Kävin 4kuukautta sitten lääkärissä säikähtäneenä, sillä e-pillereitä 7 vuotta syöneenä, en koskaan ole tälläisiä oireita kokenut. Eli kesken listan alkoi tiputteluvuoto, joka hieman lisääntyi ja loppui ennen kuukautisia kokonaan. Yhtään pilleriä en ollut unohtanut ja raskaanakaan en ollut.
Kävin lääkärissä joka suositteli asian seuraamista ja pillereiden vaihtoa, mikäli vuoto ei lopu. Vuoto loppui ja kuukautiset tulivat normaalisti, kunnes seuraavan listan aikana jälleen. Tiputtelu alkoi ja jatkui kuukautisiin saakka. Taas varasin lääkäriin ajan, ja tällä kertaa eri lääkäri totesikin vain että kaikilla pillereillä on haittavaikutuksia. Toisilla tiputteluvuotoa, toisilla rintakipua, toisilla halujen menettelyä yms. Kerroin sitten kärsiväni kaikista ks. vaivoista, joista tiputtelu kaikken huolestuttavin ja rasittavin. Johon lääkärini neuvoi vain kestämään ja antamaan tiputella, tai vaihtamaan merkkiä sellaiseen jonka mukana tulee joku uusi vaiva. Kyselin muita ehkäisykeinoja (mm. ehkäisyrengasta) , johon jälleen kerran lääkäri että sen myötä tulee sitten uudenlaiset ongelmat ja voi aiheuttaa vielä näiden lisäksi mielialanvaihteluita. Tuntui että lääkäri lähes pilkkasi hätääni ja vähätteli "vaivaani". Minkäänlaista neuvontaa / tukea en saanut. En edes kysellessäni niitä muita pillereitä. Olenhan edelleen ihmeissäni mistä tämä johtuu, että aivan yllättäen 7-vuoden syönnin jälkeen alkaa tälläinen! Mikään elämäntilanteeni ei ole muuten muuttunut.
Nyt haluaisinkin kysellä ja kyseenalaistaa lääkärini kommentit, että onko asia todella näin että tämä tiputtelu (joka jatkuu edelleen ja jatkuvasti) on normaalia e-pillereitä syödessä, eikä ole mitään haittaa, eikä epänormaalia, eikä johdu esim. jostain tulehduksesta tms naistenvaivoista. Onko ainut vaihtoehtoni siis etsiä ja kokeilla kaikki mahdolliset pillerit, että löydän sellaisia etten vuoda jatkuvasti kuin seula, että saan seksihaluni jälleen takaisin, eivätkä rintani ole jatkuvasti arat (ikinä ennen en ole kärsinyt edes kuukautisten aikana minkäänlaisista rintakivuista)!?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Paitsi, että olin syönyt vasta vuoden verran pillereitä. Sitä ennen ei mitään tuon suuntaista oiretta, mutta sitten alkoi tuo tiputteluvuoto. Ilman mitään selvää elämänmuutosta tai muuta mikä olisi voinut omaan hormonitoimintaan niin paljon vaikuttaa.
Lääkäri sanoi, että pillereiden hormonitaso on todennäköisesti liian pieni minulle. Vaihdoin merkkiä ja oireet katosivat. Itseasiassa aiemmat pillerit toivat mukanaan pari muutakin oiretta joita kestin hölmönä. Nekin katosivat uuden merkin myötä. Uusien kanssa ei (toistaiseksi) ole ollut mitään ongelmia.
Ehdottomasti suosittelisin toisen pillerimerkin tai ehkäisykeinon kokeilemista lääkärin pelotteluista huolimatta. Tokihan tohtorin tehtävä on kertoa asiakkaalle kaikista mahdollisista haittapuolista kun näitä asioita mietitään, mutta kieltämättä vähän ikävää ettei asiasta mitään "hyvää" sanottavaa löytänyt.
Omalla kohdalla kävi hyvin kun ei ole tarvinnut vaihtaa kuin tuon yhden kerran. Joten se olkoon rohkaisuna sinulle. Ei niitä kaikkia merkkejä tarvitse välttämättä läpikäydä.
Oon kanssa syöny jo useamman vuoden pillereitä, tosin vaihdellu merkkejäkin, kun sivuoireet on ollu hankalia... Nyt aloitin Yasminit ja ensimmäinen liuska on loppupäässä. Heti pillereiden alotuksesta kun menkat alkoi niin sen jälkeen on joka päivä tullut tiputtelua tähän päivään saakka.. Luulen että se kestää muutaman kuukauden ja sitten loppuu... ainakin ensimmäisten pillereideni aikana oli niin.. tsemppiä sulle :)