"Onko kirkko keskiajalla vihkinyt homopareja?
Kansanedustaja Mikko Kärnä esitti Aito avioliitto –aloitteen kansalaiskuulemisessa lakivaliokunnassa (27.10.2016), että kristillinen kirkko olisi keskiajalla vihkinyt samaa sukupuolta olevia homopareja. Väite ei sinänsä ole uusi. Aika ajoin on esitetty, että keskiaikainen ”ystävyysliitto” ja siihen liittyvät rukoustekstit osoittavat tällaisen siunauskäytännön olleen osa kirkon elämää, kunnes myöhemmin 1000-luvulla kanta jyrkkeni ja käytännöstä luovuttiin. Onko kirkko siis joskus suhtautunut myönteisesti samaa sukupuolta olevien suhteisiin ja peräti siunannut niitä avioliittoina? Tämä olisi todellinen uutinen. Tosiasiat puhuvat kuitenkin toista.
Aito avioliitto –aloitetta koskevaan kansalaiskuulemisen yhteydessä lakivaliokunnan jäsen ja keskustapuolueen kansanedustaja Mikko Kärnä totesi puheenvuoronsa (Eduskunnan verkkotallenne kohdasta 55:22 eteenpäin) ohimennen seuraavasti: ”Itse asiassahan kirkko 1000-luvulla vihki miespareja niin sanottuun ’ystävyysliittoon’, jota voidaan pitää tällaisena sakramenttina homoliitolle.”
Sivuutin väitteen tyystin vastauksessani tietoisesti, koska avioliittoa koskevassa kansalaisaloitteessamme ei otettu lainkaan kantaa avioliiton uskonnollisiin merkityssisältöihin tai kirkkojen käytäntöihin sen enempää historiassa kuin nykyaikana. Kunnollinen vastaamiseen olisi lisäksi vaatinut arvokasta aikaa ja suistanut keskustelun kuulemistilaisuuden ja aloitteen kannalta sinänsä epäolennaisiin asioihin. Kuten Kärnä itsekin totesi, lakivaliokunnassa oli tarkoitus puhua vain avioliitosta yhteiskunnan ja lainsäätäjän näkökulmasta.
Lisäksi Kärnä kommentoi kansalaiskuulemista, johon hän itse saapui 20 minuuttia myöhässä, omassa twitter päivityksessään samana päivänä: ”Terroristien kanssa ei neuvotella ja fundamentalistien kanssa ei keskustella. Ahdistava, pseudotieteellien kuuleminen ’aidosta avioliitosta’.”
Vastaaminen tuossa tilanteessa olisi siten ollut kaikin puolin ajanhukkaa. Tosiasiat tuskin olisivat lieventäneet edustaja Kärnän ahdistusta. Päätin palata asiaan paremmalla ajalla paremmassa asiayhteydessä. Teen sen nyt.
Keskiaikainen rukousperinne
Kirjoitin keskiaikaisesta käytännöstä jo vuonna 2011 kirjoituksen, jonka sisällön nostan hieman muokattuna seuraavilla riveillä uudestaan esiin. Tuolloin aihepiiri nousi pinnalle Helsingin Sanomissa ilmestyneen artikkelin myötä, joka oli otsikoitu sanoin ”Miespareja on siunattu liittoon jo keskiajalla” (HS verkkolehti 4.8.2011). Jutussa kerrottiin Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpelan ilmestyneestä kirjasta Miesparin siunaaminen, johon oli koottu Muinais-Serbiaksi ja Bysantin kreikaksi kirjoitettuja rukouksia 900-luvulta 1300-luvulle. Hesarin jutulla oli ainakin 4000 Facebook tykkääjää. Asia aivan ilmeisesti kiinnosti monia.
On sinänsä arvokasta ja hyödyllistä, että suomalainenkin lukija pääsee tutustumaan omalla kielellään vanhaan kirkolliseen rukousperinteeseen. Siitä ei voi olla mitään vahinkoa. Eri asia on kestävätkö teksteistä esitetyt tulkinnat kriittistä tarkastelua vai ovatko ne vain nykyihmisen omien toiveiden ja kaipausten heijastamista ajassa taaksepäin vanhoihin teksteihin.
Korpelan esille nostamissa rukousteksteissä ei näet ole mitään uutta tai ihmeellistä. Uusi ei myöskään ole tulkinta, jonka mukaan nämä tekstit paljastaisivat kirkon suhtautuneen myötämielisesti homojen siunaamiseen keskiajalla.
Hesarin jutusta saa sellaisen käsityksen, että Korpelalla itsellään ei ole mitään missiota eikä hän itse ota kantaa siihen miten tekstit tulisi ymmärtää. Hän vain haluaa osoittaa, että tämmöistäkin on historiassa ollut. Johtopäätöksien teko jää toisille. Tämä väite olisi uskottavampi jos jutun edellisillä riveillä ei olisi kerrottu idean kirjasta syntyneen syksyllä, jolloin homokeskustelu oli kuumimmillaan ja jos kirjan otsikko olisi joku muu kuin johdatteleva ”Miesparien siunaaminen”.
Kansanedustaja Mikko Kärnä esitti Aito avioliitto –aloitteen kansalaiskuulemisessa lakivaliokunnassa (27.10.2016), että kristillinen kirkko olisi keskiajalla vihkinyt samaa sukupuolta olevia homopareja. Väite ei sinänsä ole uusi. Aika ajoin on esitetty, että keskiaikainen ”ystävyysliitto” ja siihen liittyvät rukoustekstit osoittavat tällaisen siunauskäytännön olleen osa kirkon elämää, kunnes myöhemmin 1000-luvulla kanta jyrkkeni ja käytännöstä luovuttiin. Onko kirkko siis joskus suhtautunut myönteisesti samaa sukupuolta olevien suhteisiin ja peräti siunannut niitä avioliittoina? Tämä olisi todellinen uutinen. Tosiasiat puhuvat kuitenkin toista.
Aito avioliitto –aloitetta koskevaan kansalaiskuulemisen yhteydessä lakivaliokunnan jäsen ja keskustapuolueen kansanedustaja Mikko Kärnä totesi puheenvuoronsa (Eduskunnan verkkotallenne kohdasta 55:22 eteenpäin) ohimennen seuraavasti: ”Itse asiassahan kirkko 1000-luvulla vihki miespareja niin sanottuun ’ystävyysliittoon’, jota voidaan pitää tällaisena sakramenttina homoliitolle.”
Sivuutin väitteen tyystin vastauksessani tietoisesti, koska avioliittoa koskevassa kansalaisaloitteessamme ei otettu lainkaan kantaa avioliiton uskonnollisiin merkityssisältöihin tai kirkkojen käytäntöihin sen enempää historiassa kuin nykyaikana. Kunnollinen vastaamiseen olisi lisäksi vaatinut arvokasta aikaa ja suistanut keskustelun kuulemistilaisuuden ja aloitteen kannalta sinänsä epäolennaisiin asioihin. Kuten Kärnä itsekin totesi, lakivaliokunnassa oli tarkoitus puhua vain avioliitosta yhteiskunnan ja lainsäätäjän näkökulmasta.
Lisäksi Kärnä kommentoi kansalaiskuulemista, johon hän itse saapui 20 minuuttia myöhässä, omassa twitter päivityksessään samana päivänä: ”Terroristien kanssa ei neuvotella ja fundamentalistien kanssa ei keskustella. Ahdistava, pseudotieteellien kuuleminen ’aidosta avioliitosta’.”
Vastaaminen tuossa tilanteessa olisi siten ollut kaikin puolin ajanhukkaa. Tosiasiat tuskin olisivat lieventäneet edustaja Kärnän ahdistusta. Päätin palata asiaan paremmalla ajalla paremmassa asiayhteydessä. Teen sen nyt.
Keskiaikainen rukousperinne
Kirjoitin keskiaikaisesta käytännöstä jo vuonna 2011 kirjoituksen, jonka sisällön nostan hieman muokattuna seuraavilla riveillä uudestaan esiin. Tuolloin aihepiiri nousi pinnalle Helsingin Sanomissa ilmestyneen artikkelin myötä, joka oli otsikoitu sanoin ”Miespareja on siunattu liittoon jo keskiajalla” (HS verkkolehti 4.8.2011). Jutussa kerrottiin Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpelan ilmestyneestä kirjasta Miesparin siunaaminen, johon oli koottu Muinais-Serbiaksi ja Bysantin kreikaksi kirjoitettuja rukouksia 900-luvulta 1300-luvulle. Hesarin jutulla oli ainakin 4000 Facebook tykkääjää. Asia aivan ilmeisesti kiinnosti monia.
On sinänsä arvokasta ja hyödyllistä, että suomalainenkin lukija pääsee tutustumaan omalla kielellään vanhaan kirkolliseen rukousperinteeseen. Siitä ei voi olla mitään vahinkoa. Eri asia on kestävätkö teksteistä esitetyt tulkinnat kriittistä tarkastelua vai ovatko ne vain nykyihmisen omien toiveiden ja kaipausten heijastamista ajassa taaksepäin vanhoihin teksteihin.
Korpelan esille nostamissa rukousteksteissä ei näet ole mitään uutta tai ihmeellistä. Uusi ei myöskään ole tulkinta, jonka mukaan nämä tekstit paljastaisivat kirkon suhtautuneen myötämielisesti homojen siunaamiseen keskiajalla.
Hesarin jutusta saa sellaisen käsityksen, että Korpelalla itsellään ei ole mitään missiota eikä hän itse ota kantaa siihen miten tekstit tulisi ymmärtää. Hän vain haluaa osoittaa, että tämmöistäkin on historiassa ollut. Johtopäätöksien teko jää toisille. Tämä väite olisi uskottavampi jos jutun edellisillä riveillä ei olisi kerrottu idean kirjasta syntyneen syksyllä, jolloin homokeskustelu oli kuumimmillaan ja jos kirjan otsikko olisi joku muu kuin johdatteleva ”Miesparien siunaaminen”.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Epäilyttävää
Vanhojen rukoustekstien homoteologinen tulkinta ei kuitenkaan kestä historiallista tarkastelua. Pikemminkin se herättää epäilyksen heti kättelyssä:
Miksi ihmeessä keskiaikainen bysanttilainen kirkko olisi siunannut samaa sukupuolta olevia homoseksuaaleja pareja avioliittoon samaan aikaan jolloin bysanttilainen kirkkolaki tuomitsi homoseksuaalisesta käyttäytymisestä usean vuoden mittaiseen katumusrangaistukseen?
It makes no sense.
Mutta ymmärtääksemme mistä on ja mistä taas ei ole kysymys on syytä astua yksi askel taaksepäin ja selvittää mistä keskiaikaisten rukoustekstien homoteologinen tulkinta on peräisin ja mistä teksteissä on kyse.
John Boswell ja epäonnistunut yritys kirjoittaa historiaa uudestaan
Sekä idän että lännen kirkoissa tunnettiin keskiajalta periytyvä ns. veljeksi tekemisen (kreik. adelfopoiesis) riitti, jossa pappi lukee erityisen siunausrukouksen ja liittää siten kaksi (mies)ystävää hengellisesti toinen toisiinsa.
Näihin teksteihin kiinnitti huomiota Yalen yliopiston professori ja historioitsija John Boswell viimeiseksi jääneessä kirjassaan (1994) Same-sex Unions in Premodern Europe. Hän esitti näistä kirkkojen hyvin tuntemista ystävyysliitoista revisionistisen tulkinnan, joka vähintään epäsuorasti antoi ymmärtää, että kirkko oli niissä siunannut homoliittoja ja homosuhteita.
Boswellin tulkinta on kuitenkin tyrmätty historiantutkijoiden toimesta väkinäisenä ja epähistoriallisena.
Mainittakoon vaikkapa bysanttilaisen avioliittoteologian ja kanonisen lain asiantuntija (jota Boswell siteeraa kirjassaan kolmasti) Patrick Viscuso. Hän kritisoi Boswellin tulkintaa terävästi otsikoidussa artikkelissaan Epäonnistunut yritys historia uudelleen kirjoittamiseksi (Failed Attempt To Rewrite History, New Oxford Book Review).
Viscuso osoittaa Boswellin tulkinnan historiallisesti kestämättömäksi. Ystävyysliitoilla ei ollut mitään tekemistä "miesten välisten liittojen" kanssa millään nykykeskustelun kannalta relevantilla tavalla. Boswell, jopa kääntää tekstejä paikoin väärin saadakseen ne sopimaan agendaansa. Viscuso korostaa muun muassa, että adelfopoiesis riitin ja avioliiton solmimisen välillä oli merkittäviä eroja. Avioliiton solmiminen keskiaikaisessa kirkossa oli useampivaiheinen prosessi (kihlaus, avioliittosopimuksen laatiminen, vihkiminen kruunauksineen). Vanhemmat ja sukulaiset osallistuivat kiinteästi avioliiton solmimisen jokaiseen vaiheeseen. Adelfopoiesis sen sijaan sisälsi ainoastaan siunausrukouksen ja oli vain kahden henkilön välinen siunaushetki. Tällainen ystävyysliitto synnytti heidän välilleen ”hengellisen veljeyden" (pneumatikous adelfous).
Viscuso myös tähdentää ystävyysliittoja käsittelevien tekstien asiayhteyttä bysanttilaisissa teksteissä. Vastoin Boswellin väitteitä ystävyysliittoja käsitellään usein adoptiota koskevien tekstien yhteydessä, ei lainkaan teksteissä, jotka puhuvat avioliiton solmimisesta . ”Veljeksi ottaminen / adoptointi” synnytti siten suhteen, jonka selvästi ymmärrettiin poikkeavan avioliitosta. Toisissa yhteyksissä se rinnastetaan kummin ja kastettavan väliseen hengelliseen suhteeseen.
Lisksi Viscuso pitää merkillisenä sitä, että, mikäli Boswellin tulkinta pitäisi paikkansa ja kyse olisi ollut avioliittoon rinnastettavasta vihkimisestä ja liitosta, kirkolla ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia säädöksiä ystävyysliiton purkamisesta, niin kuin sillä oli säädöksiä avioliittojen purkamisesta. Tämä entisestään korostaa sitä, ettei kyse lainkaan ollut avioliittoon rinnastettavasta riitistä.
”Boswellin yritys todistaa bysanttilainen adelfopoiesis eräänlaiseksi avioliiton muodoksi epäonnistuu siksi, että hänen tutkimuksensa esittää historiallisia tosiasioita ja tapahtumia irrotettuna asiayhteydestä”, Viscuso kritisoi. ”On totta, että adelfopoiesis tavallaan liitti kaksi henkilöä toisiinsa, mutta tämän instituution rinnastaminen avioliittoon edellyttää sellaista näkökulmaa ja asiayhteyttä, joka oli vieras bysanttilaiselle kirkolle”.
Huonoa historiantutkimusta
”Mitä tahansa nämä tekstit ovat, ne eivät koske avioliittoseremonioita,” toteaa myös historioitsija Brewnt D. Shaw (Lethbridge University) omassa arviossaan A Groom of One’s Own. Hänkin moittii Boswellia adelfopoiesis tekstien tendenssimäisen harhaanjohtavista käännöksistä sekä tulkinnoista, jotka menevät ylitse todistusaineiston.
Näissä liturgisissa teksteissä korostetaan, että siunauksen osapuolet liittyvät toisiinsa ”ei luonnon, vaan uskon ja hengen sitein”. Heille rukoillaan ”puhtautta kaikesta liasta ja epäpuhtaudesta” sekä voimaa rakastaa toisiansa aiheuttamatta ”pahennusta”. Itse teksteissä, joita Boswell käsittelee, ei Shawn mukaan ole mitään sellaista viittausta, jonka perusteella tuon ajan ihmiset olisivat nähneet niiden rinnastuvan avioliittoon tai liittyvän homosuhteisiin. Eikä niistä löydy rinnastuskohtaa edes nykyiseen avioliittoon.
Tähän yhteyteen voidaan vielä mainita kristinuskon historiaan erikoistunut teologian apulaisprofessori Robin Darling Young Amerikan katolisesta yliopistosta. Artikkelissaan Homoavioliitto: Kirkkohistorian uudelleen kuvittaminen (Gay-Marriage: Reimaging Church History).
Young aloittaa artikkelinsa kuvauksella, jossa hän itse eräällä Lähi-idän matkallaan sai papilta syyrialaisessa kirkossa naispuolisen tutkijakollegansa kanssa adelfopoiesis siunauksen. Pelkästään tämän kokemuksensa valossa Young pitää riitin homoteologista tulkintaa merkillisenä ja vieraana.
Boswellin markkinoiman teorian historiallisia ansioita Young pitää kuitenkin erityisen epäonnistuneina ja toteaa analyysinsä lopuksi: "Kaiken kaikkiaan [Boswellin] kirja ei onnistu saavuttamaan tavoitettaan … Pikemminkin kirjoittaja epäonnistuu suorastaan nololla tavalla kivuliaan väkinäisessä yrityksessään valjastaa kirkkohistoria suosimansa homoseksuaalisen asian tueksi.”
Otin yhteyttä sähköpostitse professori Youngiin. Pyysin häneltä radiohaastattelua artikkelin tiimoilta. Hän kieltäytyi kohteliaasti todeten 17.10.2010 päivätyssä sähköpostissa: "Minä vastustan huonoa historiantutkimusta, en homoavioliittoja. En ole tästä aiheesta käytettävissä haastattelua varten. R. D. Young.“ (”I am opposed to bad history, not gay marriage. I would not be available for interview on this subject.”).
Riippuu mitä ”miespari” tarkoittaa
On siis totta, että keskiaikaisessa kirkossa oli olemassa käytäntö ja siunauskaava ”miesparien” ”liitoille”. Nämä sanat on kuitenkin syytä laittaa lainausmerkkeihin. Adelfopoiesis siunauksessa ei siunattu homoseksuaaleja pareja, eikä siunauksen osapuolia siunauksen ymmärretty liittävän heitä toisiinsa avioliitonomaiseen suhteeseen. Veljeysliiton / ystävyysliiton myötä syntyvä suhde oli puhtaasti hengellinen, ei seksuaalinen tai aviollinen.
Pikemminkin kyseinen siunaus ja ystävyysliitto on mahdollista tulkita aivan päinvastoin kuin Boswell ehdottaa. Kirkon siunaus kahden toisilleen tärkeän ystävän kohdalla oli (muun ohella) tarkoitettu hälventämään vääränlaisia epäluuloja heidän suhteensa luonteesta. Tämä käy ilmi tekstien sanavalinnoista, joissa korostetaan, ettei kyse ole liittymisestä toisiin ”luonnon sitein”, vaan hengellisesti ja Pyhän Hengen välityksellä, sekä korostamalla yhteisen rakkauden (agape) puhtautta, sekä kehottamalla karttamaan moraalista "pahennusta" ja "epäpuhtautta".
Keskiaikaiset kirkonmiehet eivät olisi adelfopoiesis rukouksia lukiessaan ymmärtäneet siunaavansa homoseksuaalisessa suhteissa eläviä miespareja ja heidän yhteiselämäänsä, jonka kirkko tuohon aikaan selvästi tuomitsi kirkkolaissa.
Teksteille annettu homoeroottinen tulkinta on siten nykykeskustelun heijastamista sellaisiin teksteihin, joilla ei omassa historiallisessa asiayhteydessään ollut mitään tekemistä homoseksuaalisten suhteiden tai samaa sukupuolta olevien homoseksuaalien parien avioliittoon vihkimisen kanssa.
Edustaja Kärnä oli siten itse ”pseudotieteen” asialla esittäessään tällaisen tulkinnan lakivaliokunnan puheenvuorossaan.
Paljon melua tyhjästä
Vuonna 1994 AIDSiin kuolleen John Boswellin revisionistinen tulkinta keskiaikaisista ystävyysliitoista jäi elämään liberaalissa homoteologisessa argumentoinnissa. Siihen törmää toisinaan vähän eri muodoissa eri yhteyksissä (kuten keskustelupalstoilla Wikipediasta poimittuina ikään kuin yleisesti tunnettuna itsestäänselvyytenä).
Samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta käytävän keskustelun ollessa kuumimmillaan Korpelan kirja epäilemättä löysi otollisen ja kiinnostuneen lukijakunnan. Kirja herätti huomiota kuitenkin lähinnä vain siksi, että adelfopoiesis rukoukset tulivat kirjan myötä ensimmäistä kertaa - sikäli kun tiedän - myös suomenkielisen lukijan ulottuville. Niiden saaminen suomeksi on toki itsessään arvokasta ja hyödyllistä, kuten alussa totesin.
Nykyisessä vahvasti esiladatussa keskusteluilmapiirissä tekstit eittämättä tekevät vaikutuksen ensikertalaisiin lukijoihin, jolta puuttuu tarvittava taustatieto tekstien laajemmasta historiallisesta asiayhteydestä ja asianmukaisesta tulkinnasta bysanttilaisen kirkkolain valossa. Teksteissä esiintyvät sanat "siunaus" ja "liitto" sekä viittaus miespareihin tulevat tulkituksi nykykeskustelusta käsin tavalla, joka kuitenkin oli tekstien alkuperäisessä historiallisessa tilanteessa niille täysin vieras.
Korpelalta olisi historioitsijana tässä suhteessa kenties voinut toivoa tekstien selkeämpää asettamista historiallisiin kehyksiinsä, eikä vain niiden tarkoitushakuiselta vaikuttavaa pudottamista keskelle kuuminta seksuaalipoliittista keskustelua. Johdattelevasti otsikoitu kirja ei näet kaikesta huolimatta tuo mitään uusia tutkimuslöytöjä pintaan ja onnistuu ainoastaan lämmittämään uudelleen suomalaiseen populaarikulutukseen Boswellin täystyrmäyksen saaneen tulkinnan.
Kirkko ei ole keskiajalla, eikä muulloinkaan, siunannut samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon taikka avioliiton omaisiin suhteisiin. Kristillinen kirkko on johdonmukaisesti torjunut tällaiset suhteet teologiansa valossa Jumalan tahdon vastaisina ja siunannut avioliittoon poikkeuksetta aina vain miehen ja naisen."
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/922/onko_kirkko_keskiajalla_vihkinyt_homopareja
Demari nuija taas näytti tyhmyytensä. Ja vielä lakivalikunnassa tuollainen Kärnä....
Ja se toinen Demarien ämmä joka kysyi "Mikä ihmeen yhteiskuntakoe"... materiaali oli jaettu hänelle ajat sitten eikä edes ole viitsinyt tutustua siihen kun niin kire on homoja naittaa!
Mikko Kärnä on kepun kansanedustaja.
Ihan demarilta vaikuttaa....
Yllättävää että Pasi on tuota mieltä.
Ja oikeus mielipiteeseensä hänellä toki on.
Totuudeksi mielipide ei tosin muutu vaikka sen selittääkin monin sanoin.
Haluaako jankka kertoa mitä "kommentoi" :=)
Ei se pysty järkevään ajatteluun. Suoltaa vain erillisiä lauseita joita jankuttaa ja jankuttaa.......
Meidän on varsin hankala päästä enää tuhannen vuoden taakse ja nähdä mitä ihmiset ovat todella ajatelleet ja tarkoittaneet silloisilla rituaaleilla ja rukouksilla. On kuitenkin melko todennäköistä että tätä kahden miehen siunaamista on käytetty hyvin moneen eri tarkoitukseen. Varmasti osa on ollut aitoa ystävyyttä mutta kyllä joukossa on varmasti ollut monia homoparejakin. Myös näiden kirkollisten toimitusten suorittajilla on varmasti ollut monenlaisia käsityksiä asiasta. Osa on varmasti ollut vilpittömin mielin siunaamassa ystävyyttä, osa varmasti tajunnut että tätä käytetään toisinaan myös verhona homosuhteelle. Ei ole mitenkään kirkolle vierasta olla ulkokultaisia ja tehdä asioita joiden tiedetään olevan hieman muuta kuin miltä näyttää.
Joten on varmaan niin että nykyisen kaltaista homoliittoa ei kirkossa ole ollut aikaisemmin mutta kylläkin rituaali jota on voitu tietoisesti tai tiedostamatta käyttää myös homousuhteiden peittämiseen. Jonkinlaista hiljaista hyväksyntää miesten läheisille suhteilla on kuitenkin voinut olla olemassa, osa papeistakin kun on luonnollisesti ollut myös homoja.
En ole kuullutkaan, että kukaan haluaa ystävyydelleen papin siunauksen.
Mitä järkeä siinä on tai olisi koskaan ollut?