Kastepaikka muutettu lammikoksi Johannes 5.luku

Timofeison

Joh.5:4 Sillä enkeli laskeutui ajoittain siihen kastepaikkaan, ja liikutti heitä varten sitä vettä, ja sellainen, joka ensimmäisenä laskeutui sen liikuttamisen jälkeen veteen, parani kaikista sairauksista, mitä hänellä oli. (aramean käännös)

Joh.5:4 Ajoittain astui näet enkeli alas lammikkoon ja kuohutti veden. Joka silloin veden kuohuttamisen jälkeen ensimmäisenä siihen astui, se tuli terveeksi, sairastipa mitä tautia tahansa. (KR-38)

(Kastepaikka >> lammikko. Sama ero on myös jakeessa 5:7. Miksi kastepaikka on kreikassa muutettu lammikoksi? Onko tämä tehty tarkoituksella? Katolisen kirkon oppiin joskus 300-luvulta lähtien ei sopinut, että vain uskoon tulleet ottivat upotuskasteen, vaan kristinuskosta tehtiin kaikille sopiva valtion uskonto ja myös kaste muutettiin vedenvaleluksi heti vauvoista lähtien. Apostolien teoista ilmenee, että Jeshuan ylösnousemuksen jälkeen helluntaista alkaen ihmisiä kastettiin uskoontulon jälkeen paljon. Edellä jakeessa 5:2 kerrotaan, että tämä oli yksi kastepaikka. Tästä voi päätellä että kastepaikkoja oli Jerusalemissa useita. Kun Johannes kirjoitti tätä kirjaa, niin silloin uskoontulot ja kastamiset vedessä olivat yleisiä. Ja tästä käytössä olleesta yhdestä kastepaikasta hän kertoo kuvatessaan Jeshuan maanpäällistä elämää, sanoja ja toimintaa.)

Tämä on kopioitu täältä http://www.jouninkootut.info/ vertailukirjoituksista Johanneksen evankeliumista http://www.jouninkootut.info/426807218

13

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä_vielä_lisää

      Taas taas yksi kohta lisää, johon katolinen kirkko on jättänyt pukinsorkkansa muuttamalla sanaa. 300-luvulla?

    • Historiankertomaa

      Katolinen kirkko on yksi valheiden alkulähteistä. Tekihän se kaikista ihmisistä omalla alueellaan uskovia kastamalla kaikkia vauvoista lähtien. Vain harvoilla oli käytössä raamattu ja lukutaitokaan ei liene ollut kovin yleistä. Papit saivat huseerata yhdessä keisareiden kanssa niin kuin halusivat.

    • Lapsikaste.Pelastaa

      Uudestikastajien oikea kastepaikka on suonsilimäke.

      • RealSana

        Laiton uhkaus, missä seriffi?


      • Tulihan_se-sieltä

        Humalan sanaa vastaan on toivotonta taistella. Siksi tällainen epätoivoinen parahdus lapsikaste.pelastajalta


    • Uusikäännös: Joh.5:4 "Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa."

      Biblia: Joh:5: 4 "Sillä enkeli tuli alas määrätyllä ajalla lammikkoon ja sekoitti veden: joka siis ensimäisenä veteen astui, kuin se sekoitettu oli, niin se parani, ehkä missä ikänä taudissa hän oli."

    • Biblia ei ole katollisen kirkon käännös, eikä lähelläkään sitä. Biblia on lähellä sitä, jonka Luther käänsi kansankielelle.

      • Luther_hyvä_mutta

        Epäilemättä Luther käänsi hyvin, mutta käännös tapahtui krekankielisistä kirjoituksista. Koska UT:n alkukieli on ollut aramea, niin virheet ovat tapahtuneet siinä vaiheessa kun arameasta on käännetty kreikankielelle eli ensimmäisten vuosisatojen aikoina. Tämän takia kreikankielisissä käännöksissä on niin paljon eroja tiettyjen sanojen kohdalla, sama sana on saatettu kääntää monella eri tavalla, koska arameankielen tuntemus ei ole ollut riittävän hyvää. Juuri nämä sanojen erot itsessään todistavat aramean alkuperän. Tästä on mainiona todisteena tämä teos, josta on osa suomennettu http://www.arvioikaa.com/lataster.html


      • omalehmä
        Luther_hyvä_mutta kirjoitti:

        Epäilemättä Luther käänsi hyvin, mutta käännös tapahtui krekankielisistä kirjoituksista. Koska UT:n alkukieli on ollut aramea, niin virheet ovat tapahtuneet siinä vaiheessa kun arameasta on käännetty kreikankielelle eli ensimmäisten vuosisatojen aikoina. Tämän takia kreikankielisissä käännöksissä on niin paljon eroja tiettyjen sanojen kohdalla, sama sana on saatettu kääntää monella eri tavalla, koska arameankielen tuntemus ei ole ollut riittävän hyvää. Juuri nämä sanojen erot itsessään todistavat aramean alkuperän. Tästä on mainiona todisteena tämä teos, josta on osa suomennettu http://www.arvioikaa.com/lataster.html

        Roskaa! UT:n alkukieli on kreikka ja sillä hyvä!


    • Setä.neuvoo
    • katsos
      • ns.yleinenkäsitys

        Miten usein "yleisimmät käsitykset" ylipäänsä ovat se totuus?


      • yleinenkäsitys

        Hyvin yleisen käsityksen mukaan Hilarin piti voittaa vaalit mutta yleinen käsitys ei ollut lainkaan totta. näin se on monessa muussa asiass


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe