Viljelijät kamppailevat oikeuksiensa puolesta

Olga Campos, ei päässyt aikanaan kouluun, mutta hän piti huolen seitsemän lapsensa koulutuksesta. Se vaati kovia ponnistuksia pientä tilaa hoitavalta yksinhuoltajalta.

– Mieheni lähdön jälkeen raadoin aamusta iltaan kuumassa, kylmässä tai sateessa. Maatilan ja siivoustöiden ansiosta onnistuin kouluttamaan lapset.

Maaseudun naiset muodostavat neljäsosan maapallon väestöstä, tuottavat yli puolet maapallon elintarvikkeista ja kärsivät niin taloudellisesta, sosiaalisesta kuin sukupuolisestakin syrjinnästä.

Lapsen henkiinjäämismahdollisuudet paranevat 20 prosenttia, jos perheen raha-asioita hoitaa äiti.

Jos maaseudun naisilla kautta maailman olisi samat oikeudet kuin miehillä, se lisäisi ruuan tuotantoa 20–30 prosenttia ja pelastaisi 150 miljoonaa ihmistä nälältä.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3629280-argentiinan-naisviljelijat-kamppailevat-oikeuksiensa-puolesta
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Maailmanparantaminen on varmaankin aloitettava riittävän kaukaa ?

Jos kohde olisi se mihin voi vaikuttaa ja tulokset jää samaan tasoon kuin kaukomaissa on tulos vähintäänkin nolo. On siis parempi haukkua kuuta kuin talikynttilää pöydällä, senhän voi sammuttaa jos intoa on.Sankaruutta arvostetaan sen mukaan mitä vastassa oleva on ja toki maailmanlaajuisesti kuten N-liitto aikoinaan paransi ja huolehti "maailman proletariaatista".

Äänestä

Itsekkyys ja ryhmäitsekkyys eivät pitkälle kanna.

Ilman yhteistyötä ja solidaarisuutta ihmiskunta ei ole ihmiskunta, vaan joukko "eläimiä".

Äänestä

Naisen asema on maailman laajakantoisin ihmisoikeuskysymys. Ruokaturvasta alkaen sillä on seuraamuksia, jotka suuruudessaan ylittävät kaikki muut ihmisoikeuskysymykset.

Äänestä

Miesten pyrkimys hallintaan on arkaainen jäänne ja sen tarve nyky-yhteiskunnan monilla elämänalueilla on vähäinen. Hedelmällisyys on väkivaltaa tärkeämpää.

Äänestä

Hedelmällisyys on väkivaltaa tärkeämpää.

Vaan miten tuo on todistettavissa ? Syntyneitten suomalaisten määrä laskee vuosi vuodelta ja kun ilmainen ehkäisy tulee ei se ainakaan lisää sitä. Ikäluokat pienenevät ja väestö supistuu. Tuo hedelmällisyys höpötys koskee vai marginaalista väestönosaa jos sitä ei usko kannattaa mennä joskus vaikkapa julkiseen kulkuneuvoon !
Vastuuntuntoiset ja hyvinkoulutetut poistuvat maasta ja lisääntyminen jää ......

Äänestä

Vain raukat menköhöt merten taa.

Äänestä

Hedelmällisyys on vahvuutta. Väkivalta on pelkoa.

Äänestä

Kiitos hyvästä artikkelista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MummoMökistä kirjoitti:

Olga Campos, ei päässyt aikanaan kouluun, mutta hän piti huolen seitsemän lapsensa koulutuksesta. Se vaati kovia ponnistuksia pientä tilaa hoitavalta yksinhuoltajalta.

– Mieheni lähdön jälkeen raadoin aamusta iltaan kuumassa, kylmässä tai sateessa. Maatilan ja siivoustöiden ansiosta onnistuin kouluttamaan lapset.

Maaseudun naiset muodostavat neljäsosan maapallon väestöstä, tuottavat yli puolet maapallon elintarvikkeista ja kärsivät niin taloudellisesta, sosiaalisesta kuin sukupuolisestakin syrjinnästä.

Lapsen henkiinjäämismahdollisuudet paranevat 20 prosenttia, jos perheen raha-asioita hoitaa äiti.

Jos maaseudun naisilla kautta maailman olisi samat oikeudet kuin miehillä, se lisäisi ruuan tuotantoa 20–30 prosenttia ja pelastaisi 150 miljoonaa ihmistä nälältä.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3629280-argentiinan-naisviljelijat-kamppailevat-oikeuksiensa-puolesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu