Onko Saara Aalto henkisesti epätasapainossa

Minusta tuo nainen on joko narsisti tai sitten jollain tavalla lapsen tasolla. En osaa päättää kumpaa.
Ei ole aikuisen terveen naisen käytöstä esim nyt tämä valittaminen kotimaastaan. Eikö se tajua että joku kilpailussa hiukan menestyminen ei nyt tarkoita sitä että Britit on jotenkin rakastumassa häneen ja vapauttamassa hänet tästä paskamaa Suomesta.

Eikö hälle merkkaa siis mitään .....äh. Tyhmääkin tyhmempi nainen. Pilasi viimeisetkin mahiksensa Suomessa haukkumalla Suomea.
19127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Se voi olla jos aloittajalla itsellään on epätasapainoa elämässään, niin sen voi nähdä niin että kaikilla muillakin on ongelmia?
Jos siis itse kokee olevansa ikään kuin mitätön ja turha ihminen itse muiden silmissä niin joutuu etsimään sitä "syyllistä" muualta kaiken aikaa joko ihmisistä tai heidän tekemisestään! Koska vain siten voi sietää omaa itseään kunnes se ei ole enää mahdollista!
Saara Aalto on kyky jollaiset harvoin pääsee maassa ja maasta eteenpäin! Hän on vasta uransa alussa ja toivotamme hänelle menestystä jatkossakin, hän on jo voittaja kuten itsekin on ilmaissut,
siis Itsensä voittaja ennen muuta jo nyt!

Äänestä
  • Kade-halosten selkäänpuukottajien maa.

    Äänestä

Saara on homo ja ne ovat kaikkijärjestään jotenkin pimahtaneita.
Mutta siinä asiassa olen Saaran kanssa samaa mieltä, että Suomi on pieni, ahdistava maa ja täältä olisi päästävä pois lähes hinnalla millä hyvänsä.
Ja niin aion tehdäkin. Ja pyrin siihen että tyttärenikin lähtee, kunhan saa ensin koulunsa täällä käytyä. Saan sitten jotain vastinetta maksamailleni veroille, vaikka päivä päivältä niitä syötetään matujen suihin kiihtyvällä tahdilla.

Äänestä
  • Suomessa ei ole muuta vikaa,mutta täällä on paljon empatiakyvyttömiä narsisteja,ja se on ongelma tänäpäivänä.
    Ne jos saataisiin pois,niin suurin osa ei tuolloin kokisi että pitää päästä pois.
    Itsekin koen joskus niin myös.

    Äänestä

  • Psykolandia kirjoitti:

    Suomessa ei ole muuta vikaa,mutta täällä on paljon empatiakyvyttömiä narsisteja,ja se on ongelma tänäpäivänä.
    Ne jos saataisiin pois,niin suurin osa ei tuolloin kokisi että pitää päästä pois.
    Itsekin koen joskus niin myös.

    Tulkitsenko oikein, jos tulkitsen, että sillä narsistilla tarkoitat Saara Aaltoa.

    Äänestä

  • Psykolandia kirjoitti:

    Suomessa ei ole muuta vikaa,mutta täällä on paljon empatiakyvyttömiä narsisteja,ja se on ongelma tänäpäivänä.
    Ne jos saataisiin pois,niin suurin osa ei tuolloin kokisi että pitää päästä pois.
    Itsekin koen joskus niin myös.

    Hallitus+on+niitä+täynnä+ja+eduskunnassakin+varmaan+98%.+Etenkin+siellä+olevat+homot+ovat+täysin+empatiakyvyttömiä+muita+kuin+homoja+kohtaan+eivätkä+he+ole+oikeasti+kiinnostuneita+minkäänlaisista+yhteisistä+asioista,+pelkästään+homoille+he+yrittävät+lisää+etuuksia.Suomesta+on+tullut+sanavapauden+rajoittamisen+ja+ikävien+tosiasioiden+vihapuheeksi+leimaamisen+myötä+tullut+todella+ahdistava+paikka+asua.+Totuuden+sanominen+on+laitonta+mutta+tietynlaisten+valheiden+levittäminen+on+laillista+eikä+niitä+valheita+nykyään+pidetä+lainkaan+moraalittomana+vaan+peräti+ylevänä.

    Äänestä

  • pois.täältä kirjoitti:

    Seuraava kuvaa hyvin nyky-yhteiskuntaa
    https://youtu.be/zknUf5Oogbo

    Äänestä

Tortuksi sitä sanoisin.

Äänestä

Luultavasti myös lehden toimittaja on käännöksillään korostanut liikaakin Saaran ehkä sivulauseessa sanomaa asiaa. Moni muukin on hakenut menestystä ulkomailta.

Mutta aloittaja on kuitenkin oikeassa. Pelkkä taito ei riitä. En itsekään pidä Saaran luonteesta. Jotain siinä on. :-(

Äänestä

No SImon cowelli aina sanoo kun siihen tulee esiintyjä että nöyryytttä. Sitä se aina toitottaa. Ylimielisyys siis kostautuu, tuomaristo pudottaa sellaisen aina. Saaran ongelma on karisman puute, äänikin on keskiverto, ja se ei ole hyvä juttu silloin kun se lavasäteily puuttuu.

Äänestä

Miten sitten sellainen juttu kun Mauno Koivisto akoinaa vieralessa totesi että,suomalaiset ovat sellaisia humalassa. Paskantiko manu omaan housuun? Kateushan se on paha synti, kun itestä ei ole mihikkään. Näyttäkääpä esimerkkiä ennen kuin olette niin hyviä arvostelemaan.

Äänestä
  • Kyllä huonon työn tunnistaa vaikka vastaavaa työtä ei itse osaisi tehdä.

    Äänestä

Miksi Saara ei saisi hakea töitä muualta kuin Suomesta?

Kyllä, tuolla alalla Suomessa on niin pienet markkinat, että
kaikille ei löydy töitä. Ja Saara ei jäänyt enempää ihmettelemään
vaan lähti työnhakuun - ja se näyttää tuottavan tulosta.

Miksi sä otat siitä ongelman?
Hoida ensin oma elämäsi . . .

Äänestä

Upeaa Saara, Sinulla on mahdollisuuksia maailman suurille estradeille. Osaat laulaa ja tanssia, ulkonäkö hyvä, nuoruutta, tao, kun rauta on kuuma! Suomessa ei sinua ole huolittu oikein mihinkään, kun täällä ei lauluääni, luontainen esiintymiskyky merkitse mitään, vaan asioita pyörittää pieni rinki, mikä suosii toinen toisiaan. Euroviisuihinkin valittiin joku ohitsesi (jääköön nyt kirjoittamatta, minkä takia tämä 'joku' valittiin), joka hyppeli omituisessa vaatetuksessa, suorastaan kamalassa ja menestys oli mitä oli. Maailmalla tykätään esiintyjistä, joilla on sitä taitoa, josta haluaa lipunhinnan maksaa, joita viitsii nolostumatta kuunnella ja katsella.

Äänestä
  • Ulkonäkö hyvä??? Ruma suu ja hammaskalusto lättänaamassa. Takamuksen muodosta en osaa sanoa mitään, mutta yleensä se on suominaisella lattana. Toivottavasti Saaralla edes se skulaa.

    Äänestä

  • Etsi missi-tai pornosivustot, kauneusleikellyt bimbot esittelevät perseitään ja silikonitissejään, joita voit runkkaillessasi kuolailla. Älä helvetissä kuuntele mitään, suu ammollaan möllötä, silmät pullollaan kuin kiimassa olevalla otuksella.

    Äänestä

Mitä merkitystä? Olemattomista asioista pidetään kovaa meteliä.

Äänestä

Nytkö veteraani käänty paskavaipoissaan kun Saara kertoi että levyyhtiö käski hänen laulaa suomeksi

Äänestä

Kumma narisija tuntuu olevan. Melkein joka haastattelussa pitää synnyinmaataan nälviä tai vähätellä. Olisi jo alusta asti sanonut olevansa kotoisin mongoliasta tai vaikka per***tä ettei tätä hävettävää maata tarvitsisi mainita ollenkaan.
Tulee vielä huomaamaan ohjelman ja show huuman loputtua että ei siellä briteissäkään kaikki ole saara aalto faneja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pysyköönpoissa kirjoitti:

Minusta tuo nainen on joko narsisti tai sitten jollain tavalla lapsen tasolla. En osaa päättää kumpaa.
Ei ole aikuisen terveen naisen käytöstä esim nyt tämä valittaminen kotimaastaan. Eikö se tajua että joku kilpailussa hiukan menestyminen ei nyt tarkoita sitä että Britit on jotenkin rakastumassa häneen ja vapauttamassa hänet tästä paskamaa Suomesta.

Eikö hälle merkkaa siis mitään .....äh. Tyhmääkin tyhmempi nainen. Pilasi viimeisetkin mahiksensa Suomessa haukkumalla Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu