Pakkohoito ja erilaiset mielen sairaudet ovat olleet paljon esillä valtamediassa lähiaikoina ja omaiset valittavat olevansa täysin pihalla hoitoon joutuvien omaistensa tilasta. Itse kyseisen hoidon läpi käyneenä, olen ollut aika pettynyt siihen "turvaan", jossa potilas siellä hoidossa on. Itse lihosin hoidon aikana päälle kymmenen kiloa, tuhlasin kaikki rahani ja tuhosin omaa elämääni puhelimeni ja tietokoneeni avulla pakkohoidon aikana. Olin toki aloittanut tämän jo ennen pakkohoitoa, mutta ei se hoito sitä mitenkään lopettanut, kun "potilaan oikeudet" tekevät hoitajista täysin kädettömiä.
Haluaisinkin siis aloittaa ketjun, jossa voisi jakaa vinkkejä pakkohoitoon joutuvan omaisille ja miksi ei myös sinne itse joutuville.
ENNEN HOITOA/ HOIDON AIKANA:
- Tee kaikkesi, että omainen ei joutuisi pakkohoitoon! Käy yhdessä lääkärillä/ päivystyksessä, vahdi omaista, vahdi lääkkeiden syömistä, yritä selvittää tilanne omaisellesi, vaikka hän ei uskoisikaan, että hänessä on mitään vikaa. Laita suodatin päälle ja muista, että seonnut ihminen ei ole oma itsensä. On myös mahdollista, että toinen ei muista myöhemmin keskusteluja, joita olet hänen kanssaan käynyt, eli voi olla hyödyllistä nauhoittaa tai ottaa keskusteluista muistiinpanoja, joita voi käydä sairastuneen kanssa yhdessä läpi, kun uskoo, että tämä se kestää. (Esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden päästä)
- Kun omainen joutuu pakkohoitoon, hän saattaa vihata pakkohoitoon hänet toimittanutta henkilöä ja kohdistaa hoidon aikana vihaa tätä henkilöä kohtaan. Onkin syytä varmistaa, että tämä henkilö kestää nämä vihanpurkaukset ja voi olla harkitsemisen arvoista jakaa tätä taakkaa monelle ihmiselle. Eli voi vaikka sanoa, että hoitoon toimittamiseen johtaneen ilmoituksen tekivät useat ihmiset. Voi olla myös mahdollisesti toimivaa, että joku läheinen on "hyvä poliisi", jolle hoitoon toimitettu ei ole vihainen. On mahdollista, että sairastunut luottaa tällaiseen henkilöön ja tämän takia tieto kulkee, vaikka sairastunut kieltäisi luovuttamasta itsestään tietoja läheisille.
- On yleistä, että pakkohoitoon joutunut henkilö asettaa tietonsa salaiseksi niin, että edes omaiset eivät saa hänestä tietoa. Kun näin käy, ei ehkä kannata alkaa pommittaa osaston puhelinta hädissään. Tätä hätää kuunteleva henkilö on yksi resurssi poissa omaistasi hoitavan yksikön toiminnasta. "Kyllä minä sinne soittelin päivittäin", ei ainakaan lämmittänyt paljon minua henkilöltä, joka ei käynyt luonani kertaakaan monen kuukauden aikana.
- Kun omaisesi joutuu pakkohoitoon, tee kaikkesi, että hän ei vie sinne mukanaan puhelinta, tietokonetta ja kukkaroa!!! Olisin itse ollut näin jälkikäteen erittäin kiitollinen, että joltakin omaiseltani olisi löytynyt pokkaa tehdä tämä minulle, sillä osastolla henkilökunnan oli potilaan oikeuksiin nojaten lähes mahdotonta ottaa minulta näitä omistamiani tavaroita pois. Tai välillä puhelin ja tietokone otettiin pariksi päiväksi pois, mutta sitten ne annettiin aina takaisin ja erikoiset kirjoitteluni, sähköpostit ja viestit jatkuivat.
- Vie omaiselle osastolle vaihtoehtoinen varapuhelin, jossa on soitonestot maksullisiin numeroihin ja tallennettuna vain välttämättömät numerot. (esimerkiksi prepaid) Ja jos puhelimessa on lähipiirin ulkopuolisten henkilöiden numeroita, niin heitä kannattaa ehkä varoittaa tilanteesta.
-Vie omaiselle budjettiisi soveltuva maltillinen viikkoraha, jotta rahattomuus ei kiinnitä liikaa potilaan huomiota.
- Älä missään nimessä toimita potilaalle tietokonetta! Voit kysyä potilaalta pitääkö hänen puolestaan hoitaa jotain kirjaston lainojen uusimisia, laskuja tai muuta vastaavaa.
- Jos et saa henkilöltä rahoja pois, niin suosittelen ottamaan yhteyttä potilaan pankkiin ja tiedustelemaan voiko korttia kuolettaa, kun henkilö on pakkohoidossa. En todellakaan tiedä toimiiko tällainen, mutta voi sitä aina yrittää.
- Jos omaisesi kärsii psykoosista tai maniasta, niin sitä laskevat lääkkeet ovat aikamoisia. Suosittelen kertomaan omaiselle, että nämä lääkkeet kasvattavat ruokahalua tavalla, jota tämä ei ole välttämättä koskaan kokenut. Voi olla hyödyllistä kertoa omaiselle, että ruoka-ajoilla kannattaa olla tarkkana mitä syö. Juoda kannattaa myös paljon. Herkkuja ei ehkä kannata viedä, vaikka ne kyllä maistuvat. Suosittelen viemään jotain terveellistä naposteltavaa.
- Muuten kannattaa mennä käymään, viedä kävelylle ja toimittaa vaikka päiväkirja ja värityskirjoja, joiden parissa voi puuhailla. Musiikki ei välttämättä ole hyvä juttu pakkohoidossa, eli en ehkä suosittele viemään musiikintoistolaitteita.
- Jos mahdollista, niin kannattaa tunkea myös jokaiseen hoitokokoukseen vaikka väkisin, niin pysyy kärryillä missä mennään. Sairastunutta kannattaa myös lähinnä kuunnella ja ei välttämättä pyrkiä todistamaan, että hän on sekaisin. Tästä ei ole suurella varmuudella hyötyä, mutta riitaa sillä tulee saamaan aikaan.
Tässä muutama. Tila loppuu kesken, mutta myös "hoidon jälkeen" -vinkit ovat tervetulleita.
Haluaisinkin siis aloittaa ketjun, jossa voisi jakaa vinkkejä pakkohoitoon joutuvan omaisille ja miksi ei myös sinne itse joutuville.
ENNEN HOITOA/ HOIDON AIKANA:
- Tee kaikkesi, että omainen ei joutuisi pakkohoitoon! Käy yhdessä lääkärillä/ päivystyksessä, vahdi omaista, vahdi lääkkeiden syömistä, yritä selvittää tilanne omaisellesi, vaikka hän ei uskoisikaan, että hänessä on mitään vikaa. Laita suodatin päälle ja muista, että seonnut ihminen ei ole oma itsensä. On myös mahdollista, että toinen ei muista myöhemmin keskusteluja, joita olet hänen kanssaan käynyt, eli voi olla hyödyllistä nauhoittaa tai ottaa keskusteluista muistiinpanoja, joita voi käydä sairastuneen kanssa yhdessä läpi, kun uskoo, että tämä se kestää. (Esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden päästä)
- Kun omainen joutuu pakkohoitoon, hän saattaa vihata pakkohoitoon hänet toimittanutta henkilöä ja kohdistaa hoidon aikana vihaa tätä henkilöä kohtaan. Onkin syytä varmistaa, että tämä henkilö kestää nämä vihanpurkaukset ja voi olla harkitsemisen arvoista jakaa tätä taakkaa monelle ihmiselle. Eli voi vaikka sanoa, että hoitoon toimittamiseen johtaneen ilmoituksen tekivät useat ihmiset. Voi olla myös mahdollisesti toimivaa, että joku läheinen on "hyvä poliisi", jolle hoitoon toimitettu ei ole vihainen. On mahdollista, että sairastunut luottaa tällaiseen henkilöön ja tämän takia tieto kulkee, vaikka sairastunut kieltäisi luovuttamasta itsestään tietoja läheisille.
- On yleistä, että pakkohoitoon joutunut henkilö asettaa tietonsa salaiseksi niin, että edes omaiset eivät saa hänestä tietoa. Kun näin käy, ei ehkä kannata alkaa pommittaa osaston puhelinta hädissään. Tätä hätää kuunteleva henkilö on yksi resurssi poissa omaistasi hoitavan yksikön toiminnasta. "Kyllä minä sinne soittelin päivittäin", ei ainakaan lämmittänyt paljon minua henkilöltä, joka ei käynyt luonani kertaakaan monen kuukauden aikana.
- Kun omaisesi joutuu pakkohoitoon, tee kaikkesi, että hän ei vie sinne mukanaan puhelinta, tietokonetta ja kukkaroa!!! Olisin itse ollut näin jälkikäteen erittäin kiitollinen, että joltakin omaiseltani olisi löytynyt pokkaa tehdä tämä minulle, sillä osastolla henkilökunnan oli potilaan oikeuksiin nojaten lähes mahdotonta ottaa minulta näitä omistamiani tavaroita pois. Tai välillä puhelin ja tietokone otettiin pariksi päiväksi pois, mutta sitten ne annettiin aina takaisin ja erikoiset kirjoitteluni, sähköpostit ja viestit jatkuivat.
- Vie omaiselle osastolle vaihtoehtoinen varapuhelin, jossa on soitonestot maksullisiin numeroihin ja tallennettuna vain välttämättömät numerot. (esimerkiksi prepaid) Ja jos puhelimessa on lähipiirin ulkopuolisten henkilöiden numeroita, niin heitä kannattaa ehkä varoittaa tilanteesta.
-Vie omaiselle budjettiisi soveltuva maltillinen viikkoraha, jotta rahattomuus ei kiinnitä liikaa potilaan huomiota.
- Älä missään nimessä toimita potilaalle tietokonetta! Voit kysyä potilaalta pitääkö hänen puolestaan hoitaa jotain kirjaston lainojen uusimisia, laskuja tai muuta vastaavaa.
- Jos et saa henkilöltä rahoja pois, niin suosittelen ottamaan yhteyttä potilaan pankkiin ja tiedustelemaan voiko korttia kuolettaa, kun henkilö on pakkohoidossa. En todellakaan tiedä toimiiko tällainen, mutta voi sitä aina yrittää.
- Jos omaisesi kärsii psykoosista tai maniasta, niin sitä laskevat lääkkeet ovat aikamoisia. Suosittelen kertomaan omaiselle, että nämä lääkkeet kasvattavat ruokahalua tavalla, jota tämä ei ole välttämättä koskaan kokenut. Voi olla hyödyllistä kertoa omaiselle, että ruoka-ajoilla kannattaa olla tarkkana mitä syö. Juoda kannattaa myös paljon. Herkkuja ei ehkä kannata viedä, vaikka ne kyllä maistuvat. Suosittelen viemään jotain terveellistä naposteltavaa.
- Muuten kannattaa mennä käymään, viedä kävelylle ja toimittaa vaikka päiväkirja ja värityskirjoja, joiden parissa voi puuhailla. Musiikki ei välttämättä ole hyvä juttu pakkohoidossa, eli en ehkä suosittele viemään musiikintoistolaitteita.
- Jos mahdollista, niin kannattaa tunkea myös jokaiseen hoitokokoukseen vaikka väkisin, niin pysyy kärryillä missä mennään. Sairastunutta kannattaa myös lähinnä kuunnella ja ei välttämättä pyrkiä todistamaan, että hän on sekaisin. Tästä ei ole suurella varmuudella hyötyä, mutta riitaa sillä tulee saamaan aikaan.
Tässä muutama. Tila loppuu kesken, mutta myös "hoidon jälkeen" -vinkit ovat tervetulleita.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Omaisella pitäisi olla hyvä kyky ymmärtää ja omaksua tietoa lääkityksestä ja sen seuraamuksista. Ja tilanteen vaatiessa pontta kieltää tiettyjen lääkitysten käyttö jo alkuvaiheessa lääkitystä aloitettaessa.
Pakkohoidosta pääsee vapaaksi.
Lääkitys voi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa.
Totta, lääkärit ei ihan hirveästi suostu keskustelemaan, kun ovat jotain päättäneet potilaalle määrätä.
Tuleeko sinulle mieleen miten lääkkeisiin aikaisemmin tutustumaton henkilö voisi pikana päästä selville lääkkeistä? Esimerkiksi joku tietty sivu?
Ja sitten tietenkin se vaikeampi homma, että miten pääsee vaikuttamaan pakkohoidon aikana syötettyihin lääkkeisiin. Muistaakseni ainakin sain itse valita muutamasta vaihtoehdosta ja soitin hoidosta tuntemalleni psykiatrille, joka suositteli, että söisin lääkkeistä hänen mielestään vähiten vahingollista. Tällaista hotlinea ei ehkä kaikilla ole, mutta tutun tutun kautta voi löytyä joku psykiatri/ muu alan ihminen, joka voi mahdollisesti antaa pikatiivistelmän lääkkeiden plussista ja miinuksista.
Minut pahoinpideltiin rajusti. En saanut poliisilta apua, vaan naureskelua, koska pahoinpitelijät olivat viranomaisia. Elämäni romahti. Olin todella rikki, ulkopuolisetkin saattoivat huomata, enkä nukkunut pariin viikkoon.
Menin lääkäriin ja kerroin kaiken alkaen työpaikkakiusaamisesta ja jatkuen aina pahoinpitelyyn. Sanoin etten ole nukkunut pariin viikkoon ja pienten lastemme hoitaminen on vaikeaa. Lääkäri lupasi että saan levätä sairaalassa ja sitten jaksan palata virkeänä hoitamaan lapsia.
Ilmoittauduin sairaalaan. Ovi sulkeutui perässä. Minut ohjattiin lääkärin huoneeseen. Kerroin lääkärille mistä on kyse ja hän alkoi kyselemään äänistä. Kielsin kuulevani ääniä. Minulle ei näytetty mitä hän kirjasti. Hoitaja toi lääkkeen joka minun oli otettava. Sitten minulle ilmoitettiin, että kyseessä on suljettu osasto ja vaikka kyse on vapaaehtoisesta hoidosta niin lääkäri päättää nyt oikeuksistani. Liikkumistani rajoitettiin. Olin vanki.
Parin viikon ajan oli pelkkää lääkitystä ja aamujumppaa. Lääkärin tapasin kerran viikossa noin 15 minuutin ajan. Mistään oikeista asioista ei puhuttu eikä hoidon tavoitteita selvitetty. Yhtään minusta tehtyä kirjausta ei minulle näytetty. Jos yritin kysellä lääkkeistä, kovasta pulssista ja kovasta päänsärystä niin joku tuli viemään minut sivummalle ja kertoi "että koululääketieteen mukaan psyykelääkkeillä ei ole haittavaikutuksia". Päivä päivältä tärinä, päänsärky ja selkäkivut tulivat kovemmiksi. Jos yritin kysellä lääkityksestä jotain niin sain vastauksena vihjailuja lääkkeiden riittämättömyydestä ja niitä lisättiinkin siinä alussa kunnes tajusin olla hiljaa. Tietty kiusaamisen kaava siellä oli vakio. Potilaan kuullen puhutaan ilkeitä ja sitten potilaalle tarjotaan mahdollisuutta jutella voinnista. Jotkut potilaat provosoitiin syyttelemään toisiaan, kun hoitajat "paljastivat" toisen sanoneen toisesta jotain. Oli monenlaista keinoa, millä yrittivät saada potilaita "flippaamaan".
Yksi hoitaja teki poikkeuksen. Hän kertoi ettei mun paikka olisi olla siellä. Hän antoi ohjeet että voin päästä lomalle jos noudatan tiettyjä asioita. Kun pääsin lomalle niin ilmoitin sairaalaan että keskeytän (virallisesti vapaaehtoisen) hoidon, koska minulle ei ole selvitetty ollenkaan mitä sillä hoidolla haetaan. Puhelimessa ollut hoitaja ilmoitti että mielipiteeni kertoo vain siitä että loma tuli liian aikaisin ja uhkaili että hoitoni voidaan muuttaa pakkohoidoksi. Minulle järjestettiin aika lääkärille. Puolisoni tuli mukaan ja puhui lääkärille tiettyjä asioita, jotta lääkäri luopuisi minuun kohdistuvista toimenpiteistä.
Tämän jälkeen hoito jatkui niin että olin enää muutamia päiviä sairaalassa psykologin tapaamisissa ja muuten lomilla. Yksikään hoitaja ei enää kiusannut. Lääkäri ilmoitti ettei löytänytkään mitään sairautta mutta joutui sanojensa mukaan kirjaamaan asioita joillakin diagnooseilla, koska järjestelmä on sellainen. Lääkkeitä määrättiin myös kotiin ja niistä oli vaikea päästä eroon. Lisäksi ne aiheuttivat pitkään jatkuneita ja jopa pysyviäkin haittoja. Vaikka vapauduin niin elämäni oli tuhottu. Tarkoitus oli että saan levättyä sairaalassa ja palaan lasteni luokse virkeänä, mutta jouduinkin vankilaan, jossa elämäni tuhottiin kemiallisella väkivallalla.
Lopulta menetin kaiken. Mitään korvausta valtio tuskin maksaa.
Kamalaa kuulla, että sinulle on käynyt näin...
Tämän ketjun tarkoitus oli kuitenkin kerätä vinkkejä pakkohoitoon joutuvien/ päässeiden omaisille, eikä varsinaisesti kertoa omista kokemuksistaan.
Jos omista kokemuksista ei ole vinkeiksi asti, niin olisi kiva jos niille etsisi jonkun niille tarkoitetun topicin täältä suomi24:n keskusteluista.
En liiemmin miettinyt että sopiiko juuri tähän keskusteluun. Sori...
Kannattaa varautua siihen, että siitä kokemuksesta toipumiseen voi mennä aika pitkään. Sanottakoon, että vuosi voi mennä helpolla.
Tästä avausviestistä käy hyvin ilmi sairaan ihmisen ajatusmaailma. Omaisen päälle sälytetäänkaikki. Vahdi sitä, vahdi tätä, vahdi tuota. Hypi sairaan ihmisen pillin mukaan ja unohda oma elämäsi. Meillä omaisilla on omat perheet, työ, lapset, omat sairaudet ja jos kaikki aika menee hoitokielteisen omaisen vahtimiseen, jää oma elämä elämättä ja vastuu kantamatta. Ja lopuksi myös omainen sairastuu.
Sairastunut voisi myös itse välttyä pakkohoidolta siten että syö lääkkeensä kuten sovittu on, menee vastaanotolle kuten sovittu on, pitää yhteyttä itsekin omaisiinsa ja kertoo, jos lääkehoidossa on jotain ongelmia, jotta tilalle voidaan kokeilla jotain muuta. Ja lopettaa siinä minä-keskeisessä maailmassa pyörimisen.
Valitettavasti on vain niin, että usein sairastuneella ei ole kykyä huolehtia itse hoidostaan ja silloin tahdonvastainen hoito on ainoa vaihtoehto.