Trumpin valinta heijastuu Euroopassa

epätietoisuutena ja kysymysmerkkinä että "minne on suunta nyt"
Eurooppa on ollut usein Usan perävaunu ja demokraattien pitkä valtakausi
on sopinut Euroopalle ja sen taloudelle ulko- ja turvalisuus politiikalle.
Eurooppa on kutonut sukkaa pitkälle Usan nuottien mukaan mutta nyt siihen
voi tulla muutos jos Trump ei lähde vapaakauppasopimukseen mukaan Euroopan kanssa ja turvallisuuspolitiikka muuttuu oleellisesti siten että se jatkumo missä on nyt eletty Usan ja Euroopan kesken suhteessa Natoon tulee uudelleen arvioinnin paikka ja sen tekee Usa.Mikä uudelleen arviointi on.Se on se että ennen Usa on avokätisesti ja ilman kritiikkiä satsannut Euroopan ja erityisesti entisten itäblokin maiden sotilaalliseen puolustukseen ja kuunnellut tarkkaavaisesti jokaisen Nato jäsenen huolia.Nyt Trumpin tultua presidentiksi ja Trumpin valitessa ulko-ja turvallisuus kabinettinsa on aivan varmaa että samaa linjaa mitä demokraatit ovat vetäneet ei tule jatkossa tapahtumaan.Siihen on yksinkertainen syy.Trump laittaa kaiken uusiksi eikä halua näyttää presidentiltä joka syö sanansa ja tekee samoin kuin mitä Obaman hallinto teki.
Trump haluaa myös lähteä kokeilemaan ulkopolitiikan tekoa aivan uusista tasoista ja se on bissness ajattelua eli neuvotteluja joissa molemmat hyötyvät.
Obama oli valmis pussittamaan Venäjän vaikka siitä kärsisi jotkut maat taloudellisesti ja Euroopan linjana oli myös demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen Venäjällä.Nyt uskon että painopiste Trumpin kohdalla on talous ja myös Venäjän kanssa vuoropuhelu ja kaupankäynti jonka voi nähdä niin taloudellisessa mielessä kuin geopoliittisessa mielessä.Trumpille Venäjä on suurempi kuin esimerkiksi Balttian maat ja Trump laittaa etusijalle talouden volyymin kuin demokratian.Venäjän kauppa ja siellä oleva ostovoima jos Venäjän talous lähtee kasvuun on todella suuri ja Trump tietää tämän.Trump laskee kaiken talouden instrumenttien kannalta.Hän ei ole ihmisoikeus tai tasa-arvo tai seksuaalivähemmistöjen kannattaja siinä suhteessa että ottaisi nämä painopisteeksi määriteltäessä valtioiden välisiä suhteita.Ei.Trump katsoo että vaikka joku maa olisi vaikka diktatuuri Etelä-Navalla ja jos sinne saa jääkaappeja myydyksi niin kaupat tehdään."Diili" on avainsana uudelle presidentille ja tähän Euroopankin on ehkä totuttava.Kuka sen lopulta tietää.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No voi Jethro olaa Suomen seuraava pressa tai Timo T. Kaukonen.

Äänestä

Mielenkiintoista on myös se että monet Euroopan populistipuolueet jotka ovat saaneet tarpeekseen "Brysselin" ylivallasta kiittivät Trumpia voitosta.Trump on myös itse vastustanut "Washingtonin" ylivaltaa ja elitismiä.
Kohta on Ranskassa,Saksassa,Hollannissa ja yllätys yllätys Itävallan ongelmatapaus
jossa uusintakierros pidetään joulukuussa.Saa nähdä miten vaaleissa käy ja tuleeko "jytkyt" vai "Trumpit".Mitä Venäjään tulee niin tuntuu että Venäjälle nämä tapahtumat ovat olleet suurempi kuin lottovoitto.Tämä on heille todellinen "Dream come true"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


diilipressa kirjoitti:

epätietoisuutena ja kysymysmerkkinä että "minne on suunta nyt"
Eurooppa on ollut usein Usan perävaunu ja demokraattien pitkä valtakausi
on sopinut Euroopalle ja sen taloudelle ulko- ja turvalisuus politiikalle.
Eurooppa on kutonut sukkaa pitkälle Usan nuottien mukaan mutta nyt siihen
voi tulla muutos jos Trump ei lähde vapaakauppasopimukseen mukaan Euroopan kanssa ja turvallisuuspolitiikka muuttuu oleellisesti siten että se jatkumo missä on nyt eletty Usan ja Euroopan kesken suhteessa Natoon tulee uudelleen arvioinnin paikka ja sen tekee Usa.Mikä uudelleen arviointi on.Se on se että ennen Usa on avokätisesti ja ilman kritiikkiä satsannut Euroopan ja erityisesti entisten itäblokin maiden sotilaalliseen puolustukseen ja kuunnellut tarkkaavaisesti jokaisen Nato jäsenen huolia.Nyt Trumpin tultua presidentiksi ja Trumpin valitessa ulko-ja turvallisuus kabinettinsa on aivan varmaa että samaa linjaa mitä demokraatit ovat vetäneet ei tule jatkossa tapahtumaan.Siihen on yksinkertainen syy.Trump laittaa kaiken uusiksi eikä halua näyttää presidentiltä joka syö sanansa ja tekee samoin kuin mitä Obaman hallinto teki.
Trump haluaa myös lähteä kokeilemaan ulkopolitiikan tekoa aivan uusista tasoista ja se on bissness ajattelua eli neuvotteluja joissa molemmat hyötyvät.
Obama oli valmis pussittamaan Venäjän vaikka siitä kärsisi jotkut maat taloudellisesti ja Euroopan linjana oli myös demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen Venäjällä.Nyt uskon että painopiste Trumpin kohdalla on talous ja myös Venäjän kanssa vuoropuhelu ja kaupankäynti jonka voi nähdä niin taloudellisessa mielessä kuin geopoliittisessa mielessä.Trumpille Venäjä on suurempi kuin esimerkiksi Balttian maat ja Trump laittaa etusijalle talouden volyymin kuin demokratian.Venäjän kauppa ja siellä oleva ostovoima jos Venäjän talous lähtee kasvuun on todella suuri ja Trump tietää tämän.Trump laskee kaiken talouden instrumenttien kannalta.Hän ei ole ihmisoikeus tai tasa-arvo tai seksuaalivähemmistöjen kannattaja siinä suhteessa että ottaisi nämä painopisteeksi määriteltäessä valtioiden välisiä suhteita.Ei.Trump katsoo että vaikka joku maa olisi vaikka diktatuuri Etelä-Navalla ja jos sinne saa jääkaappeja myydyksi niin kaupat tehdään."Diili" on avainsana uudelle presidentille ja tähän Euroopankin on ehkä totuttava.Kuka sen lopulta tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu