"Lopettakaa, te olette ihmiskunnan saastaa."

Ylen haastatteleman matkustajan mukaan kuulutuksessa olisi muun muassa kehotettu junan etuosassa ryypiskelevää maahanmuuttajajengiä häpeämään.
Lopettakaa, te olette ihmiskunnan saastaa. Täyttä paskaa, matkustaja kertoo Svenska Ylelle konduktöörin sanoneen kuulutuksessa.
Helsinkiin matkalla ollut matkustaja kertoo katsoneensa kaverinsa kanssa toisiaan järkyttyneinä. Hänen mukaansa osa matkustajista taas ryhtyi taputtamaan ylistäen, että ”viimeinkin joku uskaltaa sanoa jotain”.
656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rasisteja suomessa riittää.

Äänestä
  • Asiasta saa sanoa. Kuuluttajalle mitali hienosta työstä. Ryyppäävät matut pitäisi heivata niska/perse otteella hankeen mölisemään julkisista kulkuneuvoista.

    Äänestä

  • Tässähän arvostellaan tekoja, jotka kaikesta päätellen ovat olleet ala-arvoisia. Mitä tahansa ei sentään tartte sietää, tulipa se minkä värisestä suunnasta tahansa.

    Äänestä

.

"Kohta joutuu ruots johtoinen oikeuslaitos haastamaan kaikki oikeuteen mielipiteen esittämisestä"

tämä uutinenkin oli svenska ylessä

"Konduktööri kuulutti junan matkustajille "etuosassa ryyppäävästä maahanmuuttajajoukosta", jonka konduktöörin mukaan tulisi hävetä. Hän kehotti joukkiota lopettamaan ja luonnehti heitä "ihmiskunnan sonnaksi" ja "silkaksi paskaksi", kertoo Svenska Ylen haastattelema matkustaja Linda Liljeström. Hänen mukaansa osa matkustajista taputti kuulutukselle.

Liljeström ei ollut itse todistanut tapahtumien kulkua vaan kuuli kuulutuksen toisessa osassa junaa. VR vahvisti Svenska Ylelle, että junassa "oli asiatonta kielenkäyttöä"."

http://yle.fi/uutiset/3-9292828

.

Äänestä

tekee tilaa.

Äänestä

Konduktööriltä siviilirohkeuden osoitus, kun komensi ryyppääjiä. Sipilä voikin luovuttaa uuden mitalinsa sen paremmin ansaitsevalle eli konduktöörille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täyttäpaskaa kirjoitti:

Ylen haastatteleman matkustajan mukaan kuulutuksessa olisi muun muassa kehotettu junan etuosassa ryypiskelevää maahanmuuttajajengiä häpeämään.
Lopettakaa, te olette ihmiskunnan saastaa. Täyttä paskaa, matkustaja kertoo Svenska Ylelle konduktöörin sanoneen kuulutuksessa.
Helsinkiin matkalla ollut matkustaja kertoo katsoneensa kaverinsa kanssa toisiaan järkyttyneinä. Hänen mukaansa osa matkustajista taas ryhtyi taputtamaan ylistäen, että ”viimeinkin joku uskaltaa sanoa jotain”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu