Nytten näkyy perustetun yhteisö, joka pyrkii eduskuntaan ja poistamaan politiikan sieltä. Tätä kannattavat miltei kaikki äänestäjät.
En kuitenkaan mainitse ryhmän nimeä, koska on hyvinkin mahdollista, että ennen eduskuntavaaleja vastaavia ryhmiä voi nousta vielä lähemmäksi kaksi sataa. Ei mainostusta.
Yksi aihetta sivuava idea: Eikö olisikin hyvä, jos kansanedustajien palkka joustaisi maan talouden mukana, vaikkapa työttömyysprosentin ohjaamana. Jos työttömyysprosentti olisi 100%, ei kansanedustajille maksettaisi mitään ihan jo solidaarisuussyistä. Siitä sitten ylöspäin vähän parempina aikoina maksettaisiin, niin että 10% työttömyyden vallitessa kansanedustajat saisivat jo vaikkapa 80% nimellispalkastaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi+pitäisi+olla+fyysinen+eduskunta,+jossa+istuu+lihaa+ja+verta?+Äänestetään+vaan+puolueita;+jos+kok+saa+21%,+kesk+22%+ja+SDP+20%+kansalaisten+äänistä+vaaleissa,+niin+kunkin+puolueen+puheenjohtaja+painaa+kotonaan+jotain+seuraavista+napeista:+Jaa,++Ei,+Tyhjiä,+Poissa.+Napin+painallus+on+sen+arvoinen+päätöstä+tehdessä,+kuin+puolueella+on+noita+plussapisteitä.
Näin+säästyy+hirveästi+edustajien,+erityisedustajien+ym.+avustajien+palkkakustannuksissa+ja+eduskuntatalosta+voidaan+tehdä+vaikkapa+huumeneulojen+vaihtopiste.
Toinen+mahdollisuus+on+lopettaa+politiikka+kokonaan+ja+äänestetään+kaikista+asioista+suoralla+nettiäänestyksellä.+Alivaltiosihteeri+laittaa+aina+äänestyksen+pystyyn+uuden+asian+ilmaantuessa+isolla+volyymilla++nettikeskusteluun.