Los Angelesin poliisi (LAPD, FBI) ei tutki enää Nicole Brown Simpsonin eikä Ron Goldmanin murhia vaikka oikeat syylliset on mahdollista saada vastuuseen.
O.J.Simpsonia on yritetty lavastaa ja tehdä väkisin syyllinen Ron Goldmanin ja ex-vaimonsa Nicolen murhiin jotka tapahtuivat vuonna 1994. Ron Goldman tutustui puoli vuotta ennen noita murhia 4:ään valkoihoiseen mieheen jotka olivat tehneet vuosia huumekauppoja ennen Nicolen ja Ronin murhia (noin 2 miljoonan dollarin edestä tai 2 miljoonan markan) ja toimivat pareittain, eivät yhdessä. Ron Goldman osti tuolta huumeringiltä (4 mieheltä) huumeita ja oppi tuntemaan heidät ja heidän nimensä tuon puolen vuoden aikana. He eivät koskaan paljastaneet kenellekään paitsi Ron Goldmanille toimivansa 4:n ryhmässä. Nuo olivat hyvin vaarallisia kavereita ja pitääkseen salaisuuden piilossa ja henkilöllisyydensä, (he eivät luottaneet Ron Goldmaniin koska hänellä oli tapana "juoruta" asioista eli hän oli suulas) he surmasivat hänet ja myös Nicolen. On mahdollista että yksi näistä huumeiden myyjistä oli syntyperältään saksalainen (Länsi-Saksa) ja siksi hänellä oli myös saksalainen nimi. Yksi noista neljästä huumekoplan jäsenestä vei tuon verisen hanskan O.J.Simpsonin talon luokse. O.J. Simpson ei surmannut Nicole Brown Simpsonia sen enempää kuin Ron Goldmaniakaan. Ron Goldman oli kohde, ei Nicole. Nicole surmattiin vain koska nuo neljä huumeiden myyjää, joilta Ron Goldman osti huumeita, halusivat lavastaa O.J. Simpsonin syylliseksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja syytön O.J. noin muuten vain lähti päämäärättömästi kaahailemaan autollaan poliisit letkana perässään.
Aivan tyypillistä syyttömän ihmisen käyttäytymistä murhatilanteissa.
Tuo kaahailu ei todista että hän olisi murhannut ex-vaimonsa ja Ron Goldmanin.
Ron oli narkomaani ja jälleenmyyjä. Ron työskenteli Mezalunassa, ravintolassa, jossa kuolema oli ammattitauti. Fellow tarjoilija Nig murhattiin muutaman viikon kuluessa. Nicole & Ron vierailivat Dragon fly yökerhossa, jossa omistaja Bret Cantor murhattiin samalla tavalla, lähes mestattiin, Huumekauppiaat murhasivat Ronin & Nicolen.
Narkomania ja ravintolassa työskentely ei todista että murhan takana olisivat olleet jotkut huumekauppiaat.
Kaksi miestä nähtiin keskustelevan murhayönä Nicole Brown Simpsonin kanssa. Heidän henkilöllisyytensä ei ole selvinnyt.
Yksi tällainen todistaja oli naapuri nimeltä Tom Lang, joka on todistanut, että hän näki Nicole Brown Simpsonin puhuvan kahden oudon miehen kanssa hänen huoneistonsa ulkopuolella murhayönä.