Mikä on syntiä?

synti-on

Mikä on syntiä?

Lyhyestä virsi kaunis

Syntiä on kaikki se, mikä on Jumalan tahdon vastaista.

Tarkemmin sanottuna

Synti ei ole vain moraalisesti tuomittavia tekoja, sanoja, ajatuksia tai laiminlyöntejä. Synti on erehtymistä ja harhaan menemistä, eksymistä Jumalan suunnitelmasta ja aivoituksista. Syntiä on siten myös se, että valitsee väärän uran, ammatin, koulutuksen, puolison, asuinpaikan, työtoverin hengellisessä työssä tai ei hoida sitä tehtävää, johon Jumala on palvelijansa kutsunut.

Synti voi olla tahatonta erehtymistä ja harhaan menemistä tai sitten se on tahallista ja harkittua, niin että se synti on suunniteltua ja ajateltu sitä ensin sydämessä ennen sen toteuttamista. On myös syntiä, joka tehdään harkitsematta äkkipikaisuuttaan, mutta sekin menee tahallisen synnin piikkiin, sillä ihmisen on mahdollista pysähtyä ajattelemaan ennen pahoja tekoja ja hallita vihaansa.

Mitä kauemmin syntiä on suunniteltu, sitä tahallisempaa ja tarkoituksellisempaa se on, ja siten myös suuremman rangaistuksen ansaitsevaa, koska suunnitelmallisuus todistaa suuremmasta pahuudesta kuin kiivastuneena tehty paha teko. Länsimaisessa oikeuslaitoksessa otetaan oikein huomioon teon tarkoituksellisuus ja suunnitelmallisuus tuomioita langetettaessa (onko rikos harkittu vai ei).
Sydämestä lähtee kaikki paha ja saastuttaa ihmisen

Kaikki, mikä on Jumalan tahdon vastaista, on syntiä.

Syntiä on se, että tekee sitä, mitä itse tahtoo eikä sitä, mitä Jumala tahtoo.

Jumala ei tahdo sitä, että me turmelemme sydämemme pahoilla ajatuksilla ja himoitsemme, puhumme joutavia tai tuomme suustamme ulos saastaisuutta.

Jeesus sanoi, että "sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset ja ne saastuttavat ihmisen." Jeesus vapauttaa synnistä ne, jotka hänen kauttaan isän tykö tulevat. Jumala antaa mielenmuutoksen niille, jotka kääntyvät hänen tykönsä pois pahuudestaan ja tahtovat tehdä Jumalan tahdon siitä eteenpäin. He valitsevat oman tahdon tien sijasta Jumalan tahdon tekemisen oman elämänsä ohjenuoraksi.

Jumalan luoma uusi ihminen tekee kaikessa Jumalan tahdon. Kristus Jeesus on sellainen ihminen, jonka kaltaiseksi Jumala tahtoo meidän kaikkien muuttuvan ja muuttaa meitä jo nyt hänen kaltaisekseen.

2.Korinttolaiskirje:
3:17 Sillä herra on henki, ja missä herran henki on, siinä on vapaus.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa herra, joka on henki.

Jeesus kristus on ainoa, joka ei tehnyt syntiä eläessään ja Jumala on korottanut hänet sen vuoksi kaiken pääksi seurakunnalle ja enkelien yläpuolella olevaksi herraksi. Herra Jeesus on se profeettojen ennustama Daavidin juurivesa (Jes 9:5-6; 11:1-10; 2Sam 7:8-16; Psa 89:20-38; Psa 45), joka hallitsee tulevaa maailmaa yhdessä ylösnousseiden valittujen Jumalan lasten kanssa eikä hänen kuninkuudellaan ole loppua. (Ilm 22)

Jumalan lapsista tulee täydellisesti Jeesuksen kristuksen kaltaisia Jumalan kuvia herran tulemuksessa, ruumiin ylösnousemuksessa. (1Joh 3:2; 1Tess 4:13-17; 1Kor 15) Jumala on oleva silloin kaikki kaikissa ja vaikuttava henkensä kautta niin täydellisesti valittujen lastensa elämässä, että he eivät tee enää mitään muuta kuin Jumalan tahdon mukaisia valintoja elämässään siitä eteenpäin.

1

153

Äänestä

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkoj

      On lottovoitto syntyä suomeen..! Ryssät rajan takana kyykkii. Suomipoika pesee likapyykkii,..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe