KAIKKI PERSUT ÄÄNESTIVÄT ANSIOSIDONNAISEN

TYÖTTÖMYYSTURVAN LYHENTÄMISEN PUOLESTA. Taas meni yksi vaalipupaus roskakoriin perseiltä.
136380
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 136

Vanhimmat

56 raukkaa oli äänestysistunnosta pois jotta voi pestä asiasta kätensä ja väittää kysyjästä riippuen puolustaneensa tai vastustaneensa ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkausta. Todellisuudessa nämä petturit ja hämääjät voi katsoa suoraan "Kyllä" äänen ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamisen puolesta antaneiksi, mikäli ei ole lääkärintodistusta sairaudesta jonka takia eivät päässeet äänestykseen. Nimet näistä luikureista heti tähän ketjuun.

2Äänestä
  • Juuri näin,ryhmäkuri

    Poissa
    Jalonen Ari
    Kulmala Kari /ps
    Mäntylä Hanna /ps
    Packalén Tom /ps
    Terho Sampo /ps
    Turunen Kaj /ps
    Vähämäki Ville /ps

    Äänestä

  • PALKATONVAPAA kirjoitti:

    Juuri näin,ryhmäkuri

    Poissa
    Jalonen Ari
    Kulmala Kari /ps
    Mäntylä Hanna /ps
    Packalén Tom /ps
    Terho Sampo /ps
    Turunen Kaj /ps
    Vähämäki Ville /ps

    Ansiosidonnaisleikkurin kannattajia siis ja vielä huijareita jotka haluavat antaa toisen kuvan kannatuksestaan. Nyt myös muiden puolueiden poissaolleet ansiosidonnaisen leikkauskannattajat julki.

    Äänestä

  • ValehtelijaValehtelija kirjoitti:

    Ansiosidonnaisleikkurin kannattajia siis ja vielä huijareita jotka haluavat antaa toisen kuvan kannatuksestaan. Nyt myös muiden puolueiden poissaolleet ansiosidonnaisen leikkauskannattajat julki.

    Eduskuntaryhmä Jaa Ei Tyhjiä Poissa Yhteensä

    Keskustan eduskuntaryhmä 34 0 0 15 49
    Perussuomalaisten eduskuntaryhmä 29 0 0 7 36
    Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 29 0 0 8 37
    Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 0 24 0 11 35
    Vihreä eduskuntaryhmä 1 7 0 7 15
    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä 0 11 0 1 12
    Ruotsalainen eduskuntaryhmä 7 0 0 3 10
    Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä 0 5 0 0 5

    Porvarit pahimpia mutta vasemmistoliittoa lukuunottamatta pettäjiä löytyi yllättävästi myös demareista ja vihreistä. Kipeitä noin suuri joukko ei takuulla ollut.

    Äänestä

  • Petturit kirjoitti:

    Eduskuntaryhmä Jaa Ei Tyhjiä Poissa Yhteensä

    Keskustan eduskuntaryhmä 34 0 0 15 49
    Perussuomalaisten eduskuntaryhmä 29 0 0 7 36
    Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 29 0 0 8 37
    Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 0 24 0 11 35
    Vihreä eduskuntaryhmä 1 7 0 7 15
    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä 0 11 0 1 12
    Ruotsalainen eduskuntaryhmä 7 0 0 3 10
    Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä 0 5 0 0 5

    Porvarit pahimpia mutta vasemmistoliittoa lukuunottamatta pettäjiä löytyi yllättävästi myös demareista ja vihreistä. Kipeitä noin suuri joukko ei takuulla ollut.

    Ansiosidonnaisen leikkuri haluttiin siis ajaa läpi kaikkien muiden kuin Vasemmistoliiton toimesta. Poissaolot kertovat selvää kieltään.
    Nämä asiat päätetään ennakkoon kansalta piilossa.

    Äänestä

  • Petturit kirjoitti:

    Eduskuntaryhmä Jaa Ei Tyhjiä Poissa Yhteensä

    Keskustan eduskuntaryhmä 34 0 0 15 49
    Perussuomalaisten eduskuntaryhmä 29 0 0 7 36
    Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä 29 0 0 8 37
    Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 0 24 0 11 35
    Vihreä eduskuntaryhmä 1 7 0 7 15
    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä 0 11 0 1 12
    Ruotsalainen eduskuntaryhmä 7 0 0 3 10
    Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä 0 5 0 0 5

    Porvarit pahimpia mutta vasemmistoliittoa lukuunottamatta pettäjiä löytyi yllättävästi myös demareista ja vihreistä. Kipeitä noin suuri joukko ei takuulla ollut.

    Entäs kuinkas tää *köh* Suomen nykyään vasemmistolaisin puolue Vihreät nyt noin lipsauttivat? :)

    Äänestä

Persut on selvä työläisten puolue kokoomuksen tapaan, joka on antanut meille jopa työväen presidentin.

2Äänestä

Kyllä siinä 400päivässä vielä kerkiää monta kertaa syljeksimään kattoon! Se on kaksivuotta työttömyyttä! Kyllä sinä aikana pitää jotain töitä löytymän jos halua on! Nuorilla riittäisi 200päivääkin!
!

1Äänestä
  • Vuodessa on 365 päivää. Opettele edes perusasita enne kuin tulet viisastelemaan kokoomuslainen.

    1Äänestä

  • Niin pitäiskin, ja sullakin pitäis olla valkonen mersu, mutta ei vaan ole!

    Äänestä

  • jdxhgfs kirjoitti:

    Vuodessa on 365 päivää. Opettele edes perusasita enne kuin tulet viisastelemaan kokoomuslainen.

    Vuodessa on 200 työpäivää.

    1Äänestä

  • kyllä pitäisi edes perusasiat olla hanskassa kun kommentoi kommentoijan väitteitä, vuodessa on 365 päivää, voi hyvää päivää kirvesvartta kun on ääliö niin on ääliö!
    Ansiosidonnaista ei makseta kuin viideltä päivältä viikossa! 200 ansiosidonnaista päivää riittää kovasti nuorille työhaluttomille ipodi olioille!
    matut pitäisi heti laittaa töihin kustantamaan oleskelunsa, esim. talvivaaraan teitä lapioimaan ja seostus altaita kaivamaan!

    Äänestä

  • Jos töitä ei ole tarjolla, etkä niitä siis saa niin minkäs teet. Kaikista ei ole elämään provisiopalkalla jonka saa valehtelemalla puhelinmyynnissä tai ovelta-ovelle kaupassa. Rehellinen työläinen ei voi noilla elää kun ei osaa rehellisenä ihmisenä valehdella ja laskea luikuria niin että saisi myytyä paskaa saadakseen provisioita. Sitä varten on Jethrot ym. jaskanoauhajat jotka osaa. Suurin osa vapaista paikoista on näitä humpuukityöpaikkoja, normityö ja täysaikatyö löytää pikana tekijänsä, tosin niitä ei juuri ole vapaana.
    Nyt kurjistetaan työttömäksi jääviä työläisiä oikein kunnolla kokkelien, kepulien, persujen, rkp-läisten ja kristillisdemokraattien toimesta.

    Äänestä

  • Tyhjäntoimittajat kirjoitti:

    kyllä pitäisi edes perusasiat olla hanskassa kun kommentoi kommentoijan väitteitä, vuodessa on 365 päivää, voi hyvää päivää kirvesvartta kun on ääliö niin on ääliö!
    Ansiosidonnaista ei makseta kuin viideltä päivältä viikossa! 200 ansiosidonnaista päivää riittää kovasti nuorille työhaluttomille ipodi olioille!
    matut pitäisi heti laittaa töihin kustantamaan oleskelunsa, esim. talvivaaraan teitä lapioimaan ja seostus altaita kaivamaan!

    Nykyinen ansiosidonnainen 500 päivää kestää 1 vuoden ja 11 kuukautta ja PISTE, siitä voi vähäjärkinen laskea paljonko jää kun otetaan 100 päivää pois eli jää maks. 1, 5 vuotta ja se päiväraha on puolet pienempi kuin palkka, mutta verotus korkeampi.
    Tervetuloa vaan joukkoon paskallaistujat.

    Äänestä

  • Tyhjäntoimittajat kirjoitti:

    kyllä pitäisi edes perusasiat olla hanskassa kun kommentoi kommentoijan väitteitä, vuodessa on 365 päivää, voi hyvää päivää kirvesvartta kun on ääliö niin on ääliö!
    Ansiosidonnaista ei makseta kuin viideltä päivältä viikossa! 200 ansiosidonnaista päivää riittää kovasti nuorille työhaluttomille ipodi olioille!
    matut pitäisi heti laittaa töihin kustantamaan oleskelunsa, esim. talvivaaraan teitä lapioimaan ja seostus altaita kaivamaan!

    Anssia maksetaan jokaiselta viikolta 5 päivää, siis 52x5= 260 päivää. Anssi siis kestää 400 päivällä noin 1,5 vuotta (pari viikkoa päälle).

    1Äänestä

  • hfdjkdfs kirjoitti:

    Vuodessa on 200 työpäivää.

    Vai oisko sittenkin virallisesti 258?
    Ku eks TE-toimisto ja KELA ainakin laske et kuukaudessa on 21,5 työpäivää?

    Äänestä

  • Mikko Alatalo , tietysti POISSA

    Äänestä

  • laulunluiku kirjoitti:

    Mikko Alatalo , tietysti POISSA

    Mikko Alatalo. Hupiukko homottaja. Paska laulaja.

    Äänestä

  • laulunluiku kirjoitti:

    Mikko Alatalo , tietysti POISSA

    Kannatti siis ansiosidonnaisen leikkuria, jos ei ole lääkärintodistusta näyttää sairaudesta jonka takia estyi tulemasta äänestysistuntoon.

    Äänestä

  • laulunluiku kirjoitti:

    Mikko Alatalo , tietysti POISSA

    Ryyppäämässä?

    Äänestä

Perussuomalaiset äänestävät myös työmarkkinatuen leikkaamisen puolesta. Persut hyväksyvät myös toimeentulotukeen asumiskulujen omavastuun. Perussuomalainen nauttii kaikkein köyhimpien ja sairaimpien kiduttamisesta kannattaessaan myös lääkekulujen lisäomavastuita ja terveyskeskusmaksujen korotuksia.

1Äänestä
  • Kokoomuslaisia ovat todellisuudessa.

    Äänestä

  • Muistakaa ettei äänestämättömyys ole kannanotto, vaan ääni näille PersKeKo-porvareille ja heidän EKokoomuspolitiikalleen. Älä ole sadomasokisti, vaan äänestä lähimmäistesi puolesta, vaikka itse olisitkin masokisti joka tykkää piiskasta.

    Äänestä

  • Muut on jo persuista lähteneetkin, paitsi sen yrittäjäsiipi jotka ovat äärikonservatiivikokkareita jotka eivät usko evoluutioon.

    Äänestä

  • Onpa nuo persut "äänestäneet" toimillaan myös oman kokonsa mikropuolueeksi saksineeksi. Hyvin ovat leikkuria käyttäneet. Tulee elävästi ne hölmöläistarinat mieleen.

    Äänestä

  • Hei.me.leikellään kirjoitti:

    Onpa nuo persut "äänestäneet" toimillaan myös oman kokonsa mikropuolueeksi saksineeksi. Hyvin ovat leikkuria käyttäneet. Tulee elävästi ne hölmöläistarinat mieleen.

    Hölmöläiset olette äänestäneet kokkarekepulidemarivihervasureita jotka ovat ajaneet Suomen tähän tilaan, kuvitteletko tosiaan että selvittäisiin ottamalla lisää lainaa. eikä persut yksinään edes pystyisi estämään kaikkea. Demarit ja kumppanit siellä olleet päättämässä ettei rikkaiden tarvitse maksaa veroja, olisit nyt tyytyväinen.

    Äänestä

  • Anssinnauttijathan ovat sitä yhteiskunnan etuoikeutettua eliittiä, ay-liikkeen poispilaamaa mamselliduunariporukkaa jotka asustelee luksustaloissa ja ajelee mersuilla. Kyllä näiltä lakkoaseilta voidaan etuja leikata.

    Äänestä

  • No Suomi ottaa yli 5 mrd velkaa joka vuosi, et mistäs SINÄ olisit sit leikannu? :) Jos sulla on parempia ideoita, niin kerro IHMEESSÄ ne!

    Äänestä

  • Liikettä.hanuriin kirjoitti:

    Anssinnauttijathan ovat sitä yhteiskunnan etuoikeutettua eliittiä, ay-liikkeen poispilaamaa mamselliduunariporukkaa jotka asustelee luksustaloissa ja ajelee mersuilla. Kyllä näiltä lakkoaseilta voidaan etuja leikata.

    Juu kyllähä tää Suomi oliskin varmaan paljon parempi ja menestyvämpi maa, jos täällä "ansinnauttijat" ajais aaseilla ja asuis savimajoissa? :) ... vai mitä?

    Äänestä

Persut on hunni attilasta pikkusen oikealle. Vaatisivat työttömille julkisen ruoskinnan jos kehtaisivat.

1Äänestä

Perussuomalaiset on työväenpuolue. Ja lehmät lentävät.

Äänestä
  • -Ja perussuomalainen tekee lentäessään lehmänkäännöksen.

    Äänestä

Orpo talousennusteesta: ”Tilanne huolestuttava”!!!!!
Euroopan unionin (EU) komissio arvioi, että Suomi on niiden maiden joukossa, joilla on vaarana jäädä budjetissaan ensi vuodelle asettamistaan tavoitteista.

jk. jokohan kohta joudutaan taas pienentämään sosialiturvaa?

Äänestä
  • Suomi ykkössijalla kansainvälisessä vertailussa - "Vaikeuksistaan huolimatta erittäin vauras"

    Suomessa on brittiläisen ajatushautomon The Legatum Instituten mukaan maailman paras hallinto.
    Kun maiden hyvinvointia ja vaurautta mitattiin yhdeksällä eri mittarilla, Suomi sijoittui kolmanneksi Uuden Seelannin ja Norjan jälkeen.

    Äänestä

  • siinäs_kuulette kirjoitti:

    Suomi ykkössijalla kansainvälisessä vertailussa - "Vaikeuksistaan huolimatta erittäin vauras"

    Suomessa on brittiläisen ajatushautomon The Legatum Instituten mukaan maailman paras hallinto.
    Kun maiden hyvinvointia ja vaurautta mitattiin yhdeksällä eri mittarilla, Suomi sijoittui kolmanneksi Uuden Seelannin ja Norjan jälkeen.

    "Suomessa on brittiläisen ajatushautomon The Legatum Instituten mukaan maailman paras hallinto."

    Kauhistuttaa siinä tapauksessa ajatellakin millaista ulkomailla on.

    1Äänestä

  • Kyllä tällä pedataan lisää leikkauksia. Koskahan aletaan niiltä yrityksiltä vaatimaan edes jotain vastinetta kaikkiin maksuhelpotuksiin, joita niille on annettu työllistämisen ja investointien nimissä?

    Eikö se pölhösipilä muka näe, ettei leikkaukset köyhiltä tuo yhtäkään työpaikkaa lisää?

    Ongelma on optiojärjestelmä. Kun jokainen johtaja miettii pelkkiä optioita ei investointeja tehdä. Miten entiselle liikemiehelle on muka niin vaikeaa tajuta tällaista asiaa?

    1Äänestä

  • jgfjkfd kirjoitti:

    Kyllä tällä pedataan lisää leikkauksia. Koskahan aletaan niiltä yrityksiltä vaatimaan edes jotain vastinetta kaikkiin maksuhelpotuksiin, joita niille on annettu työllistämisen ja investointien nimissä?

    Eikö se pölhösipilä muka näe, ettei leikkaukset köyhiltä tuo yhtäkään työpaikkaa lisää?

    Ongelma on optiojärjestelmä. Kun jokainen johtaja miettii pelkkiä optioita ei investointeja tehdä. Miten entiselle liikemiehelle on muka niin vaikeaa tajuta tällaista asiaa?

    Ensi+vuoden+alusta+tulee+pikana+Orpon+ja+Laasosen+sekä+koko+kokoomuksen+ajama+yrittäjien+5%:n+verovähennys+ns.+Apteekkarivähennys,+joka+lisää+keskiverto+apteekkarin,+juristin,+lääkärin,+metsänomistajan+ym.+pienyrittäjän+nettotuloja+10.000+euroa+vuodessa.+Siihen+löytyy+kyllä+varaa+samalla+kun+otetaan+6+miljardia+euroa+lisää+valtionvelkaa.

    Äänestä

  • JokuHaisee kirjoitti:

    Ensi+vuoden+alusta+tulee+pikana+Orpon+ja+Laasosen+sekä+koko+kokoomuksen+ajama+yrittäjien+5%:n+verovähennys+ns.+Apteekkarivähennys,+joka+lisää+keskiverto+apteekkarin,+juristin,+lääkärin,+metsänomistajan+ym.+pienyrittäjän+nettotuloja+10.000+euroa+vuodessa.+Siihen+löytyy+kyllä+varaa+samalla+kun+otetaan+6+miljardia+euroa+lisää+valtionvelkaa.

    Voi vittu!

    Äänestä

  • Lisää leikkauksia vaan. Aivan ilmiselvästi joillain on vielä varaa käydä ostamassa muutakin kun ruokaa. Ai niin ja ilmaistöitä lisättävä. Kyllä lähtee.

    Äänestä

Ansiosidonnainen on yksi massiivinen tapa kupata yhteisiä verovaroja. Siihen ei ole nyt varaa.

Äänestä
  • Vai vielä kupata? Varaa on elättää vierasmaalaisia ihmisiä, varaa on syytää lisää tukea maajusseille, varaa on kasvattaa yritystukia, varaa on maksaa ylisuuria eläkkeitä, varaa on laskea kaikkein äveriäimpien verotusta, varaa on katsoa läpisormien agressiivista verosuunnittelua ja verojen kiertoa. Varaa on maksaa yksityisille voittoa tavoitteleville terveyspalveluyrityksille, varaa on maksaa yksityisille voittoa tuottaville vastaanottokeskuksille.

    Vaan ei ole varaa lyhentää leipäjonoja, tai antaa taloudellinen suoja työntekijälle, joka on tälle yhteiskunnalle veronsa maksanut monessa muodossa ja joka ilman omaa syytään jää työttömäksi.

    Äänestä

  • hfgdjdfjdfjkds kirjoitti:

    Vai vielä kupata? Varaa on elättää vierasmaalaisia ihmisiä, varaa on syytää lisää tukea maajusseille, varaa on kasvattaa yritystukia, varaa on maksaa ylisuuria eläkkeitä, varaa on laskea kaikkein äveriäimpien verotusta, varaa on katsoa läpisormien agressiivista verosuunnittelua ja verojen kiertoa. Varaa on maksaa yksityisille voittoa tavoitteleville terveyspalveluyrityksille, varaa on maksaa yksityisille voittoa tuottaville vastaanottokeskuksille.

    Vaan ei ole varaa lyhentää leipäjonoja, tai antaa taloudellinen suoja työntekijälle, joka on tälle yhteiskunnalle veronsa maksanut monessa muodossa ja joka ilman omaa syytään jää työttömäksi.

    HYVÄ KOMMENTTI.

    Äänestä

  • hfgdjdfjdfjkds kirjoitti:

    Vai vielä kupata? Varaa on elättää vierasmaalaisia ihmisiä, varaa on syytää lisää tukea maajusseille, varaa on kasvattaa yritystukia, varaa on maksaa ylisuuria eläkkeitä, varaa on laskea kaikkein äveriäimpien verotusta, varaa on katsoa läpisormien agressiivista verosuunnittelua ja verojen kiertoa. Varaa on maksaa yksityisille voittoa tavoitteleville terveyspalveluyrityksille, varaa on maksaa yksityisille voittoa tuottaville vastaanottokeskuksille.

    Vaan ei ole varaa lyhentää leipäjonoja, tai antaa taloudellinen suoja työntekijälle, joka on tälle yhteiskunnalle veronsa maksanut monessa muodossa ja joka ilman omaa syytään jää työttömäksi.

    Teille pitkän kirjainyhdistelmän omaaville nimimerkeille; perustakaa oma yritys ettei tartte kateellisena täällä huudella. Jaa ei kiinnosta, no ei sitte?

    Äänestä

  • hfgdjdfjdfjkds kirjoitti:

    Vai vielä kupata? Varaa on elättää vierasmaalaisia ihmisiä, varaa on syytää lisää tukea maajusseille, varaa on kasvattaa yritystukia, varaa on maksaa ylisuuria eläkkeitä, varaa on laskea kaikkein äveriäimpien verotusta, varaa on katsoa läpisormien agressiivista verosuunnittelua ja verojen kiertoa. Varaa on maksaa yksityisille voittoa tavoitteleville terveyspalveluyrityksille, varaa on maksaa yksityisille voittoa tuottaville vastaanottokeskuksille.

    Vaan ei ole varaa lyhentää leipäjonoja, tai antaa taloudellinen suoja työntekijälle, joka on tälle yhteiskunnalle veronsa maksanut monessa muodossa ja joka ilman omaa syytään jää työttömäksi.

    Hieno kommentti, kukapa nykyään on työttömän ihka oikean suomalasen puolella, olispa sellainen puolue, ehkä on käännyttävä vasemmisoon puoleen", vaikka he haluavat pelastaa koko maailman ", se ei taas ole minun asiani, etsin puoluettani. Luulin että persut olisi minun puolueeni, mutta Soini petti.KS

    Äänestä

  • zxoiyzs kirjoitti:

    HYVÄ KOMMENTTI.

    Todella nasevasti kirjoitettu kommentti!

    Äänestä

Persuja kiitetään vielä kun laittavat näitä isänmaan petturiloisia kuriin ja töihin!
Työttömyyspäivärahoja ja sossumaksuja voidaan vähentää huomattavasti lisääkin!
Seuraavaksi sivarilaitos lopetetaan kokonaan ja kaikki lintsarit armeijaan isänmaan palvelukseen, joka ukkoa ja vielä akkojakin tarvitaan tulevaisuudessa kun itänaapurimme alkaa taas uhoamaan!
IKL ja Lottasvärd-järjestö pitää elvyttää toimimaan, ajat ovat muuttuneet niin paljon että tällaisia isänmaallisia järjestöjä tarvitaan tulevaisuudessa.
Kommariliikkeet ja kalliit työehtosopimukset pitäisi lailla kieltää, ei nyt ole yhteiskunnalla varaa maksella tuollaisia rahoja että kaikki duunaridemarinketaleetkin ajelevat mersuilla ja luulevat olevansa herroja!

Äänestä
  • Mikä isänmaa? Tarkoitatko Afganistania vai Irakia? Nykyisessä globaalissa maailmassa halutaan muutenkin rajat pois, joten ei ole mitään puolustettavaa. Joten vedä se perse päähäsi ihan rauhassa.

    Persut tullaan muistamaan ikuisesti puolueena, joka romutti suomen hyvinvoinnin ja vei suomalaiset suoraan takaisin 1800 luvun nälkävuosille.

    Ansiosidonnaisen romuttamisesta seuraa asuntovelkaisten maksukyvyttömyys ja pankkitappiot. Persut tullaan muistamaan ikuisesti puolueena, joka romahdutti myös suomen pankkijärjestelmän.

    1Äänestä

  • Palstan kokoomusVAJUKKI taas vauhdissa.

    Äänestä

  • Hyppää sinä möhömaha persuli pituutta

    Äänestä

  • Niin mistä hommaat kaikille tarvitsijoille tarvittavat työpaikat,persuhuutelija? Pitäis olla ensin osoittaa työpaikat js sitten jos ne ei täyty alkaa vasta syyllistämään ihmisiä työstävieroksujiksi.

    Äänestä

  • Näyttöä.niistä.töistä kirjoitti:

    Niin mistä hommaat kaikille tarvitsijoille tarvittavat työpaikat,persuhuutelija? Pitäis olla ensin osoittaa työpaikat js sitten jos ne ei täyty alkaa vasta syyllistämään ihmisiä työstävieroksujiksi.

    Taidat olla niin kuin Sukulan Suojatit, suurin osa ei viitsinyt lähteä aamulla edes harjoittelupaikkaan. Nuoret näyttää olevan pakko pakottaa töihin, ei ne mitään tee jos rahaa annetaan ilmaiseksi. Ehkäpä sitten alkaa kiinnostaa opiskella ja yrittää saada oikea työpaikka. Onhan niitä töitä esim. siivoojina, sinne vaan jos ei mikään muu kiinnosta.

    Minä olen tehnyt kymmeniä vuosia töitä ja voin lähteä melkein mihin tahansa töihin nytkin jos käsketään, kunhan maksetaan normaali palkka. Itse en hae mihin ei taidot tai terveys riiitä ja iän takia tuskin enää mitään työtä saakaan.

    Äänestä

Persut liittyi uudeksi eliitin apupuolueeksi.

Äänestä
  • PS liittyy kokoomuksen ensi eduskuntavaalien jälkeen kun persut kärsivät rökäletappion.

    Äänestä

Jos persut ei saa hallituksessa työpaikkoja aikaiseksi, niin vittuako siinä tavitsee tämän kyvyttömyyden uhreja, eli työttömiä, rankaista.

Äänestä
  • Täyttä asiaa.

    Äänestä

  • Mene sinä esittämään tuo kysymyksesi Hakaniemen herroille, nehän ne polkee ammattiliittoon kuulumattomia suohon minkä kerkiävät. SAK ei välitä paskan piiruakaan sellaisista työttömistä jotka eivät ole valmiita syytämään jäsenmaksuja VASEMMISTOLAISILLE ammattiliitoille. Sama osoite on vastuussa myös siitä ettei uusia työpaikkoja kyetä Suomeen luomaan.

    Äänestä

Persut osoitti sen ettei äänestämällä voi vaikuttaa mitenkään siihen mitä tapahtuu. Taisi olla oikea karhunpalvelus demokratialle. Tähän loppui äänestäminen mikäli ei täysin uutta vaihtoehtoa tule politiikan ulkopuolelta, joka tekee sen mitä sanoo.

1Äänestä
  • Äänestämättä jättäminen se vasta tyhmää onkin, suoraan ääni kokoomuksen riistäjille. Äänestä nyt edes muiden puolesta.

    Äänestä

Suomi ykkössijalla kansainvälisessä vertailussa - "Vaikeuksistaan huolimatta erittäin vauras"

Ai lasketaanko velkakin nykyopein vauraudeksi? Mehän rikastutaankin sitten jatkuvalla kovalla tahdilla!. Suorastaan fantsua!

Äänestä

Voidaan poistaa kokonaan, suoraan kortistoon avustuksia noutamaan! Ja samalla paska puolueita, noin sadan hengen vähennys tarve olis poikaa!

Äänestä

Minun mielestä ansiosidonnaisen aikaa pitäisi korottaa 10:een vuoteen. Kyllä Suomella pitää olla varaa maksaa samaan kuin muissakin maissa.

Äänestä
  • Parempi jos ansiosidonnainen jatkuu eläkeikään saakka, tällaista Rinne on ehdottanutkin.
    Niin ja lomaraha myös työttömille.

    Äänestä

  • pannaanparemmaksi kirjoitti:

    Parempi jos ansiosidonnainen jatkuu eläkeikään saakka, tällaista Rinne on ehdottanutkin.
    Niin ja lomaraha myös työttömille.

    ÄLÄ valehtele kokoomusloinen!

    Äänestä

  • pannaanparemmaksi kirjoitti:

    Parempi jos ansiosidonnainen jatkuu eläkeikään saakka, tällaista Rinne on ehdottanutkin.
    Niin ja lomaraha myös työttömille.

    HAH HAH, Rinteerrunsaurensarvi suoltaa kaikille pelkkää HYVÄÄ, mistään ei voi leikata, säästää eikä tinkiä. Kyllä ääniä nyt ropisee populistipuolueista suurimmalle. Ja tämä tyhmät pässit vielä nielevät kaiken!

    Äänestä

Pelkkää vittuilua minulle. Ei taida liittyä siihen mitenkään muuten.

Se oli nyt sitten todellakin siinä.

Äänestä

Todellisuudessa persut työskentelevät kaikkein vähävaraisimpien puolesta eli niiden maanhiljaisten ja vähäväkisten, joilla aikaisemmin ei Suomen hallituksessa ole ollut edustajaa.

Ansiosidonnaisella olevat eivät suinkaan ole maan kaikkein vähäosaisimpia vaan ammattiliittojen pulskia jäseniä - ammattiliittojen pitäisi osallistua ansiosidonnaisen päivärahan kustannuksiin ennemmin kuin veronmaksajien.

Perussuomalaiset eivät ole työttömyyspuolue vaan työllisyyspuolue - ratkaisua ongelmaan ei voi lähteä hakemaan työttömyyden vaan työllisyyden kautta.

Äänestä
  • Vai+vähävaraisten+asialla+persut?+VITSI!+Ovat+kannattaneet+Sipilän+hallituksen+leikkauksia+pieneläkeläisten+ja+pitkäaikaissairaiden+toimeentuloon+esim.+heikentämällä+entisestään+lääkekorvauksia+ja+leikkamalla+kansaneläkettä+ja+takuueläkettä+sekä+korottamalla+kertalaakista+terveydenhuollon+asiakasmaksuja+30%.

    Äänestä

  • "Todellisuudessa persut työskentelevät kaikkein vähävaraisimpien puolesta eli niiden maanhiljaisten ja vähäväkisten, joilla aikaisemmin ei Suomen hallituksessa ole ollut edustajaa".

    Tämän todisti jo persu-Lindström Sipilän hallituksen oikeus- ja työministeri laittamalla työttömille (niiden joukossa suurin osa köyhiä työttömiä) kolmen kuukauden välein tapahtuvan aktivointikiusarumban. En odottaisi Trumpin voitosta nostetta näille Suomen takinkääntäjäpopulisteille.

    Äänestä

  • HuiHaiHeiHjui kirjoitti:

    "Todellisuudessa persut työskentelevät kaikkein vähävaraisimpien puolesta eli niiden maanhiljaisten ja vähäväkisten, joilla aikaisemmin ei Suomen hallituksessa ole ollut edustajaa".

    Tämän todisti jo persu-Lindström Sipilän hallituksen oikeus- ja työministeri laittamalla työttömille (niiden joukossa suurin osa köyhiä työttömiä) kolmen kuukauden välein tapahtuvan aktivointikiusarumban. En odottaisi Trumpin voitosta nostetta näille Suomen takinkääntäjäpopulisteille.

    Peräti neljä kertaa vuodessa pitäisi raahata itsensä työkkäriin tai jonnekin, ennen piti käydä kerran kuussa. Matut, mustalaiset ja nuoret ihan oikein "pakottaa" töihin kun ei muuten näytä kiinnostavan. Kaikille ei riitä työtä, mutta ainakin se ensimmäinen työpaikka pitäisi jokaisen saada.

    Pitäisi kuitenkin järjestää ihan oikeita harjoittelupaikkoja tms joissa pääsisi näyttämään taitonsa ja olisi mahdollisuus saada töitä, turha ketään kovistella töiden hakuun ellei itse kykene tai saa vaikka hakisi. Aloille millä pulaa työvoimasta, esim siivoojiksi, voisi ihan hyvin velvoittaa menemään työharjoitteluun ja saada sitten työpaikan, hakee sitten töissä ollessa muuta työtä ellei se kiinnosta.

    Monet nuoret tykkää mieluummin juhlia viikotkin, samoin aikuisilla alkoholiongelmia, juovat jopa kursseilla ja työharjoittelussa, ne kuuluu sitten laittaa vieroitukseen.

    Äänestä

EU.n pitäisi vaatia Suomea luopumaan säästöistä. Kyllä meillä rahaa riittää työttömyyden torjumiseen ja talouden parantamiseen.

Äänestä

Nuorille riittää hyvin 100päivän ansiosidonnainen, niin ei kasva se perse sohvaan kiinni!

Äänestä
  • Montako työpaikkaa tämä ansiosidonnaisten lyhentäminen tuo? Ongelma on palkanmaksajien puute, ei työhalun puute.

    1Äänestä

  • Kokoomusporho taas viisasatelemassa.

    Äänestä

  • Möhömaha suurenikäluokan laiska persuli siellä ynisee, yyyh yyyh

    Äänestä

  • Oksettaa___ kirjoitti:

    Möhömaha suurenikäluokan laiska persuli siellä ynisee, yyyh yyyh

    Varmaan huonot elintavat niin oksettaa, onko krapulakin? Lopeta ryyppääminen, ala syödä terveellisesti, kuntoile, ajoissa nukkumaan...

    Kaikille ei riitä töitä, eikä vanhojen kannata enää kouluttautuakaan uuteen ammattiin, mutta nuorille riittää vaikka siivoustyöt, mikä sinua estää hakemasta siivoojaksi? Nuorena voisin itsekin hakea, mutta enää ei selkä kestä.

    Äänestä

  • MaksatkoPalkkaa kirjoitti:

    Montako työpaikkaa tämä ansiosidonnaisten lyhentäminen tuo? Ongelma on palkanmaksajien puute, ei työhalun puute.

    Ongelma on myös yrityshalujen puute. Kas kun duunarit on hemmoteltu kaikilla näillä makoisilla eduilla mistä yrittäjänä ei kykenisi näkemään edes märkiä päiväunia. Kuka hullu vaihtaisi hyvät edut ja turvaverkot yrittäjän löysään hirteen?? Jäädään nyt vaan odottelemaan niitä kaiken pelastavia "uusia innovaatioita" ja sitä kuuluisaa "talouskasvua" joka hoitaa kaiken ja suoltaa suomalaisille hyväpalkkaisia hyvillä eduilla varustettuja mukavia työpaikkoja. Kohta kuulette kuinka Rinne alkaa julistaa mantraa joka vie suurimman populistipuolueen kaikkien jytkyjen äitiin.

    Äänestä

Hienoa että Vihreätkin ovat hallituksen linjoilla tässä tärkeässä asiassa.

Äänestä

Oppositiopuolueet ovat ainoita jotka ajavat suomalaisten hyvinvointia ja vastustavat turhia säästöjä joita nyt tehdään kuten työttömien ansioiden pienentämistä.
Annettaisiin ihmisille enemmän tuloja niin kulutus alkaisi kasvaa ja työttömyys vähetä. Pääomatuloja pitäisi verottaa kunnolla esim. monta prosenttia enemmän kuin nykyisin.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

  • Hyvin on käyty aivoja pesettämässä Rinteen huomassa...

    Äänestä

Eihän kaikki perussuomalaiset äänestäneet työttömyysturvan lyhentämisen puolesta... nyt jotain tarkkuutta uutisointiin.

Äänestä
  • Kaikki persut kannattivat asiaa.

    Äänestä

  • En minä ainakaan?!
    Ja tiiän pari muutakin jotka ei kannattanu!
    Joten mistäs sä ton keksit et KAIKKI kannatti? :)

    Äänestä

Juha Sipilä Suomen Pol Pot

"Pol Potin johdolla punakhmerit yrittivät luoda maahan agraariutopian,
jonka uhreina neljäsosa maan väestöstä sai surmansa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pol_Pot

Kuinkahan monta Suomen väestöstä on kuollut Juha Sipilän hallituskauden loppuun mennessä?

Juha Sipilän tappolinjalla ovat köyhät, opiskelijat, eläkeläiset, sairaat, työttömät, jne

Äänestä

Noin on, kyllä Antti pitäis saada vetovastuuseen, muuten ei tuu mitään.

Äänestä
  • Antti Rinne lupasi SDP:n torppaavan PersKeKo:n Sotemallin jos se on suurin puolue seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Antti tekee Trumpit terveydenhuoltouudistukselle.

    Äänestä

  • SuomenTrumpit kirjoitti:

    Antti Rinne lupasi SDP:n torppaavan PersKeKo:n Sotemallin jos se on suurin puolue seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Antti tekee Trumpit terveydenhuoltouudistukselle.

    Demarit olleet hallitusvastuussa lähes aina eivätkä ole saaneet mitään aikaiseksi, lisää velkaa vaan ottaneet ja poistaneet rikkailta verot, työpaikat valuneet ulkoamaille. Läskirinne ei osaa kuin räkyttää oppositiossa, tyhmimmänkin luulisi jo tajunneen.

    Sote-uudistus ihan järkevä, ei entisestään väkimäärältään pienenevillä paikkauknnilla ole järkeä pitää kaikkia toimintoja ja isopalkkaista hallintoa. Yksityiset palvelut voi jossain tapauksessa olla hyväkin, kunhan pidetään menot kurissa, käyhän nykyäänkin monet mieluummin yksityisellä ja paremmin niissä tutkitaan, vaikka periaatteessa kannatankin valtion/kuntien järjestämää.

    Äänestä

On se miina, joka laukeaa seuraavissa eduskuntavaaleissa 2019.

Äänestä

Köyhien ja työttömien kyykyttäminen on Matu-Vatu- Sipilän Jussin sydäntä lähellä.

Kattokaapa sen virnistelevää ja hymyilevää ilmettä kun se kertoo näistä agendoistaan...

Toivottavasti joku seisauttaa sen veret vuorostaan

Äänestä

Vain äänestämällä voit asiohisi vaikuttaa!

Äänestä

Eikös palkkatukityökin muutettu että se ei kierrytä liiton päiviä enään. Kunnon loukku. Tukityöhyrrä.

Äänestä

Kyllä tuo ansiosidonnainen on vähän liian pitkä ja kallis. Toiset joutuu elämään peruspäivärahalla.

1Äänestä
  • Turha kadehtia. Verot siitäkin maksetaan.

    Äänestä

  • En kadehdi, olen itsekin kerran ollut ansiosidonnaisella ja vähän hävetti ottaa vastaan rahaa kotona olemisesta, kun olin työkykyinen. Puolen vuoden päästä siihen oli jo tottunut, eikä olisi huvittanut mennä töihin samalla rahalla, mutta menin kuitenkin.
    Työpanoksesta verot hyödyttävät yhteiskuntaa, ilmaisesta rahasta maksetut verot ovat yhtä tyhjän kanssa, ihan sama olisi maksaa ne työttömyyskorvaukset verottomina.

    Äänestä

  • sfhgfhgh kirjoitti:

    En kadehdi, olen itsekin kerran ollut ansiosidonnaisella ja vähän hävetti ottaa vastaan rahaa kotona olemisesta, kun olin työkykyinen. Puolen vuoden päästä siihen oli jo tottunut, eikä olisi huvittanut mennä töihin samalla rahalla, mutta menin kuitenkin.
    Työpanoksesta verot hyödyttävät yhteiskuntaa, ilmaisesta rahasta maksetut verot ovat yhtä tyhjän kanssa, ihan sama olisi maksaa ne työttömyyskorvaukset verottomina.

    Älä jauha tuubaa. Työttömyyskorvaus on tärkeä tuki monessa työttömyydestä kärsivässä suomalaisessa perheessä.

    Äänestä

  • zxuytz kirjoitti:

    Älä jauha tuubaa. Työttömyyskorvaus on tärkeä tuki monessa työttömyydestä kärsivässä suomalaisessa perheessä.

    Ei paperityöläiselle kuulu maksaa isompaa ansiosidonnaista kuin tavallisesta työstä saisi, ei varmasti kiinnosta ottaa keski- tai huonompi palkkaista työtä. Samoin eläkkeisiin katto, miksei mikään puolue ole niihin puuttunut. Jopa vanhempainkorvaukset maksetaan palkan mukaan, miksi ihmeessä.

    Äänestä

Kaikki kokkareet, kepulit, demarit ja vihervasurit vieneet työpaikat ulkomaille, milläs niitä etuisuuksiakaan enää maksaa kun olette velkaannuttaneet Suomen kymmeniksi vuosiksi tai lopullisesti. Samat puolueet päättäneet ettei rikkaden tarvitse maksaa veroja ja yritystenkin minimaalisesti, tyhjästä on paha nyhjästä. Loputkin rahat menee mamutukseen, vaikka persujen ansiosta sekin saatu kuriin.

Jos persut olisivat olleet päättämässä aikaisemmin, olisi asiat paljon paremmin. Ei sen puoleen, lindström persuista ajaa vähiten työläisten asiaa, joka puolueessa sainakin yksi mätäpaise on, kokkareissa vain niitä, demaritkin räksyttää vain oppositiossa, hallituksessa olivat täysin kokkareiden vietävissä.

Äänestä
  • PS on kokoomuksen sisarpuolue ja liittyy kokoomukseen kärsittyään rökäletappion ensi eduskuntavaalien jälkeen.

    Äänestä

  • kfchgs kirjoitti:

    PS on kokoomuksen sisarpuolue ja liittyy kokoomukseen kärsittyään rökäletappion ensi eduskuntavaalien jälkeen.

    Miksei sitten kaikki muut puolueet ole jo liittyneet kokkareihin kun tehneet juuri niin kuin kokkareet haluaa, persut ainoana laittanut vastaan monessa asiassa, matuistakin palautettu lähes kaikki, vain ja ainoastaan persujen ansiosta.

    Äänestä

  • oletpasfiksu kirjoitti:

    Miksei sitten kaikki muut puolueet ole jo liittyneet kokkareihin kun tehneet juuri niin kuin kokkareet haluaa, persut ainoana laittanut vastaan monessa asiassa, matuistakin palautettu lähes kaikki, vain ja ainoastaan persujen ansiosta.

    Älä taas lioittele, kyllä ne olisi palautettu ilman persujakin koska heillä ei ollut aihetta saada turvapaikkaa. Näin se nyt vaan on.

    Äänestä

  • xciuyzs kirjoitti:

    Älä taas lioittele, kyllä ne olisi palautettu ilman persujakin koska heillä ei ollut aihetta saada turvapaikkaa. Näin se nyt vaan on.

    Kokkareet halusi ottaa vähintään 80 000 matua/vuosi ja vihervasurit ottaisi kaikki, eikä demarit ja kepulit ole laittaneet koskaan vastaan. Vain persujen vaatimuksesta lakeja kiristettiin.

    Äänestä

Mikäs puolue alkaisi ajaa oikeasti työläisten asiaa, rikkaille veroja takaisin, eläkkeisiin katto Saksan malliin, ansiosidonnaisten keston lyhentämisen sijaan katto niihinkin....Persut edes jossain pitäneet työläisten puolta, mutta yksin eivät paljon voi, varsinkaan kun talous valmiiksi kuralla. Muut puolueet eivät ole tehneet mitään työläisten hyväksi, ajaneet vain rikkaiden etuja ja saaneet btalouden ahdinkoon.

Äänestä
  • Mainitseppa yksi persasia duunarin avuks. Vitsinä juttus ihan parhaast päästä, jos kukaan enää noil persu/soinivitseil jaksaa nauraa.

    Äänestä

  • kohan-paskon kirjoitti:

    Mainitseppa yksi persasia duunarin avuks. Vitsinä juttus ihan parhaast päästä, jos kukaan enää noil persu/soinivitseil jaksaa nauraa.

    Olisitte äänestäneet ajoissa persuja niin ei tarvitsisi tehdä niitä kipeitä leikkauksia, vanhat puolueet tämän ovat aiheuttaneet ja kokkareet tekee kaikkensa pahentaakseen edelleen.

    Äänestä

Persut äänestää niin kuin on hallituksessa sovittu, ei kannata ruveta hajottamaan hallitusta.
Vihervasuripaskojen paikka on oppositio.

Äänestä
  • Älä lässytä kokoomuslainen. Turha komennella muita äänestäjiä.

    Äänestä

Ei se äänestäminen mitään kannata, sehän todettiin jo aikaisemmin!
Asiat hoituvat muutenkin, demaritkin on ihan porvareita ja aina pettävät työkansan.
Näin saadaan Suomen tuottavuus nousuun kun ei ole niitä tuottavuuden esteitä mitä tyhmä kansa voi jollain äänestämisellä saada aikaan!

Äänestä
  • SDP:ssä on oikeistosiipi eli piilokokoomuslaiset johon kuuluvat Urpilainen, Razmyar, Guzenina, Ihalainen, Heinäluoma, Jaakonsaari, Kumpula-Natri, Filatov. Aiemmin politiikassa vaikuttaneita oikeistodemareita ovat Lipponen, Liikanen, Koivisto, Ahtisaari, Halonen, Iivari, Sundqvist.

    Äänestä

parempi näin kuin että hallituksessa olisi vihervasemmisto punikit. ei hyvää päivää sitä menoa kun siellä jaettaisiin rahaa pitkin maailmaa ja kaikenmaailman juopoille!

Äänestä
  • Sipilän hallitus jakaa rahaa vokeissa makaaville laittomille matuille ja lappaa rahaa myös ulkomaille kehitysmaihin eli kankkulan kaivoon. FAKTA.

    Äänestä

  • zsxiytsd kirjoitti:

    Sipilän hallitus jakaa rahaa vokeissa makaaville laittomille matuille ja lappaa rahaa myös ulkomaille kehitysmaihin eli kankkulan kaivoon. FAKTA.

    sairasta on touhu mutta jos vihervasemmiston punikit olisivat hallituksessa lapattaisiin kahta kauheammin!

    Äänestä

  • PorvariPShallitus on aina parin kuukauden välein sorvannut uuden satojen miljoonien lisäbudjetin että saadaan Michelin tason herkkuja muslimeille ja lapsilisät lapsettomille muualla asuville somaleille.

    Äänestä

  • rahan.menoa kirjoitti:

    sairasta on touhu mutta jos vihervasemmiston punikit olisivat hallituksessa lapattaisiin kahta kauheammin!

    Älä liioittele kokkare koska ei sinua kukaan usko tällä palstalla.

    Äänestä

  • rahan.menoa kirjoitti:

    sairasta on touhu mutta jos vihervasemmiston punikit olisivat hallituksessa lapattaisiin kahta kauheammin!

    Ohessa sulle lappamisen mallia. Pystynet itse hahmottamaan lappajat, jos et, niin voi, voi.

    http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1404270443036

    Äänestä

  • kohan-paskon kirjoitti:

    Ohessa sulle lappamisen mallia. Pystynet itse hahmottamaan lappajat, jos et, niin voi, voi.

    http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1404270443036

    Ja tahti kiihtyny tän hallituksen aikana, eihän niist mummojen eläkkeist ja lääkkeist ihan kaikkiin pohjattomiin riitä, kuten maatalous ja paskavaara(terrafame), jne..

    1Äänestä

Ministeriöstä tulevat takaaman sen, että nuorisollekin kirkastuu tästä vainoamisesta ja perusnatsilaisesta epäinhimillistämisestä, jotta suuntaamalla suoraan sosiaalitoimiston asiakkaaksi, kaikkien alasajettavien työttömyysturvajärjestelyjen piiristä, niin on mahdollista säilyä paremmin hengissä ja saada pitää katto päänsä päällä.

Äänestä

Juha Sipilän hallitus on nimennyt yhdeksi kärkihankkeekseen ”osallistavan sosiaaliturvan mallin luomisen”, ja ehdotusta uudesta mallista on hallituksen toimeksiannosta kehittänyt tänä vuonna professori Heikki Hiilamon johtama tutkijaryhmä.

Äänestä
  • Myös orjuus on osallistuvaa sosiaaliturvaa. Katto pään päälle ja ruokaa sen veran että elää orjatyötä vastaan.

    1Äänestä

Kaikki säästöohjelmat johtuvat VAIN JA AINOASTAAN FEIKKIPAKOLOISLAPSUKAISISTA! Koittakaa nyt jo tajuta että on PAKKO SÄÄSTÄÄ SUOMALAISILTA jotta saadaan ulkomaan pelleille ja Terroristeille hotellitason majoitus ja yläluokan elintaso! SIPILÄN KUTSUMAT VIERAAT MAKSAVAT!

1Äänestä
  • TOTTA.

    Äänestä

Tekeeköhän Persut Trumpit seuraavissa vaaleissa?

Äänestä

Äänestäkää KePua tai Kokoomusta. Tai sitten ei ollenkaan. Vasurit ovat tuottavuuden esteitä, ei ne mitään työehtosopimuksia tartte, ne ovat yhteiskunnan hidasteita!
Emme tule toimeen ilman halpa- ja orjatyövoimaa!

Äänestä

Ai äänestivät? No hyvä, sittenhän voin seuraavissa vaaleissa äänestää myös persuja. Ylipitkä ansiosidonnainen työttömyyskorvaus passivoi läskiperseduunareita. Tutkimusten mukaan ne aktivoituvat työnhakuun keskimäärin vasta työttömyysjakson 495.496. päivän tienoilla.

Äänestä
  • Ansiosidonnaisen pituus pitäisi olla 10 vuotta, koska ansiosidonnaisen saanti vaatii noin vuoden työssä oloa.

    Silloin se aktivoisi työttömät hakemaan ahkerasti töitä, että pääsisi ansiosidonnaisen piiriin.

    Äänestä

  • Palstan kokoomustrolli aivopieree taas oikein urakalla.

    Äänestä

saavathan työttömät ruokarahaa 5:ltä arkipäivältä, niin kyllä tuhti-timon täytyy saada ne 2 päivän korvauksenne ettei laihtumaan pääse.

1Äänestä

Kannattavaa äänestää muita .Eikö muka ole väliä kuka siellä eduskunnassa istuu .

1Äänestä

Tämänkin palstan rotestoijat ovat nähtävästi vaihtamassa persut sosialisteihin. Heh! Kaksi populistipuoluetta taistelee kouluja käymättömästä yhteiskunnallisista asioista huonosti perillä olevasta porukasta. Ettekö reppanat tajua että teitä viedään kuin litran mittaa? Rinteestä tulee varmaankin seuraava pääministeri, mukaan hallitukseen pääsevät tietenkin vihervassarit jotka tulevat tosiasiallisesti tekemään kaikki merkittävät päätökset vuodesta -19 lähtien. Mikä tarkoittaa sitä että elämisestä tulee liian kallista kaikkialla muualla kuin Helsaingissä ja Tampereella. Rinne jatkaa siitä mihin viimeksi jäi, pitääkseen kannattajansa tyytyväisenä ottaa lisää velkaa eikä säästä mistään. Näin on se viimeinenkin pohjatappi kiskottu Suomi-Laivasta...

Äänestä

Voi luoja tota Rinteen hölinää, kuvitelkaa äijä seuraavaksi pääministeriksi!!! Ei ole mitään kehittävää sanottavaa yhteiskunnalle, kunhan räksyttää. Toinen pelle joka antaa muuten itsestään ihan tarpeettoman tyhmän kuvan on vihreiden Niinistö. Miehellä on oikeasti älliä(vaikka aivot onkin keitetty paksussa vihreässä liemessä) mutta kun on oppositiossa suoltaa nyt sitä haisevaa tummaa tavaraa. Suomi on menetetty maa, seuraavat vaalit ovat jo turhat...

Äänestä

Mene töihin ja lopetase pössyttely.

Äänestä

Ansiosidonnaisuuden lyhentäminen oikein. Jokainen joka haluaa töitä niitä myös saa.

Äänestä
  • Kepulainen tujulli taas valehtelemassa.

    Äänestä

Eikös politiikassa yleensä arvostella hallitusta. Sehän se päätökset tekee eikä oppositio.

Tosin nyt persulandiassa mikään ei ole kuin ennen. Nyt jopa puolueen oman edustajat saavat syytteitä kun arvostelevat oman puolueen mamutusta. On aikoihin eletty.

Äänestä

kansa ei sitten aanesta enaa persuja,joten peli on jatkossa 6-0 kansan hyvaksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


zxljugtz kirjoitti:

TYÖTTÖMYYSTURVAN LYHENTÄMISEN PUOLESTA. Taas meni yksi vaalipupaus roskakoriin perseiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu