Aina silloin tällöin joku avaa asiallisen keskustelun, huumorimielessä tehdyn keskustelun tai vaikkapa musiikkikeskustelun ja muutama niihin vastaa ja sitten ?
Lieksan rasistipaskat pilaa jokaisen keskutelun ja sama paskanjauhanta on jo kestänyt monta vuotta.
Tämmöinen pieni aikaansaamaton ryhmä päivästä toiseen käy taistoa tuulimyllyä vastaan ja potkivat samalla omaan nilkkaan.
Ainoa mitä saavat aikaan on se, että pilaavat Lieksan maineen ja se näkyi myös tuossa kuntatutkimuksessa, ei ole vetovoimaa, ei.
Mutta tänään on sunnuntai ja uomenna työpäivä ja autonkeula lätee kohden n. 450 km päässä olevaa työpaikkaa.
Oikein mukavaa viikkoa vaan haukkumisen merkeissä teille titokoneiden ääreen.
Me mennään tienaamaan, että teidän sos.tuki riittää.
Merkille pantavaa;
29
160
Vastaukset
- hilpeäHelmeri
heh heh hee nyt halavattu sattuu
- hyvää.työviikkoa
Eikä ne ole edes lieksalaisia. Täysin tunnistettavia saman asian trolleja on täällä ainakin kaksi, jotka ovat myös muilla palstoilla. Kun ei ole muuta puuhaa niin sitten vaan ihmisiä solvaamaan. He kirjoittavat reilusti 70% kaikista viesteistä.
On hyvä että he saavat jankuttaa asiaa sydämensä kyllyydestä. Se että joka ketjuun pitää sotkeentua on vain typerää käytöstä. Eivät ainakaan edistä sillä asiaansa, kun kaikkia ärsyttää moinen käytöstapojen puute.- kantalieksalainen
elä hyvä ihminen käy suomi kaksnelosella jos ärsyttää
- simo-ite
hienoa avaus
" kärsämäkeläistähän kyrsii" jos jatkuvasti jankutetaan
no meidän nämä syrjäkylät pikkuhiljaa autioituu ja väki siirtyy etelään
näihin meidän kyliin jää pieni ryhmä, joka tekee palvelutyötä
eläkeläiset
sitten porukka josta ei oo töihin menijäksi ja kotikylä ja tuttu ympäristö on ainuu turva ja tämä porukka on sitten katkeraa porukkaa
ja purkaukset näkee vaikka kirjoituksissa
se on harmi, että kylät autioituu
ympäristö, luonto on kaunis , mutta ollaan hivenen väärässä paikassa
talouselämän ei meihin kannata sijoitaa ja itse ollaan persaukisia
kautta Suomen on samanlaisia Lieksoja ja ne autioituu
Lieksassa vaan on tämmönen aktiivinen porukka joka suoltaa paskaa eetteriin ja haukkuu kaiken liikkuvan - HyväKunMenetTöihin
On se hyvä jotta joku edes käy töissä, kun tuota rahantarvitsijaa on vaikka minkälaista ja minkäväristä!
- IhanVain
tämä laulu on ihan sinulle ja kavereillesi
kuuntele tarkkaan sanat
https://www.youtube.com/watch?v=SluMqG7WHAA IhanVain kirjoitti:
tämä laulu on ihan sinulle ja kavereillesi
kuuntele tarkkaan sanat
https://www.youtube.com/watch?v=SluMqG7WHAAOn oikein hyvät sanat.
- reinorunku
kyllä Lieksalla on tulevaisuutta, laitan filmi , jossa Lieksan nuoriso kohtaa toisensa ja samalla siinä on laulukin
https://www.youtube.com/watch?v=3AVdLsEHpOUIkävää, että karjalan ja venäjän taitaja Hannu Brelo kuoli nuorena samoin kuin hänen venhempi veljensä Pentti, jonka tunsin jo 45 vuoden takaa.
https://www.youtube.com/watch?v=IM-de3959ZU
Brelolla on paljon hyviä lauluja.
Ikävä kyllä, minulla ei ollut kunnia tuntea Breloja.- LiekanHumoristit
Laittakaas nyt vähän enemmän esille, jotta on lukijan helpompi sen lukasta -tai linkki, suurin osa ei viitsi kovasti nähdä vaivaa, jotta hyvät asiat jäävät katsomatta ja todentamatta.
Lieksassa ja haapaverellä oli aikoinaan tätä kahden sanan politiikkaa, ilmeisesti nuorison leikkiä, nurmeksessa on samaa peliä vieläkin.
Nythän on tosi kysymyksessä jotta jokainen kulttuurimme puolustaja asialle,
liruista puroista kanavista ja niin eteenpäin isot virrat syntyy.
https://www.youtube.com/watch?v=4om1rQKPijI suomalaisuutta
https://www.youtube.com/watch?v=NF13efofGGI tukouskutsu- hyvä.ääni
Mielestäni paljon kauniimpi resitaatio tässä Suomen nuorten muslimien Adhaanissa.
https://www.youtube.com/watch?v=-W4Yy6OOgVE - ihan.parasta
Tässä sekä kauneutta, että ekumeniaa. Kirkko kaikuu hienosti!
https://www.youtube.com/watch?v=AX3U-BGDedc - KäsittäkääsMikäHyökäus
Kunnioitettu erkki toivanen tiesi jo 9 vuotta sitten kuinka tulee käymään. http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41820-hyodylliset-idiootit-islamismin-asialla
Lukekaa kommentitkin. - AatuH
KäsittäkääsMikäHyökäus kirjoitti:
Kunnioitettu erkki toivanen tiesi jo 9 vuotta sitten kuinka tulee käymään. http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41820-hyodylliset-idiootit-islamismin-asialla
Lukekaa kommentitkin.nämä pojat ne jaksaa
mie lähen siitä, että jos pelottaa kannattaa etsiä piilopaikka
otetaan asiat asiana ja käytetään järkeä
maailma on jo nyt osin sodassa ja se leviää - piiritysleikilämukamas
AatuH kirjoitti:
nämä pojat ne jaksaa
mie lähen siitä, että jos pelottaa kannattaa etsiä piilopaikka
otetaan asiat asiana ja käytetään järkeä
maailma on jo nyt osin sodassa ja se leviääOnhan se liekakin jo kaapattu, eikä hääviltä tunnu kartsoilla katsella kun muut menee jo passauksessa kantaväen ohii muutakuin lapsia tekemällä, valtaustahan se on sekin joo.
- AatuH
Ai niin unohtu mainitsematta dollari ja muut valuutat, jotka ylittää polittisen vallan
- RollsRoyce
Rasset ja suvakit pitäisi upottaa riikolsnlampeen ja atomipommi perään
- eikö-pompsahda
Pompahtelija on ottanut uuden nimimerkin. Ainaiset kirjoitusvirheet paljastavat.
- RollsRoyce
eikö-pompsahda kirjoitti:
Pompahtelija on ottanut uuden nimimerkin. Ainaiset kirjoitusvirheet paljastavat.
ootasw kamuttaja kun minä saan sinut käsiini niin revin paljain käsin kilon siivuiski sinut
Sun tämänkertainen nikkes oli jo arvokkaan näennäisestä valinnastasi huolimatta niin ruosteessa, että lahotat kommenteillasi helmapeltisikin tunkiota ja kompostiani huonompaan tilaan.
Jatka vaan samaa rataa, niin saamme ajoittain kunnon naurut. Se pidentää meidän kaikkien ikää. Parasta olisi, jos osaisit nauraa jo itsellesikin, oikein vedet silmissä, rytkys hytkyen:)Aikoinaan kuljin silloin tällöin tuossa Pojanmaan junassa ja mieleen jäi hyvin kovat puupenkit, ja usein aika värikäs väki.
kamuttaja kirjoitti:
Aikoinaan kuljin silloin tällöin tuossa Pojanmaan junassa ja mieleen jäi hyvin kovat puupenkit, ja usein aika värikäs väki.
Anteeksi painovirhe.
Piti olla Pohjanmaan ei Pojanmaan.Monipuolistapa on elosi ollut nuoruutesi riskeinä vuosina. Minä taisin olla aivan napero nappula, vielä äidin helmoissa pyörivä tuohon aikaan, tai ns. "margariinipaketissa". Muistoni Pohjanmaalta ovat lähinnä mummolasta, ja kun se oli melko lähellä Kauhavan Lentosotakoulua, ihastellen sain usein kesällä seurata Fouga CM170 Magister harjoituslentoja. Kyseinen konetyyppi on edelleenkin muotoilultaan yksi kauneimpia (harjoitus)hävittäjiä mielestäni.
http://fm51.fi/
Kauhavan Lentosotakoulu on nyt lakkautettu. Mielestäni se on häpeä ja häväistys. Siitä tehtiin VOK! Punaisen Ristin toimintaa kohtaan minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, mutta joku tolkku tässä maailman menossa sentään pitäisi olla. Yrityskiemurat sielläkin taustalla olivat. Jos on Lieksassa ristiriitaisia ajatuksia, on Kauhavallakin, luonteenpiirteensä omassa veressänikin tuntien.nomikäänsheriffi kirjoitti:
Monipuolistapa on elosi ollut nuoruutesi riskeinä vuosina. Minä taisin olla aivan napero nappula, vielä äidin helmoissa pyörivä tuohon aikaan, tai ns. "margariinipaketissa". Muistoni Pohjanmaalta ovat lähinnä mummolasta, ja kun se oli melko lähellä Kauhavan Lentosotakoulua, ihastellen sain usein kesällä seurata Fouga CM170 Magister harjoituslentoja. Kyseinen konetyyppi on edelleenkin muotoilultaan yksi kauneimpia (harjoitus)hävittäjiä mielestäni.
http://fm51.fi/
Kauhavan Lentosotakoulu on nyt lakkautettu. Mielestäni se on häpeä ja häväistys. Siitä tehtiin VOK! Punaisen Ristin toimintaa kohtaan minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, mutta joku tolkku tässä maailman menossa sentään pitäisi olla. Yrityskiemurat sielläkin taustalla olivat. Jos on Lieksassa ristiriitaisia ajatuksia, on Kauhavallakin, luonteenpiirteensä omassa veressänikin tuntien.Osa matkoista oli työhän liittyvää, ja jokunen oli erään pienen maatilan takia, jota suunnittelin tukikohdakseni Pohjanmaalle..
- siivetönlentäjä
nomikäänsheriffi kirjoitti:
Monipuolistapa on elosi ollut nuoruutesi riskeinä vuosina. Minä taisin olla aivan napero nappula, vielä äidin helmoissa pyörivä tuohon aikaan, tai ns. "margariinipaketissa". Muistoni Pohjanmaalta ovat lähinnä mummolasta, ja kun se oli melko lähellä Kauhavan Lentosotakoulua, ihastellen sain usein kesällä seurata Fouga CM170 Magister harjoituslentoja. Kyseinen konetyyppi on edelleenkin muotoilultaan yksi kauneimpia (harjoitus)hävittäjiä mielestäni.
http://fm51.fi/
Kauhavan Lentosotakoulu on nyt lakkautettu. Mielestäni se on häpeä ja häväistys. Siitä tehtiin VOK! Punaisen Ristin toimintaa kohtaan minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, mutta joku tolkku tässä maailman menossa sentään pitäisi olla. Yrityskiemurat sielläkin taustalla olivat. Jos on Lieksassa ristiriitaisia ajatuksia, on Kauhavallakin, luonteenpiirteensä omassa veressänikin tuntien.Olitko sitten Pernaalla vai Klemolassa kauhavalla siellä on tullut käytyä ja nähtyä mitenkä mies lentaa auton nokkapellin yli yksi tappeli kolmea vastaan ja jätkät lensi ja miten miestä nostetaan kauluksesta tienviittaan ja sanotaan vienkö mä sut jokhen tämä oli kuuskytluvulla pernaalla kaalipäivällisten jälkeen. tuttavia sukulaisia on siellä aikanaan kentällä töissä
RollsRoyce kirjoitti:
ootasw kamuttaja kun minä saan sinut käsiini niin revin paljain käsin kilon siivuiski sinut
On tainnut Rollsin kone leikata kiinni, ja pellit ruostua, kun noin sekavia puhuu.
- Isänmaan_ystävä
Tai sitten aloittaja on itse suvakkipaska joka lähtee 450 kilometrin päähän vastaanottokeskukseen tienaamaan veromarkkoja veromarkoilla ja kehuu saavutuksillaan.. Yhtä järkevää olis kantaa vettä avannosta toiseen ämpärillä. Suvakki on siinä mielessä hankala väittelykaveri että sen jutuista puuttuu ns faktat ja se kysyy enemmän tyhmiä kysymyksiä kuin 10 viisasta ehtii vastaamaan.
- aattele.nyt.ihan.ite
Pistäkää rasset vaikka yksi esimerkki miksi tulijat ei olisi hyödyksi vaikka työvoiman vajauksen täyttäjäksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59778
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111763- 43636
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla212565- 40516
- 76513
- 51508
- 22496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37470