Burgeripaikan SDP-sylkijätyttö sai potkut

Kova Trumpilainen kapitalismi iski jo suomeenkin. Nuori ja hyvin työnsä tehnyt vasemmistolainen aktivisti sai potkut työpaikastansa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161114200027291_uu.shtml

Mitään sylkemistä ei edes tapahtunut, mutta uusi, kivikova, Trump-maailma antoi silti kiltille tytölle lähtlpassit.
77564
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Oikein.

2Äänestä
  • Ei pikaruokapaikassa voi työskennellä henkilö, jonka tekee mieli syljeskellä asiakkaiden annoksiin. Olisi mielenkiintoista kuulla asiantuntijan lausunto asiasta, jos työntekijä olisi tviitannut samalla lailla nähtyään Antti Rinteen marssivan sisään punaisessa lippiksessä, jossa olisi ollut teksti "neuvostovastaisuus kitkettävä suomalaisesta yhteiskunnasta".

    1Äänestä

  • Nyt alkoi USA:n pressanvaalien tulos vaikuttaa jo suomalaisiin negatiivisesti.

    1Äänestä

  • Milloin aloittajavajakki ja hengenheimolaisensa ottavat lääkkeensä?

    1Äänestä

Älä murehdi tyttö pieni, nenäpäiväsäätiö ottaa sinut hyväpalkkaisiin kevyisiin töihin. Nyt on taas yli pari milliä millä mällätä. Lennähdät vaikka ensin otsonikerroksen läpi syvimpään Afrikkaan katsomaan kuinka siellä voidaan, mutta ole varovainen.

2Äänestä

Siinä oli monien muiden nykynuorten tapaan työnteon asenne kohdallaan. Vittu mä tälläistä paskaa duunia viitsi tehdä näin huonolla liksalla. Makaan mieluummin kotona ja nostan korvauksia. Kaikille pitää saada kansalaispalkka.

1Äänestä

Voi pikku pissa-Liisaa, että pitää olla tyhmä.

1Äänestä
  • Runopojasta alkanut sylkemiskulttuuri leviää jo ruokapaikkoihinkin! Asiakkaat ei kyllä pidä siitä, ruokapaikan työntekijä hehkuttaa ruokaan sylkemisintoaan. Uskaltaakos sitä enää mennä hampurilaiselle?

    1Äänestä

  • noniin- kirjoitti:

    Runopojasta alkanut sylkemiskulttuuri leviää jo ruokapaikkoihinkin! Asiakkaat ei kyllä pidä siitä, ruokapaikan työntekijä hehkuttaa ruokaan sylkemisintoaan. Uskaltaakos sitä enää mennä hampurilaiselle?

    Vapaassa kasvatuksessa lapsi ei saa rajoja itselleen. Sitten ällistyy kun tekee työelämässä jotain perverssiä ja yhtäkkiä ympäristö reagoikin. Ihme.

    Sitten se vajaakasvatettu ottaa marttyyrit. Täytyyhän sitä ihmisellä olla sentään oikeus omaan sylkemiseensä. Ihme ahdasmielisiä ne työnantajat.

    Äänestä

..olisi kussut siihen! mutta, mainio esimerkki siitä ,kuinka suomen media saa valtoihinsa ihmiset. Jopa typerä hampurilais -idiootti jopa "ajattelee" ja on harmissaan, kun amerikkaan tulee Trump presidentiksi........

1Äänestä
  • Tää on vaan se Lapuan Laki, joka nyt on astunut voimaan myös Suomessa. Kunnolla olevat ja elävät, työteliäät ihmiset, ne on aina turvassa.

    Mutta rääpivät ja repivät ryssän vasemmistovoimat tullaan kitkemään tästä kansakunnasta nyt pois.

    1Äänestä

Punapää ilmeisesti pisti sakset kiinni, eikä päästänyt ketään firmasta edes sovittelumielessä länkien väliin, hakemaan niitä menetettyjen myyntitulojen kompensaatioita.
http://i.imgur.com/sb824Mm.png
Potkuthan sellaisesta niskottelusta tulee.

1Äänestä
  • hehe. Runopoika on tehnyt vaikutuksen. Syljeskely nostaa kulttuuri-julkkikseksi!

    Äänestä

  • Feministi. Jopa jotakin.

    Äänestä

Ihan oikein mokomalle.
Mutta mitä lippalakkeihin tulee, itse haluaisin ampua kaikki joilla on lippalakki päässä, sellainen jossa se lippa on suora levy. Alkaen niistä jotka syövät se lakki päässä.

1Äänestä
  • Sinä lienet niitä kapeakatseisia vasemmistoälykköjä? Niitä jotka vahtivat sairaalloisen tarkkaan, että heidän oman lippalakkinsa lippa on varmasti ja jatkuvasti kierrettynä riittävän pyöreälle tötterölle.

    Kaikki vain loivasti lippansa käpertäneet, puhumattakaan suoralippaisista, ne lähettäisit mieluusti ruoskittaviksi ja maasta karkoitettaviksi inhokeiksi.

    Tietenkin toivottelen sinulla oikein hyvää marraskuun 14. päivää. Jatka ihmeessä sen lippiksesi kipertämistä.
    Ja pysy mieleltäsi noin terveenä ja raikkaana jatkossakin.

    Äänestä

Ei kai joku toinen ääliö puolustele täällä tätä uhkasylkijää jonkun presidentti kisan takia...buaahhhhh
Onneksi trump voitti. Nuo clintonistithan on ihan kahelia porukkaa.

Äänestä

Minä olisin oksentanut "jäbän" burgeriin. Ja kussu sen colamukiin.

Äänestä
  • Näkyy, että teillä kotona on jo harjoiteltu noita.

    Äänestä

Minä olisin kakannut Hillary-fanin burgeriin ja uittanut munia sen kolassa.

Äänestä
  • Muuten ihan kiintoisaa settiä, mutta tuokin äijä höpisee niistä helvetin Anunnakeista. Koko teoria Anunnakaista ja ns. "Nordic" alieneista on pelkkää sontaa.

    Ja et oikeasti kuvittele että ihmiset vaivautuu tekemään yhtään mitään vaikka Eliitin jäsenet itse kertovat asian suoraan? Ihmiset ovat pohjimmiltaan itsekkäitä, hedonistisia ja aivottomia kusipäitä, jotka ansaitseekin tulla orjuutetuksi. Varsinkin uskovaiset.

    Kunnia Rothschildeille ja Illuminatille, he eivät sentään ole aivottomia lampaita.

    Uusi maailmanjärjestys, täältä tullaan.

    Äänestä

Mielisairas paskakasa heitettiin ulos terrorisoimasta yritystä ja sen henkilökuntaa. Uhkaili sylkeä hepatiittikuolaansa hampurilaiseen. Todella hullu psykopaatti, joka kuuluisi vankimielisairaalaan.

Äänestä

Hese hoisi tuon tosi huonosti,pyydetään kunnioittamaan kunniatonta ihmistä. Se nimi on noin 20 eri palstalla.

Äänestä

Joku hampurilaispaikassa työskentelevä voisi tehdä pienen källin, jos tämä tytsy tai "upseeri ja herrasmies" eksyy kyseiseen paikkaan syömään. Sitä saa mitä tilaa. Tietenkään ei sitten kannata somessa asiasta huudella, pelkästään naureskella itsekseen.

Äänestä

PAMin on laitettava riistäjä-hesburger saartoon ja estettävä yrityksen toiminta, kunnes omistajat pyytävät työntekijältään anteeksi ja peruvat irtisanomisen.

Äänestä
  • Tuleeko sitten hinnastoon lisänä "räkä". Että se, joka sitä kaipaa, saa sen lisähintaan. Ja muuten ei.

    Jos työntekijä menee siinä tilanteessa räkäisemään asiakkaan ruokaan, niin voi antaa sillä perusteella potkut, koska antoi luvatta alennusta.

    Äänestä

Kusipäälehmä sai mitä halusi.

Äänestä

Tavjalla on punainen lippalakki.

Äänestä

Musta tervehtiä vihervasuria sylkäisemällä iso räkäklöntti päin naamaa.

Äänestä

Räkä-Elina sai kenkää duunistaan, saa nähdä vetääkö jutun raastupaan. Joku työoikeuden proffa nimittäin kertoi että työtekijä voi hyvin vaikka ilmoittaa asiakkaalle että haluaa paskoa tämän ruoka-annokseen, se ei ole kuulemma lopputilin arvoinen teko jos ei toteuta uhkaustaan.

Äänestä
  • Mä veikkaan ettei Hesellä ollut muuta mahdollisuutta, jos ne olisi antaneet tuon jatkaa niin kukaan ei kävisi tuolla enää syömässä ja tuskin käy nytkään. Vaikka joutuisivat maksamaan sakot työoikeudessa niin sekin parempi. Pahimmassa tapauksessa niiltä menee toimipaikka nurin asiakaskadon takia.Tuo proffahan on joku anti-trumpisti muutenkin.

    Äänestä

  • Joo ei olisi muissa paikosisa mutta ulostamis fiksaatio ruokapaikassa ei oikein toimi, aina kun ihmiset näkee hesen hampurilaisen ne miettii vaan räkä elinaa,

    Äänestä

  • kdjfkdjf kirjoitti:

    Mä veikkaan ettei Hesellä ollut muuta mahdollisuutta, jos ne olisi antaneet tuon jatkaa niin kukaan ei kävisi tuolla enää syömässä ja tuskin käy nytkään. Vaikka joutuisivat maksamaan sakot työoikeudessa niin sekin parempi. Pahimmassa tapauksessa niiltä menee toimipaikka nurin asiakaskadon takia.Tuo proffahan on joku anti-trumpisti muutenkin.

    Ei paikassa missä on tuon näköinen myyjä, kovin herkästi kukaan käykään. Pitäisikö tuon mukamas olla naispuolinen ihminen? Jos on, niin kovin on huonot geenit saanut vanhemmiltaan.

    Äänestä

  • kaisanoasaa kirjoitti:

    Ei paikassa missä on tuon näköinen myyjä, kovin herkästi kukaan käykään. Pitäisikö tuon mukamas olla naispuolinen ihminen? Jos on, niin kovin on huonot geenit saanut vanhemmiltaan.

    Naisilla nyt vaan on huonommat geenit, siksihän niitä ei tuomitakaan niin helposti., saavat vajakkialennusta.

    Äänestä

En käy enää Hesburgerissa. Siellä on liikaa kieroutuneita demarinalkuja.

Äänestä

Onkohan suomenkin pikaruokaloissa jatkossa vain valkoihoisia työntekijöitä?

Äänestä

Seurusteliko Elina ja Jimi Räkä keskenään?

Äänestä
  • Ravintola-alalla pitää olla äärimmäiset kovat puhtausvaatimukset juuri tuon vuoksi. Kokemuksesta tiedän, mitä vaihtoehto voisi olla. Välimeren alueella esim. ei ole juuri mitään valvontaa ja senpä vuoksi esim. myydään sen tason lihatavaraa, että jos viheltää, se alkaa tulla lautasella kohti.

    Suomessa on onneksi eri tilanne. Pidetään niin. Ja jos potkut jouidenkin mielestä olisikin liian kova rankaisu yhdelle, potkujen antama viesti on kuitenkin enemmän kuin tarpeen kaikille. Että ruuan puhtaudesta pidetään kiinni.

    Äänestä

Onhan se pelottavaa, jos asiakaspalvelijat alkavat määritteleen asiakkaiden mielipiteitä. Mitä välii sillä, mitä asiakas ajattelee. Firmaa kiinnostaa vain rahallinen voitto, ei mikään mielipide. Tämä asia täytyy kait nykyään selkeästi sanoa ja rautalangasta vääntää asiakaspalvelijoille, jotka ilmeisesti elävät jossain utopiassa.

Äänestä

Nyt räkä-Elina juttuja poistellaan suomi24:jältä.

Äänestä

Yhteiskuntamme pohjasakka täällä purkaa pahaaoloaan. Ei auta. Olette epäonnistuneet ihmisinä.

1Äänestä

Ei saa irtisanoa jos harrastaa parempaa (c) räkimistä!

Äänestä

Samaa mieltä edellisen kanssa. Minustakin vihervasurihörhöjen sekoilu saa loppua.

Äänestä

Huusiko työntekijä samalla Allah U Akbar

Äänestä

Toisin kuin se Rautatieaseman "aktivisti" jolla oli rikosrekisteri pitkä kuin nälkävuosi, tämä demarityttö ei kuitenkaan kuollut.

Äänestä

Yhteiskunnan mädänneisyys on edennyt jo tasolle, jossa poliisia kivittävät maahanmuuttajat saavat veronmaksajien kustantamaa kahvia, kun taas aseistautumattomia kansallismielisiä hakataan rautaputkella puhtaasti hakkaamisen ilosta, kirjoittaa Magneettimedia.

Viimeisin esimerkki hesarin toimittajantyöstä saatiin viikonloppuna, kun Pohjoismainen Vastarintaliike osoitti Tukholmassa mieltä Eurooppaan kohdistuvaa pakolaistulvaa vastaan.

Mielenosoitukseen osallistui noin 700 ihmistä.

Tapahtumavideoiden perusteella paikalla oli myös paljon eläkeikäisiä ruotsalaisia, jotka ovat nähneet, kuinka heidän kotimaansa on tuhottu sisältäpäin täydellisesti muutamassakymmenessä vuodessa.

Marssijoita vastassa oli odotetusti joukko törkyisiä äärivasemmistolaisia ja maahanmuuttajia, joiden mielestä isänmaallisilla eurooppalaisilla ei ole oikeutta ottaa julkisesti kantaa politiikkaan.

”Vastamielenosoittajat” heittelivät palavia hätäsoihtuja marssijonoa kohti välittämättä lainkaan siitä, olisivatko soihdut osuneet nuoriin aktivisteihin vai ikäihmisiin.

Kulttuurimarxistit heittelivät soihtuja tietysti turvallisen välimatkan päästä, jottei heidän tarvinnut kohdata kasvotusten 700-päistä kansallismielistä joukkiota.

Helsingin Sanomat on kuluneiden vuosien aikana kauhistellut jatkuvasti ”ääriliikkeiden” ja ”poliittisen väkivallan” yleistymistä.

Mikäli lehti olisi rehellinen, olisi sen täytynyt tietysti tuomita vasemmisto- ja maahanmuuttajahuligaanien rikokset Tukholman tapahtumia käsitelleessä uutisessaan.

Helsingin Sanomat on kuitenkin Erkko-säätiön omistama valemedia, jonka mielestä poliittinen väkivalta on sallittua, mikäli sitä tehdään monikulttuurisuuden nimissä.

Niinpä palavat hätäsoihdut muuttuivat "toimittajan" kynäilemässä uutisessa ”lumipalloiksi”: ”Uusnatsit saivat Tukholmassa vastaansa lumipalloja – poliisi ottanut kiinni useita vastamielenosoittajia.”

Kansallisen Vastarinnan sivuilla hämmästynyt kommentoija kysyikin aiheellisesti: ”Hesarin tiedotuslinja on mielenkiintoinen. Jos paiskaisin palavan soihdun siis jonkun roskamedian toimittajan naamaan, kyse olisi lumipesusta?”

Mikäli valkoiset ruotsalaiset olisivat heitelleet monikulttuuriseen mielenosoitukseen palavia soihtuja, ne eivät tietenkään olisi muuttuneet Erkko-median käsittelyssä ”lumipalloiksi”.

Todennäköisesti tapauksesta olisi uutisoitu vähintäänkin joukkomurhayrityksenä.

Helsingin Sanomien viesti väkivaltaisille maahanmuuttajille ja vasemmistolaisille on, että heillä on median hiljainen tuki takanaan.

He saavat hyökätä väkivaltaisesti rauhanomaista mielenosoitusta vastaan vailla pelkoa siitä, että heidät leimattaisiin lehdistössä terroristeiksi.

Äänestä

puolueeton media yllyttää suvaitsevaisia erimieltä olevia vastaan koska nämä laitetaan tuomiolle samalla lailla kun mv lehti?

Äänestä

Tyhmähän tyttö oli ja on. Koska viherpiiperö, mutta kuitenkin räkäisy jäi vain uhkauksen asteelle.

Fudut liian kova rangaistus.

Äänestä
  • Ei ole.

    Äänestä

vielä suuremman uutisen tästä tekee se että suvakki oli töissä.

Äänestä
  • Jaa töissä? Eikös se ollut räkimässä ja tekemässä propagandaa?

    Äänestä

Ei ruokapaikan työntekijä saa kirjoittaa asiakkaista halveksivasti, saati uhkailla saastuttavansa ruokia. Jos kirjoittaisi noin matuista niin olisi kyse jo viharikoksesta ja tulisi sakkojakin. Vie helposti paljoin asiakkaita ellei tuollaisiin kirjoitukseen reagoida kunnolla, onhan youtubessa ollut videoita mssä kusseetkin ruokiin. Ei sen puoleen, hesburgerin omistaja karkoitti itse paljon asiakkaita kirjoitteluillaan.

Äänestä
  • "Vie helposti paljoin asiakkaita"

    Nimenomaan. Irtisanomisen syy: työnantajan vahingoittaminen.

    Mutta nämä jungnernassut on opetettu pienestä että mitä tahansa saa tehdä ja muun maailman on vaan suvaittava joten osittain myös systeemin vika.

    Äänestä

Olisin perseraiskannut vielä läksiäisiksi

Äänestä

tämä vain osoittaa sen ettei suvakit ajele ihan täysillä?

Äänestä

SVR on venäläisten terroristijärjestö Suomessa.

1Äänestä

KUKA työnantaja pitää sellaistayöntekijää,-joka on valmis sylkemään räkäänsä maksavan asiakkaan leipään !

onkojärki aivan totaalisesti kadonnut ? Tämä hyvin epäilemäni järjetönkehitys ON VENÄJÄLÄISTEN KEHITTÄMÄ IDIOOTTIMAISUUDEN LEVITYS JA UUSI ASE !!!

Muuten tämä ei ole mahdollistakaan, ja sivustokin toimii ihan kuin persereikä,-nykii ja paukkaa !!!

1Äänestä

Mistä sä ton sdp:n tohon keksit? Trumpko opetti valehtelemaan.

1Äänestä

SDP, YLE, Hesari... tuolla asenteella duunipaikkoja riittää!

Äänestä

Kuka oikeasti käyttää tuollaista kieltä kuin tuo alempi? Niin siis kun sillee tällee tollee....

http://i.imgur.com/5IzQ8z1.png

Äänestä

..hah, mitäs jos olisikin piirtänyt pilakuvan muhametista? Jos tulija olisi ollut muslumaani jostakin Irakista? Olisiko pam antanut heti potkut? ja muslimit olisivat saaneet leikata kurkun poikki, kuten he tekivät Pariisissa pilapiirtäjälle?
mutta, trumpin kannattajan pääällle syljetäään, oikeeeesti...

Äänestä

Ruuan suhteen pitää olla jyrkkä nollatoleranssi. Mikään ruuan sotkeminen tai edes sellaisella uhkailu ei saa tulla kysymykseen. Vaikuttaa siltä, että potkut on annettu kerrankin aiheesta.

Syleksikööt nyt seinille, kotonaan. Kun on tarpeekseen syleksinyt, sitten voi alkaa kokeilla, millä käytösprofiililla on asiaa ihmisten ilmoille.

Äänestä

Kummalliseksi maailma menee.

Nyt on ravintoloiden ovilla jos jonkinlaista laatu- ja hymytarraa. Että tiedetään laatu. Yhtä puuttuu näköjään: sylkimävapaa vyöhyke.

Äänestä

menin eilen ostamaan tarjousperunaa 10 kg:n säkkiä Itiksestä, No se oli jo tietenkin hamstrattu paikallisten toimesta ajoissa loppuun. Poistuessani yhtään mitään marketista ostamatta yritti kuvan kaunis myyjä estellä jotenkin lähtöäni jolloin käskin hänen harrastaa itsekseen kylppärissä just sitä? Eipä estellut enää vaan väisti minua hipoen hämmentyneenä hymyilen minulle katsoen samalla viehkeästi silmiin..

Äänestä

Olis voinut livauttaa vaikka rotanmyrkkyä sinne hampurilaisen väliin!!!

Äänestä
  • Vihapuhetta -> tutkintapyyntö.

    Äänestä

  • BurkhaPippi kirjoitti:

    Vihapuhetta -> tutkintapyyntö.

    Eihän ole vaan totuuden sivuamista mikä olisi voinut olla totta mikä kuitenkin on jäänyt toteen näyttämättä!

    Äänestä

>> Poistuessani yhtään mitään marketista ostamatta yritti kuvan kaunis myyjä estellä jotenkin lähtöäni jolloin käskin hänen harrastaa itsekseen kylppärissä just sitä?>>

Minä en ole ikinä noin tyly kuvankauniille naisille, jos ne tulevat heittämään mitä tahansa läppää kanssani.

Vaikka neito olisi myymässä pas-kaa kultana, niin kyselen auliisti lisää tietoja. Samalla koetan jututtaa ja etsiä kaikenlaisia pikku heikkouksia ja etenemisteitä, joita kautta saisi tytön numeron tai e-mailin, ja pääsisi muutaman päivän tai viikon aikana tuon mademoisellen pöksyihin sisään.

Valitettavasti en ole Trump tai muu superjulkimo, enkä voi vaan käydä suoraan pil-luun kiinni, vaikka totta kai mieli tekisi

Äänestä

Kun tekee itse väärin niin on syytä ottaa esiin joku transjuttu ja alkaa väittää muita syrjijöiksi! Näin meillä täällä tänään! Minä vaan sanoin sylkeväni johonkin ja olen varsinainen räkähermanni, mutta säälikää minua koska olen poika joka tykkää vetää hameen päälleen.

Haistakaa vittu!

Äänestä
  • Kannattaisi tuonkin kasvaa aikuiseksi ennen kuin kirjoittelee nettiin räkimisfantasioitaan. Tuokaan ei ota vastuuta omasta käytöksestään, siitä mitä hän aiheutti työnantajalleen.Syy on aina muissa, tyypillinen vassari .

    Äänestä

Asiaa. Poikatytöllä on selvästi vakavia mielenterveysongelmia eikä työnantaja voi ottaa sitä riskiä että asiakkaiden terveys vaarannetaan. Odotan vielä että henkilökunta seulotaan tarkasti muiden tällaisten tapausten varalta.

Äänestä

Lesbo Suomesta Lontoossa tekee maatamme ja itseään nyt täyttä häkää maailman kartalle. Hänelle suuri kiitos siitä.

Äänestä

En enää uskalla käydä H-kirjaimella alkavassa burgeri mestoissa...Voi käydä makkaraperunat...

Äänestä

> Odotan vielä että henkilökunta seulotaan tarkasti muiden
> tällaisten tapausten varalta.

Nuo transsukupuoliset ja syljeskelyyn taipuvaiset ob kyllä aikamoinen riski ravintola-alan asiakaspalveluhommissa.

Toivottavasti Hese varustaa myyjänsä jatkossa "Tyttö" ja "Poika" teksteillä varustetuilla punaisille ja sinisillä lippalakeilla.

Silloin asiakas näkee heti, että ei ole transgenderi heitä palvelemassa. Eikä tarvii niin paljon pelätä ja tarkistella räkälimppejä hodarien välistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Maailma-Trump-kovenee kirjoitti:

Kova Trumpilainen kapitalismi iski jo suomeenkin. Nuori ja hyvin työnsä tehnyt vasemmistolainen aktivisti sai potkut työpaikastansa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161114200027291_uu.shtml

Mitään sylkemistä ei edes tapahtunut, mutta uusi, kivikova, Trump-maailma antoi silti kiltille tytölle lähtlpassit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu