Lääkäreiden kk/palkka oltava 15.000 euroa

--...erittäin vastuullinen työ VERRATTUNA SUOMEN KANSAN EDUSTAJIIN, jotka saavat ihan lain puitteissa sössiä Suomen valtion rahat, varallisuuden , maat miten sattuu joutumatta edesvastuuseen siitä.
13100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

15 000e/ kk

se on suomenrahaa sen verran että sillä olisi saanut ennen kokonaisen talon
ja nykyään kelpo auton.

Miksi se työ on muka noin arvokasta?
mä en henk koht arvosta ainuttakaan lääkäriä niin paljon,
että maksaisin sen työpanoksesta edes 10 000 e/ kk.

Se vaan ei ole niin vaativaa, ja jos ei tykkää työstään
voi vaihtaa ammattia.

PALKKAKATTO

Äänestä

Neuvostoliitossa lääkäreiden palkka ei ollut korkea. Eikä sen myöskään tule olla.

Brutto 3 000 € kuukaudessa riittää tavalliselle terveyskeskus ja työterveyslääkärille.

Lääkärin työssä ei ole muuta ihmeellistä. kuin RESEPTIN kirjoitusoikeus.

Asiakas kertoo vaivansa ja häneltä katsotaan korvat ja poskionelot ja kuunnellaan keuhot. Sitten määrätään antigiootti. Tähän ei mitään 6 vuoden koulutusta tarvita.

Jos kyse on jostain sydän viasta tai muusta lääkäri kirjoittaa lähetteen lisä tutkimuksiin keskussairaalaan tai muualle.

Läääkärit määräävät lääkkeitä joita kokeillaan sopiiko ne asiakkaalle. Yleensä lääkkeet ei sovi ja sitten kokeillaan toista lääkettä.

Seurataan tilannetta on se mitä lääkärit useimmiten sanovat.

Äänestä

Kun terveys menee ja tarvitaan esim.leikkausta, on kiva, että on ihmisiä, jotka pystyy asian hoitamaan ja usein myös parantamaan. Tuskin sairas ihminen itse pystyy leikkausoperaatiota tekeen eli 15.000 ekee on aivan kohtuullinen liksa arvokkaasta työstä.

Äänestä

Kaikki lääkärit ei tee vaativaa työtä. Toiset sanoo vaan "päivää saisko olla särkylääkettä".

Äänestä

Ystäväni joka opiskeli lääkäriksi, kertoi että osa opiskelijoista pyrki pääsemään kaikessa niin helpolla kuin suinkin ja luisti kaikista harjoituksista, kun se suinkin oli mahdollista.

Lääkäriksi opiskelevalla tulee olla hyvä muisti mutta käytännön järkeä ei lainkaan.

Mitä enmmän olen tavannut lääkäreitä, sitä vähemmän heitä arvostan. Normaalia käytännön järkeä ja moraalia ei heiltä löydy.

Tapaamiini lääkäreihin kuuluu mm. Neurologian Dosentti Tenovuo

Äänestä

Lääkäreiden kk/palkka oltava vähintään 15.000 euroa nettona!!!

Äänestä

Palkkahan pitäisi muodostua kaikilla aloilla sen mukaan mitä ihmiset pystyy maksamaan ko palvelusta. Esim. 15min tapaamisesta ei voi tavis ihminen maksaa muutamaa 10euroa enemmän lääkärille.
Joten ei se kuukausipalkka voi muodostua aivan miksi sattuu,tuosta summastahan jonka talo saa pitää maksaa koneetkin vielä ja hoitajat.
Yksityinen maksaa vielä lääkkeet päälle.
Ja ei valtio voi ottaa velkaa pelkästään suuria lääkärinpalkkioita varten,markkinatalous ei toimi niin.

Äänestä

Lääkärin tunnusmerkkinä niin terveyskeskuksissa kuin sairaaloissakin on pitkä valkoinen lääkärintakki. Muut työntekijäryhmät kuin lääkärit eivät saa käyttää kyseisen mallista pitkää valkoista takkia.

Jos tuon valkoisen takin riisuu pois, ja siviilit päällä alkaa lisuri ottaa npotilaita vastaan, niin potilaat tunnistaa aika nopeasti, että melko lailla tavis ihminen siellä alla on.

Eihän tuo oikeastaan kovin paljoa enempää tiedä tästä minun sairaudestani kuin tiedän itse jo ennestään. Melko saman se tietää, kuin se mitä itte netistä jo luin.

Samoja perusknopppeja "muista juoda 2 L vettä, älä ota yli 2000 mg Buranaa vuorokaudessa, seuraa suolen toimintaa, liikkua vois vähän enemmän jne..." niitä ne kaikki hokee. Oli sairaus mikä hyvänsä.

Kyllä vi-tuttaa kun pitää virtsatietulehduksessa aina varata lääkärille aika. Jonottaa siellä terkkarilla tunti kuumehorkkaisena. Ja aina se siellä määrää sen saman "Kefexin 500 mg" kuurin, joita olen syönyt jo 7 kpl aikaisemmin.
Turha käynti, ja aina sama hoito, jonka osaa ittekkin jo ulkoa.

Äänestä

Kyllähän lääkäreille on tuon verran maksettava, saavathan jotkut entiset kauppojen kassatkin enemmän palkkaa, tekemättä yhtään mitään.

Äänestä
  • Missään lääkärin virassa ei kk-palkka ole kuin reilut puolet pääministerin avustajan 12.000 euron kk.palkasta.

    Palkkatiedot ovat julkisia ja kaikkien nähtävissä. Viranhakuilmoituksista näkee, mitä palkkaa ko.lääkärin virassa maksetaan.

    Veroäyrit kertovat tuloista, joita järkevä ihminen, kuten lääkäri. voivat hankkia oman työnsä ohessa. Jos vaikkapa kirvesmies ajaa iltaisin taksia, se ansio ei ole kirvesmiehen kk. palkkaa.

    Ei lääkäreitä tarvitse arvostaa eikä mennä heidän vastaanotoilleen. Se on ihan perustuslaillinen oikeus, että kansalainen saa olla kotona.
    Jos ihmiset lopettaisivat lääkärissä käynnin, loppuisi myös tarve saada lääkäreille virkoja ja siten yhteiskunta säästäisi terveyskuluissa.

    Jäljelle jäisi vain hallintokulut, jotka ovat liki lakisääteisiä eikä niihin voi vaikuttaa jäämällä kotiin.

    Joukkovoimasta täsdä on kysymys.Jos lääkärit kokee turhakkeiksi, niin kannattaa pysyä erossa lääkäreistä.
    Eikö ole helppoa.

    Äänestä

Niin ja se lääkärin toimi on oikein "kutsumus-ammatti"?

Äänestä

Lääkäri tekee diagnosin, mutta kyllä kirurgi tekee vastuullista ja vaativaa työtä, johon eivät pysty yksikään eduskuntatalossa oleva päättäjä.
Koko leikkaus salin henkilökunta tekee vaativaa ja vastuullista työtä, johon ei pysty yksikään kansanedustaja ja silti päättäjillä on paremmat tulot.

Äänestä

Vastuullisuusväite on naurettava. Montako lääkäriä on joutunut oikeasti vastuuseen. esim. työnjohtajia teollisuudessa on tuomittu sakkoihin ja korvauksiin, vaikka heillä ei ole ollu mahdollisuutta vaikuttaa tapahtuuneeseen, kun työntekijä on hölmöillyt.

Hoitovirheistä tulee huomautus. Ihminen syntyy tai ihminen kuolee. Jos lääkäri toimii normaalisti ei hän kanna mitään erityistä vastuuta. Vastuu höpötys on turhaa koska lähes kaikki työ on johonkin suuntaan vastuullista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lääkäri-min-15000-euroa kirjoitti:

--...erittäin vastuullinen työ VERRATTUNA SUOMEN KANSAN EDUSTAJIIN, jotka saavat ihan lain puitteissa sössiä Suomen valtion rahat, varallisuuden , maat miten sattuu joutumatta edesvastuuseen siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu