Syntien anteeksijulistaminen ei tuo minulle rauhaa

Se että pappi julisti menneisyyteni synnin anteeksi, ei tuonut rauhaa sydämeeni. Olisiko sen pitänyt? Eikö kirkolla tai seurakunnalla (eli uskovaisilla Jumalan palvelijoilla, jotka hoitavat sakramentit) ole valta julistaa syntejä anteeksi?

Sain rauhan vasta kotona, kun tein seuraavasti. Avasin Raamatun ja päätin, että luen sitä niin kauan, kunnes saan rauhan. Päätin, etten edes syö mitään enkä nuku, ennen kuin saan rauhan Raamatusta. Luin ja luin ja luin. Lopulta, kun oli jo aamuyö ja silmäni olivat sumeat, luin jotain, mistä lankesi rauha sydämeeni ja asia oli loppuun käsitelty.

Onko uskossani jotain pielessä, kun en koe, että uskovaisillakaan seurakunnan palvelijoilla on tarpeellinen Voima antaa anteeksi, vaikka kuinka julistaisivat. Kuitenkin Raamattu aina pelastaa tilanteen.
1371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minä sain rauhan, kun heitin raamatut roskakoriin.

Äänestä

Minä saan rauhan siitä, kun pyrin elämään hyvää elämää Herrassa. Hyvän omantunnonliitto Jumalan kanssa antaa rauhan sydämeen.

Äänestä

Lopeta spämmäys eri palstoille, niin voit saada rauhan.

Äänestä

"Sain rauhan vasta kotona, kun tein seuraavasti. Avasin Raamatun ja päätin, että luen sitä niin kauan, kunnes saan rauhan. Päätin, etten edes syö mitään enkä nuku, ennen kuin saan rauhan Raamatusta. Luin ja luin ja luin. Lopulta, kun oli jo aamuyö ja silmäni olivat sumeat, luin jotain, mistä lankesi rauha sydämeeni ja asia oli loppuun käsitelty."
_________
Olet kokenut henkilökohtaisen uudestisyntymän Jumalan
armosta ja nyt sinun on vain kuunneltava mitä Hän sinulle
sanoo.
Pappeihin ei pääsääntöisesti ole luottamista.

1Äänestä
  • Sinun olisi ehkä jossain välissä hyvä käydä uskovien kasteella?

    1Äänestä

  • Eipä tuo taida pakkoneuroosiin auttaa...

    Äänestä

Olet perusteellisesti ja tahallisesti vain halunnut ymmärtää asian väärin.

Äänestä
  • Olet siis aloittaja :=)

    Äänestä

  • Perusteluja?

    Äänestä

  • mummolle kirjoitti:

    Perusteluja?

    Ei aloittaja edes taida tarkoittaa sitä mitä sanoo? Hän etsii papeista rauhaa ja sitten kertoo että sen saa lukemalla. Tekojenko kautta hän uskoo saavansa Jumalan anteeksi annon?

    Äänestä

>>Se että pappi julisti menneisyyteni synnin anteeksi, ei tuonut rauhaa sydämeeni. Olisiko sen pitänyt? Eikö kirkolla tai seurakunnalla (eli uskovaisilla Jumalan palvelijoilla, jotka hoitavat sakramentit) ole valta julistaa syntejä anteeksi?<<

Kun synnit on saarnattu anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä, syntiteon syyllisyys on poistettu pysyvästi. Jumala ei enää edes muista syntiä.

Sen sijaan ihminen itse saattaa muistaa. Riippuu paljon siitä, millainen ihmisen tunto on. Joku ei häiriinny edes tunnustamattomasta synnistä, niin kuin se olisi vain vähäpätöinen juttu. Jotakuta kalvaa pieni väärä teko jatkuvasti senkin jälkeen, kun on saanut syntinsä anteeksi.

Kun synnit on tunnustanut suoraan Jumalalle tai toiselle kristitylle, ei ole enää pienintäkään mahdollisuutta, että nämä teot tulisivat myöhemminkään erottamaan meitä Jumalasta.

Täydellisen rauhan saavutamme usein vasta iankaikkisessa elämässä. Monet mieleltään sairaat potevat aivan kestämätöntä rauhattomuutta. Silti ei tule kuuloonkaan, että he olisivat kelvottomia pelastukseen. Päinvastoin, taivaan valtakunta kuuluu heille aivan erityisesti.

Jeesuksen veressä on voima. Taivaassa laulamme: "Enää koskaan en horjuen kulje. / Olen saapunut Jumalan luo."

Äänestä
  • Dogmatikosin vastaus kysymykseesi on oikein hyvä ja lohduttava.

    Sellainen kysymys tuli mieleen, että vaikuttiko tai koskiko syntisi toisia ihmisiä ja millä tavalla? Onko ehkä tarvis pyytää anteeksi? Oletko vienyt jonkun omaisuutta? Silloin saattaa omatunto vaivata niin kauan kunnes olet korjannut asian. Tai oletko ollut uskoton puolisollesi? Pitäisikö tunnustaa rikkomus ja pyytää anteeksi? Vaikea tilanne, jonka hoitaminen vaatii suurta viisautta.
    Synti on harvoin pelkästään ihmisen ja Jumalan välinen asia, vaan siihen liittyy lähes aina rikkominen lähimmäistä vastaan, ja rikkomus tulisikin pyrkiä korjaamaan.

    Äänestä

  • "Jotakuta kalvaa pieni väärä teko jatkuvasti senkin jälkeen, kun on saanut syntinsä anteeksi. "

    Tätä voi kutsua vääräksi syyllissyyden tunnoksi. Se on eräs syy, miksi niin moni sortuu tekemään pahaa huomaamatta sitä itse.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


julistus.ja.sana kirjoitti:

Se että pappi julisti menneisyyteni synnin anteeksi, ei tuonut rauhaa sydämeeni. Olisiko sen pitänyt? Eikö kirkolla tai seurakunnalla (eli uskovaisilla Jumalan palvelijoilla, jotka hoitavat sakramentit) ole valta julistaa syntejä anteeksi?

Sain rauhan vasta kotona, kun tein seuraavasti. Avasin Raamatun ja päätin, että luen sitä niin kauan, kunnes saan rauhan. Päätin, etten edes syö mitään enkä nuku, ennen kuin saan rauhan Raamatusta. Luin ja luin ja luin. Lopulta, kun oli jo aamuyö ja silmäni olivat sumeat, luin jotain, mistä lankesi rauha sydämeeni ja asia oli loppuun käsitelty.

Onko uskossani jotain pielessä, kun en koe, että uskovaisillakaan seurakunnan palvelijoilla on tarpeellinen Voima antaa anteeksi, vaikka kuinka julistaisivat. Kuitenkin Raamattu aina pelastaa tilanteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu