Pimeyden valta ja jumalattoman kauhea loppu

Voi sitä joka jumalatomana vaeltaa ja ei Jumalasta mitään välitä! Hänen loppunsa kiitää, se tulee nopeasti ja ei viivyttele!

Voi sinua joka astut kuoleman portille verhonasi jumalattomuutesi. Pahat tekosi seuraavat sinua hautaan ja ja tarttuvat sinuun kiinni. Ne todistavat sinua vastaan viimeisenä päivänä kun Kristus saapuu tuomiolle ja herättää kaikki kuolleet.

Silloin toiset nousevat elämän ja autuuden ylösnousemukseen, ja toiset nousevat astuakseen iäiseen helvetin tuleen. Ethän SINÄ tahdo olla sinä joukossa joka hukutetaan?

Sen tähden:

"Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa", ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?

Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan? Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä." (Hebrealaiskirje. 3. luku)
106213
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

Täytyy myöntää, että jumalattomilla on kauhea loppu.

-Pahat teot tarttuu ihmiskalmoon ja seuravat sitä hautaan.
-Jumalaton kalmo kääriytyy jumalattomuuteen ja astuu kuoleman portille
-Jumalattomuuden verho todistaa kalmon syyyllisyydestä.
-Portilla kalmo odottaa kunnes tulee viimeinen päivä ( kuoleman portilla on siis "aika")
ja Kristus saapuu tuomiolle
-(= tarkoittanee pitämään oikeudenistuntoa.Kristusta ei tuomittane / hän ei saa kuulla tuomiotaan)
-ja hän herättää kaikki kuolleet

Tekstisi oli niin kuvaileva, että tulee mieleen Egyptin kuolleiden faraoiden haudat joissa seinillä kuvataan faaraon matka kuoleman maahan. Siellä sydän punnitaan.

Äänestä
  • Tulee mieleen myös Lasarus: kuollut ja käärittynä käärinliinoihin. Ja sitten Jeesuksen kautta siirtyminen kuolemasta elämään ja vapautuminen käärinliinoista.
    Ja tulipa tämäkin ajatus; kuollut voideltiin hyvänhajuisilla voiteilla. Kuitenkaan ne eivät voineet kauaa estää kuoleman löyhkää. Niinhän me ihmisetkin yritetään "hajustaa"" syntiä, esim. puolustelemalla syntiä tai nimeämällä se jollakin uudella nimellä...

    2Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    Tulee mieleen myös Lasarus: kuollut ja käärittynä käärinliinoihin. Ja sitten Jeesuksen kautta siirtyminen kuolemasta elämään ja vapautuminen käärinliinoista.
    Ja tulipa tämäkin ajatus; kuollut voideltiin hyvänhajuisilla voiteilla. Kuitenkaan ne eivät voineet kauaa estää kuoleman löyhkää. Niinhän me ihmisetkin yritetään "hajustaa"" syntiä, esim. puolustelemalla syntiä tai nimeämällä se jollakin uudella nimellä...

    "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole."

    Tuossakaan ei määritellä sitä että esim. sinun tapasi uskoa ja ymmärtää Raamattua olisi sen oikeampi kun jonkun toisen.

    Ja kuten muistat, Paavali sanoi että meidän ihmisten tietäminen on vajavaista, myös sinun tietämisesi.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    En minä mitään määrittele, kerronpahan vain oman ajatukseni synnistä.

    2Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    En minä mitään määrittele, kerronpahan vain oman ajatukseni synnistä.

    Jotka voivat tietysti olla vääriä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Jotka voivat tietysti olla vääriä.

    Mitä väärää niissä on?
    Odotan analyysiasi!

    2Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Jotka voivat tietysti olla vääriä.

    Tai voivat olla täysin oikeita :)

    2Äänestä

  • OdotanAnalyysiasi kirjoitti:

    Mitä väärää niissä on?
    Odotan analyysiasi!

    Sanoinkin vain että voivat olla. Et voi tietää.

    Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    Tai voivat olla täysin oikeita :)

    Sekin on toki mahdollista, tosin varmuutta asiasta ei sinullakaan voi olla.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Sekin on toki mahdollista, tosin varmuutta asiasta ei sinullakaan voi olla.

    Varmuus kyllä tuntuu olevan suuri.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Sanoinkin vain että voivat olla. Et voi tietää.

    Alan ymmärtää pääsi sekavuutta.
    Jos elämäsi perustuu siihen, että mikään ei ole varmaa niin sekoaahan siinä.

    2Äänestä

  • OdotanAnalyysiasi kirjoitti:

    Alan ymmärtää pääsi sekavuutta.
    Jos elämäsi perustuu siihen, että mikään ei ole varmaa niin sekoaahan siinä.

    Niin, Paavalin mukaan et sinäkään voi olla varma koska: "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista"

    Äänestä

  • OdotanAnalyysiasi kirjoitti:

    Alan ymmärtää pääsi sekavuutta.
    Jos elämäsi perustuu siihen, että mikään ei ole varmaa niin sekoaahan siinä.

    Jos olet varma myönnät samalla että Paavali valehteli.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Jos olet varma myönnät samalla että Paavali valehteli.

    Mitä Paavali valehteli?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Mitä Paavali valehteli?

    Sinähän sen tiedät ja kovasti omilla kommenteillasi sitä yrität todistaakin.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Sinähän sen tiedät ja kovasti omilla kommenteillasi sitä yrität todistaakin.

    Sinä sanoit "Jos olet varma myönnät samalla että Paavali valehteli. "
    Mitä Paavali muka valehteli?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Sinä sanoit "Jos olet varma myönnät samalla että Paavali valehteli. "
    Mitä Paavali muka valehteli?

    Turha sinulle on kertoa kirjoittamalla vastausta tuohon johon vastaus löytyy jo tästä samasta ketjusta.

    Jos et ymmärrä kirjoitettua tekstiä se on täysin sinun oma ongelmasi.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Turha sinulle on kertoa kirjoittamalla vastausta tuohon johon vastaus löytyy jo tästä samasta ketjusta.

    Jos et ymmärrä kirjoitettua tekstiä se on täysin sinun oma ongelmasi.

    Mistä tiedät, että on turhaa koska et ole vastannut?

    Sinä sanoit "Jos olet varma myönnät samalla että Paavali valehteli. "
    Mitä Paavali muka valehteli?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Mistä tiedät, että on turhaa koska et ole vastannut?

    Sinä sanoit "Jos olet varma myönnät samalla että Paavali valehteli. "
    Mitä Paavali muka valehteli?

    Vastasin tuohon jo tässä ketjussa.

    Miksi jankutat?

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Vastasin tuohon jo tässä ketjussa.

    Miksi jankutat?

    :-)

    Et ole vastannut!

    Sinä sanoit "Jos olet varma myönnät samalla että Paavali valehteli. "
    Mitä Paavali muka valehteli?

    Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Et ole vastannut!

    Sinä sanoit "Jos olet varma myönnät samalla että Paavali valehteli. "
    Mitä Paavali muka valehteli?

    Vastashan hän: Paavali sanoi että tietämisemme ja profetoiminen on v a j a v a i s t a ja sinä oot v a r m a? Jos sinä olet siis varma ja paavali sanoi että tietäminen on vajavaista, olette eri mieltä Paavalin kanssa.

    Vajavainen tieto nääs e i v o i o l l a varmaa, ymmärrätkö?

    Sinun tektiäsi alla
    "Jos elämäsi perustuu siihen, että mikään ei ole varmaa niin sekoaahan siinä."

    Äänestä

  • kui2 kirjoitti:

    Eli ts. olet sitä mieltä että Paavali valehteli tai sitten ei tiennyt mitä puhui tai puhui väärin, koska sinun varmana olemisesi kumoaa Paavalin puheet tietämisen vajavaisuudesta.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole."

    Tuossakaan ei määritellä sitä että esim. sinun tapasi uskoa ja ymmärtää Raamattua olisi sen oikeampi kun jonkun toisen.

    Ja kuten muistat, Paavali sanoi että meidän ihmisten tietäminen on vajavaista, myös sinun tietämisesi.

    Mutta kaikki eivät pelastu, jota sanovat turvaavansa Herraan. Eli lopulra kuitenkin, toisten usko punnitaan oikeaksi, ja toisten vääräksi, siksi kanattaa pysy siinä mikä on kirjoitettu.

    Äänestä

  • old_profile_94276 kirjoitti:

    Mutta kaikki eivät pelastu, jota sanovat turvaavansa Herraan. Eli lopulra kuitenkin, toisten usko punnitaan oikeaksi, ja toisten vääräksi, siksi kanattaa pysy siinä mikä on kirjoitettu.

    Jostain syystä se mitä on kirjoitettu ei kuitenkaan palstan "oikeauskosille" kelpaa. He tulkitsevat sen mitä on kirjoitettu omien ennakkoluulojensa mukaan.

    Esim. avioliittoasiassa.

    Esim. naisten välisen seksin asiassa.

    Äänestä

  • kui2 kirjoitti:

    Vastashan hän: Paavali sanoi että tietämisemme ja profetoiminen on v a j a v a i s t a ja sinä oot v a r m a? Jos sinä olet siis varma ja paavali sanoi että tietäminen on vajavaista, olette eri mieltä Paavalin kanssa.

    Vajavainen tieto nääs e i v o i o l l a varmaa, ymmärrätkö?

    Sinun tektiäsi alla
    "Jos elämäsi perustuu siihen, että mikään ei ole varmaa niin sekoaahan siinä."

    Mitä Paavali valehteli?
    Ihminen ja kaikkimmotä ihminen tekee on vajavaista. Vain Jumala on täydellinen.

    Äänestä

"Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole."

Jeesus ei määritellyt että se usko pitäisi olla sellaista kun aloittajan usko.

Äänestä
  • Millaiseksi Hän sen sitten määritteli?
    Nyt saat kertoa kaiken minkä tiedät!

    1Äänestä

  • Mitä usko Jeesukseen mielestäsi on? Mitä siteeraamasi Raamatun kohta tarkoittaa?

    1Äänestä

  • odotan.analyysiasi kirjoitti:

    Millaiseksi Hän sen sitten määritteli?
    Nyt saat kertoa kaiken minkä tiedät!

    :-)

    Sitähän me ihmiset, en minä etkä sinä, voi tietää.

    Kuten tiedät varmasti Paavali sanoi että tietämisemme on vajavaista.

    Joten sinun, aloittajan, Ahvion, Mellerit ja muiden ketä komppaat tietäminen voin olla väärää, täysin väärää. Esim. Patmos saattaa aivan hyvin edustaa Raamatussakin mainittuja vääriä profeettoja joita sinunkin pitäisi varoa.

    Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    Mitä usko Jeesukseen mielestäsi on? Mitä siteeraamasi Raamatun kohta tarkoittaa?

    Sitä sinä ja me kaikki joudumme miettimään. Lopullista vastausta odottaessamme.

    Tapa millä sinä uskot voi olla väärien profeettojan huijausta.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    :-)

    Sitähän me ihmiset, en minä etkä sinä, voi tietää.

    Kuten tiedät varmasti Paavali sanoi että tietämisemme on vajavaista.

    Joten sinun, aloittajan, Ahvion, Mellerit ja muiden ketä komppaat tietäminen voin olla väärää, täysin väärää. Esim. Patmos saattaa aivan hyvin edustaa Raamatussakin mainittuja vääriä profeettoja joita sinunkin pitäisi varoa.

    Oletpa sinä tyhmä! Raamatussa lukee täysin selvästi kuka on väärä ja kuka oikea profeetta.
    Mitäpä jos ottaisit Raamatun käteesi ja alkaisit lukemaan sitä etkä täällä tyhjää jankuttaisi kaikkea hereillä olo aikaasi!

    1Äänestä

  • odotan.analyysiasi kirjoitti:

    Oletpa sinä tyhmä! Raamatussa lukee täysin selvästi kuka on väärä ja kuka oikea profeetta.
    Mitäpä jos ottaisit Raamatun käteesi ja alkaisit lukemaan sitä etkä täällä tyhjää jankuttaisi kaikkea hereillä olo aikaasi!

    Ei todellakaan ole.

    "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20 Hedelmistä te siis tunnette heidät. "

    Sinä voit kuvitella että ne heldelmät mitkä ovat sinun omien henkilökohtaisten mielipiteidesi ja ennakkoluulojesi mukaisia ovat niitä hyviä hedelmiä.

    Ne voivatkin olla niitä kelvottomia.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Sitä sinä ja me kaikki joudumme miettimään. Lopullista vastausta odottaessamme.

    Tapa millä sinä uskot voi olla väärien profeettojan huijausta.

    Voi myös olla, että sinä et usko millään tavalla, koska et halua mielenrauhaasi häirittävän. Ehkä ajattelet, että sitten juuri ennen kuolemaa - kaiken varalta- alat uskoa Jeesukseen, koska ihan varma et voi olla, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Lisäksi olet epävarma hellimäsi elämäntavan synnillisyydestä.
    Parempi tietysti pelastua vaikka ennen viimeistä hengenvetoa. Me ihmiset ei kuitenkaan tiedetä, koska viimeisen hengenvedon aika on. Eikä tarkalleen tiedetä, milloin Jeesus palaa takaisin.

    1Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ei todellakaan ole.

    "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20 Hedelmistä te siis tunnette heidät. "

    Sinä voit kuvitella että ne heldelmät mitkä ovat sinun omien henkilökohtaisten mielipiteidesi ja ennakkoluulojesi mukaisia ovat niitä hyviä hedelmiä.

    Ne voivatkin olla niitä kelvottomia.

    Jos luet Raamattun ja ymmärrät sen pystyt kyllä erottamaan oikean ja väärän. Jos et itse pysty Pyhä Henki sen sinulle näyttää jos Pyhä Henki on sinussa. Onko Hän sinussa?

    Tai sitten sinä vain olet väärässä.

    Äänestä

  • odotan.analyysiasi kirjoitti:

    Jos luet Raamattun ja ymmärrät sen pystyt kyllä erottamaan oikean ja väärän. Jos et itse pysty Pyhä Henki sen sinulle näyttää jos Pyhä Henki on sinussa. Onko Hän sinussa?

    "Jos luet Raamattun ja ymmärrät sen pystyt kyllä erottamaan oikean ja väärän"

    Kuten Paavali sanoi, tietämisemme on vajavaista. Se koskee myös sinua. Tai sitten Paavali valehteli.

    "Jos et itse pysty Pyhä Henki sen sinulle näyttää jos Pyhä Henki on sinussa."

    Kuten Pavali sanoi, tietämisemme on vajavaista, eli et voi tietää onko PH sinussa vai ei. Tai sitten Paavali valehteli.

    Ps. Jumala ei muistaakseni ole sanonut mitään sellaista että Pyhä Henki näyttäisi sinulle tai kenelekään muulle yhtään mitään.

    Ei vajavaisuus tarkoita tietämättömyyttä. Osaathan sinäkin esim. laskea perus laskut niin, että pärjäät vaikka et tiedäkään täydellisesti kaikkea matematiikasta.

    Jeesus on kertonut mitä Pyhä Henki tekee. Jeesus lähetti PH:n tilalleen olemaan omiensa kanssa kun itse meni taivaaseen.

    1Äänestä

  • odotan.analyysiasi kirjoitti:

    Ei vajavaisuus tarkoita tietämättömyyttä. Osaathan sinäkin esim. laskea perus laskut niin, että pärjäät vaikka et tiedäkään täydellisesti kaikkea matematiikasta.

    Jeesus on kertonut mitä Pyhä Henki tekee. Jeesus lähetti PH:n tilalleen olemaan omiensa kanssa kun itse meni taivaaseen.

    Paavali sanoi: tietämisemme on vajavaista.

    "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista"

    "Jeesus on kertonut mitä Pyhä Henki tekee. Jeesus lähetti PH:n tilalleen olemaan omiensa kanssa kun itse meni taivaaseen. "

    Ongelmana on vain se että koska sinun tietämisesi on vajavaista et voit tietää onko PH se joka sinulle kuiskailee.

    Lisäksi, Jumala ei muistaakseni sanonut mitään PH:sta.

    Äänestä

  • odotan.analyysiasi kirjoitti:

    Oletpa sinä tyhmä! Raamatussa lukee täysin selvästi kuka on väärä ja kuka oikea profeetta.
    Mitäpä jos ottaisit Raamatun käteesi ja alkaisit lukemaan sitä etkä täällä tyhjää jankuttaisi kaikkea hereillä olo aikaasi!

    Räyhis rakas pikku pupuliniini, hereilläoloaika on yhdys sana. ;)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ei todellakaan ole.

    "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20 Hedelmistä te siis tunnette heidät. "

    Sinä voit kuvitella että ne heldelmät mitkä ovat sinun omien henkilökohtaisten mielipiteidesi ja ennakkoluulojesi mukaisia ovat niitä hyviä hedelmiä.

    Ne voivatkin olla niitä kelvottomia.

    >9 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.

    Ei ihme, että nuo pöljäkkeet hävittivät seetrimetsät....

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Paavali sanoi: tietämisemme on vajavaista.

    "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista"

    "Jeesus on kertonut mitä Pyhä Henki tekee. Jeesus lähetti PH:n tilalleen olemaan omiensa kanssa kun itse meni taivaaseen. "

    Ongelmana on vain se että koska sinun tietämisesi on vajavaista et voit tietää onko PH se joka sinulle kuiskailee.

    Lisäksi, Jumala ei muistaakseni sanonut mitään PH:sta.

    Vajavaisenakin minä tiedän ihan terpeeksi. Täydellinen olen vasta kun olen Jumalan Valtakunnassa.

    2Äänestä

  • odotan.analyysiasi kirjoitti:

    Vajavaisenakin minä tiedän ihan terpeeksi. Täydellinen olen vasta kun olen Jumalan Valtakunnassa.

    "Vajavaisenakin minä tiedän ihan terpeeksi."

    Kuten minäkin.

    Sitä kumman tieto on oikea emme voi tietää.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Tai sitten sinä vain olet väärässä.

    Tai sinä itse olet se, joka on väärässä.

    1Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    Tai sinä itse olet se, joka on väärässä.

    Sekin on mahdollsta, myönnän sen.

    Joidenkin "oikeauskoisten" on sen sijaan mahdotonta myöntää että he voisivat olla väärässä. Pystytkö sinä myöntämään sen?

    Kuten Paavali sanoi:

    "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista"

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Sekin on mahdollsta, myönnän sen.

    Joidenkin "oikeauskoisten" on sen sijaan mahdotonta myöntää että he voisivat olla väärässä. Pystytkö sinä myöntämään sen?

    Kuten Paavali sanoi:

    "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista"

    Sehän ihan riippuu asiasta.

    Mutta mitä hengelliseen arviointiin ja Raamatun ilmoituksen ymmärtämiseen tulee, ei sinun kanssasi voi niistä keskustella, koska sinulta puuttuu Jeesuksen tunteminen. Sen näkee vastauksistasi ja kommenteistasi. Mutta ilmeisesti sinä kuitenkin olet kiinnostunut uskonasioista. Ehkä olet kiinnostunut, koska kipeästi haluat kuulla, että joku vastaisi jatkuvasti kysymääsi kysymykseen, ettei se ole syntiä, mutta kaikki uskovat vakuuttavat kerta toisensa jälkeen, että syntiä se on, ja vielä vakava synti. Mutta ei sellainen synti, jota ei saisi anteeksi, jos syntinsä tunnustaa, pyytää anteeksi Jumalalta ja alkaa seurata Jeesusta.

    Me ihmiset ei voida ketään pelastaa, mutta Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

    "koska sinulta puuttuu Jeesuksen tunteminen. Sen näkee vastauksistasi ja kommenteistasi. "

    Taas mennään siihen että jos ymmärrykseni Jeesuksesta ja Jeesuksen tuntemiseni on erilaista kun sinun niin alat väittämään että minulta puuttuu Jeesuksen tunteminen. SInä et sitä asiaa voi päättää. Sinulla ei ole siihen oikeutta.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    "Vajavaisenakin minä tiedän ihan terpeeksi."

    Kuten minäkin.

    Sitä kumman tieto on oikea emme voi tietää.

    Koska emme tiedä kumman tieto on oikeaa oliskin hyvä jos perustelisit mihin tietosi perustuu. Onko liikaa pyydetty?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Koska emme tiedä kumman tieto on oikeaa oliskin hyvä jos perustelisit mihin tietosi perustuu. Onko liikaa pyydetty?

    Raamattuun tietysti. Sait vastauksen, se ei ollut liikaa pyydetty.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Raamattuun tietysti. Sait vastauksen, se ei ollut liikaa pyydetty.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    Mitä edellä esittämiäni tietoja tarkoitat? Kerrohan.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Mitä edellä esittämiäni tietoja tarkoitat? Kerrohan.

    Voit kai itse lukea mitä väitit.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Voit kai itse lukea mitä väitit.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    En tietenkään voi lukea mitään sellaista mitä en ole väittänyt.

    Joten: Mitä edellä esittämiäni tietoja tarkoitat? Kerrohan.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    En tietenkään voi lukea mitään sellaista mitä en ole väittänyt.

    Joten: Mitä edellä esittämiäni tietoja tarkoitat? Kerrohan.

    Voit kai itse lukea mitä väitit.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Voit kai itse lukea mitä väitit.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    En voi tietenkään lukea mitään sellaista mitä en ole väittänyt.

    Lapsikin ymmärtää tuon. Sinä ilmeisesti et ymmärrä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    En voi tietenkään lukea mitään sellaista mitä en ole väittänyt.

    Lapsikin ymmärtää tuon. Sinä ilmeisesti et ymmärrä.

    oit kai itse lukea mitä väitit.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    oit kai itse lukea mitä väitit.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    KUkaan, et edes sinä, voi lukea mitään sellasita mitä en ole väittänyt.

    Lapsikin sen ymmärtää. Sinä et.

    Miksihän sinä et ymmärrä vaikka asia on sinulle jo kerrottu?

    Jankkaat naurettavuuksia, sehän on tapasi (yksi niistä) pyrkiä hälventämään se tosiasia että olet taas kerran hävinnyt keskustelut.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    KUkaan, et edes sinä, voi lukea mitään sellasita mitä en ole väittänyt.

    Lapsikin sen ymmärtää. Sinä et.

    Miksihän sinä et ymmärrä vaikka asia on sinulle jo kerrottu?

    Jankkaat naurettavuuksia, sehän on tapasi (yksi niistä) pyrkiä hälventämään se tosiasia että olet taas kerran hävinnyt keskustelut.

    Voit kai itse lukea mitä väitit.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Voit kai itse lukea mitä väitit.

    Mistä kohtaa Raamattua nämä edellä esittämäsi tiedot ovat?

    Ei kukaan voi lukea sellaista mitä en ole kirjoittanut, mutta sitä on sinulle turha kirjoittamalla kertoa koska olet osoittanut jo että et ymmärrä kirjoitettua tekstiä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ei kukaan voi lukea sellaista mitä en ole kirjoittanut, mutta sitä on sinulle turha kirjoittamalla kertoa koska olet osoittanut jo että et ymmärrä kirjoitettua tekstiä.

    Mutta sinä voit väittää mitä ei ole kirjoitettu.
    Miksi nyt et vastannut Ja.taas.asialinjalle nikilläsi?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Mutta sinä voit väittää mitä ei ole kirjoitettu.
    Miksi nyt et vastannut Ja.taas.asialinjalle nikilläsi?

    Nyt olet jo täysin sekaisin, rauhoitu.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Nyt olet jo täysin sekaisin, rauhoitu.

    Onko sinun vaikea hanskata kahta nikkiäsi :D

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Onko sinun vaikea hanskata kahta nikkiäsi :D

    Ota nyt yhteyttä ammattiauttajiin, vainoharhasi pahenee koko ajan.

    Sairas olet todella ja pirullinen sairas.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ota nyt yhteyttä ammattiauttajiin, vainoharhasi pahenee koko ajan.

    Kai nyt sentään itse vielä pystyt apua hankkimaan? Soita 112 sieltä tulee apuasinulle nopeasti!

    1Äänestä

  • huomio.sivusta kirjoitti:

    Sairas olet todella ja pirullinen sairas.

    Ja sinä olet multinikki :D

    Mikset nyt kirjoita kummallakaan rekatulla nikilläsi?

    1Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Ja sinä olet multinikki :D

    Tunnustat siis sairautesi. Se voi olla alku parantumiselle.

    Äänestä

  • huomio.sivusta kirjoitti:

    Tunnustat siis sairautesi. Se voi olla alku parantumiselle.

    Siitäkö sinun toipumisesti skitsofreniasta alkoi?

    Sinä oletkin ihan seinähullu!

    1Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    "koska sinulta puuttuu Jeesuksen tunteminen. Sen näkee vastauksistasi ja kommenteistasi. "

    Taas mennään siihen että jos ymmärrykseni Jeesuksesta ja Jeesuksen tuntemiseni on erilaista kun sinun niin alat väittämään että minulta puuttuu Jeesuksen tunteminen. SInä et sitä asiaa voi päättää. Sinulla ei ole siihen oikeutta.

    Tietysti minulla on oikeus arvioida sinun kirjoituksiasi! Ja varmasti arvioin jatkossakin. Tämä on hengellinen palsta, ja minulla on jopa velvollisuus arvioida sinun kirjoituksiasi. Ja luettuani kirjoituksiasi arvioni on, että Jeesusta sinä et tunne! Tiedät Hänet, ja siteeraat joitain hajanaisia jakeita Raamatusta.
    Mutta sisäinen tunteminen puuttuu.

    Esimerkiksi olet mieltynyt lauseeseen." Tietomme on vajavaista". Hassua, että tämä kyllä kelpaa Paavalin opetuksista, mutta muuten et pidä Paavalia minään.

    Jumala on kuitenkin ilmaissut ihmisille tahtonsa Raamatussa. Niiden ohjeiden mukaan pystyy elämään Herramme tahdon mukaista elämää. Lisäksi Hän on antanut Pyhän Hengen uskovia ohjaamaan. Joten ei pidä yrittää selittää syntielämäänsä, että koska tietomme on vajavaista, voimme tehdä syntiä!

    " Tietomme on vajavaista"."

    Hassua kun tämä lause ei sinulle kelpaa. :-)

    "Jumala on kuitenkin ilmaissut ihmisille tahtonsa Raamatussa. Niiden ohjeiden mukaan pystyy elämään Herramme tahdon mukaista elämää. Lisäksi Hän on antanut Pyhän Hengen uskovia ohjaamaan."

    Paavalinl mukaan tietomme, myös sinun, on kuitenkin vajavaista.

    Se ohjaako sinua PH, et siis oikeastaan voi tietää.

    Se tulkitset (ymmärrätkö) Raamatun ohjeita oikein, et siis oikeastaan voi tietää.

    Siis jos uskot että Paavali puhui totta.

    Mutta et taida uskoa?

    Kysymys mihin et muuten vastannut on tässä:

    Joidenkin "oikeauskoisten" on sen sijaan mahdotonta myöntää että he voisivat olla väärässä. Pystytkö sinä myöntämään sen?

    Äänestä

  • old_profile_98798 kirjoitti:

    Siitäkö sinun toipumisesti skitsofreniasta alkoi?

    Kun näitä kommenttejasi lukee niin kuka tahansa pystyy sanomaan suoralta kädeltä että ei sinussa ainakaan mikään Pyhä Henki vaikuta kun noita kirjoittelet.

    Ehkä jokin muu henki, mutta ei takuulla PYHÄ.

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    " Tietomme on vajavaista"."

    Hassua kun tämä lause ei sinulle kelpaa. :-)

    "Jumala on kuitenkin ilmaissut ihmisille tahtonsa Raamatussa. Niiden ohjeiden mukaan pystyy elämään Herramme tahdon mukaista elämää. Lisäksi Hän on antanut Pyhän Hengen uskovia ohjaamaan."

    Paavalinl mukaan tietomme, myös sinun, on kuitenkin vajavaista.

    Se ohjaako sinua PH, et siis oikeastaan voi tietää.

    Se tulkitset (ymmärrätkö) Raamatun ohjeita oikein, et siis oikeastaan voi tietää.

    Siis jos uskot että Paavali puhui totta.

    Mutta et taida uskoa?

    Kysymys mihin et muuten vastannut on tässä:

    Joidenkin "oikeauskoisten" on sen sijaan mahdotonta myöntää että he voisivat olla väärässä. Pystytkö sinä myöntämään sen?

    Kerrohan, mitä Paavali tarkoitti sanoessaan, että nyt tietomme on vajavaista. Missä yhteydessä hän siitä puhui?

    1Äänestä

  • kiiskivastarannalta1 kirjoitti:

    Kerrohan, mitä Paavali tarkoitti sanoessaan, että nyt tietomme on vajavaista. Missä yhteydessä hän siitä puhui?

    Onko mielestäsi niin että se yhteys missä asiasta puhutaan määrittelee sen mistä on kyse?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Onko mielestäsi niin että se yhteys missä asiasta puhutaan määrittelee sen mistä on kyse?

    Kyllä.

    1Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    Kyllä.

    No uudessa testamentissa puhutaan esim. miesten välisestä seksistä Paavalin kirjeessä joka on osoitettu Roomalaisille. TÄssähän on selkeä yhteys joka määrittelee että tuo kirje koski Roomalaisia.

    Mutta tiedän että tässä asiassa se yhteys missä asiasta puhutaan ei sinulle määrittele sitä mistä on kyse.

    Koska se ei sovi sinun ajatusmaailmaasi.

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    No uudessa testamentissa puhutaan esim. miesten välisestä seksistä Paavalin kirjeessä joka on osoitettu Roomalaisille. TÄssähän on selkeä yhteys joka määrittelee että tuo kirje koski Roomalaisia.

    Mutta tiedän että tässä asiassa se yhteys missä asiasta puhutaan ei sinulle määrittele sitä mistä on kyse.

    Koska se ei sovi sinun ajatusmaailmaasi.

    :-)

    Kuuluuko sitä vastausta?
    Mitä Paavali tarkoitti sanoessaan, että tietämisemme on vajavaista?

    Sinun pitää ymmärtää konteksti. Yritähän keskittyä, eikä pyöriä ja haparoida sinne tänne .

    Ymmärrän, että sinulla on kiire saada lupa naisten väliseen seksiin, sillä omatuntosi vaivaa sinua. Mutta kuulehan, kun Raamatusta et sitä lupaa löydä. Päinvastoin Raamattu varottaa vakavasti kaikenlaisesta haureudesta. Jos joku perustelee Raamatulla, että samaa sukupuolta olevien seksi on sallittua, voit olla varma, että se perustelu ei ole Jumalasta. Avatkoon Herra sinun ymmärryksesi ja silmäsi ja pelastakoon sinut.

    No totean vain että Roomalaiskirjeessä se konteksi on se että Paavali siinä kertoilee ohjeitaan Roomalaisille.

    Kelpaako tämä konteksi sinulle?

    En hae lupaa mihinkään, totean vain konteksin. Älä laita sanoja suuhuni äläkä kuvittele mitä minä haen ja mitä en.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    No totean vain että Roomalaiskirjeessä se konteksi on se että Paavali siinä kertoilee ohjeitaan Roomalaisille.

    Kelpaako tämä konteksi sinulle?

    En hae lupaa mihinkään, totean vain konteksin. Älä laita sanoja suuhuni äläkä kuvittele mitä minä haen ja mitä en.

    En kuvittele, vaan päättelen sen sinun kirjoituksiesi perusteella.

    Älä tee vääriä päätelmiä siis.

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    No totean vain että Roomalaiskirjeessä se konteksi on se että Paavali siinä kertoilee ohjeitaan Roomalaisille.

    Kelpaako tämä konteksi sinulle?

    En hae lupaa mihinkään, totean vain konteksin. Älä laita sanoja suuhuni äläkä kuvittele mitä minä haen ja mitä en.

    Et tainnut lukea vastaustani kokonaan.

    Edelleen kysyn: mitä Paavali tarkoitti sanoessaan tietämisemme on vajavaista?
    Oletko löytänyt ao. kohdan Raamatusta?

    1Äänestä

  • kiiskivastarannalta kirjoitti:

    Et tainnut lukea vastaustani kokonaan.

    Edelleen kysyn: mitä Paavali tarkoitti sanoessaan tietämisemme on vajavaista?
    Oletko löytänyt ao. kohdan Raamatusta?

    Tietysti luin.

    Ja osoitin konteksin mihin Paavalin kirjeet kuuluvat.

    Se ei näköjään kelpaa sinulle kun et sano mitään?

    Kuitenkin selität itse että jokin toinen Paavalin lause pitää asettaa sille kuuluvaan konteksiin.

    Älä haparoi vaan ole johdonmukainen siinä miten käytät Raamattua.

    Tietysti se on sinulle ja kaltaisillesi mahdotonta, koska haetta vain Raamatusta sellaisen tulkinnan(ymmärryksen) mikä tukee teidän omia ennakkoluulojanne.

    Kaksioisstandardi siis.

    Äläpäs hötkyile, sinulla on selittämättä " tietämisemme on vajavaista". Lisäksi en näe mitään vastausta roomalaiskirjettäkään koskevaan väitteeseesi. Pelkkä "kirje oli osoitettu roomalaisille" ei ole mikään vastaus. Eikä se ole asian kontekstikaan. Yritähän uudestaan.

    Mistä päättelet, etten olisi johdonmukainen?

    Mitä tulee ennakkoluuloihin, kaksoisstandardeihin ym. muuhun mainitsemaasi, suosittelen sinulle peiliin katsomista.

    " Lisäksi en näe mitään vastausta roomalaiskirjettäkään koskevaan väitteeseesi."

    Tietenkään et näe koska se että näkisit sotii omia ennakkoluulojasi vastaan.

    Tulkitset Raamattua niin että saat haluamasi vastauksia.

    Eli et ole johdonmukainen.

    MIssä kohtaa minä käytän kaksoisstandardia kuten yrität väittää?

    Äänestä

Aikamoinen massamurhaaja tää teidän Jumala :) heh

Äänestä
  • Käykö kateeksi?

    2Äänestä

  • natsuliinille kirjoitti:

    Käykö kateeksi?

    Murhaajaa ja sen kannattajaa ei koskaan käy kateeksi muitten kuin murhaajien.

    Äänestä

  • typerykselle kirjoitti:

    Mutta Paleja ja muita muslimeita kannatat?

    1Äänestä

  • Olet siis murhaajien kannattaja!

    Äänestä

  • typerykselle kirjoitti:

    Olet siis murhaajien kannattaja!

    En kannata murhaajia eli paleja!

    1Äänestä

Voi heitä jotka elävät tällaisen julmuuden pelon vallassa :)

Äänestä
  • No, he alkavat paeta todellisuutta omaan erinomaisuuteensa, pyhyyteensä ja synnittömyyteensä jotka ovat valhetta.

    Äänestä

  • Aloittajalle voi sanoa, että sinunkin paljon siteeraamasi Paavalikin oli sitä mieltä, että mitään helvettiä ei ole, on vain raukeneminen tyhjyyteen.

    Äänestä

  • helvettiä.ei.ole kirjoitti:

    Aloittajalle voi sanoa, että sinunkin paljon siteeraamasi Paavalikin oli sitä mieltä, että mitään helvettiä ei ole, on vain raukeneminen tyhjyyteen.

    "Paavalikin oli sitä mieltä, että mitään helvettiä ei ole"
    Mikä Raamatun kohta?

    1Äänestä

  • mikä.kohta kirjoitti:

    "Paavalikin oli sitä mieltä, että mitään helvettiä ei ole"
    Mikä Raamatun kohta?

    Googlaamalla ja Riekkisen-Kuulan kirjan "Paavalin jalanjäljissä" lukemalla se selviää.

    Äänestä

Mitkä ovat ateistin Top5 synnit?

Äänestä
  • Ateistilla ei ole syntejä ollenkaan, synnithän ovat rikkomuksia Jumalaa vastaan ja jos ei ole Jumalaa, niin ei voi syntiäkään tehdä.

    1Äänestä

  • yksinkertaista kirjoitti:

    Ateistilla ei ole syntejä ollenkaan, synnithän ovat rikkomuksia Jumalaa vastaan ja jos ei ole Jumalaa, niin ei voi syntiäkään tehdä.

    Ei syntien kieltäminen niitä olemattomiksi tee!

    1Äänestä

  • kaksinkertaista kirjoitti:

    Ei syntien kieltäminen niitä olemattomiksi tee!

    Yksinkertaisesti et ymmärtänyt pointtia.

    Äänestä

  • yksinkertaista kirjoitti:

    Ateistilla ei ole syntejä ollenkaan, synnithän ovat rikkomuksia Jumalaa vastaan ja jos ei ole Jumalaa, niin ei voi syntiäkään tehdä.

    Kyllä ateistillakin synnit on, vaikka ei välttämättä synti-nimikettä käyttäisikään. "Uskovat" ovat usein pihalla kuin lumiukot siitä, missä se todellinen synti luuraa. Nuo harhaiset "synnit" vähän vaihtelevat ajan ja kirkkokunnan mukaan, esim. syntiä voi olla kuka rakastaa ketä ja avioituu kenenkin kanssa, liharuokien syömisessä perjantaisin, television katselu, sivusta täytettävä pesukone...

    Mitä Jeesus opetti viimeisestä tuomiosta? Mitä siellä kysellään? Eiköpä sitä, miten pidit huolta lähimmäisistä. Ja loogisesti ajatusta voi laajentaa myös koskemaan koko luomakuntaa. Näiden laiminlyönti on sitä syntiä. Myös ateisteille, vaikka ei synti-käsitettä käyttäisikään, puhumattakaan että odottaisi toiminnan seurauksina ikuisia rangaistuksia tai palkintoja.

    Ateisti toimii oikein ja moraalisesti (tai sitten ei) odottamatta palkintoa tai pelkäämättä rangaistusta tuonpuoleisesta. Onko se enemmän vai vähemmän moraalista kuin "uskovan" toiminta, jota ohjaa joko palkinnon odotus tai rangaistuksen pelko? Hmmmmmm.....

    Äänestä

>> Voi sinua joka astut kuoleman portille verhonasi jumalattomuutesi. <<

Tuo taitaa koskettaa minuakin.

Mutta päinvastoin kuin aidot kristityt en ole niinkään kiinnostunut omasta kohtalostani, vaan vaikkapa siitä, joutuuko jokainen viidakon Villekin ikuiseen helvettiin, kun ei ole kristinuskosta kuullutkaan. Kuten jokainen edesmennyt aboriginaali, intiaani, muslimi, hindu jne.

Onko jokaisen kristinuskosta tietämättömänkin kohtalona ikuinen helvetti?

Jos kristinuskosta tietäminen ja siihen uskomattomuus olisi se reunaehto, niin parasta mitä te aidot kristityt voisitte tehdä olisi, että pitäisitte päänne kiinni.
Siten entistä harvempi ei joutuisi Jumalanne ikuiseen helvettiin.

Äänestä
  • Niin. Haastattelin parikymmentä vuotta sitten maallikkosaarnaajaa, joka suorastaan ahdistui, kun kysyin häneltä Jeesuksesta koskaan kuulemattomien ihmisten kohtaloa. Käsiään väännellen hän sitten ähkäisi, että raamattu ei suoraan sano asiasta mitään, mutta Helvettin joutuminen kuulematta Sanaa milloinkaan olisi niin väärin, että hän ei voi uskoa siihen. Eli että jos ei ole evankeliumia koskaan kuullut, ei myöskään kärvenny.

    Tältä pohjalta olisi tosiaan ehdottomasti parasta, että kaikki Pyhän hengen täyttämät pitäisivät muona-aukkonsa visusti kiinni aina kun eivät lounasta. Saarnaamisen huomattavin seuraushan on, että Helvettiin riittää menijöitä, kun vain hyvin harva kuulija tulee tarvittavaan uskoon.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Niin. Haastattelin parikymmentä vuotta sitten maallikkosaarnaajaa, joka suorastaan ahdistui, kun kysyin häneltä Jeesuksesta koskaan kuulemattomien ihmisten kohtaloa. Käsiään väännellen hän sitten ähkäisi, että raamattu ei suoraan sano asiasta mitään, mutta Helvettin joutuminen kuulematta Sanaa milloinkaan olisi niin väärin, että hän ei voi uskoa siihen. Eli että jos ei ole evankeliumia koskaan kuullut, ei myöskään kärvenny.

    Tältä pohjalta olisi tosiaan ehdottomasti parasta, että kaikki Pyhän hengen täyttämät pitäisivät muona-aukkonsa visusti kiinni aina kun eivät lounasta. Saarnaamisen huomattavin seuraushan on, että Helvettiin riittää menijöitä, kun vain hyvin harva kuulija tulee tarvittavaan uskoon.

    Muistelen, että Jehovantodistajilla olisi totuudestaan tietämättömille varattuna jokin tuhatvuotinen X Factor-loppukarsinta. Epistä tavallaan tuokin, noin periaatetasolla.
    Sen sijaan me asiasta tietävät menemme suoraan olemattomuuteen, kulkematta X Faktorin kautta.

    Äänestä

# joka suorastaan ahdistui, kun kysyin häneltä Jeesuksesta koskaan kuulemattomien ihmisten kohtaloa. Käsiään väännellen hän sitten ähkäisi, että raamattu ei suoraan sano asiasta mitään#

Saarnaaja ei tainnut muistaa ihan kaikkia Raamatun kohtia

Room. 2:
12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. 14 Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. 15 Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. 16 Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi.

Äänestä
  • "14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
    15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -..."

    Tuossa oletetaan, että meillä jokaisella olisi jokin sisäinen oikean ja väärän erotuskyky. Mutta kun ei ole.
    Oikea ja väärä on kulttuurikohtainen juttu. Esim kun varkaan sai 1800-luvulla hirttää, niin nyt ei saa. Silloin se oli oikein ja nyt se on väärin.

    Lyhyesti, ei toimi.

    Äänestä

  • Ristiriitaista uskovien järjenjuoksu. Lakeja eli tekoja pitäisi noudattaa, mutta toisaalta teoilla ei olekaan mitään merkitystä vaan armo on se, joka pelastaa. Siksi nämä uskovat eivät tee, mitä pitäisi, vaan tekevät, mitä ei pitäisi tehdä, koska se on yhdentekevää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bibeln kirjoitti:

Voi sitä joka jumalatomana vaeltaa ja ei Jumalasta mitään välitä! Hänen loppunsa kiitää, se tulee nopeasti ja ei viivyttele!

Voi sinua joka astut kuoleman portille verhonasi jumalattomuutesi. Pahat tekosi seuraavat sinua hautaan ja ja tarttuvat sinuun kiinni. Ne todistavat sinua vastaan viimeisenä päivänä kun Kristus saapuu tuomiolle ja herättää kaikki kuolleet.

Silloin toiset nousevat elämän ja autuuden ylösnousemukseen, ja toiset nousevat astuakseen iäiseen helvetin tuleen. Ethän SINÄ tahdo olla sinä joukossa joka hukutetaan?

Sen tähden:

"Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa", ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?

Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan? Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä." (Hebrealaiskirje. 3. luku)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu