Myyrät talteen - Kenessä miestä

toteuttamaan? Maanpetos ei vanhene, mutta myyrät vanhenee.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Perustuslaki menee muun lainsäädännön yli. Selvät pykälät.
Yksittäiset 60 ja 70 vuoden salauspäätökset eivät kumoa julkisuusperiaatetta, vaan päinvastoin.

Äänestä

http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147807-sauli-niinisto-65-v-tassa-muistutus-kansan-harhauttamisesta

Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että markasta ei vielä näillä päätöksillä luovuta, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä - vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite.

Nämä Niinistön tekemät harhautukset kirjattiin ja liitettiin virallisiin eduskunnan asiakirjoihin (PeVL 14/1994, UaVM 9/1994, HE 135/ 1994) sekä myös äänestäjille lähetettyyn tiedotteeseen. Osa eduskuntaa ja useimmat suomalaiset äänestäjät uskoivat tämän väitteen.

Kun kansa ja sen jälkeen eduskunta oli harhautettuna äänestänyt EU-jäsenyyden hyväksymisen puolesta, niin näiden äänestyksien jälkeen Sauli Niinistö – tällä kertaa oikeusministerin ominaisuudessa – sanoikin, että eurosta päätettiin jo EU-jäsenyysäänestyksessä, eikä siitä tarvitse tehdä erikseen lakialoitetta.

Tämän Niinistön tekemän järkyttävän teon vahingot nousevat Suomen kansalle tässä vaiheessa mahdollisesti jopa kymmeniin miljardeihin euroihin, tulevaisuudessa jopa satoihin miljardeihin euroihin.

Äänestä

Kekkosta ei voi enää oikeuteen vetää, mutta Väyrynen, Volanen ja Visuri ovat vielä hengissä.

Äänestä
  • Älä naurata - SAK:n trolli.
    DDR:n kaaduttua SAK:sta sai suojatyöpaikan myös Halosen kaveri, ehkä tunnetuin Stasi-agentti. Halonen nosti SAK:n kautta palkkaa DDR:n juoksutytön hommista jo vuodesta 1970, mikä on täysin julkinen tieto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PyykitPesemättä kirjoitti:

toteuttamaan? Maanpetos ei vanhene, mutta myyrät vanhenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu