Liittoutumattomuusko vaihtoehto Suomelle?

Joillain ihmisillä on harhaluulo että Suomi voisi olla liittoutumaton ja silti osa eurooppalaista vastuuntuntoista turvallisusratkaisua. Yhtälö on mahdoton, koska Venäjän naapurimaa ei voi olla liittoutumaton menettämättä Venäjän harjoittaman hybridivaikuttamisen johdosta itsenäisyyttään eli ulkopoliittista toimintavapauttaan. Suomi on jo EU:n jäsen, joten jos ja kun tarkastelemme eurooppalaista turvallisuusratkaisua, olemme käytännössä liittoutuneet. Ainoa tällä hetkellä Euroopassa toimiva uskottava sotilasliitto on NATO, jonka poliittinen ja sotilaallinen suorituskyky on huomattavasti enemmän kuin osastensa summa. Suuri osa Suomen viitekehyksestä, siis EU:n jäsenmaista, on NATO:n jäsenmaita. Valtiojohtomme on jollain aikajänteella pakko tarkastella NATO-jäsenyyttä ja todeta että ainoa isänmaallinen, kestävä ja vastuuntuntoinen ratkaisu on hakea NATO-jäsenyyttä. Itse prosessi on varsin kivuton, sillä hakemuksen jättää hallitus, joka demokratian pelisääntöjen mukaisesti nauttii eduskunnan luottamusta. Näin ei ole olemassa mitään tarvetta NATO-kansanäänestykselle, koska Venäjän hybridisodankäynnin kohdemaassa ei kansanäänestyksiä yksinkertaisesti voida järjestää. Venäjän Suomea vastaan käymän hybridisodan tarkoituksena on siis kaivaa maata edustuksellisen demokratiamme alta. Isänmaallisiksi itseään hyvässä uskossa luulevat tahot tekevät työtä Venäjän poliittisen ja sodan johdon pussiin esittämällä väitteitään että Suomi voisi luottaa pelkästäänomaan puolustukseeen, siis olemalla liittoutumaton. Toinen isänmaallisiksi itsensä kuvittelevien tahojen "aivopieru" on tuo Venäjän markkinoima ajatus NATO-kansanäänestyksen pakollisuudesta. Vaikka se järjestettäisiinkin, se ei kuitenkaan ole edustuksellisessa demokratiassa sitova, vaan kuten edellä todettiin, mahdollisen NATO-jäsenhakemuksen voi aivan hyvin jättää presidentti ja hallitus yhdessä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta eikö ylläoleva teksti käänny juuri päinvastaiseksi ? Koska EUlla on sisäinen turvallisuuspolitiikka, niin kuuluminen sotilaallisen liittoon, kuten NATOon rikkoo tätä EUn perusasiakirjaa ? Eihän se sitä oikeaksi tee että moni jo kuuluu ?
Suomen tulee siis vaatia että EUn NATO-maat tekevät valinnan kuuluvatko ne NATOon vai kunnioittavatko EUn yhteistä turvallisuus ja ulkopolitiikkaa EUn ulkopuolisia maita kohtaan.
NATOssa on kaksi oleellista maata jotka eivät kuulu EUhun. Ne ovat Turkki ja Yhdysvallat. Ensivuonna myös Britit aloittavat eroprosessinsa EUsta.

Mitä tekisimme nykytilanteessa jos Turkki hyökkäisi Puolaan ? Molemmat ovat NATO maita, mutta vain Puola on EU-maa. Mikä olisi EUn kanta ? Ja entäs jos se poikkeaisi NATOn kannasta ? Tarjoaisiko tämä tilaisuuden Ranskalle ja Saksalle olla auttamatta Puolaa vaikka EU-maina niillä olisi siihen suurempi velvollisuus kuin NATO-maina.

Äänestä

Vai hybridivaikutus... puhu ihan vaa suomee tuo on täyttä skeidaa. Ja nsitäpaisti kyllä puhetta maailman mahtuu, Suomi vain pitäytyy pois sotilasliittoista ja se on siinä. Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää, silloin säilytämme itsemäärämisoikeuden sodan ja rauhankysymyksissä. Sotilasliitossa ollessamme ne asiat eivät ole omissa käsissämme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isänmaanvalintanato kirjoitti:

Joillain ihmisillä on harhaluulo että Suomi voisi olla liittoutumaton ja silti osa eurooppalaista vastuuntuntoista turvallisusratkaisua. Yhtälö on mahdoton, koska Venäjän naapurimaa ei voi olla liittoutumaton menettämättä Venäjän harjoittaman hybridivaikuttamisen johdosta itsenäisyyttään eli ulkopoliittista toimintavapauttaan. Suomi on jo EU:n jäsen, joten jos ja kun tarkastelemme eurooppalaista turvallisuusratkaisua, olemme käytännössä liittoutuneet. Ainoa tällä hetkellä Euroopassa toimiva uskottava sotilasliitto on NATO, jonka poliittinen ja sotilaallinen suorituskyky on huomattavasti enemmän kuin osastensa summa. Suuri osa Suomen viitekehyksestä, siis EU:n jäsenmaista, on NATO:n jäsenmaita. Valtiojohtomme on jollain aikajänteella pakko tarkastella NATO-jäsenyyttä ja todeta että ainoa isänmaallinen, kestävä ja vastuuntuntoinen ratkaisu on hakea NATO-jäsenyyttä. Itse prosessi on varsin kivuton, sillä hakemuksen jättää hallitus, joka demokratian pelisääntöjen mukaisesti nauttii eduskunnan luottamusta. Näin ei ole olemassa mitään tarvetta NATO-kansanäänestykselle, koska Venäjän hybridisodankäynnin kohdemaassa ei kansanäänestyksiä yksinkertaisesti voida järjestää. Venäjän Suomea vastaan käymän hybridisodan tarkoituksena on siis kaivaa maata edustuksellisen demokratiamme alta. Isänmaallisiksi itseään hyvässä uskossa luulevat tahot tekevät työtä Venäjän poliittisen ja sodan johdon pussiin esittämällä väitteitään että Suomi voisi luottaa pelkästäänomaan puolustukseeen, siis olemalla liittoutumaton. Toinen isänmaallisiksi itsensä kuvittelevien tahojen "aivopieru" on tuo Venäjän markkinoima ajatus NATO-kansanäänestyksen pakollisuudesta. Vaikka se järjestettäisiinkin, se ei kuitenkaan ole edustuksellisessa demokratiassa sitova, vaan kuten edellä todettiin, mahdollisen NATO-jäsenhakemuksen voi aivan hyvin jättää presidentti ja hallitus yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu