Miksi Suomi tuhotaan tarkoituksellisesti?

Mikä ihme tällaisen Suomelle äärimmäisen kalliin toimintatavan aiheuttaa/pakottaa.
Nimittäin koko ajan paasataan, että Suomen täytyy ottaa turvapaikanhakijoita, koska on sitä sun tätä sopimusta tehty ja niitä on noudatettava.

Sitten taas ei ollenkaan noudateta sitä sopimusta, että turvallisesta maasta ei saa vaeltaa toiseen ja että rajan yli loikkivat palautetaan turvalliseen maahan.
Miksi siis Suomi ei palauta eikä ole tähän mennessä palauttanut yhtään Ruotsista laittomasti tulleita takaisin. Ennemmin aiheutetaan rajuja heikennyksiä suomalaisten tuloihin ja elämään kuin toimitaan sopimusten mukaan. Ennemmin laitetaan lähes 20 miljoonaa siihen, että rahdataan porukkaa lentokoneilla pois Suomesta. Ruotsin rajalle kuljetus ei maksa siihen verrattuna mitään.

Jos sopimuksia olisi noudatettu alusta alkaen tämän asian suhteen niin tilanne, myös rahatilanne, olisi täällä tyystin erilainen. Rajan yli ei olisi pitänyt päästää ketään turvallisesta maasta. Sopimus ei ole tietääkseni muuttunut, joten rahdattakoon kaikki takaisin Ruotsiin. Puhutaan aivan eri luokan kustannuksista.

Kuka tästä kaikesta on päävastuussa? Kuka määrää mitä sopimuksia noudatetaan ja mitkä sopimukset tyystin unohdetaan? Miksi? Miten tämä on ylipäätään mahdollista?
17164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Pitäisikö vastata tähän venäläistrollin kirjoitukseen? Ei kait.

Äänestä

ULKOMAALAISET OLEILIJAT ON POISTETTAVA SUOMESTA!

Äänestä

Kysymyksesi+on+asiallinen+ja+asiallisesti+perusteltu!Eräs+puolituttuni+oli+Torniossa+viranomaistehtävässä+pahimman+irakilaisvyöryn+aikaan.+Hänen+kertomansa+mukaan+tulijat+olivat+98%:sti+sliipattuja,+hyväkuntoisia,+nuoria+miehiä.+Vaikka+tuo+%-arvio+olisi+liioitteluakin+niin+uskon+sen+kuvaavan+suuruusluokkaan.Heppu+kertoi,+että+he+olisivat+helposti+pystyneet+sulkemaan+sillan+mutta+heillä+oli+ehdoton+kielto.+Matujen+kassinkantajiksi+heitä+ei+sentään+määrätty.Mutta+miksikö+olemme+avuttomia?+En+näe+mitään+muuta+syytä+kuin+sen,+että+suuret+puolueemme+ovat+täysin+sveduttuneet.+En+tajua+miksi+mutta+kaikki+ilmiöt+viestivät+sitä.+Kaksikielisyydestä+Ruotsista+tapahtuneeseen,+sopimusten+vastaiseen+matutulvaan.Ruotsilla+on+Irakin+kanssa+palautussopimus+mutta+sveduille+on+halvempaa+ja+vaivattomampaa+työntää+sinne+tunkenut+irakilaisjengi+Suomeen.Ruotsi+ja+alle+5%:n+osa+kansastamme+määräävät+edelleen+Suomen+toiminnan+ja+ratkaisut.Näköpiirissä+on+kaksi+ratkaisua.+Pohjolan+kalifaatti+tai+Moskovan+protektoraatti!

Äänestä

Syitä on kaksi.

Ensiksikin tänne on muodostunut porukka joka saa elantonsa matuista - ihmissalakuljettajat, poliitikot, virkamiehet, lakimiehet ja vastaanottokeskusbisneksen pyörittäjät, noin esimerkiksi. Monet heistä kuuluvat useampaan näihin ryhmistä, esim. poliitikoista on usea mukana vastaanottokeskusbisneksessä.

Toinen syy on tavoite aiheuttaa mahdollisimman suurta vahinkoa tälle maalle, toiveena täydellinen romahdus. Raunioille suunnitellaan sitten perustettavaksi Pohjois-Korean tyylinen totalitaristinen valtio. Tämä suunnitelma vaikuttaa todella tökeröltä - kun matut on tänne päästetty juurtumaan, heitä ei saa kommunismiin siirryttäessä siirrettyä minnekään. Itse asiassa voi käydä niin että maasta tulee islamilainen kalifaatti jo huomattavasti ennen tuota, ja punavihreät roikkuvat nosturin nokassa samalla tavalla kuin muutkin vääräuskoiset.

Joka tapauksessa, nuo mainitut porukat ovat jo luoneet maahan samanlaisen pelon ilmapiirin kuin Ruotsissakin vallitsee. Kukaan ei uskalla sanallakaan kritisoida matujen tekemiä rikoksia - ei edes virkamiehistö jonka lakisääteisiin velvollisuuksiin asiaan puuttuminen kuuluisi. Malliesimerkkinä tuo oululainen matu joka useasti raiskasi alaikäisen tyttärensä ilman että asiaan puututtiin. Poliisi ei uskalla puuttua luvallisten mielenosoitusten törkeään häirintään, eikä edes niiden yhteydessä tapahtuviin väkivallantekoihin. Samoin media on täysin biasoitunut. Suomessa ei enää nykyisellään ole tiedonvälitystä, on vain propagandakanavia.

Äänestä
  • Tuohon tarkoitukselliseen romahduttamiseen en oikein usko, mutta muu osuus lienee juuri noin.

    Äänestä

  • Asiaa

    ja sitten siellä on susia lammasten vaatteissa

    täyttä propagandaa ja oksettavaa hyväksikäyttöä.
    Mulle on turha tulla paasaamaan oikeasta ja väärästä
    kun ihmisiä työnnetään laumoittain jonnekin RAHASTA

    ja paikalliset sätitään ja tuomitaan
    jos arvostelevat matubisnestä pyörittäviä.

    Narsisti ja juoppo haukkuu jo etukäteen
    kuten nyt päättäjät ovat tehneet.

    Äänestä

Suomalaiset, PUHUKAA keskenänne pelkäämättä ja selvin sanoin!
Ongelmat vain pahenevat vaikenemalla.

Äänestä
  • Mummot ja papat jotka vain lukevat paikallislehteä ja kattovat Ylen ohjelmia eivät tiedä tästä todellisuudesta mitään. Internet aukaisee silmämme koska elämme valtamedian valheissa. Tästä valeuutisoinnista saamme kiittää mm. Yleä, Helsingin Sanomia, Seuraa ja muita paikallislehtiä. Oletteko lukeneet seura lehtä. Voi kauhistus mikä suvakkilehti. Hyi näitä valheita. Vaadimme todellisuutta ja totuutta maahamme. Vanhuksia aivopestään ja huijataan!

    Äänestä

  • Mv lehti pelasti meidät valtamedian valheista. Poliittinen ajojahti on alkanut. Kansalle pitää kertoa totuus meille on valehdeltu vuosikymmeniä. Ylellä on suojatyöpaikkoja ja nauttivat helposta rahasta ja helposta työstä.

    Äänestä

  • Olin vuosi sitten jonkin viikon lukematta lehtiä ja seurasin vain verkkokeskusteluja. Sitten kun palasin lehtien pariin, niin olin kuin ällikällä lyöty miten erilaisia kumpikin maailma ovat. Lehdissä ollaan harhaajohtavan ylioptimistisia, eikä kerrota monista erittäin vakavistakaan jutuista, mistä taas verkossa kerrotaan. Valitettavasti verkko on täynnä trolleja ja ihmisiä, jotka pahuuttaa tai pahaa oloaan purkaen kirjoittavat mitä sylki suuhun tuo. MV lehti on noussut yhä tärkeämmäksi mediaksi, joka ei vaikene tosiasioista minkään ismin takia ja pyrkii nykyisin myös tarkistamaan paikkansapitävyyden. En ymmärrä miksi valtamediasta on tullut lähes valemedia. Mitä sillä saavutetaan, että ongelmien annetaan pahentua niihin puuttumatta? Mikä tekee monikulttuurisuudesta niin tärkeän, että kaikki vanha ja hyväksi todettu joutaa romukoppaan? Miksi ei suojella suomalaisuutta, suomalaisia ja kotimaatamme esimerkiksi islamilta, joka vaikuttaa todella pahalta ja uhkaavalta koko Eurooppaakin ajatellen, ehkä laajemminkin? Mistä johtuu tällainen, niinkutsuttu kollektiivinen mielisairaus tai joukkopsykoosi, jossa rauhallinen ja turvallinen Suomi luovutetaan ulkomaalaisille ja vielä maksetaan siitä kipeästi ja monella tavalla?

    Äänestä

  • OutoSekoiluSuomessa kirjoitti:

    Olin vuosi sitten jonkin viikon lukematta lehtiä ja seurasin vain verkkokeskusteluja. Sitten kun palasin lehtien pariin, niin olin kuin ällikällä lyöty miten erilaisia kumpikin maailma ovat. Lehdissä ollaan harhaajohtavan ylioptimistisia, eikä kerrota monista erittäin vakavistakaan jutuista, mistä taas verkossa kerrotaan. Valitettavasti verkko on täynnä trolleja ja ihmisiä, jotka pahuuttaa tai pahaa oloaan purkaen kirjoittavat mitä sylki suuhun tuo. MV lehti on noussut yhä tärkeämmäksi mediaksi, joka ei vaikene tosiasioista minkään ismin takia ja pyrkii nykyisin myös tarkistamaan paikkansapitävyyden. En ymmärrä miksi valtamediasta on tullut lähes valemedia. Mitä sillä saavutetaan, että ongelmien annetaan pahentua niihin puuttumatta? Mikä tekee monikulttuurisuudesta niin tärkeän, että kaikki vanha ja hyväksi todettu joutaa romukoppaan? Miksi ei suojella suomalaisuutta, suomalaisia ja kotimaatamme esimerkiksi islamilta, joka vaikuttaa todella pahalta ja uhkaavalta koko Eurooppaakin ajatellen, ehkä laajemminkin? Mistä johtuu tällainen, niinkutsuttu kollektiivinen mielisairaus tai joukkopsykoosi, jossa rauhallinen ja turvallinen Suomi luovutetaan ulkomaalaisille ja vielä maksetaan siitä kipeästi ja monella tavalla?

    Ahneus ja itsekkyys...

    Äänestä

  • Eliitti voi tehdä ja tekee Suomessa mitä haluaa kun tavallinen ihminen
    ei saa asioista oikeaa tietoa.Tämä on alkanut jo 90-luvun pankkikriisistä
    jolloin Mauno Koivisto määräsi ettei mikään oikeusaste ota ihmisten ja
    yritysten valituksia vastaan omaisuuden myymisestä pilkkahintaan.
    Nyt tämä sama touhu jatkuu vain sillä poikkeuksella että ihmisiä
    jahdataan nyt totuuden kertomisen takia.Täällä täytyy olla kusi sukassa
    jotta eliitti saa huseerata niin kuin haluaa.Siksi kaikki virkamiehet,
    media,poliisi ja tuomarit on taas valjastettu kansaa vastaan.

    Äänestä

  • Oma etu paras etu. Oma napa lähinnä. Oma lehmä ojassa. Parempi kymmenen pyytä kuin yksi. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei. Ja niin edelleen. Suomalaiset ovat ahneita, itsekkäitä, epärehellisiä, mutta eivät onneksi läheskään sellaisia valehtelijoita kuin mamut ja matut, eivätkä edes tiedä sellaisita törkeyksistä mitä nämä ovat harrastelleet iät ja ajat kulttuuririentoinaan. Emme tienneet mitä kulttuuririkkauksia saamme, mutta nyt tiedämme ja p.skakin olisi hyödyllisempää.

    Äänestä

Arvoasteikossa suomalaiset ja mm. syyrialaiset lasketaan ihmisiksi. Venäläiset ovat nilviäisiä.

Äänestä
  • Suvakin mielipidettä ei enää onneksi oteta huomioon. Se on uusi järjestelmä nyt! : ) huutonaurua ja hihitystä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MiksiMiksiMiksi kirjoitti:

Mikä ihme tällaisen Suomelle äärimmäisen kalliin toimintatavan aiheuttaa/pakottaa.
Nimittäin koko ajan paasataan, että Suomen täytyy ottaa turvapaikanhakijoita, koska on sitä sun tätä sopimusta tehty ja niitä on noudatettava.

Sitten taas ei ollenkaan noudateta sitä sopimusta, että turvallisesta maasta ei saa vaeltaa toiseen ja että rajan yli loikkivat palautetaan turvalliseen maahan.
Miksi siis Suomi ei palauta eikä ole tähän mennessä palauttanut yhtään Ruotsista laittomasti tulleita takaisin. Ennemmin aiheutetaan rajuja heikennyksiä suomalaisten tuloihin ja elämään kuin toimitaan sopimusten mukaan. Ennemmin laitetaan lähes 20 miljoonaa siihen, että rahdataan porukkaa lentokoneilla pois Suomesta. Ruotsin rajalle kuljetus ei maksa siihen verrattuna mitään.

Jos sopimuksia olisi noudatettu alusta alkaen tämän asian suhteen niin tilanne, myös rahatilanne, olisi täällä tyystin erilainen. Rajan yli ei olisi pitänyt päästää ketään turvallisesta maasta. Sopimus ei ole tietääkseni muuttunut, joten rahdattakoon kaikki takaisin Ruotsiin. Puhutaan aivan eri luokan kustannuksista.

Kuka tästä kaikesta on päävastuussa? Kuka määrää mitä sopimuksia noudatetaan ja mitkä sopimukset tyystin unohdetaan? Miksi? Miten tämä on ylipäätään mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu