Naton olemassolo on myös USA:n etu. Vaikka USA onkin maailman suurin sotilasmahti, vielä suuremman sotilasmahdin siitä tekee Nato. Tästä syystä USA ei aio luopua Natosta.
Naton jäsenyys nähdään suurena sotilaspoliittisena etuna myös siihen kuuluvissa Euroopan maissa. Myöskään Euroopassa ei ole mitään tarvetta tai aikomusta sitä alasajaa.
Totta on, että kun sotilaallinen uhka suurenee, suurenee myös tarve kehitää ja lisätä omaa puolustustaan. Ja nyt näin on tapahtunut.
Kun sanotaan, että Euroopan tulee kehittää omaa puoluistustaan, voi todeta, että juuri näin nyt tapahtuu.
Euroopan maat, jotka vahensivät puolustusmenojaan, nyt lisäävät niitä. Ja joissakin maissa otetaan uudelleen käyttöön asevelvlllisuus.
Kuitenkaan mitään yhteustä Euroopan puolustusta ei olla luomassa. Euroopan Natoon kuuluvat maat eivät halua rakentaa kalliita päällekäisiä sotilaallisia järjestelmiä.
Myöskään USA ei sitä halua, sillä se heikentäisi myös Natoa sen johdon hakautuessa yhteisen Euroopan puolustuksen palvelukseen.
Se mitä USA haluaa, on amerikkalaisten rahojen säästämistä Euroopan maiden itse kantaessa enemmän taloudellista vatsuuta omasta puolustuksestaan.
Joten presidentti Niinistön haikailemaa yhteistä Eurooppalaista puolustusta ei ole. Eikä tule.
Ja tämä ei riipu siitä kenestä tulee USA:n seuraava presidentti.
Euroopan yhteinen puolustus on jo olemassa. Suomi vain ei ole siinä täysillä mukana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.