kaupunginjohtajalta hyvä blogi

tuli haukut päin naamaa koko valtuustolle kiitos kiitos ja päälle kultainen
kädenpuristus puolen vuoden täys palkka noin 10000 e kuukausi.
Kerätään rahaa muissa pikkusäästölöissä-- naurettavaa jälleen kerran
17235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos ei osaa ottaa neuvoista vaarin ja ottaa ohjeet vain haukkuina, ei silti ole oikeutta poistattaa kirjoitusta, siten että kuntalaiset eivät voi itse arvioida sen sisältöä. Jo poistattaminen osoittaa, että poistattajalla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Lepistö on lomalla ja Latvala on vasta sijainen. Nyt Lapualla on käytävä todella tiukka keskustelu ihmisoikeuksista.

Äänestä

Latvala vetäsi bloginsa kuten kj konsanaan, tosin aivan toisessa hengessä, Olihan se
nii potaskaa se edellisen plogi notta viälä hävettäää.

Äänestä
  • Vaikka ajatteletkin noin, siltikään ei kenelläkään ole oikeutta poistattaa sitä kuntalaisten nähtäviltä. Kuntalaisilla on oikeus itse arvioida sen sisältöä. Kirjoitus oli osoitettu kaikille kuntalaisille, ei ainoastaan valtuutetuille. Poistattaminen osoittaa, että poistattajilla on jotain salattavaa.

    Äänestä

Demari syö pöydässäsi. Kerran demari, aina demari, kassakaappisopimuksista huolimatta.

Äänestä

Joku on antanut määräyksen poistosta oisko kandidaatit ?

Äänestä

Lepistön testamentti kertoo oleellisen, sieltä löytyy lapuablogi selaa nii löytyy ei kyllä
kaupungin sivuilla enää ole vaan Latvalan (onko hänkin jo eläkeläismies).

Äänestä

Laitatko tarkemmin, miten sitä Lepistön blogia pääsee lukemaan. On se ainakin kovin vaikeasti luettavissa, kun en sitä löytänyt.

Äänestä
  • Näitä piisaa. Sitä tarjotaan täällä sekä linkkinä lähes lukemattomat kerrat ja kerran jopa koko tekstit. Josko viittisit lukea edes ne ketjut, joitten ostsikossa puhutaan asiasta.

    Äänestä

Lapualla on avoinmuuden ja demokratian vaje paljon suurempi ongelma kuin yhden blogikirjoituksen poistamisyritys. Se kertoo vain siitä maailmasta missä lapualaiset elävät tänä päivänä. Salailu ja sensuuri ovat joka päivä mukana tiedottamisessa.

Äänestä

olisi hieno tietää kenenkä määräyksestä se juttu on poistettu kaupungin sivuilta kerkesin lukemaan sen ennen poistoa ja asiaa tuo kunnanjohtaja kirjoitti.

Äänestä

Kyllä se tiedossa on kuka tai ketkä sen poistattivat ja onhan se helposti arvattavissakin. Kaikki tiet johtavat sylttytehtaalle.

Äänestä

Ja sama sylttytehdas taas!!! Eikö tätä kukaan saa lopetettua.

Äänestä

Kysymys kuuluu: kuka valtuutettu haluaa, että kaupunki ostaa seurakunnalta maata ja miksiköhän? Kukahan kumma se voisi olla??

Äänestä

Niinpä niin. Kokouksilla kohennetaan vain omaa taloutta. Päämäärä on aivan muuta kuin kuntalaisten parhaaksi toimiminen.

Äänestä

Mistä nämä plogit löytyy, ovatko käyneet palaneen paperisilppurin läpi?

Äänestä
  • Kyllä, kaikki paperit on tuhottu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvähyvä kirjoitti:

tuli haukut päin naamaa koko valtuustolle kiitos kiitos ja päälle kultainen
kädenpuristus puolen vuoden täys palkka noin 10000 e kuukausi.
Kerätään rahaa muissa pikkusäästölöissä-- naurettavaa jälleen kerran

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu