parhaaseen katseluaikaan perjantai-iltana keräten rahaa ns. hyväntekeväisyysfirmojen (SPR, Plan, World Vision, Kirkon ulkomaanapu jne.) pohjattomiin pusseihin. Ei nappaa ei.
Yle esittää sosiaalipornoa kehitysmaista
zxiyrzs
751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Paljonkos spärrän pääsihteeri tienasikaan. Taisi olle yli 120.000 euroa vuodessa.
Ensisijainen vastuu kehitysmaiden lapsista on niiden valtioiden poliitikoilla ja virkamiehillä joissa lapset asuvat. TÄMÄ TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN.
Apufirman hinttipomo kärysi housut kintuissa panemasta pikkupoikaa Thaimaassa. Kovin tyypillistä menoa nykyiselle kirkkoväelle. Huijareita ja raharosvoja kaikki.
Lahjoitushalut häviää nopeasti, tälläisen sikailun paljastuttua.
Afrikkanmaihin ja muihin maailman kehitysmaihin on kerätty rahaa ainakin 50 vuotta ei kannettu vesi kaivossa pysy kun noissa maissa on ilman tolkkua perseileviä poliitikkoja, virkamiehiä ja muita ahneita välistävetäjiä.
Koko Nenäpäivätuotto ehkäisyvälineisiin. Tulisi yhteiskunnallisesti suurin hyöty.
Asiaa.