Joko tehneetTurmiolan Tommin kanssa sinunkaupat

Vaati niitä, kun en ollut vielä tehnyt.

Faktaakin löytyy.
1069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En vaatinut, vaan kommentoin ettet sellaisia ole tehnyt.

Olisi kiva lukea sinultakin faktaa, edes jostain asiasta.

8Äänestä
  • Vaadit sitä. Voidaan fakta ottaa esille.
    Pidät itseäsi palstan loordina. Halonen on verottomana kuin entisaikojen aateliset. Mikä kumma teitä sosial0siteja riivaa, kun kaikki muutkin maksaa veronsa, olette saaneet pitkällä valtakaudellanne itsenne verottomiksi, ei siihen edes ole puolusteluja.
    Ay liike ei maksa veroa..satojenmiljoonien veronkierto.
    "kaikki kansa on verolle pantava" jo vanha keisari niin sanoi.
    Olette te demarit tehneet olonne ihmeelliseksi, muiden maksettavaksi.

    Kaikki verolle, koskee tosiaan kaikkia.

    Yrittäjien 3000 € tv-lupa pois myös, ihan persiistä.
    SDP naiset riumusta kiljuen sen esittivät ministereinä.
    Jostain syystä nykyhallitus ei kykene sitä poistamaan.
    Ilmeisesti SDP painostuksen alla.

    Äänestä

  • Cuningas.de.Rapalum kirjoitti:

    Vaadit sitä. Voidaan fakta ottaa esille.

    komiikkaa :)
    Ei noin tyhmää voi olla edes olemassa!

    4Äänestä

    Vaadin mitä ? Mielellään sitten sitä faktaa, eikä noita juttujasi. Faktaa niissä tietystikin on.
    Palstan lordina en itseäni pidä, mitä se sitten sinulla tarkoittakin.
    Se pitää paikkansa, että Halonen tosiaan entisenä Presidenttinä, kuten muutkin entiset Presidentit verottomuutta nauttivat.
    En tiedä mikä sosialisteja vaivaa, minä en taida oikein siihen seuraan kuitenkaan olla kelpuutettu.
    Ay-liikkeellä myös lainsuoja yleishyödyllisenä, verottomuuteen - ei siis veronkiertoa.
    En myöskään ole demari.

    Kaikki verolle, pitäisi tosiaan koskea kaikkia.

    TV-lupa ei yrittäjille varsinaisestikaan ongelma, vähennyskelpoinen juttu.
    Esittäjästä ei tietoa, eikä kiljumisesta.
    Nykyhallitus ei poista kuin heikompiosaisten etuja ja palveluja.
    Demareilla tuskin vaikutusta nykyhallituksen toimiin.

    No . . . ihan oikeasti, kyllähän tuo tosiaan sanattomaksi vie ;D Tuo sinun "faktasi" ;D

    Mitä se "Majuri" taas höperehtii.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Sano vielä että on pankkolävitsiä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Mitä se "Majuri" taas höperehtii.

    Tämäkin jo näkee majuria.
    heh
    Sosialistit nyt ihan sekaisin.
    USA vaalitko ne noin sekoitti lopullisesti.
    Tuolla toisaalla ruikkii joku sosialisti väliin, kuin kerkiää.
    On majuria ja kirjoitusvirhettä, mukaansa jotain lävitsiä ?

    Äänestä

TV-lupa ei yrittäjille varsinaisestikaan ongelma"

3000 euroa, kun liikevaihto yli 850 000 €
Siitä portaittain alaspäin.
Tuota ei kyllä osannut keksiä kuin sosialistit vain.

Äänestä
  • Meillä toimistolla 12 TV;tä, ja vähennyksiin menee maksu.
    Ei siis todellakaan ongelmaa.

    Äänestä

  • Mikä.tökkii.miksi kirjoitti:

    Meillä toimistolla 12 TV;tä, ja vähennyksiin menee maksu.
    Ei siis todellakaan ongelmaa.

    Ei jokaisesta 12 telkkarista mene maksua erikseen.
    Ja jos SAK konttorissa olet, ei siellä makseta lainkaan Tv-veroa.
    Ainakin aikaa sitä siellä katsella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tommi.on.loorgi kirjoitti:

Vaati niitä, kun en ollut vielä tehnyt.

Faktaakin löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu