi? Onneksi on vain enää alle 20000€ ja talo miltei valmis?
Nyt vaan rupesi pelottaan, et jos miehellekin käy samoin? Hänellä kuitenkin velkaa 5* enemmän kuin minulla, sillä hänellä ei ollut kuin "tuulenhuuhtom pe**e" tavatessamme.
Asuntolainaa hakiessamme kiinnityksiä haettiin 270000€, vaikkei niin paljon lainaa otettukaan. Silloin jo oudoksutti, miksi vielä keskinäinen panttaus? Ymmärrän, että pankki yrittää ottaa toiselta, jos toinen ei pysty maksamaan; mut silti.
Rupesin vasta nyt miettimään asiaa, koska mulla näin vähän velkaa jäljellä ja miehellä niin paljon. Omistamme kinnteistön 50/50. Meinaan, jos jotain tapahtuu, kun emme enää ole nuoria..
Miehellä varakas äiti elossa ja siitä hänelle joskus sit rahaa tulossa; minulla ei ole tulossa kuin kuluja sitten kun toisestakin vanhemmasta aika jättää..
Avioehto tehtiin senvuoksi, koska molemmilla lapsia entisestä elämästään, ei yhteisiä.
Voiko tällaisen panttauksen tässä kohtaa yrittää lopettaa, kun ei ole tasasuhtainen, enkä pysty nyt työttömäksi joutuvana ottamaan yhtään lisää velkaa kontolleni tässä iässä. Vai, pystyykö sitä lopettamaan??

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.