YLE:n Uusi päivä -ohjelmassa henkilö ei saanut

työpaikkaa rehtorina, koska mainitsi vastustavansa pakkoruotsia. Valinnasta päättävä oli koulutukseltaan ruotsin opettaja.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niinpä. Tuo ei ole mitään uutta meille kieliaktiiveille. Eikä se, että tuo periaate kattaa KOKO yhteiskunnan! Svekokratiamme vahvin lasikatto koskee pakkoruotsituksen vastustajia.

Esim. Sauli Niinistö aluksi kannatti kielivapautta. Mutta käänsi takkinsa, koska muuten ei olisi ollut asia puoluejohtoon ja lopulta presidentiksi saakka.

Jotain on mätää Suomenmaassa..... ja pahasti!

Äänestä
  • Ja juuri tuon takia me kieliaktiivit teemme todella tärkeää työtä!

    Kyse ei ole vain pakkoruotsituksesta vaan koko maan demokratiasta.

    Äänestä

Ihmiset katsovat sarjaa ja tunnistavat kuvion, kuvaa aikaamme hyvin.

Äänestä

Ajatelkaa! Suomessa ei pääse rehtoriksi, jos kannattaa samanlaista kielivapautta, mitä on kaikilla muiden demokraattisten maiden valtaväestöillä???

Äänestä
  • Avoin kriittisyys pakkoruotsia kohtaan on opetusalalla mahdotonta. Niin vaikutusvaltaisia ovat pakkoruotsia ajavat poliitikot ja virkamiehet.

    Äänestä

Kun valtamedia vaikenee, täytyy taiteilijoiden ottaa aihe käsittelyyn: pakkoruotsi on todella ruma osa koululaitosta, sen hallintoa ja sen arkea.

Kiitokset sarjan kirjoittajille!

Äänestä
  • Kiitokset kyllä, ne puhuvat nyt suunsa puhtaaksi, kun tietävät, että heidän lafkansa on lakkautettu pakkoruotsittajien ohjelmatarjonnan tieltä.

    Äänestä

  • Onneksi vastamedia kasvattaa koko ajan suosiotaan kansalaisten keskuudessa.

    Valta- eli valhemedia menettää taasen suosiota. Svekot eivät pysty internettiä sensuroimaan, vaikka kovasti sitä haluavatkin.

    Äänestä

  • Uusi päivä uskaltaa, koska on jo kuoliniskunsa saanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


YleUusiPäivä kirjoitti:

työpaikkaa rehtorina, koska mainitsi vastustavansa pakkoruotsia. Valinnasta päättävä oli koulutukseltaan ruotsin opettaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu