..rautatieasemalla pyörii maahanmuuttaneita muslimeita häiriötekijänä.
Pari iltaa sitten muslimi mies sylki suomalaisen paljon meikatun nuoren tytön päälle. noin 30 muslimia kertyi "tapahtuman" ympärille, kun nuori tyttö ryhtyi huutamaan voimakkaasti. Muslimi sakki virnuili tytöille(heitä oli kaksi) loputa yksi muslimi voimakkaasti tönäisi toista tyttöä. Tyttöjen ikä noin 13-15 vuotta.
Suomalaiset ja itsekkään, en uskaltanut puuttua asiaan. Ajattelin, että tappakoot tai tehkööt mitä vaan. KOSKA suomessa olet heti viha rikokseen osallistuja, jos autat. Nopeasti poistuin paikalta. Harmittelinn tyttöjen puolesta, että uskalsivat tulla rauutatieasemalle. Tai kesällä puistot myös paikkoja missä tyttöjen ja humalaisten miestenkään yleensäkkään ei kannata mennä. Muslimi tulee ja ryöstää ja raiskaa. Muslimeilla useasti puukot mukana.
muslimi sylkee! lasten päälle.
Naiset pellkäävät mennä rautatieaseman kautta. Jotkut menevät toista kautta töihin, että ei tarvitse tulla rautatieasemalle, muslimien takia.
Miksi ihmeessä me otamme tätä muslimi porukkaa suomeen? pois täältä ja ehdoton ei muslimien maahantulolle..tämäkin juttu taitaa olla viha puhetta, jotakin menee suomessa nyt päin muslimin persettä...
Pari iltaa sitten muslimi mies sylki suomalaisen paljon meikatun nuoren tytön päälle. noin 30 muslimia kertyi "tapahtuman" ympärille, kun nuori tyttö ryhtyi huutamaan voimakkaasti. Muslimi sakki virnuili tytöille(heitä oli kaksi) loputa yksi muslimi voimakkaasti tönäisi toista tyttöä. Tyttöjen ikä noin 13-15 vuotta.
Suomalaiset ja itsekkään, en uskaltanut puuttua asiaan. Ajattelin, että tappakoot tai tehkööt mitä vaan. KOSKA suomessa olet heti viha rikokseen osallistuja, jos autat. Nopeasti poistuin paikalta. Harmittelinn tyttöjen puolesta, että uskalsivat tulla rauutatieasemalle. Tai kesällä puistot myös paikkoja missä tyttöjen ja humalaisten miestenkään yleensäkkään ei kannata mennä. Muslimi tulee ja ryöstää ja raiskaa. Muslimeilla useasti puukot mukana.
muslimi sylkee! lasten päälle.
Naiset pellkäävät mennä rautatieaseman kautta. Jotkut menevät toista kautta töihin, että ei tarvitse tulla rautatieasemalle, muslimien takia.
Miksi ihmeessä me otamme tätä muslimi porukkaa suomeen? pois täältä ja ehdoton ei muslimien maahantulolle..tämäkin juttu taitaa olla viha puhetta, jotakin menee suomessa nyt päin muslimin persettä...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihmetellyt Helsingin päättäjien välinpitämättömyyttä rautatieasema-alueen suhteen. Keskeistä Helsingin aluetta. Asema-alueelle pesiytynyt romanikerjäläisten lisäksi nuoria, tuijottavia miehiä, ihonväriltään tummia, joutilasväkeä, häiritsevät työmatkalaisiakin, joiden on kuljettava aseman läpi. Itse olen joutunut melkein ryöstetyksi, mutta tilanteesta pääsin sivullisten puututtua tapahtumaan.
Eikö meitä kuitenkin kehoiteta käyttämään julkisia kulkuvälineitä? Vai taasko se on, että "tee kuten sanon, ei kuten minä ITSE teen" ? Toisin sanoen, "rupusakin kanssa en ikinä istu julkisiin kulkuvälineisiin..."
Eiköhän siinä käy niin että suomalaisilta kielletään pääsy rautatieasemalle, pois loukkaamasta muslimeita. Sehän ei ole edes rasismia eikä mitään.
Pitää muuten paikkaansa että assalla/steissillä on huomattavan paljon edellämainittuja henkilöitä!
poliitikkojen pitäisi mennä viikonloppuna yksin tai kaksin kävelemään asematunnelin läpi viikonloppuna,niin näkisivät mikä on todellisuutta tänä päivänä.
Menkää kokeilemaan kävelemään "pariskuntana" ja mikä vielä parempi vaihtoehto niin kaksi naista juhlavaatteissaan, niin tulette saamaan ainakin huomiota kyseisten turvapaikka hakijoiden silmissä ja jopa teoissa!
Tämä ei kai ole vihapuhetta jotain ryhmää kohtaan?
jos on ! niin siinä tapauksessa olen ylpeä siitä! että uskallan sanoa oman mielipiteeni asiasta.
Toisaalta olen ehdottomasti myös sitä mieltä että näiden "turvapaikan"hakijoiden ei pitäisi päästä edes kulkemaan vapaasti missään!,ennenkuin ovat saaneet myöntävän päätöksen turvapaikasta Suomessa!.
Ja turvapaikka ei mielestäni tarkoita sitä,että jäädään loppuiäksi tänne loisimaan ja tuodaan sen perusteella myös koko suku tänne!
Ei! vaan turvapaikka tarkoittaa sitä että annetaan turvapaikka ensinnäkin sitä oikeasti tarvitseville, ja kun tilanne heidän kotimaassaan parantuu niin sitten vain takaisin sinne!
Toki on myös sellaisia tapauksia, että eivät voi palata,mutta nämä tapaukset ovatkin niitä oikeita ja todellisille turvapaikan hakijoille,jotka ovat mielestäni oikeutettujakin kyseiseen turvapaikkaan.
Ja turvapaikka ei mielestäni tarkoita myöskään sitä, että saavat kansalaisuuden!
Herätkää päättäjät !
Kaiken tietysti pitäisi olla aina "tilapäistä". Sitähän täältä tullaan hakemaan, että eläkkeelle pääsisivät. Perhe tekee niin, että tyttö tulee kouluun ammattikorkeaan tänne, sakki perässä, isä ja äiti eläkkeelle. jne.
Kyllähän rajat maksatusoikeuksille on läydyttävä, ei mekään päästä eläkkeelle, jos emme saa palkkatyötä.
Eikö siellä pitäis tehdä jotain järjestyksen ylläpidon vuoksi? Meinaan, että jos sieltä on tullut portto-uutsia, tappelu-uutisia, huumekauppa-uutisia. Alueella pitäisi olla kielto viettää aikaa. Kiinassa varmaan vastaavia kieltoja, ei väki saa kokoontua ellei ole lupa kokoontua tms.
Jos alkaa tulla rikollisuutisia, kaupungin pitäisi se alue sulkea. Onko liian kova vaatimus, miten se on muslimi-maissa, saako seisoskella asemilla. Saksahan on muslimimaa ja Ruotsi sekä Ranska.
Oisko tuossa esimerkki vihervasemmiston tulevaisuuden maailmasta kaikenlaisine rappion merkkeineen. Helsinki on vihreiden ja vasemmiston temmellyskenttä ja rautatieasema on hyvä kuva tulevaisuuden punavihreästä maailmasta.
EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKIKAAN !
http://mvlehti.net/2016/11/09/poliisi-vei-matujen-uhkaileman-naisen-putkaan-otanmaella-8-marraskuuta-video/
Late Lapista. SSSS Ry!
Ja keksit soopaa omasta päästäsi? Onko aikomuksesi lietsoa vihaa persutyyliin? Minä tunnen ison määrän muslimeja, kun olen opiskelun ohella vapaaehtoistyössä ja majoitan kotonani nytkin 3 irakilaistaustaista miestä jotka odottavat oikeuskäsittelyä kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. Muslimeja jokainen. Äärettömän kohteliaita ja ystävällisiä, tekevät minullekin ruokaa ja pesevät pyykkiä kun olen yliopistolla. Kaikki tuntemani muslimit ovat rauhaarakastavia ja ystävällisiä, ja ovat huolissaan yhä lisääntyvästä vihan ilmapiiristä ja heihin kohdistuvasta rasismista.
Oletteko noin raukkoja että pitää vihata?
"Äärettömän kohteliaita ja ystävällisiä, tekevät minullekin ruokaa ja pesevät pyykkiä kun olen yliopistolla. Kaikki tuntemani muslimit ovat rauhaarakastavia ja ystävällisiä, ja ovat huolissaan yhä lisääntyvästä vihan ilmapiiristä ja heihin kohdistuvasta rasismista. "
Tietosi ovat naiiveja, lapsellisia ja pinnallisia. Mutta jatka vaan, kohta on asukkien mummot ja mammat kämpilläsi ja vuokraisäntä sanoo sun sopimukset irti. Ans kattoo, miten sitten.
Mintulla sitä on otsaa. ja menee lujaa.
Minttu on minttu, eli suvakki. Enpäs osta minttusuklaata enää.
Kiittele nyt Minttu. Voisihan se olla niinkin päin, että kun palaat yliopistolta iltapäivisin, joutuisit pesemään ilmaiseksi asunnossa majailevien kuteet, siivoamaan sotkut (kestää 2-3 t), sitten tekesit niille sapuskat, 2 lämmintä ruokaa päivässä ja valmis aamupala (4 t), sitten veisit roskat ulos, pullot kauppaan ja rahtaisit vielä sapuskaa niille tulevaisuutta varten.
Oikeuspäätösten odottelu asunnollasi on tietysti avoin kysymys, johon ei ole vastausta, joten se voi jatkua vaikka 2 vuotta. Miten ehdit itse käydä tienaamassa, jos vuokralaisesi eivät maksa mitään ja sinä teet niille vielä majoituspalvelutkin?
Tyhmä suomalainen nainen, on todella tyhmä, yhteiskunta antaa rahaa ja nämä levittävät jakelun Lähi-Itään ja Afrikkaan.
Taidat Minttu olla melkoinen lortto, kun pillu kestää kolmelle irakilaiselle antaa päivittäin. Tai pienethän niillä irakilaisilla on...
Aloittaja, kutsuitko sentään poliisin paikalle sinne asemalle tyttöjä suojaamaan?
Karkuun mitään tekemättä !!!
ON se nyt jumalauta kumma, että tämä kansa on täysin mitätöntä ja kyvytöntä, vaikka omaa porukkaa on laumoittaen saatavilla avuksi !!! HYISaatana sentään !
Steissille pitäisi nyt ensin palauttaa ne poliisin tilat. Sitten viisi jalkapartiota alueelle iltaisin. Häiriökäyttäytymiseen nollalinja, eli heti vaan koppiin kymmeneksi tunniksi, rikokselta ja häiriöltä suojaamiseksi.
Yhteiskunnan pitäisi laatia säännöt, joiden toistuvasta rikkomisesta maastakarkoitus, rikoksista puhumattakaan. Jo ehdollinen vankeusrangaistus pitäisi tietää paluuta jonnekkin päin lähi-itää, jos kotimaa on epäselvä, tai ei ota vastaan. Sopeutumattomuus kouluun ja opiskeluun, sama homma.
Muslimit sopeutuu kovaan kuriin ja järjestykseen. Ne nauraa kaikki meidän systeemeille, kun mistään ei seuraa mitään.