Onko tänä syksynä ollut enterorokkoa liikkeellä? Sehän voi tarttua myös aikuisiin? Minulla ollut jo pidemmönaikaa flunssainen olo mutta nyt pari iltaa sitten alkoi kova kurkkukipu. Seuraavana aamuna tosi räkäinen ja flunssainen olo. Kuume taisi nousta jo yön aikana ja paheni seuraavaa iltaa kohden. Myös päänsärky on jotain ihan järkyttävää(niska ja takaraivo jumissa, lievä aivokalvontulehdus??) Kuume vissiin aika korkea eilen illalla koska iho oli ihan tulessa ja muuten oli tosi kylmä. Poltteleva tunne tuntui olevan jo sisäelimissä asti ja selkäkipuja oli. Kuume kesti siis noin vuorokauden, tänä aamuna oli normi lämpö mutta päänsärky on vielä kamala. Kurkku vähä epämääräisen näköinen ja kipeä, ei varsinaisesti missään mitään rakkuloita paitsi pari pientä kutiavaa näppylää nilkassa. Ainiin, ja aftoja oli suussa ennen tätä flunssaa. Voisko olla kyse enterorokosta?
Enterorokko?
Mikätämäon
1150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Osaako kukaan sanoa? Ois kiva kuulla taudin kuvasta ja kuinka suurella todennäkösyydellä tää sitä olis.