Alkoi kaikki paruntumaan, nousemaan hinnat

Teki hyvää Trumpin valinta, ihmiset on toiveikkaina paremmasta.
Markkinoiden reaktio kuvaa hyvin tilannetta.
mm meidän kurssit nousi mm metalliteollisuuden SSAB esimerkiksi, vaikka onkin Ruotsalainen, silti vaikuttaa meille paljon.

mm tekee Talvivaaralle hyvää metallien hintojen nousu.
Pörssit nousee, paikoin jopa rajusti.

Trump luottaa avoimeen markkinatalouteen ja länsimaiseen demokratiaan, Clinton oli sosialistisen säännöstelytalouden edustaja.

Apurahataiteilijat ja sosialistimedia rummuttivat Clintonia. Kansa ei onneksi lähtenyt mukaan puhallukseen.
Sosialisti taiteilijat parastaikaa USAssa mellakoivat vaalia vastaan, polttaen ja rikkoen paikkoja.

Trump tapaa klo 16 Obamaan Valkoisessatalossa, siitäkin voi katsoa lähetyksen, maailma näin pienennyt, vaikka noin etäällä, se katsottavissa.
VAikuttaa mehinkin paljon muutos USA politiikassa, vaikkei vielä niin tiedetä, mutta henki jom odottava, saadaan parempaa aikaan.
Tyhjänpäiväiset vasemmisto nyssykät saadaan johdosta pois.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Radiossa+oli+Tampereen+suunnan+vasemmisto+dosentti,+kertoi,+ettägallupit+kysytty+vääriltä+henkilöiltä,+kun+niin+heitti+USA+presidentin+vaaliennusteessa.+Eihän+sitä+gallupeilla+äänestetty.+Kuullosti+kuin+vieläkään+hoksannut,+että+vaalit+pidetty+ja+sosialiusti+hävinnyt.Moitti+ääenstäjiä,+moitti+kaikkia+kun+väärin+äänestetty.Selitti+ja+selitti,+miten+olisi+pitänyt++menetellä+että+olisi+mieluinen+tullut+komukalle.Näin+ne+meidänkin+gallupit,+joita+mm+Yle+ostaa+isolla+rahalla,+ja+miksi,+ei+niillä+mitään+pohjaa+olla+oikein.+2000+otos+josta+puolet+ei+tajua+koko+kyselyä,+edes+puoluettana+eivät+osaa+sanoa,+kannatustaan.Ja+nämä+tekee+gallupit+1,2+%+virhemarginaalilla.+Mekoinen+huijaus+siinäkin+menossa.

Äänestä
  • Dosentti oli aivan oikeassa todetessaan, että useimpien tutkimusyritysten otannat olivat Yhdysvaltain presidentinvaalien edellä huonosti laadittuja ja lisätessään, että vastaavia virheitä tekevät myös suomalaiset tutkimusyritykset.

    Panit varmaan merkille, että "vasemmisto dosentti" kertoi kommunistikertoimesta, jonka suomalaiset tutkimusyritykset antoivat aikoinaan kommunistien ja SKDL:n kannattajille, koska tiedettiin, että suuri osa niiden kannattajista ei kehtaa kertoa kyselijöille kannattavansa kyseisiä puolueita.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Dosentti oli aivan oikeassa todetessaan, että useimpien tutkimusyritysten otannat olivat Yhdysvaltain presidentinvaalien edellä huonosti laadittuja ja lisätessään, että vastaavia virheitä tekevät myös suomalaiset tutkimusyritykset.

    Panit varmaan merkille, että "vasemmisto dosentti" kertoi kommunistikertoimesta, jonka suomalaiset tutkimusyritykset antoivat aikoinaan kommunistien ja SKDL:n kannattajille, koska tiedettiin, että suuri osa niiden kannattajista ei kehtaa kertoa kyselijöille kannattavansa kyseisiä puolueita.

    Kyllä kuuntelin, ei niin kaikki jäänyt mieleen.
    Kumma tuo autoradion kuuntelu sikäli, että jää pätkiä pois, kun väliin pitää niin keskittyä itse pääasiaan, eli autolla ajamiseen. Ei jäänyt mieleen nimi, tämän Tamperelaisen oliko nyt dosentti vai frofessori ? Siinä lopussa toimittaja kiitteli nimeltään.
    Tämä Ylen toimittaja on oikein pätevä, sitä kelpaa kuunnnella aina.
    mm tänään esiintyi paljon päivänlähetyksissä. mm maailmanpolitiikan arkipäivää.

    Liikenne tosiaan jo tänäpäivänä niin kiihkeää, että saa siihen kiinnittää kaiken huomionsa. Ihan eriä kuin esim. 90-luvun alun laman, silloin oli tiet tyhjiä pitkiä matkoja. Vaikka Helsingistä lähti pohjoiseen 20 km jälkeen jokunen auto näkyi.

    Jos vielä heittäisi, kun tässä ollaan, sitten poistun lopullisesti tältäpäivää, niin polttoaineesta, kun tuli sekin tuossa päivällä esille, eräässä tilaisuudessa, että miten öljy tuomittiin loppuvaksi kymmeniävuosia sitten. Nyt öljyvaroja tunnetaan enemmän kuin koskaan ennen, kun etsintä parantunut ja tuotantolaitokset meidän käyttöömme. Ollaan nyt viisaita kun ollaan tekemässä politiikkaa, että öljystä luovutaan pikkuhiljaa mahdollisimman paljon. mm uusia ydinvoimaloita, jossa Ruotsikin pakotettu tulemaan mukaan, saivatkin jo luvan 8 :n ydinvoimalaan, tai ainakin periaateluvan. Saksassa vaihtuu valta, palaavat ydinvoimaan, melkein pakko.

    https://www.youtube.com/watch?v=0gJN9LGn3yQ

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Parempaa.odotelessa kirjoitti:

Teki hyvää Trumpin valinta, ihmiset on toiveikkaina paremmasta.
Markkinoiden reaktio kuvaa hyvin tilannetta.
mm meidän kurssit nousi mm metalliteollisuuden SSAB esimerkiksi, vaikka onkin Ruotsalainen, silti vaikuttaa meille paljon.

mm tekee Talvivaaralle hyvää metallien hintojen nousu.
Pörssit nousee, paikoin jopa rajusti.

Trump luottaa avoimeen markkinatalouteen ja länsimaiseen demokratiaan, Clinton oli sosialistisen säännöstelytalouden edustaja.

Apurahataiteilijat ja sosialistimedia rummuttivat Clintonia. Kansa ei onneksi lähtenyt mukaan puhallukseen.
Sosialisti taiteilijat parastaikaa USAssa mellakoivat vaalia vastaan, polttaen ja rikkoen paikkoja.

Trump tapaa klo 16 Obamaan Valkoisessatalossa, siitäkin voi katsoa lähetyksen, maailma näin pienennyt, vaikka noin etäällä, se katsottavissa.
VAikuttaa mehinkin paljon muutos USA politiikassa, vaikkei vielä niin tiedetä, mutta henki jom odottava, saadaan parempaa aikaan.
Tyhjänpäiväiset vasemmisto nyssykät saadaan johdosta pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu