Jussi Halla-aho nousemassa puolueen kärkihahmoksi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110622577021_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110622577021_uu.shtml
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Neljä vuotta tätä soinia niin perussuomalaista puoluetta ei enää ole olemassakaan.
On olemassa jos Halla-aholle annetaan tilaisuus.
Halla-aholle ja Hakkaraiselle voi antaa pisteitä oikeiden asioiden rohkeasta esille tuomisesta, mutta Soini on ollut koko hallituslautensa kokoomuksen ja Sipilän talutusnuorassa. Soini on ollut todellinen pettymys maahanmuuttopolitiikan osalta. Viime syksynä olisi ollut tiukan näytön paikka, kun maahantunkeutumispopulaatio alkoi, mutta mitä teki Soini. Soini piti visusti suuren turpansa kiinni ja vetäytyi hiljaiseloon. Vähän yli vuosi sitten oltaisiin kaivattu sitä vastuunottoa ja todellista asioiden hoitamista sulkemalla rajat. Nyt maksettavaksi jäi pakolaisten ryntäämisen seurauksena kallis lasku veronmaksajien hoidettavaksi, eikä loppua näy. Vieläkin rajat vuotaa ja ns.pakolaisia tulee joka vuosi 5-8tuhatta. Ei tämä ainakaan nosta perussuomalaisten kannatusta. Näyttää sille, että Soini tukkii todellisten vastuunkantajien turvat puolueessaan ja tyytyy siihen, että saa laittaa lihavan perseensä ministerin auton takapenkille ja sanoo, että komromissiä on tehtävä. Soinin ja Vennamon klisein "kyllä kansa muistaa" ja se on varmaa, että seuraavat eduskuntavaalit vievät perussuomalaisten kannatuksen muutamaan prosenttiin.
Soini on saavuttanut tavoitteensa eli ulkoministerin homman. Siitä hän pitää viimeiseen asti kiinni. Hän on mihin tahansa petturuuteen valmis tämän vuoksi. Lex Soini on vielä varmistamassa asiaa. Persuista eroavien kansanedustajien puoluetuet eivät siirry eroavien mukana, vaan jäävät Soinille. Vaikka kaikki muut kansanedustajat kuin Soini eroaisivat persuista, jäävät kaikkien kansanedustajien puoluetuet Soinille.
Lex Soini on siis estänyt tehokkaasti maahanmuuttokriittisiä muodostamasta omaa eduskuntaryhmää. Sen takia Soini on saatava pois puheenjohtajan paikalta ja maahanmuuttokriittinen tilalle. Toivottavasti tämä saa mahdollisimman ison osan soinilaisista siirtymään sossuun ja kepuun.
Soini ei ministeriksipääsyunelmaansa uhrannut vastumalla maahantunkeutujien pääsyä Suomeen. Ei oppisitiossa voi muuta kuin huudella ja Soini huuteli vuosikymmeniä ja lopulta tuli puolueelle jytkyvoitto. Apuna tosin oli Halla-aho, joka melkein uhrattiin politiikasta mutta ei kuitenkaan uskallettu sillä se olisi ollut Persu-puolueen todellinen alamäki. Nyt Soini on jo saanut haluamansa, on jo niin paksukin, että kohta halkeaa ja voi uhrata puolueensa, jonka itse oli "taiteillut" ja muuttaa ihannoimaansa Amerikkaan, jonka hyväksi on Suomessa paljon tehnyt, isäntämaasopimus jenkeille paras, siitä vaan Suomen kautta Venäjää valloittamaan. Syyn sopimuksen solmimisesta ottaa Jussi Niinistö mutta ilman Soinin käskyä ei sopimusta olisi. Soinilla on tiukka ote puolueessa, turha pullikoida, sen ovat kokeneet Hirvisaari, Immonen ja Hakkarainen. Soini on aloittanut puolueensa tuhoamisen ja vie aikeensa loppuun asti takuuvarmasti.
VALHEILLA VALTAAN,
UUDET VAALIT! PERSUT VALEHTELI KAIKEN!!..SOINI PERSUT KUSETTI KANSAA TAKINKÄÄNTÖ
https://www.youtube.com/watch?v=Y4VsCDFWdZs&list=PLmb1Thl8L0Nhod3q2JbP7oETiSXKOIJlB&index=5
Svekolehden mielestä mamutulvan vastustaminen eli kohtuullisen mamupolitiikan kannattaminen on "ulkomaalaiskammoa"!?
Tump Putin Halla-aho, maailmalla on vielä toivoa.
Tuosta porukasta Halla-ajo on ainoa täysjärkinen.
Jokainen näistä kolmesta vastustaa Pariisin ilmastosopimusta.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20161107200024209_ul.shtml
No sitten niistä ei kukaan ole täysjärkinen.
Jospa näitä selväjärkisiä alkaisi sukeutua aivopestymmistäkin, ennen kuin orjuutuksemme on täydellinen. Pienen ihmisen toiminta ei maapallon ilmastoa hetkauta. Jos joku ei vielä tiedä, että kyseessä on tarkoituksellinen huijaus, hän on sitten elänyt pelkällä ylenannolla ja iltasaduilla.
Olet siis elänyt jossain Fox-kuplassa koko ikäsi. Voi reppanaa.
Ikään kuin sinulla olisi varaa syyttää muita kuplassa elämisestä. :P
Miksi hävettää myöntää olevan maahanmuuttovastainen?
https://demokraatti.fi/kommentti-viela-yksi-asia-voi-nostaa-donald-trumpin-yhdysvaltain-presidentiksi/
Oikein Soini ei anna mitä lupas ennen vaalia on tullut niin pyöriäkksi että kaikki muut kuin äänestäjät yritetään pitää lämpinäjä. Se ei onnistu pitkällä ,puolueessa on monta parempaa .
Poikasilla ei ole mitään mahdollisuutta, jos Soini jatkaa.
Long+Playn+mukaan+perussuomalaisten+maahanmuuttokriittinen+nuiva-siipi+on+pettynyt+hallituksen+perheenyhdistämislinjauksiin,+joista+nuivat+olisivat+halunneet+vielä+kireämpiä.
Perussuomalaisten+sisäpiiriläiset+kertovat,+että+Soinin+ja+nuivan+siiven+välit+ovat+jännitteiset+ja+että+Soini+arvostelee+kovia+maahanmuuttaja-asenteita+esimerkiksi+eduskuntaryhmän+kokouksessa.
–+Timo+saattaa+sanoa+’Sain+kansalaispalautetta+torilla,+että+miksi+ette+sulje+rajoja’,+ja+sitten+sanoa,+että+’miten+ihmiset+voi+olla+niin+saatanan+tyhmiä,+että+eihän+se+niin+toimi’,+nimetön+sisäpiirin+lähde+kertoi.
Lokakuun+lopussa+julkaistussa+Lännen+Median+gallupissa+Soinin+jälkeen+eniten+kannatusta+perussuomalaisten+puheenjohtajaksi+saivat+eduskuntaryhmän+puheenjohtaja+Sampo+Terho+(16,5+%)+ja+europarlamentaarikko+Jussi+Halla-aho+(13+%).
Halla-aho+olisi+Long+Playn+mukaan+selkeästi+nuivan+siiven+oma+ehdokas.
Säätiörahat pois Soinin hallinnasta.
Soini on takinkääntäjä maanpetturi! Soinu ulos persuista ja heti, menkööt Räsäsen kanssa hörhöilemään!
En vitussa äänestä persuja prkl, iha pelkkää pskaa!!!!
Tarvittaisiin ihan uusi ryhmittymä pelastamaan Suomi tuholta, mikä on näköpiirissä pidemmässä juoksussa, jos tämä "koko maailman sosiaali-ja oikeustoimena" häärääminen ei muutu järkevämpään suuntaan.
Valtaisia summia vero-ja velkaeuroja kulutetaan "toivottomien", uskontoihinsa käpertyneiden ja aivopestyjen kansainvaeltajien täys ylläpitoon "humanitäärisistä syistä", ilman vastavuoroisuutta ja oman väestön eduista leikaten!
Pakkohan tämän on muuttua, ei kenenkään "perse kestä merivettä" loputtomiin. Höpötykset huoltosuhteesta ja nopeasti vanhenevasta väestöstä voi unohtaa, nykymaailmassa työtilaisuudet on jatkuvasti vähenemässä, kiitos teknokraattien ja digitalisaation jne.
Ikuinen elatusvelvollisuus vieraiden ja hyvin levottomien kulttuurien suhteen on hulluinta mitä tässä maassa lienee keksitty koskaan.
Vasemmistopolitiikka on aikansa elänyttä. Joka tarvitsee palveluja maksakoon siitä, joka tarvitsee rahaa ansaitkoon sen itse.
Soini onPekka Vennamon oppipoika .Niinhän Pekka Vennamokin teki,hallitukseen
päästessään,petti kaikki aikanaan.Isä Vennamo totesi vain"Pekka tekee,mitä Pekka
tekee." Samoin Soini tekee ,mitä Soini tekee.Siinnä lupaukset,sehän kuuluu jesujiittojen oikeuksiin.
Demareille lottovoitto jos nuivat valtaa Perussuomalaisten johtopaikat.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161107200024408_uu.shtml
Soinin linja ja sen tuho on ollut selvää puoli vuotta.
Joko Soini väistyy tai maahanmuuttokriittiset siirtyvät esim. Väyrysen tai REFORMI.ME:n leiriin.
Turha siellä Soinin takana on olla, ei sanat kuulu minnekään.
Soini ei tule ajamaan koskaan lupaamaansa EU kansanäänestystä eteenpäin. Halla-aholaisiin luotan tässäkin asiassa enemmän.
Roomalaiskatolinen kirkko on maailmanhallinnon pahin takapiru. Se pyrkii uskontojen sulauttamiseen yhteen (katoliseen) uskontoon ja itsensä Jeesuksen paikalle Jerusalemin Temppelivuorelle pystytettävään kolmanteen temppeliin. Katolisen kirkon orjat ovat talutusnuorassa, kuten Soinikin. Jos paavi sanoo, että kansallisvaltioiden rajat on hävitettävä, niin tottelevaiset alamaiset alkavat hävittää niitä. En tiedä, uhkaillaanko Soinia jollakin, kiristetäänkö häntä, vai saako hän palkkioita tottelevaisuudestaan. Se vaan mielestäni on selvää, että hänessä lävivuosina tapahtui selvä käännös. Hän lakkasi puhumasta, tuli varovaisemmaksi, on kuin peloissaan. Ehkä hän astui politiikkaan vilpittömästi, kuten monet muutkin. Onko hänen tehtäväkseen laitettu olla ukkosenjohdatin, mikä tahansa puolue tai kuka tahansa poliitikko tekee mitä tahansa? Tunnemme tekevämme jotain asioille, kun haukumme häntä. Samaan aikaan globalistien peli jatkuu kiihtyvällä tahdilla.
Hallitusvastuu on populistille kuoleman suudelma. Trump taitaa vaihtaa pian tyyliä. Ei, en nyt tarkoita sen kampausta.
tuo on pääosin pelkkä myytti.
"Maahanmuuttovastaiset?" Huomatkaa propagandistinen terminologia. Se että vastustaa haittamaahanmuuttoa ei ole maahanmuuttovastaisuutta.
Joo, huomasin propagandistisen termin haittamaahanmuutto. Lieneekö Halla-ahon hanurista peräisin?
Poikaset uhoavat - Soini jatkaa.
Soini on saavuttanut puolueensa avulla unelmansa. Ulkoministerin unelmahomma on pidettävä millä tahansa hinnalla neljä vuotta.
Puolueella ei mitään väliä enää. Äänestäjien mielipiteellä ei mitään väliä. Soini saa hyväpalkkaisen ja korkean viran kun ulkoministerin tehtävä on hoidettu. Tähtää Lontooseen suurlähettilääksi.
Näin olemme olleet todistamassa mikä mies Soini oli. Oman edun tavoittelija. Itsekäs Populisti, jolle köyhät ja syrjäytetyt olivat vain astinlauta valtaan.
Perussuomalaisten on päästävä Soinista eroon nopeasti. On rasite puolueelle. Ulkoministerinä ei mitenkään edistä puolueen tavoitteita.
Valittava isänmaallinen uusi puheenjohtaja.
Miksi PerusSuomalaiset perustettiin, ellei ajamaan perussuomalaisten asioita? Politiikassakin löytyy niitä, jotka käyttää rasistikorttia sopivan tilaisuuden tullen. Varsinkin niitä vastaan, jotka haluaa ensin hoitaa kotimaansa ja kansansa asioita ja vasta sitten "pakolaisia", mikäli resurssit antaa siihen myöten. Nyt PS omalle poliittiselle uralleen ja viitataan kintaalla kiukuttelijoille.
Tässä syitä miksei kannata antaa ääniä perussuomalaisille=
1.Osa persuista erittäin äärioikeistolaista sakkia eli pahamaineista
2.Eivät oo köyhien eikä duunareiden puolella
3.Eivät panosta muihin energiamuotoihin ja suosivat aivan vitun paljon ydinvoimaa
4.Osa persuista liian vihaisia maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan
5.Moni persu suhtautuu vihamielisesti homoihin ja lesboihin
6.Suosivat tasaveroa
7.Osa persujen kannattajista ihannoi Hitleriä ja Breivikiä
8.Uskovaisia(eivät kaikki persut) eli suhtautuvat tiettyihin asioihin ahdasmielisesti
9.Negatiivisia yleensäki monia asioita ja ihmisiä kohtaan
10.Eivät hyväksy abortin tehneitä
11.Eivät kannata eutanasiaa
12.Haluavat antaa kansalle mahdollisimman paljon valtaa(mikä vaarallista)
13.Suosivat isoja jättileikkauksia(jotka kohdistavat usein pienituloisiin)
14.Eivät suhtaudu ihan kaikki persut suopeasti kehitysvammaisiin
15.Eivät oo opiskelijoiden ja koulutettujen akateemikkojen lähimpiä ystäviä
16.Vähän kouluja käyneitä tai eivät kovin tarpeeksi isoja tutkintoja käyneitä
17.Viittaavat kintaalla pehmeille arvoille(yleensä)
18.Kannattavat turkistarhausta
19.Rangaistukseksi koulukiusaajalle ei juuri mitään(korkeintaan kiusattu joutuu vaihtamaan koulua)
20.Käyttäytyvät usein aggressiivisesti ja kiusaajatyyppejä useimmiten
Täytyy muistaa se, että persujen vaalikirjassa lukee näin "ihannevaltio semmonen, joka koostuu pitkälti omarotuisista ihmisistä" .
Onko tämä suora lainaus Kokoomuksen vaaliohjelmasta?