Venäjän vallankaappaajien kokous Suomessa

Venäjän vallankaappaajat oli kutsuttu Suomeen pitämään kokoustaan. Kokoukseen osallistui 75 vallankaappaajaa miljardööri Hodorkovskin johdolla.

Kokous pidettiin Suomessa, koska vallan kaappausta uhoavat eivät luonnollisestikaan voi kokoustaa Venäjällä.

Sauli Niinistö, SUPO ja Sanoma Oy olivat kutsun isäntinä tai ainakin hyvin informoidut kokouksesta.

Kokous oli lyöty lukkoon jo ennen USAn presidentinvaaleja.

Kokouksen piti olla näyttävä Venäjän ja Putnin vastainen uhokokous sekä NATOn nostatuskokous Clintonin vaalivoiton huumassa.

Kun Trump voittikin vaalit, kokouksen uho jäi pieneksi pieruksi, jota enemmänkin piiloteltiin kuin leviteltiin Sanoma Oyn mediassa.
58106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Natottajat olivat järjestäneet Suomeen Venäjän vallankaappauksen kokouksen, jota johti miljardööri Hodorkowski.

Kokouksen piti olla jatkoa Clintonin voitolle sekä Venäjän ja Putinin halveksimisen kokokous ja Suomen Nato-jäsenyyden avajaiskokous.

Mutta kun Trump voitti niin kokous lässähti.

Äänestä

Sauli Niinistö, Ahtisaari, Kanerva, Soini eivät uskaltaneetkaan osallistua kun Clinton ei voittanut.

Äänestä

Rikollinen palaa aina rikospaikalle. Sauli Niinistön presidentintekijä ja Naton äänitorvi Hesari oli paikanpäällä mutta kovin näkymättömästi.

Äänestä
  • Mutta onneksi sai Hodolta haastattelun, jonka nyt voi myös rikollinen Tiltu lukea:-)

    Äänestä

HS-haastattelu
Putin-kriitikko Hodorkovski uskoo Venäjän nykyhallinnon kaatuvan ehkä jo 2018 – ”Putin on ihminen, jonka aikahorisontti on yksi vuosi”
Tunnetuin Putin-kriitikko sanoo valmistautuvansa jo presidentti Putinin jälkeiseen aikaan.

Venäjälle on turha odottaa mitään vallankumousta, joka kaataisi presidentti Vladimir Putinin rakentaman autoritäärisen järjestelmän.

Näin sanoo yksi Putinin näkyvimmistä arvostelijoista, entinen oligarkki Mihail Hodorkovski, joka oli viikonloppuna Helsingissä perustamassa uutta yhteiskunnallista liikettä Venäjälle.

Hodorkovskin mukaan vallankumouksia tehdään maissa, joissa on paljon nuoria.
”Venäjällä keski-ikä on lähellä eurooppalaista keskitasoa, noin 40. Siinä iässä ihmiset eivät ole taipuvaisia koviin muutoksiin, vaan odottavat luonnollista muutosta”, hän sanoo.
”Minustakin maassamme on jo ollut riittävästi voimalla tehtyjä muutoksia. On erinomaista, jos ihmiset voivat elää rauhassa, eikä heidän kartuttamaansa omaisuutta tuhota.”
Hodorkovski muistuttaa, että 1900-luku oli Venäjälle rankka.
”Ihmiset haluavat omistaa asunnon, omistaa kesämökin, ostaa kaikenlaista. Nyt on rauhallista, on mahdollista kartuttaa hyvinvointiaan. Se on heille tärkeää, ja se on ihan oikein. Se on oikea halu, koska demokraattista yhteiskuntaa ei voi rakentaa hyvin köyhien ihmisten varaan. Ihmisille pitää sallia myös jonkin verran materiaalisia arvoja, ei vain henkisiä.”
Vallalla on tosin poikkeuksellisen vahva apatia, hän myöntää. Hänen mukaansa se alkoi keväällä 2012, kun mielenosoitusten päätyttyä ihmiset ymmärsivät, ettei muutoksia tule.
Nyt yhteiskunta alkaa myös toeta Krimin valtauksen keväällä 2014 nostattamasta ”hysteerisestä isänmaallisesta innostuksesta”, hän sanoo. Ihmiset ovat huomanneet, ettei Krimin valtaus parantanut elämää.
Tämä ei tarkoita, että nykymalli jatkuisi Hodorkovskin mukaan loputtomiin. Hän itse asiassa arvioi putinilaisen järjestelmän kaatuvan jo vuosina 2018–2024.
Hodorkovskin mukaan Venäjä on järjestelmäkriisissä, joka ei voi ratketa ilman selviä muutoksia. Voimavarat on käytetty, mutta talous ei voi kehittyä ilman oikeusvaltiota, joka ei sovi nykyjärjestelmälle.
”Putin ymmärtää tämän kyllä hyvin, mutta hän yrittää silti etsiä ulospääsyä kriisistä muuttamatta mitään.”
Hodorkovski sanoo toivovansa Putinin ymmärtävän demokratian ainoaksi toimivaksi tieksi ja siirtävän valtansa seuraajalle, joka aloittaa uudistukset kohti demokratiaa.
”Tietenkin tämä on vain toivoa. Järjestelmän muutos voi mennä paljon kovemmankin skenaarion mukaan.”
Useimmissa muissa arvioissa Putinin on uskottu jatkavan ainakin vuoteen 2024, jolloin hänen seuraava kautensa päättyisi.
Hodorkovski sanoo, että vallanpitäjät etsivät nyt keinoa lopettaa apatia.
”Toivottavasti malli tähän ei löydy uusista sotilaallisista seikkailuista.”
Farkkuihin ja vähän huonosti istuvaan takkiin pukeutunut Hodorkovski hymähtelee usein ja nauraakin haastattelun aikana. Hän puhuu hiljaisella äänellä ja katsoo koko ajan silmiin.
Hän sanoo nyt kotinsa olevan Britanniassa.
”Ajattelen, että minulle kävi hyvin. Nyt voin olla perheeni kanssa ja tehdä, mitä haluan.”
Hän myös sanoo tietävänsä, että vapautui vankilasta viimeisellä hetkellä joulukuussa 2013. Venäjän ja lännen välit kylmenivät jo alkuvuodesta 2014 niin pahasti, että saksalaisten kaksi vuotta Kremlin kanssa käymät neuvottelut Hodorkovskin vapauttamisesta olisivat taatusti katkenneet.
Hodorkovski oli itse asiassa Suomessa juuri siitä syystä, että pitää Putinin järjestelmän romahtamista väistämättömänä. Venäläiset oppositiovoimat perustivat Helsingissä viikonloppuna Hodorkovskin johdolla Avoin Venäjä -liikkeen, joka asetti tehtäväkseen aloittaa valmistelut nykyjärjestelmän päättymisen jälkeiseen aikaan.
Hodorkovskin mukaan syynä ovat huonot kokemukset Neuvostoliiton romahdettua 1991. Silloin tehtiin isoja uudistuksia, mutta ihmisten elintaso heikkeni.
”Minusta 1990-luvun alussa suuri ongelma oli nimenomaan se, että silloiset reformistit olivat hyviä tieteellisiä asiantuntijoita, mutta aika paljon huonompia hallintoasioissa, eivätkä osanneet lainkaan kommunikoida yhteiskunnan kanssa.”
Hän huomauttaa, että tavallisesti yhteiskunnan kanssa kommunikoivat poliitikot. Venäjällä ei poliitikkoja juuri ole, joten liike yrittää kasvattaa heitä tukemalla kampanjoinnissa, vaikka se sinänsä onkin Venäjän nykyjohdon alaisuudessa järjestetyissä vaaleissa turhaa.
Uusi liike ei ole puolue. Eikä oppositioväki yhteen puolueeseen mahtuisikaan. Opposition kesken on erimielisyyttä esimerkiksi siitä, pitäisikö Krim palauttaa Ukrainalle, jolle se kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluu. Hodorkovskikin eroaa läntisestä päälinjasta sanomalla, että Krimistä on löydettävä ”kompromissi” ja krimiläisiä kuultava.

jatkuu...

Äänestä

Jatkoa ...

Hodorkovski sanoo, ettei usko Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin olevan Kremlille niin hyvä ystävä, kuin nyt saattaa näyttää.
”Hän kertoo vielä Putinille rajan, jota ei salli ylitettävän. Luulenpa, että tämä raja ei ole siellä, missä Vladimir Putin haluaisi sen olevan.”
Muuten Hodorkovski puhuu Putinista maltillisesti, lähes kunnioittavaksi, mutta sanoo, ettei usko tällä olevan strategiaa.
”Putin on ihminen, jonka aikahorisontti on yksi vuosi.”
Ja kun valtiollisia instituutioita ei ole, asiat riippuvat Putinista, joka tekee tilannekohtaisia päätöksiä.
”Joku sanoo, että parannetaanpa välejä läntiseen Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin järjestämällä olympialaiset. Kutsutaan sinne kaikki, vapautetaan tämä Hodorkovski vankilasta ja Pussy Riot myös. Hieno idea, sanoo Putin. Ja niin tuhlattiin 70 miljardia dollaria olympialaisiin ja vapautettiin Hodorkovski, jonka suhteen ei nyt tiedetä, mitä tehdä”, hän sanoo ja viittaa vapautumisensa jälkeen annettuun uuteen pidätysmääräykseen.
”Kolmen kuukauden päästä on taas uusi idea. Otetaan Krim, Nato on kohta Sevastopolissa, se on ihan kamalaa. Vallataan siis Krim. Niinpä tehdään, sanoo Vladimir Vladimirovitš”, hän jatkaa.
”Jos olisi strategista suunnittelua, olisi valittu noista toinen”, hän sanoo.
”Tai voi toki sanoa, että on äärimmäisen epäonnistunutta strategista suunnittelua.”

Äänestä
  • Sentään joku suoltaa asiaakin.Onkohan Putin niin yksin vallassa kun Hodorkovski väittää?ja ettei pitkän ajan strategiaa ole kuin 1 vuosi kerrallaan.Onkohan Hodorskovski tämän päivän Trotski?Toivotaan ettei ole.

    Äänestä

MV-lehti tai joku ulkomainen lehti voisi tutkia, onko Sauli Niinistö tai Kanerva tai Soini tai joku muu suomalainen natottaja Venäjän vallankaappaus-seuran jäsen ja ovatko ne antaneet rahaa valllankaappaushankkeelle. Maksoiko Sanoma-säätiö kokouksen kulut?

Äänestä

Hesarin tiltutrolli on näköjään vähintään kokouksen tiedottaja tai sihteeri.

Äänestä

Hesarin tiltutrolli on mukana kaappaushankkeessa.

Äänestä
  • Niinkö? Todellisuudessa mitään kaappaushanketta ei ole ja sellaista ihmettä ei tapahdu, että eläkeukko tekisi töitä tai johonkin osallistuisi!

    Äänestä

Ajaako Niinistö väkisin Suomea sotaan kun järjesti Hodorkovskin tänne Venäjän vallankaappausta suunnittelemaan? toivottavasti asia tutkitaan perinpohjin.

Äänestä
  • Suomessa kukaan ei uskalla tutkia.

    Sauli Niinistö on mukana Usan ja Naton hyökkäyssuunnitelmissa Venäjälle ja Putinin tappamisessa.

    Nyt tuo suunnitelma pitäisi paljastaa kun Trumpista tuli Usan presidentti.

    Äänestä

Sanoma Oyn piti antaa kokoukselle resursseja ja näkyvyyttä, presidentin ja Supon turvallisuutta.

Äänestä

Selvästi Venäjän fasisti-Hodorkovki-trotskilainen kampanja Suomessa.Miksi Suomi aina Venäjän vastaisuuden keskuksena?

Äänestä

Hesari ja Iltis joutuivat tekemään kaapparikokouksesta vain pienen jutun kun koko kokous ja seurue joutuivat naurunalaisiksi ja hölmöläisten puuhasteluksi.

Äänestä
  • Hodorkovski ei ole mikään älypää, Hjalliksen luokkaa.

    Äänestä

  • Analysoi tilannetta varsin mallikkaasti haastattelussa ja totesi samalla, ettei Venäjällä tuke mitään vallankaappausta tai kapinaa!

    Vain meikäläiset Venäjän Tiltut täällä kirkuu hädissään! Hodo on jo ajat sitten palannut Lontooseen, jossa asuu.!

    Äänestä

Sauli Niinistö olisi mennyt kokoukseen jos Clinton olisi voittanut.

Äänestä
  • Ja Kanerva ja Soini.

    Äänestä

Suomalaiset globalistit eivät tajua unensa päättyneen ja NWO:n ajaneen karille. He roikkuvat vielä kynsin hampain unelmassaan ja ylläpitävät Suomen ulkopoliittista katastrofia, jonka seurauksena asemamme tulee olemaan lähivuosina todella ahdas ja ankea.

Tämän kokoomusrandilaisen soroslaisen roskasakin täydellisen ulkopoliittisen fiaskon korjaamiseen menee aikaa, mikäli touhun annetaan jatkua. Kysymys kuuluukin: miksi sen annetaan jatkua? Miksi ihmeessä tässä maassa jatketaan edelleen Yhdysvaltain presidentin haukkumista ja solvaamista, varsinkin kun tiedetään ettei Trump unohda kokemiaan loukkauksia? Miten ihmeessä tässä maassa on vielä virallisia, valtiollisia toimijoita, jotka kuvittelevat Hodorkovskin kaltaisen gangsterin olevan yhtään mikään valtatekijä Venäjällä nyt tai koskaan?

Jos ja kun Venäjällä yritettäisiin niin sanottua Soroksen rahoittamaa värivallankumousta, se tyrehtyisi alkuunsa. Sen valtiokoneiston lisäksi mellakoitsijat saisivat vastaansa noin 40 000 Yön sutta, Venäjän virallisen prätkäkerhon jäsentä, jotka ovat kaikki nationalisteja. Heidän lisäkseen kaduille ilmestyisi hyvin äkkiä kymmeniä tuhansia kasakoita, jotka ovat kaikki nationalisteja. Kuvitelma siitä, että valtaosan omaisuudestaan menettänyt entinen oligarkki voisi jollakin ihmeen konstilla kipata kaikki nuo yli laidan on osoitus Stubbin henkilökohtaisesta tyhmyydestä ja kypsymättömyydestä, mutta kertoo myös siitä, että joku valtion hallinnossa on täysin hukassa.

http://rayhablogi.blogspot.qa/2016/11/ulkopolitiikan-katastrofi.html?m=0

Äänestä

Hordorkovski on pelkkä suunsoittaja, jolla USA, CIA, NATO, Sauli Niinistö, Soini, Kanerva, Sanoma Oy yrittävät kylvää Venäjän vihaa ja Venäjän sekä Putinin halveksuntaa.

Äänestä

Cloittaja kertoi miten asia on. kuvitelkaa miltä lehtijutut olisivat näyttäneet Clinttonin voittaessa KOKOUKSEN TIIMOILTA

Äänestä
  • Silloin Sauli Niinistö, Kanerva, Soini, Aaltola, Salonius-Pasternak olisivat YLE:ssä haukkumassa Putinia, Venäjää ja kehumassa Venäjä-vihaa levittävää Clintonia ja NATOa ja uhoamassa puolustusta, sotaa.

    Äänestä

Sanoma Oy ja Sauli Niinistö ovat hulluja.

Äänestä
  • Ei läheskään niin hulluja kuin Tiltulauma!

    Äänestä

  • Oliko kokouksessa Sanoma Oyn ja puolustusvoimien tiltu-trollaajiakin.

    Äänestä

  • Ei eläkeukko istu minkäänlaisissa kokouksissa:-) EVVK.

    Äänestä

Horo on rosvo joka kavalsi miljardeja ja sai siitä tuomion eli on rosvo todistetusti. Ja nyt sit suomen eliitti kumartaa tätä rosvoa. Kummallinen maailma.

Äänestä

Jos ja kun Venäjällä yritettäisiin niin sanottua Soroksen rahoittamaa värivallankumousta, se tyrehtyisi alkuunsa. Sen valtiokoneiston lisäksi mellakoitsijat saisivat vastaansa noin 40 000 Yön sutta, Venäjän virallisen prätkäkerhon jäsentä, jotka ovat kaikki nationalisteja. Heidän lisäkseen kaduille ilmestyisi hyvin äkkiä kymmeniä tuhansia kasakoita, jotka ovat kaikki nationalisteja. Kuvitelma siitä, että valtaosan omaisuudestaan menettänyt Horo entinen oligarkki voisi jollakin ihmeen konstilla kipata kaikki nuo yli laidan.

Äänestä

Samanlaisia rosvoja on koko Putinin lähipiiri! Hodon synti ei suinkaan ollut rosvous vaan se, että hän erehtyi arvostelemaan herkkähipiäistä vallanpitäjää!

Ei Hodoa ja kumppaneita kukaan Suomeen kutsunut! Tiltut tuntuvat aina unohtavan sen, että EU:n sisällä on vapaa matkustusoikeus!

Äänestä

Hesarin ja Ylen piti tehdä näyttävä juttu Putnin ja Venäjän vastaisesta kokouksesta, mutta Trumpin voitto veti hiljaiseksi.

Äänestä

Kun tämänkin langan lukee, niin todella hienoa nähdä, kuinka TOTUUS (ven. Istina) ja TERVE KRIITTISYYS nykyvenäjän johdon toimintaa kohtaan riepoo todella paljon palstan PUNAPEIKKOJA.

Kaikki putlerin pienten perseennuolijoiden säälittävät vaikuttamisyritykset valuvat tyhjiin, kuin vesi hanhen selästä. ;-)

IMHO.

Äänestä

Kun Trump valittiin presidentiksi, kaikki pienten perseennuolijoiden säälittävät vaikuttamisyritykset valuivat tyhjiin, kuin vesi hanhen selästä.

Äänestä

Maksoiko valtioneuvoston Mantila kokouksen matkakuluja?

Äänestä

Kuka UPI:sta osallistui kokoukseen?

Äänestä
  • Kuka Tiltuista toimi kokouksen puheenjohtajana?

    Äänestä

Kaappareiden kokous oli taas yksi Sanoma -säätiön ja Sauli Niinistön moka ja mahalasku.

Äänestä
  • Sanoma ei uskaltanut levittää uutista kaappaajakokouksesta STT-uutistoimintonsa avulla.

    Äänestä

Sauli Niinistö on sulkeutunut Mäntyniemen kun Trump voitti eikä Suomeen järjestetystä Venäjän opposition vallankaappauskokouksestakaan tullut mitään kun Clinton ei voittanut.

Äänestä
  • Todellisuudessa Sauli ASUU Mäntyniemessä eikä Hodon kokous puuhannut mitään vallankaappausta!

    Tiltu jaksaa valehdella joka asiasta!

    Äänestä

Loistavaa on huomata, kuinka hädissään pietarin bäckmannilaiset ovat. Tuo Hodon juttu on asiallista tekstiä, joka on helppo allekirjoittaa. Putin ja Suomen viides kolonna ovat suomeksisanottuna kusessa. Rahat on kohta putinin valtakoneistolta lopussa ja pikku rotta ajaa itseään kovalla vauhdilla nurkkaan.

Äänestä

Kukahan kutsui? Tietysti joku Israelin ystävä.

Äänestä

Bätmännillä ja muilla tiltuilla alkaa olla kylmät oltavat kun venäjällä valta vaihtuu ja se on mahdollisesti menossa kohti demokratiaa tiltujen viimeinen hätähuuto böö tiltut aikanme on kohta ohi

Äänestä

Tiluillahan on vaihtoehto lähteä 2018 tiltuttaa pohjoiskoreaan siellä riittää trolleille ja tiltuille hommia vuosikymmeniksi hyvää matkaa valtio voisi kustantaa pelkät menoliput

Äänestä

Sauli Niinistö ja Sanoma Oy ei päässyt röyhistelemään Venäjän vallankaappauskokouksellakaan kun Trumpin valinnan myötä kokouksesta tuli idioottien juoruseura.

Äänestä
  • Kaikki mitä Niinistö juonii ja missä se luulee olevansa ovela ja muita viisaampi menee pieleen.

    Äänestä

..niinpä niin, historia toistaa itseään. Lenin ja Stalin olivat suomessa sosiaalidemoktraattien kokouksessakin. Ja lähtivät täältä tovereiden saattelemana...noin 50 miljoonaa uhria ja hirvittävä kyynelten meri tuloksena....

Äänestä

Niinistö ja Sanoma ovat tehneet yhdessä surutyötä kun vallankaappausuhosta tulikin pannukakku.

Äänestä
  • Moni ei uskaltanut osallistua, moni poistui takaoven kautta.

    Äänestä

  • Hesari, IS ja Yle eivät saaneet ottaa kuvia.

    Äänestä

  • Olihan Hodosta kuvia ja haastattelu, jossa tämä totesi (vastoin Tiltujen väitteitä), että mitään vallankumousta Venäjällä ei tule!

    Kyseessä oli etnisten venäläisten kokous! Ei siellä ollut suomalaisia!

    Äänestä

  • Kuva Hodorkovskista ei ollut kokouksesta. Siellä ei saanut ottaa kuvia.

    Kyseessä oli Venäjän valkankaappausta suunnittelevat henkilöt ja kokouksessa oli myös suomalaisia vaikka suurin osa perui osanottonsa kun Trump voitti.

    Äänestä

  • Trump ei liittynyt millään tavalla loloukseen!

    Hodoa haastateltiin, jolloin tämä totesi (vastoin Tiltujen väitteitä), että mitään vallankumousta Venäjällä ei tule!

    Kyseessä oli etnisten venäläisten kokous! Ei siellä ollut suomalaisia!

    Äänestä

HS, IS ja YLE olivat siellä ja UPI Tiilkainen tai Raik tai Aaltoila tai Salonius- Palsternak, poliitikot peruivat.

Äänestä
  • Ja taas Tiltun sepitelmää! Jospa taas tuot jotakin näyttöä väitteellesi!

    Kyseessä oli etnisten venäläisten kokous, joka käytiin venäjäksi. Harva suomalainen edes ymmärtää sitä!

    Äänestä

Sanoman ja Ylen organisoima ja Sauli Niinistön hyväksymä Venäjän vastainen kokous Suomessa meni pipariksi kun Venäjä-vihaaja Clinton ei tullut valituksi USA:n presidentiksi.

Äänestä

Hodo piti kokouksen etnisten venäläisten kanssa!

Heitä ei kukaan kutsunut tai hyväksynyt vaan he tulivat ja pitivät kokouksen ja poistuivat!

Valkeakosken Tiltu yrittää epätoivoisesti tehdä taas tikusta asiaa!

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UhokokouksestaPieniPieru kirjoitti:

Venäjän vallankaappaajat oli kutsuttu Suomeen pitämään kokoustaan. Kokoukseen osallistui 75 vallankaappaajaa miljardööri Hodorkovskin johdolla.

Kokous pidettiin Suomessa, koska vallan kaappausta uhoavat eivät luonnollisestikaan voi kokoustaa Venäjällä.

Sauli Niinistö, SUPO ja Sanoma Oy olivat kutsun isäntinä tai ainakin hyvin informoidut kokouksesta.

Kokous oli lyöty lukkoon jo ennen USAn presidentinvaaleja.

Kokouksen piti olla näyttävä Venäjän ja Putnin vastainen uhokokous sekä NATOn nostatuskokous Clintonin vaalivoiton huumassa.

Kun Trump voittikin vaalit, kokouksen uho jäi pieneksi pieruksi, jota enemmänkin piiloteltiin kuin leviteltiin Sanoma Oyn mediassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu