Yhdysvaltojen presidentinvaalien lopputulos osoitti kuinka väärässä asiantuntijoiksi itseään tituleeraavat narsistit olivat. Taloustutkimuksen johtavat huippuasiantuntijat aina firman johtajaa myöten tiesivät vaalien lopputuloksen yhtä hyvin kuin kuka tahansa tarhalapsi joka olisi heittänyt kruunaa ja klaavaa kolikolla sekä saanut tulokseksi Clintonin. On vihjailtu että Taloustutkimus ennustaa erään Kolera-altaassa asustelevan naurulokin puuhista miten taloudessamme kulloinkin tulee menemään. Nyt Taloustutkimus onkin teettänyt uuden itseään hyvin kuvaavan mainoksen eli Taloustutkimus on surkea ja epäluotettava kumppanisi oikealla tiedolla johtamisen viidakossa.
Taloustutkimuksen naurulokki petti
MalminJaska
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.